lauantai 17. tammikuuta 2015

Friday Day Off

Ihanaa lauantaita heppulit! Mun viikonloppu alkoi siis jo torstaina ja lähdettiinkin illalla vuoden ensimmäisiin opiskelijabileisiin luokkalaisteni kanssa. Tultiin kuitenkin jo melko aikaisella junalla kotiin, joten perjantaina jaksoin nousta aikaisin ylös viettelemään vapaapäivääni! Oltiin sovittu Sonjan kanssa ohjelmaa kunnon tyttöpäivää varten. Aamusta Sonja saapuikin meille aamupalailemaan jälleen. Tästä onkin muodostunut meille melkoinen perinne ja sovitaankin nykyään aika usein tavatessamme aamupalatreffit. :D

105

Munakasta, tuoretta ruisleipää ja turkkilaista jogurttia banaaneilla ja mansikoilla. Hyvä ruoka - parempi mieli!

Aamupalan jälkeen suunnattiin Punnitse&Säästä liikkeeseen hankkimaan tarvikkeita herkuttelua varten. Napattiin ennen lähtöä parit asukuvat joululahjaksi saamallani uudella putkella. Tykkäsin ihan älyttömästi siitä, millaisia kuvia tuolla lisäzoomilla saikaan! Taidan nyt innostua kuvailemaan useamminkin asukuvia tänne blogin puolelle. :)

206

Innostuttiin Sonjan kanssa leutojen ilmojen vuoksi vetämään pitkästä aikaa nahkatakit yllemme.

188

166

165

Myös uutukainen laukku ihanuuteni pääsi ensimmäistä kertaa asukuviin. Olin pitkään etsiskellyt sitä täydellistä mustaa perus laukkua itselleni, joka kävisi tilanteeseen kuin tilanteeseen - ja tässä se nyt on! Tuo on sen verran tilava, että sinne mahtuu kaikki maailman tavarat, jotka tekee mieli napata matkaan. Laukku on myös aitoa nahkaa, joten se toivottavasti kestää myös käyttöä monen monta vuotta.

156

Pipo - H&M
Takki - Vila
Paita - H&M
Hanskat - Nelly
Housut - Dr.Denim
Laukku - D&G
Kengät - Nelly

195

209

En ole koskaan ollut sellainen pipo-ihminen. Tiedättehän, sellainen jolle sopii pipot kuin nenä päähän ja jotka näyttävät viihtyvän pipoissa kuin kotonaan. Vasta viimeisien vuosien aikana olen alkanut tykätä edes osittain siitä, miltä se pipo päässäni näyttää. Kuitenkin edelleen se mielestäni kutittaa ikävästi, blokkaa ihmisten puheita tekee kuuroksi ja kuumottaa päässä. :D

159

Se kuitenkin lämmittää kivasti ja sopii oikein hyvin talvisiin asuihin, joten tässä sitä nyt esitetään melkoisen uskottavasti pipo-ihmistä!

227

Kaupoilla käymisen jälkeen käytiin moikkaamassa Lunaa ja käyttämässä tuo pikku vintiö lenkillä.

232

Ja katsokaa, miten se on kasvanut! Toinen alkaa näyttää jo ihan isolta tytöltä.

258

291

Lenkiltä löytyi myös tovereita.

297

Ja saatettiinpa eksyä lenkkeilyjen jälkeen syömäänkin jonnekin...

298

Vihdoinkin selvittiin meille ja päästiin aloittamaan kokkailut!

  Raakasuklaa-proteiinikonvehdit

309

Tarvikkeet

Raakakaakaojauhetta ½dl
Kaakaovoita 1½dl
Kookosöljyä 1tl
Hunajaa kunnon lorautus
Vanilja heraa ½dl
Ripaus suolaa ja stevia makeutusainetta

316

Ensin sulatetaan kaakaovoi vesihauteessa ja sen sulaessa sekoitetaan myös kaikki muut ainesosat kulhoon. Älä hauduta liian kauan, ettei suklaa pala pohjaan. Poltettiin ensimmäinen satsi...

327

Kaada sula liemi muotteihin ja laita pakkaseen tai jääkaappiin kovettumaan.

339

Valmista! Olisin voinut ripauttaa hieman enemmän stevia makeutusainetta/hunajaa sekaan, sillä näistä tuli aika tujun tumman suklaan makuisia, mutta pidin näistä siitä huolimatta. Ei tarvinnut kuin pari palaa vetaista ja suklaahimo oli tyydytetty.

304

Kun sarjaherkut olivat valmiina, päästiin päivän kohokohtaan - The Hillsin tuotantokausiin! Illalla käytiin vielä moikkaamassa kummityttöäni ja ehdittiinpä käydä viikon viimeisissä salitreeneissäkin. Parempaa perjantaita saa kyllä hakea!

 Mahtia viikonlopun jatkoa tyypit.

Ps. Mun blogin sivun löytää nykyään myös facebookista, jos löytyy mielenkiintoa seurailla mun meininkejä sitä kautta, niin tervetuloa oikein lämpimästi! :) 

24 kommenttia:

  1. Oi kuinka tulee nostalginen fiilis noista The Hillseistä :D Aikoinaan niitä seurattiin aina MTV:n sivuilta pieneltä ruuduilta :DD
    Kyllä sulle tuo pipo sopii oikein hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo itsekin joskus tv:stä seuraillut, mutta nyt aloitettiin ihan alusta. :D Joo, kyllä mäkin pikkuhiljaa alan tuohon pipon käyttöön tottumaan! :)

      Poista
  2. Jälleen kerran kiva postaus! Mun mielestä pipo sopii sun päähän loistavasti:) en kestä tuota koiraa, niiiiin suloinen!!

    Ootteko nähneet the hillsin vitoskautta? Vai onko tossa just vitoskausi.. En meinaa löydä sitä MISTÄÄN ja olis mahtavaa nähdä. Vissiin lopetettu sen myyminen tms... En tajua:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! :) Luna on kyllä maailman lutuisin! Ollaan vasta tokassa tuotantokaudessa tällä hetkellä, en ole varma löytyykö Sonjalta sitä vitosta edes. :/

      Poista
    2. Multa löytyy kaikki hillsin tuotantokaudet, eli myös se vitonen! Katsoin äsken, että www.viihdemaa.fi sivustolta voisi tuon vitosen ostaa. :)

      Poista
    3. Kiitoskiitoskiitos!! ❤️

      Poista
  3. Oi että oot niin kaunis!! :) ootte molemmat kyllä siskosi kanssa upeita :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on ihan sama juttu noiden pipojen kanssa! :D Vielä joku aika sitten tuntui, ettei mikään pipo sovi mulle ja näytän todella tyhmältä sellanen päässä, mut pikkuhiljaa sitä on tottunu käyttämään niitä :D Ihanat asut teillä molemmilla<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mikähän siinä onkaan! Pipo on kyllä ihan loistava pelastus huonon hiuspäivän iskiessä! :D Kiva kun tykkäät. :)<3

      Poista
  5. Oot kyllä tosi kaunis! :) Sun postauksista saa mukavasti inspiraatiota omaan arkeen! (: Minkä putken sait joululahjaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tosi mukava kuulla. Se on tavoitekin nimittäin! :)<3 Sain tuon canonin ef-s 55-250mm lisäzoomin. Hyvältä vaikuttanut ainakin tähän asti!

      Poista
  6. Voii kiva postaus! Niin kuin aina :-)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana tuo pipo! Mäkin olen ennen vähän vierastanut pipoja, mutta tänä talvena olen tykästynyt niihin entistä enemmän :) Tuo näyttää tosi kivalta, onko siitä kauan kun olet hankkinut sen?

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin pipon valitettavasti jo monta vuotta sitten, joten ihan samanlaista tuskin enää löytyy! :/ heheeh, ehkä meistäkin tulee vielä sellaisia pipo-ihmisiä! :D

      Poista
  8. Hei

    Mistä toi laukku on ja paljon maksoi? Olisko vaivaa saada ulkomitat. Magee ja erikoinen sun uusi banneri, tykkään todella paljon! Nämä sun kuvat on todella kauniita katsella, en vinkkaa tässä pelkästään ulkonäköösi, osaat todella taivavasti valita asetukset sun muut, että kuvat ylittää todellisuden ja näyttää sitä paremmalta ! Oniittelut, sulla taitaa olla hyvä tulevaisuus bloggaajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin Members.comista parilla sadalla. Leveys oli vähän päälle 40 ja pituus vähän alle sen. Valitettavasti "kampanja-aika" on jo päättynyt, joten tällä hetkellä sitä ei enää löydy sieltä. :/ Kiitos kovasti, jatkuvasti oppii uutta tuon kameran kanssa, mutta paljon olisi vielä opittavaa! :)

      Poista
  9. Ootpas ollu kauniina taas<3 Ihana tuo sun asu :)

    VastaaPoista
  10. Vauuu oottepa molemmat tosi kauniita!! *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti molempien puolesta ihanainen! :) <3

      Poista
  11. Hienoa, että kehtasit laittaa ton perus "Heseen syötyäni kotona terveellisiä herkkuja ja otettuani niistä kuvia sosiaaliseen mediaan" -jutun mukaan! Muuten ois vaikuttanu liian terveelliseltä ja täydelliseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo! Ei sitä nyt liian terveellistä vapaapäivää sovi viettää! :D

      Poista