perjantai 3. huhtikuuta 2015

LOB-risteily

Noniin elikäs LOBista lupasinkin kirjoitella vähän lisää! Sovittiin jo viime LOB-risteilyllä tyttöjen kanssa, että lähdetään keväällä samalla kokoonpanolla uudestaankin reissuun ja nyt olikin aika jo nousta laivaan! Sunnuntaina Jaakon juhlien jälkeen heräsin aikaisin ja kohtasin kauhuissani olohuoneen ja keittiön. Meillä ei ole ikinä ollut bileiden jälkeen NIIIIIN SOTKUISTA, kuin mitä sinä aamuna jouduin töllistellä. Yleensä ollaan oltu sen verran fiksuja, että ollaan asetettu valmiiksi jätesäkki tölkeille ja pulloille, sekä toinen roskille. Tällä kertaa emme kuitenkaan jostakin syystä olleet näin kauasviisaita, joten kaikki roina lojui vapaana. Täytyy sanoa, että oli aikamoisen helpottunut fiilis siitä, että pääsin pakkaamaan vain kamat kasaan ja lähtemään sotkua pakoon laivalle! :D  

Ruotsiin, sotkua pakoon soudan Ruotsiin wo-woou...

004

Nopeasti sainkin kerättyä kimpsut ja kampsut valmiiksi reissua varten ja kävin varovaisesti herättelemässä Jaakon mahdollista kyytiä varten. Ensireaktio taisi olla jotakuinkin: "En varmaan heitä!!" Mutta vähän ajan päästä bilesankari kömpi huoneesta unisen näköisenä ja totesi, että kyytiin vain. Jee!

011

Itsellänikin oli vielä silmät hieman sikkuralla edellisen illan meiningeistä, mutta hyvillä mielin lähdin kohti uusia tuulia.

013

017

Hommaa helpotti se, että oltiin taas varattu itsellemme laivan buffet ja päästiinkin melkein heti laivaan astuttuamme herkuttelemaan kunnolla.

021

034

Vaikka buffetin jälkeen mulle jääkin aina sellainen fiilis, ettei napaan saa vedettyä millään niin paljon ruokaa, kuin mistä joutuu maksamaan, niin on tuo kyllä silti aina sellainen yksi laivareissun kohokohdista! Syöminen on vaan niin kivaa. :D

037

Risteily oli siis opiskelijaristeily, joten siellä näkyi paljon haalareihin sonnustautunutta väkeä. Yleisesti ottaen noilla risteilyillä näkee kuitenkin mielestäni yllättävän vähän noita haalareita opiskelijoidenkaan päällä, sillä normaaleissa opiskelijabileissä melkein jokainen on pukeutunut haalariin. Jätettiinkin suosiolla luokkalaistemme kesken haalarit kotiin tällä kertaa, kun jätettiin tilaa matkalaukkuihin muillekin kamppeille.

050

Kaikkien hämmästykseksi päästiin koko hytin voimin maihin melkein heti, kun laiva saapui Ruotsin satamaan. Vähän väsynyttä porukkaa siellä mateli, mutta selvittiin melko monesta liikkeestä läpi hengissä ja laivalla meitä odotti mukavat ja raikkaat laivan hytit ja pehmoiset vuoteet päikkäreitä varten. Nooot...

042

Olin maailman fiksuin ja pakkasin mukaan mukavat kengät ja lippalakit. Kyllä helpotti vetää maihin lippa päähän kasvojen varjoksi ja mukavat kengät jalkaan katuja tallaamaan.

043

Muuten asuni olikin hyvin basic ja päältä löytyi sinisen, valkoisen ja mustan yhdistelmää.

044

Iloiset ja hehkeät & Kauniit ja rohkeat

061

Pitihän sitä käydä taas ihailemassa VS:n passinsuojia. Nuo ovat kyllä niin unelmat, mutta niiiin ylihinnoitellut, että tyydyn vain ihailemaan ja hypistelemään noita.

067

Luokkarakkauspakkauteni Saana koki pienoisen sekoamisen ja keräsi sylin täyteen VS:n tuotteita. Osa oli kyllä alennuksessa, joten sehän on vain säästöä se sellainen shoppailu...

076

Kaikki löysivät jotakin kivaa pientä itselleen ja esittelenkin omat ostokseni myöhemmin maaliskuun ostospostauksessa. :)

081

085

087

Vähän aikaa jaksettiin kierrellä vielä Galleri- ostoskeskuksessa, kunnes oli aika suunnata mäkkärin kautta takaisin laivaan.

Ainiin, ylemmässä kuvassa näkyy jäde-annokset, jotka mun oli ihan pakko suskin kanssa ostaa. Nuo siis hinnoiteltiin painon mukaan ja jotenkin idea kuulosti ensin hyvältä, kunnes kassalla mun jäätelökuppi osoittautui yli 8 euron arvoiseksi?! Hyvää se kyllä olikin, mutta silti.

093

Paluumatkalla alkoi sadella jotakin veden tapaista, mutta missattiin kuitenkin Suomen kunnon lumikuurot ja takatalvi. Kyllä huvitti selailla ystävien lähettämiä kuvia Suomen maisemista, kun itse missasimme sen kokonaan. :D

129

 133

Päikkäreiden jälkeen kerättiin itsemme ja saatiin kuin saatiin itsemme ihmisen näköisiksi ja liikkeelle hytistämme. Kauppojen kautta siirryttiin ykköshyttiin viettelemään viimeistä iltaa muiden luokkalaistemme kanssa ja ilta jatkuikin melkein aamuun asti.

Voin sanoa, että kolmen päivän juhlimisen jälkeen olo oli melko ryytynyt, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että nappasin kunnon flunssapöpön ja olen nyt sairastellut ja kirjaimellisesti niiskuttanut vilttien alla viimeiset kolme päivää. :D Toivon tosiaan, että tämä alkaa helpottaa viikonlopun lähestyessä ja saisin hieman nautittua lyhyestä pääsiäislomasta terveenäkin!

Hirmu kivaa lyhyehköä lomaa teille sinne ja koittakaas pysyä terveinä munkin puolesta! :)<3

30 kommenttia:

  1. Missä tuolla ruotsissa on toi VS:n liike? En oo ikinä törmänny vaikka kaikki paikat oonki kiertäny :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Galleri- ostoskeskuksen kanssa samalla kadulla! :) tullut vasta viime vuonna, niin on ihan uusi! Se on tosin melko pieni. :)

      Poista
  2. Ihanaa reissu sulla ! :) itse olen kanssa varailemassa laiva reissua ja olen jo kauan miettinyt että minkä verran maksaa kappaleittain aina yksi tuollainen vs tuoksu pullo ? Jos satuit katsomaan:D ihania kuvia sulla myös,hyvää päivän jatkoa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko ollut joku 13-16 euroissa? En nyt ihan muista, kun itse oon ostanut sellaisia pikkupakkauksia tarjouksesta. :) Voi kiitos ja kivaa päivänjatkoa sullekin! <3

      Poista
  3. Oii mitä löytyi vs:ltä? :) harmi että nuo passikotelot maksaa niin, ne olisi ihanat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pieni rasva- ja tuoksu pakkaus, jossa monia eri tuoksuja. Ja hankin myös siskolleni Annille pienen tuliaisen! ;) noi passinkotelot on kyllä niin hienot! <3

      Poista
  4. Minulla oli passikotelo joskus, ei tosin VS, mutta kuitenkin ja rajavartija passiani tarkistaessa repi sen pois ja sanoi että älä enää ikinä laita tämmöstä. Luulin siis että ne ovat jotenkin kiellettyjä ja heitin sitten koteloni sen reissun jälkeen roskiin... En siis enää aio moista hankkia, vaikka hienojahan nuo ovat :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen nuo olivat ehkä hieman harvinaisempia, mutta multa ei oo kyllä ikinä otettu pois mun nykyistä h&m:lta ostettua ja oon mennyt sillä jo monta vuotta ties minne! :) ehkä voisit kokeilla taas uudestaan ;) varmaan tosin pitää pystyä helposti ottaa ne pois ja todistaa, että passi on aito/ehjä. :)

      Poista
    2. Ollu vissii passintarkastajalla huono päivä:D passinkuoret ovat sallittuja ja niitä on ollut jo kautta-aikain, eivät ole mikään uusi juttu.

      Poista
    3. Joo kuulosti kyllä vähän erikoiselta tuo reaktio.. :D

      Poista
  5. Hah voi ei, katoin tota kuvaa tuosta hytin ovesta mikä oli pussailtu täyteen huulipunapusuja ja mietin että uh tosta itse kyllä saisin heti jonkun pöpön.. sit luin tekstin... :D Paranemisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah tulin kyllä jo ennen ovipusua kipeeksi! :D kiitos! :)

      Poista
  6. Vs passinkuoret on kyllä niin ihanat! :) itse viimevuonna sain lahjaksi <3 muutenkin Vs:llä on kaikkea ihanaa treenivaatteista alusasuihin!

    VastaaPoista
  7. No niin on!! Tuolla Ruotsin liikkeessä on vastapuolelta vain tosin muutamia alushousuja, eikä edes niitä ihania rintsikoita tai bikineitä. :( uii ihanan lahjan olet saanut <3 ;)

    VastaaPoista
  8. Paljon tollaset passinsuojukset sit maksaa?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko noi ollut joku 40e :D

      Poista
    2. Okei kiitos!:)

      Poista
    3. 40e vs passinsuojuksista? Mä aattelin et noi ois jotai 12e tai korkeintaa 19,90e :D mieluummin sit laittas rahaa vääähän enemmän ja ostas vuittonin passinsuojan ;)

      Poista
    4. No niinpä! :D ihan liian kalliita.. itse ostin h&m vastaavat 6 eurolla. :D

      Poista
    5. Eikö Annilla ole VS:n passisuojukset? :-)

      Poista
    6. Öymm ei tietääkseni! :D En oo kyllä nyt ihan varma.. Puhelimen suojakuoret tosin ainakin löytyy. :)

      Poista
  9. Aijotko mennä summer uppiin tänä vuonna? :-)

    VastaaPoista
  10. Vaude mikä asu! :) saako udella mistä toi sininen takki on :) oot niin upeena aina liikentees! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on kotiutettu kirpparilta/ alunperin Vero Modasta. :) Kiitos oikein kovasti! :)<3

      Poista
  11. Kauniina oot ollut liikenteessä :)

    Tollanen juhlintaputki on kyllä raskas, tuntuu vielä monta päivää jälkeenkin :D Ja vielä flunssalla höystettynä, huhhuh. Pikaista paranemista sulle :)

    Ja laivalla ihan parasta on se syöminen buffetissa, vaikka maksaakin ihan liikaa mun mittapuulla (lue kukkarolle). Mutta ei sitä vaan voi missata ;) Ja noi itsekoottavat jätskiannokset on kyllä salakavalia, vähän sama juttu kuin niissä kauppojen salaattibaareissa. Oon pari kertaa ostanut salaatin ja hintansa puolesta olisin voinut käydä ihan jossain lounaspaikassa syömässäkin (niissähän monessa on salaattipöydätkin tosi kattavat). Ton sun jäätelön kohdalla hinta oli kyllä suhteessa suurempi kuin salaatissa, täytyy muistaa että jätän tuollaiset jädet ostamatta, kun Ruotsiin menen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) No älä vaan, mä olin tuon reissun jälkeen kyllä ihan rikkipoikkipuhki! :D Nyt alkaa olla flunssa kokonaan ohi, mutta tuo poikaystävä sai sitten tän saman taudin melkein kahta kauheampana! :( :D No niinpä, oli kyllä aterian arvoinen jäätelöannos! :D Hyvää se kuitenkin oli, ei siinä mitään. :D

      Poista
  12. Heippa näin myöhäneb kysymys mutta minkä hintasia nuo vs passinkuoret ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, juu elikä siis normaalisti noista joutuu pulittaa vissiinkin lähes 40-50e, mutta itse ostin omani puoleen hintaan joulualeista, eli joku päälle 20e maksoin ja nuo aina välillä tulevat tietääkseni aina välillä uudelleen alennukseen, joten suosittelen ostamaan vasta sitten kun löytyy alesta! :D

      Poista