perjantai 30. tammikuuta 2015

Hedelmäinen halloumisalaatti

Huomenta ihmiset! :) Viikonlopun alkajaisiksi pistetään raikas resepti eteenpäin!

Salaattia ei ollut esiintynyt meidän keittiössä pääruokana vähään aikaan. Toki leikkaan usein kaikkien ruokien kaveriksi jotakin salaattia, tai vähintään kurkkua ja tomaattia, mutta tälläinen kunnon salaattiannos oli ollut hukassa pitemmän aikaa. Salaattikatkos päättyi, kun kauppareissulla nappasin mukaani ensimmäistä kertaa elämässäni halloumijuustomötikän.

156

Tarvikkeet

Mansikoita
Kurkku
Päärynä
Makea suippopaprika
Halloumijuusto
Kirsikkatomaatteja
Salaattisiemensekoitus + cashew-pähkinöitä
Rukolaa

Omppuviinietikkaa + Kurpitsansiemenöljyä + Balsamietikkakastiketta
Ripaus yrttisuolaa + Valkosipulijauhetta + Kuivattua minttua

157

Ensin lorautin kunnon lorauksen omppuviinietikkaa ja kurpitsansiemenöljyä rukolan sekaan ja sekoittelin kunnolla.

160

Viipaloin juuston ja laitoin pannulle ruskistumaan. Ripautin juustojen päälle hieman yrttisuolaa ja valkosipulijauhetta.

165

Pilkoin vihannekset ja hedelmät ja sekoitin siementen ja pähkinöiden sekaan ripauksen yrttisuolaa ja kuivattua minttua.

168

Kun juustot olivat valmiita ja kauniin rusehtavia molemmin puolin, kaadoin pannulle lorauksen oliiviöljyä ja pyörittelin siemeniä ja pähkinöitä hetken siinä.

179

Kasasin salaattiainekset kulhoon ja koristelin maukkaalla balsamietikkakastikkeella.

176

Voila! Ensimmäistä, muttei viimeistä kertaa, halloumisalaatti meikäläisen pöydässä. Oli kyllä niin hyvä makuelämys, että halloumisalaatti hyppää nyt feta- ja mozzarellasalaattien joukkoon silloin tällöin päivällispöytään! Jotenkin tämä maistui meidän molempien mielestä ihan kesältä! Olisiko sitten nuo mansikat, vai raikkaus vai ihan koko kokonaisuus. :D

184


Hyvää ruokahalua <3

28 kommenttia:

  1. Nams, näyttää niin herkulliselta<3 Kesällä tuli syötyä useamminkin halloumi-mansikkasalaattia ja täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tota sunkin versiota :) Huippuja nämä sun ruokapostaukset, oon saanut niin paljon uusia ideoita omaan ruoanlaittoon näitä lukemalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle tää oli itseasiassa ihan ensimmäinen kerta, kun edes söin halloumi-juustoa! :) Ihan mahtia kuulla, että on tuonut jotakin inspiraatiota kokkailuun nämä! Turhaan en ole siis tänne näitä rustaillut! :D

      Poista
  2. Hrrr miten pystyit laittamaan lisää suolaa halloumiin?! Sehän on tosi suolasta jo valmiiks!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, enpäs edes tajunnut, että tuo oli jotenkin erityisen suolaista! :D Salaatin seassa kun sitä popsi, niin jäi moinen hoksaamatta. Ensi kerralla voisi sitten jättää suosiolla yrttisuola ripauksetkin pois! :D

      Poista
    2. Mietin samaa mutta näyttääpä ihanalta, tykkään halloumista tosi paljon! :) monesti ollaan tehty kotona halloumsalaattia <3

      Poista
    3. Ripautin sen verran vähän yrttisuolaa, etten varmaan edes tajunnut tuliko suolaisuus siitä vai juustosta! :D herkkua oli jokatapauksessa! :)

      Poista
  3. Oletko kokeillut laittaa salaatinlehdet ja rucolan ensin tunniksi kylmään veteen? Tällöin niistä tulee paljon rapeampia ja raikkaampia:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä kyllä ole! Kiitos oikein kovasti hyvästä vinkistä, ensi salaatissa kokeillaan tämä rapeus ja raikkaus! :)

      Poista
  4. Oooh halloumijuusto <3 näyttää tosi herkulliselta toi salaatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! <3 Herkkua se olikin, ja myös todella nopea ja helppo valmistaa! ;)

      Poista
  5. Taas yks niin ihana ohje! Pakko kokeilla. Halloumi on niin parasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin liityin nyt kyllä halloumin fanittajiin ihan kybällä! :D<3

      Poista
  6. Näyttää tosi hyvältä :) Halloumjuustoa kannattaa liottaa vähän aikaa vedessä ennenku paistaa sen! Näin siitä lähtee se "liika" suola pois :) tälläsen neuvon itse aikanaan sain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, hyvä tietää! Mä oon kyllä vähän hämmentynyt, kun en yhtään huomannut tuota suolaisuutta syödessäni! :D ehkä mä en vain nälkäisenä kiinnittänyt huomiota. :)

      Poista
  7. Nam! Tuo salaatti tuo kyllä mieleen kesän ja silloin varsinkin tuli usein tehtyä :).

    VastaaPoista
  8. Voi halloumi on mun ihan lempparijuusto salaatteihin! Makeet Mansikat on varmaan raikas lisä itse oon välillä laittanu verigreippiä perus salaattiaineiden ja halloumin lisäksi, tulee kans tosi hyvää! Halloumin suolasuus ja verigreipin maku (mikä se on hapan kirpeä?) niin tulee tosi fresh combo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu verigreippiä en ookkaan ikinä kokeillut! Vois sopia todella hyvin! Kiitos vinkistä. :)

      Poista
  9. Oih, NOI MANSIKAT! ♥ Tästä ohjeesti tuli kyllä kunnon kesäkaipuu, toi on sellasta meidän kesäpäivän ruokaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :D ihan pystyin melkein kuvitella itseni terdelle auringonpaisteen herkuttelemaan tuolla! :DD <3

      Poista
  10. Löysin tän sun blogin sattumalta instan kautta. Aloitin lukemalla kysymyspostauksia ja et arvaa miten hyvälle tuulelle tulin :D sun vastaukset oli niin herttasia ja hauskoja! :) tänää on ollut niin surkimus fiilis, että tuli tarpeen tää piristys. Opiskelen kans liiketaloutta ja tällä hetkellä opiskelu tökki ja pahasti vaikka ala kiinnostaa... :D Tekis mieli vaa olla töissä. Oon kans kauhea jännittäjä esityksissä, mutta onneks toi koulu on kyl siinä asiassa auttanut. Selailin blogia lisää ja huomasin ruoka- ja treenipostaukset eli sellai blogi mitä oon pidemmän aikaa etsinyt. Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, vitsit olipas huippua kuulla, että oon saanut piristettyä sun päivääsi! mullakin kyllä ollut vähän sellainen surkimusfiilis tällä viikolla sekä koulun, että töiden suhteen! :D kiitos kivasta kommentista <3

      Poista
  11. Olen aina vähän vierastanut mansikoita salaatissa, mutta nyt on kyllä niin jäätävän hyvännäköinen setti että täytyy rohkaista mieli ja kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kannattaa kokeilla! Mäkin ensimmäistä kertaa kokeilin viime kesänä ja tälle tielle olen jäänyt! :D :)

      Poista
  12. nam, näyttää niin hyvältä! <333 Rakastan halloum-juustoa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kyllä nyt ihan halloum-fani tästä lähtien! :D <3

      Poista
  13. kannattaa kokeilla kesällä haloumia grillattuna! Ihan mielettömän hyvää ;>

    VastaaPoista