perjantai 24. helmikuuta 2017

Vinkkejä Dubaihin matkustavalle

Heipsan hei. Kotona ollaan! Oltu jo itseasiassa melkein viikon verran, mutta konetta en ole ehtinyt/jaksanut avata vielä kertaakaan kotiuduttuani. Jotenkin mulla jäi lomamoodi päälle tällä kertaa todella pahasti ja ensimmäiset päivät reissumme jälkeen menikin melko unisissa tunnelmissa. Paluulentomme vaikutti luultavasti asiaan, sillä yleensä saan ihan missä tahansa paikassa tai asennossa unta, mutta tällä kertaa 7h lento meni suurimmaksi osakseen nukkumista epätoivoisesti yrittäen ja asentoa vaihdellen. Toivottavasti tämä kerta oli poikkeus ja erikoisunenlahjani eivät ole katoamassa. :D

fullsizeoutput_89d

Nyt ajattelin lähteä availemaan reissuamme tälläisen yleisen reissuvinkki- postauksen voimin. Dubai yllätti mut erittäin positiivisesti ja mainitsinkin aikaisemmin, etten ollut aikaisemmin koskaan oikein edes erityisesti halunnut matkustaa Dubaihin. Ystävämme kuitenkin muuttivat sinne noin vuosi sitten asustelemaan ja olen kuullut paikasta heiltä paljon hyvää. Pitihän se sitten vihdoin käydä kokemassa omin silmin ja hämmästykseni oli suuri.

Olin ajatellut, että noin "tekemällä tehtyyn" paikkaan ei saisi tarpeeksi kulttuuria, lämpöä ja aitoutta tuotua, mutta olin totaalisen väärässä. Paikka hehkui lämpöä, eksoottisuutta, uusia makuja, hajuja ja tuoksuja ja siellä oli niin paljon kaunista nähtävää. Se oli kuin Aasian lämpö ja eksoottisuus yhdistettynä tulevaisuuden suurkaupunkien elämään. Asiat oltiin saatu toimimaan tavalla, jolla ne eivät vielä missään muualla toimi. Kaikki on vähän isompaa, suurempaa, kauniimpaa ja viimeistellympää. Mielestäni oli ihanaa, miten monikulttuurinen paikka Dubai oli ja siellä tuntui, että kaikki olivat yhtä suurta samaa yhteistä kansaa.

Mitäs kaikkea meidän reissulla ehdittiin kokea?

Taksit

Dubain taksit eivät ole halvimmasta päästä ja vaikka ne hieman Suomen hintatasoa halvempia ovatkin, en suosittele matkaamaan niillä kovin pitkiä matkoja. Parempi olisi vuokrata viikoksi tai pariksi auto käyttöön, sillä Dubaissa ja sen lähettyvillä on niin paljon koettavaa pienten etäisyyksien päässä ja bensa tuolla on ihan naurettavan halpaa!

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että vaikka Dubaissa melkein kaikkialla Suomenkin kortit käyvät, takseihin kelpaa yleensä vain käteinen (dirhamit). Minä ja Annihan heti ensimmäisenä iltana paukattiin lentokentältä hotelliimme taksilla ilman dirhameita ja odoteltiin sitten taksissa kiltisti parikymmentä minuuttia, kun ystävämme tuli maksamaan taksimme. :D

Kielitaito ja ihmiset

Dubain väestöstä vain noin 15% on kotoisin Arabiemiraateista ja muuten kaupungissa asustelee todella sekava sakki ympäri maailmaa. Dubai on siis todella kansainvälinen paikka ja siellä pärjää hyvin englannin kielellä lähes missä tahansa, vaikka virallinen kieli onkin arabia. Jopa liikennemerkit ovat englanniksi.

Pukeutuminen

Melko monessa paikkaa turistit saivat pukeutua melko vapaasti, mutta paikalliseen kulttuuriin tulee silti suhtautua kunnioittavasti. Hienompiin paikkoihin, ostoskeskuksiin ja uskonnollisesti merkittäviin paikkoihin mentäessä on syytä pukeutua polvet ja olkapäät peittäviin vaatteisiin. Turistien suosimassa Dubaissa meno on vähän vapaampaa kuin esimerkiksi Abu Dabhissa ja rannoilla, yöelämässä ja rennommissa paikoissa ei tarvinnut erityisesti huolehtia pukeutumisesta.

Alkoholikäytäntö

Dubai on muslimimaa, joten siellä ei myydä lainkaan alkoholia normaaleissa kaupoissa. Ostettiin tyttöjen kanssa etukäteen Suomesta muutama pullo viiniä tuomisiksi mukaan matkaan ja yökerhoissa ja hotellien ravintoloissa tietenkin myytiin ihan normaalisti alkoholia, mutta se oli todella kallista.

Ruoka

Dubaissa ravintoloiden hintataso oli melko korkea ja syötiinkin reissumme aikana harvoin kunnolla ulkona. Paikallinen sapuska on maustettu Lähi-Idän makumaailmalla, mutta syötiin itse reissullamme lähinnä thaikkukioskeista, subeissa (opiskelijabudjetti :D) ja käytiin itse kaupassa ostamassa ruokatarpeita.

Kauppoja Dubaissa on paljon kaikkialla ja niissä on todella monipuolinen valikoima. Pienestäkin lähikaupasta löytyi kaikki tarpeellinen ja enemmänkin! Kaupat vaan ovat monesti vähän piilossa turisteilta asuinalueiden "sisällä", eli vaikkapa jonkun kerrostalon sisäpihalla alimmassa kerroksessa.

Sheikh Zayed Grand Mosque - Abu Dhabi 

Dubain lähettyvillä sijaitseva Abu Dhabi on jo itsessään todella kaunis ja hyvin erilainen nähtävyys ja kokemus kuin Dubai, mutta siellä sijaitseva Seikki Zayedin moskeija vasta näky olikin. Paikkaan järjestetään paikallisia bussikuljetuksia, päiväreissuja ja lyhyempiä turistikierroksia Dubaista käsin, mikäli vuokra-autoa ei löydy.

fullsizeoutput_728

Moskeija on koko maan suurin ja se on nimetty Yhdistyneiden arabiemiirikuntien perustajan ja ensimmäisen presidentin mukaan.

fullsizeoutput_89a

Moskeijan sisäänpääsy oli ilmainen ja siellä jaettiin turisteille koko vartalon peittävät kaavut, jotka oli niin kevyet ja mukavat päällä, että oltaisiin haluttu ostaa tuollaiset tuolta omaksi reissun ajalle! Jos asuisin Dubaissa, kävisin ehdottomasti teettämässä itselleni jonkun tuollaisen kaavun, johon verhoutua tilanteen niin vaatiessa.

Paikka on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen ja se onkin yksi kauneimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt. Moskeija jäi mieleeni reissultamme yhdeksi kaikkein vaikuttavimmista ja tärkeimmistä muistoista.

Dubai Mall

Maailman suurin ostoskeskus, yli 1300 myymälää, jätti akvaario ja jääkenttä. Dubaissa vierailevan kannattaa ehdottomasti mennä piipahtamaan kyseisessä ostoskeskuksessa, vaikka tarkoitus ei olisikaan erityisesti ostella mitään.

IMG_9794

fullsizeoutput_8a3

Dubai Mall akvaariota pääsee ihastelemaan monessa eri kerroksessa ihan ilmaiseksikin, mutta jos haluaa mennä vielä "akvaarion sisään" putkeen ja eläintarhaan, joutuu maksaa sisäänpääsymaksun. Me ihasteltiin akvaariota ja sen elämää ulkopuolelta ja sain nähdä jo siinä tarpeeksi haita ja rauskuja. <3

fullsizeoutput_89b

fullsizeoutput_8a4

fullsizeoutput_89c

Ostoskeskuksessa kannattaa vietellä päivä ja olla vielä iltaankin asti, sillä takapihalla on illaksi luvassa erityistä ohjelmaa, josta kerron seuraavassa kohdassa tarkemmin...

Dubai Fountain - Burj Khalifa

Maailman suurimman ostoskeskuksen Dubai Mallin takaa löytyvän maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan juurelta voi bongata joka ilta kello 18 jälkeen puolen tunnin välein Dubai Fountain suihkulähe shown. Tuota katsellessa me kirjaimellisesti itkettiin lumoutuneina siitä kauneudesta ja mä kävin ainakin läpi kaikenlaiset tunnemyrskyt tunnettujen, voimakkaiden ja kauniiden kappaleiden soidessa taustalla. Suihkut kohosivat korkeuksiin valonheittimien kentässä ja muotoilivat kauniita kuvioita taivaalle musiikin tahtiin. Tämäkin hupi on täysin ilmainen ja jäätiinkin katsomaan ainakin kolme showta samalta istumalta. Suihkulähde esityksen jälkeen Burj Khalifan kylkeen heijastetaan vielä heti perään valoshow, joka oli myöskin todella upea näky.

fullsizeoutput_899

fullsizeoutput_87a

Tuolla altaan reunalla seisoskellessa fiilis oli todella epätodellinen ja paikka oli vaan niin kaunis, ettei sitä pysty edes sanoin kuvailla. Silmät kosteina ja sydän pakahtuneena katselin jokaisen shown läpi ja tahdon kokea tuon vielä jonakin päivänä ehdottomasti uudestaan.

Desert Safari

Elikäs kokopäivän aavikkoreissu! Näitä myytiin joka turistikulmalla, mutta halvimmat reissut sai varattua ehdottomasti netistä! Löydettiin vielä todella edullinen pakettitarjous, johon kuului bussikuljetukset aavikon reunalle, safari-auto kyyditykset aavikon keskelle kokoontumispaikkaan, jossa järjestettiin ilta-ohjelmaa, johon kuului kameleilla ratsastamista, tulishow, napatanssiesitys, paikallista ruokaa ja hennatatuoinnit käsiin.

fullsizeoutput_73e

fullsizeoutput_743

Tämä kaikki kustansi vain 75 dirhamia, eli noin 20 euroa! Ensin, kun keskusteltiin hinnoista, luulin kyseisen reissun maksavan 75 euroa ja olin senkin summan valmis maksamaan tuosta kaikesta! :D Todella edullista siis ja joka pennin arvoinen reissu. Yksi hauskimmista ja erilaisimmista kokemuksistani ikinä.

fullsizeoutput_740

Dubai Marina - Ulkotreenipaikka

Meidän hotelli löytyi Dubai Marinasta aivan ystäviemme asunnon lähettyviltä, eikä olisi voitu valita parempaa paikkaa. Hotelli ja huoneemme itsessään ei siis ollut mikään kovinkaan vaikuttava (valittiin halvimmasta päästä) mutta sijainti ja näkymät olivat paremmat kuin koskaan aikaisemmin. Rannassa toinen toistaan suuremmat ja upeammat jahdit, rantaa reunustavat pilvenpiirtäjät, puhtaat roskattomat ja tahrattomat kadut, valomeri ja palmupuut. Aah. Dubai on muuten äänestetty jopa Singaporea puhtaammaksi paikaksi ja tuolla ei kyllä bongannut helpolla roskan roskaa edes mistäkään kadun kulmasta.

fullsizeoutput_8a5

Kilsan päässä meidän kämpältä sijaitsi rannan pilvenpiirtäjien juuressa ilmainen ulkotreenailupaikka, jossa toisella puolella koreili ökyjahdit ja merimaisema ja toisella puolella pilvenpiirtäjä Princess Tower ja kumppanit. Melkoisen vaikuttava näky ja paikka oli auki vielä illan pimetessä ja säiden viiletessä mukavasti.

fullsizeoutput_8d9

Souk Madinat 

Viimeisenä iltana ennen yölentoamme ehdittiin vielä piipahtamaan "Venetsialaismaisessa" Souk Madinatissa, joka on todella kaunis kanaalin ympäröimä, erilaisia ravintoloita ja kauppoja täynnä oleva kauppakeskus, josta löytää helposti vähän halvemmalla matkamuistoja ja hyviä ruokapaikkoja. Itse ruokailtiin Italialaisessa pizzapaikassa aivan tuon kanaalin juurella ja katseltiin kun pariskunnat lipuivat romanttisesti ohi veneillä ja iltavalaistuksessa pinkkinä kylpevä Burj al Arab- rakennus heijasti peilikuvansa veteen.

fullsizeoutput_878

Tuonnekin sai mennä ihan ilmaiseksi käppäilemään, jos mitään ei halunnut ostaa ja vatsa oli jo valmiiksi täynnä, mutta olen iloinen, että vietettiin tuolla kunnon herkullinen illallinen, sillä miljöö oli yksi kauneimmista näkemistäni paikoista. Dubai oli kyllä oikea romantiikan keskus ja suosittelenkin sitä etenkin pariskuntamatkailuun erittäin lämpimästi! :D

fullsizeoutput_879

Yleiset vinkit

- Suomalainen ei tarvitse lyhyelle visiitille viisumia Dubaihin lainkaan

- Aikaero 2h, Dubaissa pari tuntia Suomen aikaa edellä

- Tarvitset mukaan adapterin, kaikissa kaupoissa tosin myös myydään niitä

- Dubaissa arkipäivät ovat sunnuntai-torstai ja viikonloppu perjantai-lauantai

- Dubaihin helppo tehdä omatoimimatkoja, vaikka pakettimatkatkin monesti halpoja

Nyt ymmärrän vallan mainiosti, miksi niin moni suomalainenkin on nykyään rakastunut niin vahvasti Dubaihin ja matkustaa sinne uudestaan ja uudestaan tai muuttaa sinne jopa asumaan. Aion ehdottomasti itsekin palata kokemaan vielä kaikki upeat asiat, mitä en tämän viikon aikana ehtinyt vielä kokea! Dubai on täynnä taikaa ja tapahtumaa!

Ihan mieletön viikko takana. Koin enemmän uusia asioita kuin koskaan ennen noin lyhyessä ajassa olen kokenut. Tottakai meillä oli suuri etuoikeus tuolla viikon pörrätessämme siinä, että meillä oli ystäviä tuolla asustelemassa, jotka tiesivät tasan minne mennä ja minäkin päivänä ja mihinkin kellon aikaan. Suuri kiitos siis matkaoppaillemme ja uusille ja vanhoille ystävillemme. Olitte reissun tärkein syy. <3 Uskon kuitenkin, että kuka tahansa voi viettää tapahtumarikkaan ja upean viikon Dubaissa, kunhan vähän jaksaa ottaa selvää ensin, mitä kaikkea sillä on tarjottavanaan! Mahtavia reissuja kaikille kyseiseen paikkaan matkustaville! 

70 kommenttia:

  1. Kylläpä hienosti ohjeistat lukijoita pukeutumisesta, "paikalliseen kulttuuriin tulee suhtautua kunnioittavasti" vaikka itse ainakin somen mukaan kirmasit julkisilla paikoilla valkoiset miniminishortsit jalassa? Ylipäätään tuntuu että on liian paljon nuoria jotka hehkuttaa miten ihanaa ja tärkein juttu elämässä on matkustaminen ja uudet kulttuurit, mutta ei sitten viitsitä kunnioittaa niitä paikallisia tapoja kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla oli ensimmäisenä päivänä tuolla ostoskeskuksessa käydessämme valkoiset shortsit pitkähihaisen kanssa ja totesinkin silloin, että liian lyhyttä päällä ja harmitti kovasti, että olin jättänyt kaikki farkkuni kotiin. Mulla ja Annilla oli yhteinen matkalaukku reissuun, joten jätin viime hetkellä kaikkia painavimpia vaatteita kotiin. Seuraavalla kerralla ostarilla oli sitten pitempää päällä. :) Tottakai tahdon siis nyt kokemusta rikkaampana kertoa, että kannattaa pakata vähän pitempääkin vaatetta mukaan, jonka aion itsekin toteuttaa seuraavalla kerralla! :)

      Poista
  2. Olipa teillä huono tuuri kun oli niin pilvistä Dubaissa teidän reissun ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mua tosin ei itseäni häirinnyt yhtään, sillä mentiin joka päivä johonkin uuteen kohteeseen tutustumaan, johon ei aurinkoa tarvittu lainkaan! :) Ensi kerralla voisi vietellä sitten sellaisen vähän perinteisemmän rantsuilu-loikoiluloman, mutta oli tosi kiva, että nyt oli sellaiset säät, jotka suosi juurikin tuollaista turisteilua monessa eri upeassa kohteessa! Moskeijassa ja ostoskeskuksessa olisi voinut olla ikävä viettää kokonainen päivä, jos ulkona olisi ollut kaunis auringonpaiste! :D

      Poista
  3. Oi miten kaunista! Olen itsekkin joskus pohtinu matkaa Dubaihin, mutta jäin pohtimaan onko se kovin turvallinen kohde..
    Osaatko sanoa onko Dubaissa sitten oikeasti sen enempää esim. taskuvarkaita tms. kuin esimerkiksi Pariisissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubai vaikutti ainakin ensikokemukselta todella turvalliselta paikalta, eikä mulla ollut tuolla oikeastaan hetkeäkään huolta omista tavaroista. Ehkä enemmänkin koitti kiinnittää huomiota omaan käytökseen, sillä roskaaminen, kiroaminen ja pahansuovat eleet (keskisormi yms), humalassa oleminen yms ovat tuolla rangaistavia tekoja. Tavaroista ei tarvinnut murehtia, sillä tuolla lait niin tiukkoja varkauksien osalta, että kaltoin kävisi taskuvarkaille, jos kiinni jäisivät. :D Oltiin kuitenkin nyt todella rauhalliseen aikaan tuolla, joten en tiedä mikä tilanne silloin, kun paikalla enemmän väkeä. :)

      Poista
  4. Moi, olemme lähdössä mieheni kanssa dubaihin maaliskuussa. Olisiko sinulla antaa tämän safarin järjestäneen yrityksen nettisivut? Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, oltiin Groupon.com sivuston kautta sellaisella kuin Luxury Tours! Ihanaa reissua Dubaihin teillekin. :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen paikka. Mitä mieltä sä muuten olet eläinten viihdekäytöstä, kuten tuolla nuo hait ja muut merenelävät "koristeena" akvaariossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä olikin. Niin kaunis! No heräsin tähän juurikin muutama vuosi sitten, että todella suurena eläinten ystävänä musta olisi ihanaa katsella näitä kaikkia upeita eläimiä, joita ei normaalisti välttämättä ikinä bongaisi luonnossa, mutta on se silti väärin vain sen tähden teljetä näitä pällisteltäviksi. Siksi esimerkiksi eläintarhoja kohtaan todella ristiriitaiset fiilikset ja toivoisinkin, että enemmän alettaisiin toimimaan juurikin niin, että vankeuteen otettaisiin hoidettavaksi vain eläimiä, jotka eivät syystä tai toisesta pärjäisi omillaan.

      Poista
  6. Näin myös sun ja Annin instassa kuvia tosta moskeijasta, ihan mielettömän upea paikka ainakin kuvien perusteella! Ja apua toi ostoskeskus... :D mä menisin varmaan ihan sekaisin siellä kauppojen määrästä, poikaystävä taas ehkä tulis hulluks siitä kaupoissa kiertelystä. XD Ja ylipäänsä vaikuttaa kyllä sellaiselta näkemisen ja kokemisen arvoiselta paikalta, ehkäpä tuonne voisi jossakin vaiheessa suunnata, kunhan vaan on aikaa. :) Kaveri tuolla itseasiassa kävi n. vuosi sitten ja kehui myös tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä yksi mielettömimmistä paikoista, joissa olen koskaan käynyt! Kultaaja marmoria joka puolella ja mihin vain katsoi, niin kaikkialla oli kaunista! :) Suosittelen kyllä lämpimästi paikkaa. :) Joo noi, ostoskeskukset oli ihan hulluja. :D Ei siellä olisi tullut shoppailusta mitään, kun ihan jo sen osastolta toiseen siirtymiseen meni tunti! :D

      Poista
    2. Oon kyllä vähän kade, että teillä asuu ne teidän kaverit siellä, niin reissaaminen oli niin paljon helpompaa, kuin että mä lähtisin sinne, enkä tuntisi paikkaa läheskään niin hyvin, tai oikein tietäisi, mitä siellä kannattaa tehdä. Toisaalta nää vinkit tässä postauksessa on ainakin hyödyllisiä. :) Onko toi Dubai siis vähän niin kuin samaan aikaan sekä ranta- että kaupunkilomakohde?

      Poista
    3. Olisi kyllä jäänyt niin moni aisa näkemättä ja kokematta, jos ystävät eivät olisi olleet opastamassa! Joten suurin kiitos reissusta heille! Viikosta sai heidän avulla valtavasti irti. <3 Siksi jaoinkin tämän postauksen, että joku voisi keksiä täältä jotakin Dubai puuhattavaa, vaikka ystävät eivät asuisikaan kyseisessä kaupungissa! :) Dubai oli ehdottomasti juurikin sekä ranta- että kaupunkikohde!

      Poista
    4. Hitsi, pakko kyllä joskus päästä käymään ja näkemään toi paikka itsekin! :)

      Poista
  7. Täytyy myöntää, että olin aluksi aika huolissani teidän Dubain matkasta kun olette tottuneet pukeutumaan välillä ihan Suomalaiseen makuunkin aika niukasti. Vaikka Dubaissa voisikin joissain paikoissa pukeutua normaalimmin, niin en silti lähtisi ihan Suomen tyyliin irroittelemaan. Matkustellessa kannattaa olla aina varuillaan.

    Kiitos kuitenkin tästä postauksesta. Oli mielenkiintoista lukea ja sai hyviä matkavinkkejä. :) Oletteko töiden avulla säästäneet rahaa matkusteluun vai miten pääsitte lähtemään? Saako udella vähän budjettia?

    Jossain videossa näin pätkän yökerhosta(?), jossa ilmeisesti joku ulkomaalainen mies lähestyi Annia ja Anni perääntyi. Oliko siellä siis tämmöstä? Tuleeko yökerhossa usein ulkomaalaiset miehet häiritsemään? Harrastatteko ollenkaan yhdenillanjuttuja vai oletteko perinteisemmän tapailun ja parisuhteen kannalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli onneksi tuolla asuvat ystävät ohjeistamassa, että minne kannattaa laittaa mitäkin ylle ja milloin saa olla vapaammin ja milloin taas ei. :)

      Joo, teen opiskeluiden ohella viikonloput ja joitakin iltoja viikosta töitä, joten siitä saa hyvin säästöön aina pieneen matkavarastoonkin! Meillä lennot oli edes-takas yhteensä 300e ja hotelli maksoi kolmeen pekkaan 130e/viikolta = 430e siis matkoihin ja siihen päälle omat syömiset, aktiviteetit ja ostokset, jotka koitin suorittaa melko säästeliäällä linjalla, koska opiskelijana ei voinut ihan kroisoksenakaan elellä! :D

      Kyllähän sitä aina yökerhoissa ihmiset tekevät aloitteita, mutta tosi hyvin tuolla ainakin ymmärrettiin, että ei on ei ja annettiin olla, jos ei vastakaikua heti saanut. :) Tuollaiset yksityiskohtaisemmat suhdeasiat ovat mielestäni blogiin hieman liian henkilökohtaisia, mutta sen verran voin sanoa, että Annin kanssa nukuttiin yhdessä lusikassa koko reissu ja vieläpä yhteisellä tyynylläkin. :D

      Poista
  8. Dubai ei kyllä oo kiinnostanu muakaa oikeen ikinä millään tavalla :D teillä kyllä ollu hyvä, kun kaverit osanneet viedä teidät upeisiin paikkoihin :) pienenä oon käyny abu dhabissa mutten muista siitä oikeastaa mitään. Olin lähes 42 asteen kuumeessa enkä pysyny ees omilla jaloilla pystyssä ja pyörryin kuulemma vessaan, että sellanen loma 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulle tuo paikka avautui nyt ihan uudella tavalla ja nytpä sinne kiinnostaisi lähteä vaikka heti uudestaan! Suosittelen käymään, jos tilanne joskus niin sallii. Todella kaunis ja erilainen paikka. :) Voi apua toi sun Abu Dhabi kokemus. :D ONNEKSI et muista siitä juuri mitään! :D

      Poista
  9. Mua kyllä vähän huvitti nuo teidän photoshootit siellä moskeija-alueella. :D Ne kaavut jaettiin peittämään hiukset ja vartalo pyhässä paikassa, ja siellä te olette asetelleet tukkanne kuvia varten hupun ulkopuolelle ja poseeraten räpsineet kuvia ja videoita kaikkiin medioihin. Ei mitään ihan perus turistiräpsyjä meinaan! En kyllä muissakaan teidän kuvissa nähnyt kovin montaa asua, joka olisi peittänyt sekä polvet että olkapäät. Dubai on mahtava paikka ja on huippua että lähditte avoimin mielin tutustumaan uuteen kulttuuriin, mutta mielestäni pukeutumisella paikan tapojen kunnioittaminen ei mennyt teillä ihan nappiin. Tuo kuva tuolta aavikolta on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitäkin huvitti. :D Ja vartijoita kans! :D Mutta voin puolustautua, että oltiin todella hiljaiseen aikaan tuolla käymässä, joten päästiin tosi hyvin kuvailemaan nurkkiin ja paikkoihin, joissa ei ollut lainkaan muita ihmisiä näkemässä. Ei siis häiritty käytöksellämme muita ja tuolla Moskeijassa sisällä tallustellessamme kaikilla oli hiukset hupussa ja huput supussa. :D Asuista myös sen verran, että meillä oli aina takit ja huivit mukana, jotka vedettiin ylle ihmisten ilmoilla ja paikoissa, joissa tarve niin vaati. :)

      Poista
    2. Se paikka itsessään on pyhä, ei sillä ole väliä montako ihmistä teidät näki hiukset liehumassa.

      Poista
  10. Mulla tuli ainakin sun snäppejä ja instagramia seuranneena, että et(/ette) kauheasti kunnioittanut kyllä maan kulttuuria pukeutumisen suhteen. :/ koko ajan hypitte siellä pienissä hameissa/playsuiteissa missä lie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muistaakseni lisännyt itse reissulta paljon yhtään Snäppejä, varsinkaan silloin, kun oltiin paikoissa, joissa tuli pukeutua todella peittävästi. :o Mun puhelin on aika sökönä, niin sillä ei hirveästi huvita kuvailla tällä hetkellä. :D Pikku hameet, shortsit ja playsuitit oli rannalle ja iltabileisiin asuja, joten noilla ei tallusteltu keskustassa ja ihmisten ilmoilla. :) Otettiin kyllä selvää ystäviltämme, että missä saa ja missä ei kulkea moisissa. :)

      Poista
    2. Haha onpa nyt moni pahoittanut mielensä teidän pukeutumisesta :D tottakai maassa kunnioitetaan kulttuuria ja niin varmasti teittekin! Ei ehkä koko todellisuutta kerro somepäivitykset. Harmittaa sun ja Annin puolesta kun tuntuu että monet ihan tahallaan keksii jotain moitittavaa tekemisistänne. Pidä essi toi positiivinen asenne, itse saan sun postauksista voimaa ja intoa jaksaa näitä harmaita päiviä :)

      Poista
    3. Joo, sellainen hauska seikka tulisi myös monien huomata, että esimerkiksi Dubaissa moni nainen saa määritellä itse kuinka peittävästi pukeutuu (mitä enemmän verhoutuu, sen enemmän kunnioittaa omaa miestään) ja osalla ei peittäviä kaapuja ollut lainkaan. Tämä itsensä peittäminen on siis myös monesti heidän oma tahtonsa ja voivathan he halveksuvasti suhtautua esimerkiksi länsimaiseen pukeutumiseen, mutta siinä mielessä se on mun mielestä vain noloa meitä itseämme kohtaan, eikä pahansuopuutta heitä kohtaan...

      Kiva, kun osaat suhtautua someen kriittisesti, sillä kyllä meillä tuolla oli hullunkurisiakin huiviviritelmiä toisinaan yllä, mutta niistä hetkistä ei oikein someen tehnyt mieli kuvailla pätkiä. :D :)

      Poista
    4. Samaa mieltä tuon anon kanssa, että ihmisten tulisi jo ihan omista kokemuksistakin ymmärtää ettei sitä ihan joka sekuntti somea päivitetä :D Kyllä jokainen varmaan tietää ettei sitä ihan missä tahansa rievuissa halua itseään esitellä :)
      Minusta te länsimaalaisiksi nuoriksi suhtauduitte hyvin uuden maan kulttuuriin, ja uskon että ne teidän oppaat osasivat teille vähän paikallisia tapoja kertoa :)

      Poista
  11. En kestä, pakko päästä!! <3

    VastaaPoista
  12. Mä yritin kommentoida tänne joskus pari päivää sitten, mutta etkö oo vaan julkaissut niitä kommentteja vielä, vai onko ne kadonneet johonkin? :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli niin ihana alkuviikko reissun jälkeen poikaystävän kanssa, että jotenkin kommenttipoksiin kurkatessa tuli kurjat fiilikset, niin päätin alkaa käydä tätä läpi vasta sitten, kun olin henkisesti valmistautunut siihen. Loppuviikko oli 4 päivää putkeen todella pitkät päivät töissä 23 asti, niin ei ehtinyt sitten blogiin keskittyä siinä ohella. Nyt oon henkisesti valmistautunut, oikealla auralla liikenteessä ja virkeänä hyvien yöunien jälkeen! :D Eikä tää näytäkään taas yhtään niin masentavalta. :D :)

      Poista
    2. Joo no kyllähän tuon ymmärtää, nyt kun noita muutamia kommentteja on lukenut. :/ Jotkut ne vaan väkisin keksii jotain negatiivista valitettavaa kaikesta... :(

      Poista
    3. Ymmärrän kyllä tuosta pukeutumisesta moittimisen osittain, sillä ensi kerralla pakkaisin itsekin enemmän pitkiä housuja matkaan, mutta koko totuus pukeutumisestamme ei löydy sieltä Instagramissa! :D

      Poista
    4. Niinpä! Ja minä kyllä huomasin kuvan, jossa sulla oli suht. pitkä hame päällä.. ottakaa ihmiset huomioon että sekin lasketaan peittäväksi :D

      Poista
  13. Ihan mielettömän ihania kuvia! Dubai tuntuu kyllä olevan niin suosittu reissaus kohde nykyään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuulemma tänä talvena noussut Suomalaisten ykkös suosikki matkakohteeksi! :D Onhan tuonne etäisyys huomioon ottaen todella halpa matkustaakin! :)

      Poista
  14. Siis miten teille ei tullut mieleen vaihtaa rahaa? :D Luulis nyt et noin paljo matkailevat tietävät ettei euro käy kaikkialle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahah joo älä kysy, mä manasin itseni siellä taksissa maan syvimpään onkaloon. :D Mähän vielä heitin jo Suomen kentällä, että pitäis varmaan käydä vaihtaa käteistä, mutta jotenkin sitten se jäi ja lennon jälkeen oli pää niin pöhnässä, ettei tajunnut nostaa kentältäkään heti rahaa ja taksihan se ainut juttu sitten olikin koko matkalla, missä ei kortit pelittänyt. :'D

      Poista
  15. Onko sulla ajokorttia :) ?

    VastaaPoista
  16. Hei tää oli kiva postaus! Teidän ihanat reissukuvat ei ainakaan helpottanut mun matkakuumetta:-D

    Pitää vielä sanoa, että kiitos ihanasta blogista<3 tykkään kun kuvat ei ole superkäsiteltyjä. Hienoa että kuvista paistaa aitous eikä väkisin väännetty otos, samaa vois sanoa tekstistä. Lukijana on helppo samaistua, mikä on mun mielestä ainakin tärkeetä joskin nykypäivänä monessa blogissa hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, kiva kun tykkäsit! Joo mullakin heti uus reissukuume käynnissä. :D

      Kiitos sulle oikein oikein paljon kivasta kommentista. <3 Ihana kuulla, että aitouden meininki näkyy blogissa, koska sen tahtoisinkin täällä säilyttää!

      Poista
  17. Mielenkiintoinen ja hyvä postaus! Haaveissa itsellänikin käydä joskus Dubaissa! Olen aina tosiaan luullut, että Dubaissa on kaikki hirmu tarkkaa käytöksen ja pukeutumisen suhteen.. johtuisikohan Sinkkuelämää 2 leffasta, haha! :D

    Miksette yöpyneet kavereidenne luona vaan hotellissa? :) Paljonko maksoivat lennot ja majoitus ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abu Dhabissa oli todella paljon tiukempi meininki ja siellä pidettiinkin paljon tarkemmin huoli vaatetuksesta ja käytöksestä. :) Meitä lähti reissuun lopulta 4 tyttöä, joten kaikille ei olisi ollut tilaa ystäviemme luona. Otettiin sitten kolmen tytön voimin hotelli ja neljäs yöpyi ystäviemme luona. :) Hengailtiin kuitenkin kaikki päivät yhdessä isolla porukalla, niin ei me siellä hotellissa käytetty aikaamme kuin nukkumiseen. :) Lennot oli 300e edes-takas ja majoitus 130e per naama/viikko. Vain 430e yhteensä siis! :)

      Poista
  18. Veitkö poikaystävällesi tuliaisia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmoisen kameliääkaappimagneetin! :D

      Poista
    2. #opiskelijabudjetti :D
      Todella ihanan näköinen reissu ollut!
      Onko tulossa toista dubaipostausta??

      Poista
    3. Jep! :D en ostellut tuolta itsellenikään juuri mitään, vaan otin reissun kokemus ja elämysmatkana! :) On tulossa, parikin kappaletta! :)

      Poista
  19. Mikä teidän hotellin nimi oli ja oliko se kaukana noista yllä olevista kohteista? :) T: Dubaihin toivottavasti suuntaava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumeirah Beach Residence - JBR :) Huippukivaa reissua, toivottavasti saatte matkan järjestymään! ;) :)

      Poista
    2. Mistä varasitte noin halvalla hotellin, kun uskoisi että jumeirah beachillä on kalliimmat hinnat? :o ihana postaus ja hyviä vinkkejä! :) T. Dubain matka edessä :D

      Poista
    3. Joo, itseasiassa pieni korjaus, eli kyseessä oli sellainen huoneistohotelli, jossa oli siis yhteistiloissa keittiö ja meillä oli siitä yksi vessallinen huone. Dubaissa todella yleisiä tuollaiset asumismuodot ja tulee täten paljon halvemmaksi! :) Yksityiseltä vuokrattiin viikoksi huone. :)

      Poista
  20. Tiesitkö essi, että jos sulla on kavereita jotka tekee huhun mukaan prostituoidun töitä Dubaissa, niin ne ei ehkä oo ihan niitä parhaimpia neuvomaan muita asiallisen pukeutumisen suhteen :D ihan niinku pro tippinä vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luepa uudestaan jo ihan oma kommenttisikin, niin ymmärrät varmaan, miten kaukaa haettua tuo oli. Huhujen mukaan myös minä ja Anni lähdettiin dubaihin myymään itseämme. Viikon lomareissustakin saadaan väännettyä moinen tarina, sitten joku joka sattuu vielä asumaan siellä! :D Käy itse kokemassa kyseinen kaupunki, niin huomaat, että siellä olisi ihan mielettömän hienoa asua ja englannin kielen taidoilla siellä on vieläpä valtavasti eri bisnesmahdollisuuksia. Yksikään mun ystävä ei ole koskaan tehnyt prostituoidun hommia, enkä luultavasti haluaisi sellaisia ihmisiä edes ystäväkseni, jotka niin tekisivät. Vaateneuvot saatiin miespuoliselta ystävältä, joka on asunut maassa jo monta vuotta. :) p

      Poista
    2. Oikeasti ihan järkyttävää mitä "huhuja" sinusta ja siskostasi + ystävistänne muka liikkuu. Miten joku edes kehtaa tekaista tuollaista päästään ja vieläpä levittää eteenpäin! Todella alhaista.

      Poista
    3. Mua myös ihmetyttää tämä, että asioista puhutaan, niin kuin niistä tiedettäisiin yhtään mitään faktoja ja sitten tietenkin jotkut menevät vielä ja uskovat näitä juttuja kyseenalaistamatta yhtään netin infolähteitä. Tottakai epäilyksiä voi syntyä, kun ei tiedä yhtään, miten jollakin voi olla varaa asustella noinkin ihanassa paikassa, mutta kuka kehtaa lyödä ristin toisen selkään, että sä oot nyt huora, kun en keksi muutakaan syytä miten pystyisit elättää itsesi. :D Onneksi mun kavereita vain naurattaa nämä väitökset ja he ovat lähteneet heittämään asiasta vitsiä, joka kuitenkin ikävä kyllä myös provoisoi osittain entisestään näitä huhupuheiden levittelijöitä...

      Poista
    4. Mietipä, jos itse rahoittaisit elämäsi tollaisella tavalla, kertoisitko kavereillesi? Tuskinpa...

      Poista
    5. No sehän siinä onkin, että meidän kaveriporukassa kulkee avoin keskustelu kaikesta ja mä, toisin kuin kymmenet ulkopuoliset henkilöt ja syyttelijät, tiedän tasan tarkkaan miten ystäväni Dubaissa elämisensä rahoittavat... Siksi koenkin tarvetta puolustaa heitä tässä asiassa ja jos en olisi 100 varma asiasta, olisin mielummin hiljaa ja antaisin pölyn itsekseen laskeutua. Ihmiset, jotka eivät tunne ystäviäni, heidän perhettään, heidän aikaisempia työkokemuksia tai tämänhetkistä arkea, eivät voi mielestäni ottaa osaa tähän väittelyyn. Jos ihmisten väitökset perustuu ig kuvan, baarin mainosseteleiden vilahtamiseen snapissa, taksikyytisnapin tai netin juoruketjujen lähteisiin, suosittelisin kaikkia mietiskelemään näitä väitöksiä kriittisesti.

      Poista
  21. Oisko sulla vinkkejä miten korvata maitotuotteet koska minulla todettiin maitoallergia ja maitotuotteet ovat kuuluneet jokapäiväiseen elämääni://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse oon vähentänyt todella paljon maitotuotteiden käyttöä ja otankin kahvini ja maitoni yleensä soija-, kaura- tai mantelimaitona ja jogurttejakin syön usein soijaversiona. Kaurakermaa käytetään Annin kanssa kotona ruuanlaitossa, mutta fetajuustoa en ole osannut vielä korvata, mutta muuten pystyisin elää jo melko hyvin ilman maitotuotteita. :) Voisin tehdä jossakin vaiheessa postauksen ruokapäiväkirjan muodossa maidottomasta viikosta! :)

      Poista
    2. Muakin kiinnostaa maidoton ruokavalio! :)

      Poista
    3. Kiva kuulla! Ens viikolla toteuttelemaan sitten! :)

      Poista
  22. Tosi kiva postaus :) olin itse joulukuussa Dubaissa, tuli käytyä paljon samoissa paikoissa :) ihmetyttää vaan vähän toi, kun kirjoitit ettei taksit olleet halvimmasta päästä. Oman kokemuksen mukaan taksilla matkustaminen oli kyllä ihan älyttömän halpaa eikä edes verrattavissa Suomen hintatasoon. Monen kilometrin matka rannalle kustansi muistaakseni alle kympin ja lähes 30km matka lentokentältä hotellille pari kymppiä euroissa siis. Voisiko olla mahdollista, että ajoitte vahingossa "pimeillä takseilla" jotka ottivat kalliimman hinnan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyet matkat oli joo melko halpoja, mutta pitemmät kustansivat sitten aika paljon. Lentokentältä puolen tunnin matka maksoi n. 30e ja Abu Dhabiin olisi ollut noin 100e kuulemma. Luulen kyllä, että matkustettiin ihan virallisilla takseilla, mutta en tietenkään voi olla täysin varma asiasta. :D

      Poista
    2. Samaan reagoin minäkin, taksithan olivat todella hapoja siellä. Käytettiin välillä iltaisin kaverin kanssa ns limusiinitakseja eikä nekään kalliita ollu. Ja tottakai mitä pidempi matka niin enemmän dirhameita :D metroverkko toimi hyvin mutta välillä kun ei vaan jaksanut yli 50 asteen läpötilassa kävellä metrolle tuli napattua taksi, ja hotellimatkalla yleensä kierrettiin taksilla jonkun kautta koska oli niin halpaa. Ja sama syöminen ulkona, paljon halvempaa kuin täällä. Kerran käytiin pizza hutissa (rakastan valkosipulileipiä) mutta muuten syötiin libanonilaista ja muita itämaisia ruokia. Tottakai jos menee jonnekkin viiden tähden paikkaan voi joutua maksamaan jonkun verran mutta normaalit ruokapaikat esim dubai mallissa ja muualla oli paljon halvempia kun suomalaiset. Ja ihan opiskelijabudetilla mekin oltiin liikkeellä, 300€ lennot ja viikko uudessa viiden tähden hotellissa downtownissa, 260€ per nuppi. Tottakai dubaissa saa kulutettua ja paljonkin jos niin valitsee, mutta "normi" hommat on kyllä halpoja ja opiskelija pärjää vallan mainiosti! Todella siisti ja turvallinen paikka, suosittelen ehdottomasti! Noita kesäkuumia kannattaa välttää jos ei rakasta olla "uunissa" koko aikaa :D

      Poista
  23. Ehkä bloggaaminen ei ole sulle oikea harrastus, jos kommenttiboksiin kurkkaamisesta tulee sulle huonot fiilikset kuten sanoit tuolla ylempänä? Yleensä bloggaajat haluaa mielellään vastailla ja olla yhteydessä lukijoiden kanssa, mutta sinulle se on vain vastenmielistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi sentään.. tää kommentti oli mennyt itsestään jostakin syystä "roskaposti kansioon" tiedä sitten miksi... ;) :D En siis suinkaan pidä kommentteihin vastaamista vastenmielisenä, vaan välillä kommentteihin vastaamiseen tarvitsee sen oman aikansa ja fiiliksensä. :) Koska tämä tosiaan on mun harrastus, saan toteutella tätä silloin kun itseäni huvittaa ja maanantaina taas huvitti kovasti ja oli aikaa siihen sopivasti. :) Yleensä kommentteihin vastaaminen on blogaamisessa lempipuuhaani! Toivottavasti tämä hieman avasi sekaannusta. Mukavaa päivää sulle <3 :)

      Poista
  24. Mihin aikaan olitte tuolla moskeijassa, että näitte sen valosaan ja myös pimeään aikaan? :) Aivan upeita kuvia kaikki, varsinkin juuri nuo moskeija kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltaisko oltu neljän-viiden maissa siellä ja oltiin sitten varmaan melkein kahdeksaan asti! :)

      Poista