perjantai 9. tammikuuta 2015

Uusi vuosi - uudet kujeet

Tiedän, että näitä uudenvuoden lupaus- ja tavoitepostauksia on nyt sadellut jokapuolelta lähes kyllästymiseen asti, mutta musta tuntuu, että tarvitsen tätä enemmänkin muistutuksena itselleni. Palailen usein vanhoihin postauksiini ja saan niistä lisävoimaa pinnistellä tavoitteideni eteen. Toivon, että voin palata tähänkin myöhemmin ja saada joko voimia heikolla hetkellä, tai huomata, että osa tavoitteista on saatu saavutettua halutulla tavalla! :)

Järjestelmällisyys

Tänä vuonna pyrin siihen, että koti pysyisi paljon siistimpänä. Olenkin muutamaan otteeseen maininnut, että olen toisinaan hieman sotkuinen ihminen. Kotona tiskivuoret kasaantuvat turhan usein, roskapussi jää vähän liian monena aamuna eteiseen odottelemaan haisemaan ja vaatevuoret täyttävät tuolin selkänojan ja vaatehuoneen nurkan. Nautin siitä, että kotona on siistiä, joten nyt on otettava itseäni niskasta kiinni vielä sen suhteen, että sen kodin pystyy pitämäänkin siistinä paria päivää pitempiäkin aikoja.

501

Saatan monesti myös huomata unohtaneeni joitakin tiettyjä deadlineja koulutehtäville, tai vaikkapa missanneeni kirjaston kirjojen palautuspäivämäärän. Kalenteri siis kunnolla käyttöön myös koulujuttujen osalta!

Urheilu

Osa varmaan muistaakin viime kesän lopulla kirjoittamani postauksen tavoitteistani urheilun ja treenailun suhteen. Halusin siis saada nostettua jalkaprässissä nostamieni painojen määrää, kehittyä leukojen vedossa ja alkaa juosta lenkkejä, jopa 10 km putkeen. Plörinäksihän se meni. En tiedä mikä siinä oli, mutta jotenkin aloin vältellä kaikkia näitä osa-alueita, joihin sitouduin tähtäämään. Kesän lopulla venäytin vielä niin pahasti kyynärpääni Weekend Festivalien sumopainimatolla, että luulin sen murtuneen, joten salilla käynti meni sopivasti tavoitteiden asettamisen jälkeen katkolle. Lenkille en suostunut lähteä edes ystäväni kannustamana ja jalkaprässilläkin jämähdin yhtäkkiä paikoilleni. Ehkä pelkäsin kuitenkin epäonnistuvani, joten lopetin yrittämästä heti alkuunsa.

656

Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että voisin nostaa vanhat tavoitteet pöydälle ja pyrkiä tämän kevään aikana kehittämään näitä osa-alueita! Jos kesään mennessä menisi edes 7 leukaa, jalkaprässi palaisi edes entiseen parhaaseen tulokseeni (100kg/3x8) ja lenkit alkaisivat taas sujua kevään saapuessa.

661

Salikerrat aion pitää samassa kuin tähänkin asti, 2-3 kertaa viikossa, sillä olen kokenut sen itselleni sopivaksi rytmiksi. Salilla käynnin lisäksi haluan alkaa vihdoin kokeilla erilaisia ryhmäliikuntatunteja, joita on tarjolla Foxilla runsaasti. Voisin lisätä muutenkin myös hieman aerobisen kuntoilun osuutta treeneissäni, sillä tuntuu, että vaikka voimaa onkin tullut ihan kivasti lisää, ei kunto ole kohentunut mitenkään älyttömästi, siksi myös lenkit!

670

673

Tällä hetkellä Fox Centerin Kuntosalilla on muuten kamppis, jossa uudenvuoden jälkeiset treenailut voi aloittaa superhalvalla. Jos etsit uutta salia kesäkuntoa varten, niin voin kyllä suositella lämpimästi omaani! :)

fox2

Säästäminen

Money money money. Oi voi. Sitä tulee ja sitä menee, yhtä nopeasti. :D Tämän vuoden tavoite onkin, että vuoden lopulla olisi hieman suurempi summa jäljellä säästötililläkin. Jo satasen säästö kuussa olisi ihan loistava saavutus! Tähän asti olen elellyt hieman huolettomasti ja ajatellut, että kyllä asiat järjestyy. Kokoajan vanhemmaksi tultua alkaa kuitenkin huolestuttaa jatkuvasti enemmän, että mitä jos käykin jotakin, eikä olekaan rahaa sillä hetkellä säästössä. Sellainen pieni pesämuna toisi siis hieman turvallisuutta elämän myllerryksien varalle.

492

Tottakai säästäminen jotakin pientä kivaa varten houkuttelee myös kovasti, kuten vaikkapa jonnekin vähän kalliimpaan matkakohteeseen matkustaminen tai vaikkapa uusi läppäri! Pikkuhiljaa pitää alkaa ajatella myös kauemmas tulevaisuuteen suurempia investointeja varten. Joskus olisi kiva muuttaa ehkäpä ihan omaankin asuntoon! :) 

Ruokavalio

Ruokavaliooni olen ollut suhteellisen tyytyväinen lähes aina, mutta aina on petrattavaa! Taannoin kävin keskustelun parin tuttavani kanssa syömisen eettisyyteen liittyen ja siihenkin, mikä ihmiselle oikeastaan on loppujen lopuksi hyväksi ja mikä ei. Säikähdin sitä, miten vähän oikeastaan tiesin asioista. Kyseessä on kuitenkin hyvin tärkeät asiat oman elämän ja koko maailmankin mittakaavassa.

022

Minua on ennen aina ahdistanut suunnattomasti kaikki tutkimukset eri ruoka-aineiden hyvistä ja huonoista puolista, sillä minusta tuntuu, että kaikki sotivat aina keskenään. Milloin viljat ovat pahasta ja milloin ilman niitä koituu ongelmia. Milloin maitotuotteet saavat elimistön tulehdustilaan ja koko vatsan tasapainon kärsimään ja milloin maidottomana taas elimistösi joutuu puutostiloihin. Lihaa ei saisi syödä liikaa, mutta ei liian vähänkään. Soija on varsinkin naisille liiallisissa määrin pahaksi ja pellavansiemenien sisältämä kadmium on ihmisille vaarallista myrkkyä! ÄÄäägh sanon minä. Tähän päälle vielä kaikki eettiset syyt, niin eihän täällä saisi syödä enää mitään. Olenkin tullut siihen tulokseen, että jatkan edelleenkin kaikkien ruoka-aineiden syömistä, mutta osaa ehkä pienemmissä määrin. Kasvisruokaa pyrin suosimaan ehkä hieman enemmänkin tänä vuonna. Ihan vaan senkin vuoksi, että se on älyttömän hyvää!

088

Otan myös tavoitteekseni tutkia hieman enemmän ja tarkemmin kaikkea kuulemaani eri ruoka-aineista. Sillä on ikävää olla näinkin tietämätön siitä, mitä suuhunsa oikein pistää. Olet mitä syöt - niinhän sitä sanotaan. Saa valaista, jos on erityisen hyviä linkkejä artikkeleista, nettisivuista tai vastaavista, joista voisin aloittaa pikkuhiljaa tutkimukseni kohti parempaa lautasta! :D

34 kommenttia:

  1. Mulla on aika samankaltaisia tavoitteita! Oikeastaan kaikki paitsi tuo järjestelmällisyys, koska mun puolesta (ja uskon poikaystävänkin pitävän siitä) voisin vähän höllätä otetta - vähän liiaksikin kammoan sotkua ja vääriin paikkoihin jätettyjä tavaroita :-D Haluan myös tavoittaa urheilurintamalla tiettyjä juttuja ja päivittäin yritän edistää näiden saavuttamista jollain tavalla :) Mulle esimerkiksi yksikin leuka olisi suuri saavutus - sitä siis harjoittelemaan! Tsemppiä sulle ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo mä voisin taas hitusen ottaa itselleni tuota "liian järjestelmällistä" - luonnetta omakseni! :D No niinpä, salilla tuntuu saavan aikaiseksi aina hieman enemmän, kun tavoittelee jotakin. Sellainen päämäärätön pyöriskely saa helposti jämähtämään paikalleen! :) Tsempit sullekin uuden vuoden ja uusien tavoitteiden kanssa! Kyllä se yksi leuka nyt kesään mennessä saavutetaan! :) Mullakin olisi edessä vain 2 uutta leukarutistusta, sillä 5 menee jo melkein puhtaasti! :D

      Poista
  2. Muakin ahdistaa nuo kaikki ruokajutut, kun tuntuu, että ne muuttuu vähän väliä ja aina yhtäkkiä jokin minkä piti olla hyvästä onkin pahasta ja siitä tulee syöpä ja se ja tämä ja tuo :D Menee pää ihan sekaisin ja tuntuu, ettei enää ole mitään, minkä syömistä tai juomista olisi kaikki ja kaikkialla suositelleet varauksetta! Mutta oon ajatellut niin, että ihmiset on vuosikymmeniä eläneet sellaisella ihan perusruoalla, joka on siis pääosin kotiruokaa ja sellaisia raaka-aineita, jotka luontoäiti on ihmisen ravinnoksi tarkoittanut. Siitä olis varmaan nykyäänkin hyvä pitää kiinni eikä hössöttää liikaa milloin mistäkin dieetistä ja uudesta villityksestä ja tehdä koko syömisestä sellainen hemmetin vaikea, jopa ahdistava asia - varmasti yksi syy lisääntyneille syömishäiriöille jne. Toinen tärkeä juttu olis sanonta "kohtuus kaikessa" ja uskon, että roskaruoasta ja karkeistakin selviää ilman ennenaikaista kuolemaa, kun vain muistaa noudattaa tota sanontaa niiden nauttimisessa :D

    Oho, innostuinpa mä nyt avautumaan...Mutta hei tsemppiä lupausten pitämiseen ja ihanaa viikonloppua! :) Lopuks pakko vielä kysäistä tohon ekaan kuvaan liittyen, että mitä sä opiskeletkaan? Oot varmaan kertonut sen täällä jo, mutta mulle tuli nyt ihan totaalinen muistikatkos :D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Pahinta noissa kaikenmaailman tutkimuksissa on se, että jotkut kumoavat täysin toisensa, että se minkä pitikin olla täysin hyvästä, onkin totaalista myrkkyä elimistölle! :D Omilla kotikokkauksilla voi onneksi vaikuttaa hyvin paljon siihen, mitä sinne suuhun oikeasti kulkeekaan. Kiva, kun innostuit! Aina yhtä kiva saada näin pitkiä ja hyvän mielipiteen sisältäviä kommentteja! AMK:ssa opiskelen liiketaloutta, Laureassa. :) Tsempit sinne myös!

      Poista
  3. Aika samantyylisiä tavoitteita mullakin tälle vuodelle, ennen kaikkea ruokavalio täytyy saada kuntoon, liikuntaa lisättyä rutkasti sekä rahan tuhlaaminen kuriin :D Tällaisista jutuista postaaminen ja yleensäkin tavoitteiden sanominen ääneen on mun mielestä tosi hyvä idea :) Mulla ainakin se kynnys jättää kesken joku asia mitä tavoittelen on paljon korkeempi, jos siitä tietää muutkin :D Tsemppiä näiden kanssa Essi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on aika perushyviä tavoitteita aina uudelle vuodelle! Jos tänä vuonna saisi tosissaan toteutettuakin hyvällä menestyksellä. :D Totta, tulee sellainen suurempi motivaatiopiikki takaraivoon, kun on ääneen pamauttanut tavoitteet pöydälle! :D Tsempit sullekin Linda!

      Poista
  4. ootko ikinä tehnyt itse kasvispihvejä? ois kiva saada semmosista reseptiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisia kasvispihvejä oon valmistanut, joissa on seassa myös fetaa! Mutta toimii varmaan hyvin myös jättämällä fetajuusto vain pois. :) http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/12/feta-kasvispihvit.html

      Poista
  5. Mä vaan niiin tykkään sun tyylistä kertoa rehellisesti sun elämästä täällä. Vaikka tää on pääosin hyvänmielen blogi ja keskittyy kivoihin asioihin niin kerrot myös miten oot epäonnistunu sun tavoitteissa ja ollu niin kaatokännissä ettet oo päässy baariin ja tälläsiä juttuja ;D kaikki keskittyy liikaa kertomaan vaan ne hyvät puolet elämästä... Kertoo miten aito ihminen sä olet. Ehkä mä vaan oon ite lukenu liian pinnallisia blogeja aina :D en tarkota et jos poikaystävän kanssa tulee riitaa tai äiti katkasee välit tai mitä vaan et niitä täytyis täällä ruotia. Pointti oli että jatka samaan malliin ja tsemppiä tavoitteisiin, oot just hyvä tollasena vaikka kaikessa ei onnistuiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiva kun tykkäät mun tyylistä! Mun mielestä onkin tärkeää, että täältä blogimaailmasta löytyy myös hieman tämmöstä rennompaakin otetta. Ettei juuri pelkkää kiiltokuvaa koko elämä ole. :) Tottakai mullakin menee jossakin raja, ja joka vastoinkäymistä ja riitaa en täällä ratko kaikkien arvioitavaksi. :D Pyritään jatkamaan samaan malliin tulevaisuudessakin! :)

      Poista
  6. Melko samanlaisia juttuja itsekkin oon miettinyt, tosin toi järjestelmällisyys ei kyllä mulle oo ongelma :D Säästämisestä sen verran, että jos aspia ei löydy ni kipitäppäs avaamaan, helpottaa asuntosäästämistä ja tulevaisuudessa lainansaantia todella paljon. Mulla autto ihan huimasti koska aspille kun on se 50e/kk minimi ja rahaa ei sieltä saa pois niin sielläpäs se on ja pysyy asunnon hankintaan asti. Nykyään säästelen siis aspille tilanteen mukaan, mutta ainakin minimin ja säästötilille josta sitten voi ottaa matkoihin yms rahaa. Muakin ärsyttää noitten ruokajuttujen ristiriitasuus kun ei oikein tiedä mitä sitten uskoa.. Vilma P blogista oon tykännyt kun on melko paljon noita ruokajuttuja ja usein faktojen kanssa. Toki nekin on vaan yksi näkemys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun on pitänyt jo monen vuoden ajan tehdä vihdoin tuo aspi! Pitääkin ottaa nyt ihan tosissaan tehtäväksi sellaisen hommaaminen. :) Haluisitko linkata tuon Vilpa P:n blogin, kun ei oo itselleni ennestään tuttu? :)

      Poista
    2. www.vilmap.com :)

      Poista
  7. Kiva postaus! Ja aikalailla samat tavoitteet on itelläki:) Säästäminen tässä nyt varmaan se suurin tavoite, sillä kesällä olis ihana päästä käymään jossain ulkomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin kesälle ois suunnitelmissa lähteä jonnekin. Mutta kesällä pystyy matkustaa onneksi rutkasti halvemmalla kuin vaikkapa nyt talvella. :) Äkkilähdöt kunniaan! :D

      Poista
  8. Täytyy kyllä sanoo että susta saa mielettömän hyvän kuvan tän blogin kautta! :) Tsemppiä tavoitteiden kanssa, täällä mennää vuotta eteenpäin samanlaisten tavoitteiden kanssa lisäyksenä opiskeluun panostaminen. Ihanaa alkuvuotta sulle, jatka samaan mallin oot huippu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava kuulla! :) Opiskeluun panostaminen ei olis kanssa lainkaan huono tavoite! :D Mahtia vuotta sinnekin<3

      Poista
  9. Kommentoin tosi harvoin blogeihin mitään, mutta nyt on kyllä ihan pakko. Blogisi on aivan mahtava, niin rehellinen ja aito! Näitä postauksiasi lukiessa tulee niin hyvä mieli ja monesti piene hymykin nousee huulille kun pystyn niin samaistumaan fiiliksiisi! :D Toivon että sulle tulisi edes yhtä hyvä mieli näitä kommentteja lukiessa, kuin saat meille lukijoille teksteilläsi aikaan!
    Oikein hyvää ja nauruntäyteistä vuotta 2015 sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun kommentoit, sillä voin vannoa, että mulle tulee hyvä mieli näistä kommenteista! Jotenkin aina nimittäin hieman jännittää julkaista uusi postaus ja kun tälläistä palautetta saa, ei voi olla muuta kuin iloinen! :) ihan mahtavaa vuotta sullekin! <3

      Poista
  10. Mistä oot ostanu ton ihanan pikku myy ruokakassin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh! Citymarketista ja niitä oli siellä muutes vielä tänäänkin, kun kävin siellä kaupoilla! :D

      Poista
  11. Sulla on ihana blogi! Selasin sun aikasempia postauksia ja tuli mieleen et mitä eyelineriä käytit esim uudenvuoden meikkipostauksessa? Osaatko suositella jotain teräväkärkistä liquid eyelineriä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän oikein kovasti! :) Käytän aina sellaisia todella ohuita sivellinkärkisiä eyelinereitä, en koskaan niitä kynämäisiä. Mielestäni siveltimellä on helpoin saada mahdollisimman ohut ja luonnollinen viiva aikaiseksi. Omani on tuntemattomalta merkiltä Saksasta, mutta Suomessakin olen käyttänyt mm. Lorealilta tämäntapaista. :)

      Poista
    2. Rimmel Glam Eyes liquid eyeliner on minun luotto-eyelinerini ollut monta vuotta, siinä on ohut ja tarkka sivellin ja löytyy eri väreissä:)

      Poista
  12. Mäkin oon luvannut säästää!! Ärsyttää, kun se on niin hankalaa... :D Viime vuonna sen kuitenkin huomas, että miten tärkeää on aina olla jotain säästössä, sillä meidän koira piti viedä päivystykseen ja lasku oli 250 e ja palkka tuli just parin päivän päästä. Onneks oli säästöjä, sillä tossa tilanteessa ei paljon ois naurattanu! Tsemppiä sulle näihin tavoitteisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hankalaa! Kun sitten kun sitä rahaa löytyy, niin sille keksii yllättävän paljon jatkuvasti käyttöäkin! :DD tsempit sulle kans Sara <3!

      Poista
  13. Voi vitsit mulla on just samat tavoitteet!:) tsemppiä sulle ja kiitos tästä sun iiiihanasta blogista!♡ jatka samaan malliin!♡♡

    VastaaPoista
  14. oikein hyvänkuuloisia tavoitteita, itsellä myös melkoisen samanlaisia :)
    ja munkin pitää nyt erikseen kehua sun blogia, sillä tää on yksi ainoista mitä nykyään säännöllisesti jaksan edes lukea. kirjoitat ihanan vaihtelevia postauksia ja varsinkin sun ruokajutut on ihan mahtavia! kiitos!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtia kuulla ja kiitos, kun kerroit, mikä erityisesti miellyttää blogissa! Osaa mennä sitten jatkossakin "oikeaan suuntaan" tämän kanssa! :D :)

      Poista
  15. Tosi hyviä tavoitteita sulla!:-) ei liity postaukseen, mutta kuinka usein te näitte viikossa ennen kuin muutitte yhteen poikaystäväsi kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä loppumetreillä Jaakko melkeinpä asusteli mun luona, ennen kun muutettiin yhteen. Sillä oli pari riviä tilaa omille vaatteille mun vaatekaapissakin! :D mut joskus vähän aikaisemmin nähtiin ehkä noin joka toinen päivä. :)

      Poista