Blogi 1 v

Tasan vuosi sitten olimme viettäneet siskoni kanssa iltaa aivan ihanien tyttöjen kanssa Indiedays Blog Awardseissa. Tyttöporukassamme oli mukana monta bloggaajaa, joiden juttuja olin lueskellut jo pitkään ja moni heistä oli myös suosikkibloggaajani. Harmillisen moni heistä on kuitenkin nykyään lopettanut kirjoittamisen, mutta jos koskaan eksytte tänne, haluan kiittää teitä oman "bloggausliekkini" syttymisestä.



Seuraavana päivänä heräsin aikaisin aamusta ja mulla oli omituisen kutkuttava tunne vatsanpohjassa. Joku oli edellisenä iltana kysynyt, että miksi en perustaisi itse blogia. Vastasin hieman kangerrellen, ettei se varmaan olisi oikein mun juttu, mutta sainkin vastaukseksi lyhyesti ja ytimekkäästi: Eihän siinä menetä mitään, jos kokeilee! Niinpä. Tämä rohkaiseva kommentti sai mut sitten miettimään ihan tosissaan, että miksen vain repäisisi ja kokeilisi.

Ensimmäisenä laitoin äidilleni ja siskolleni viestit, että mä oon vähän suunnitellut aloittavani myös blogin. Äidiltäni tuli samantien vastaus takaisin, jossa hän kysyi, että mikä olisi blogini aihe. Vastasin, että varmaankin Essi Maaninka. Äippä totesi tämän jälkeen, että hyvä aihe! :D Vihreän lipun heilautus siis äipän suunnalta. Meidän perheessähän nyt kaikilla "vanhemmilla" naisilla on omat blogit. Äidilläni hieman enemmän sellainen perheelle suunnattu kuulumistenjakamis kanava, sekä hyviä juhlaruoka- ja kattausjuttuja ja siskollani hyvin monipuolinen blogi elämästä, muodista, urheilusta ja mielenkiinnonkohteista.

Avasin sitten tietokoneen ja kirjauduin taas rutiininomaisesti blogger-tililleni ja jäin tuijottamaan sivun vasemmassa laidassa möllöttävää ruutua: Uusi blogi. Aloin taas punnailla päässäni niitä syitä, miksi en koskaan aikaisemmin ollut kuvitellutkaan haluavani perustaa koskaan blogia, mutta jotenkin oli nyt sen verran erilainen tunne sisällä, että klikkasin sitten kuitenkin tuota ruutua. Ensimmäiseksi pääsin valitsemaan otsikoita, sivupalkkeja ja leveyksiä blogini ulko-asuksi ja pohjaksi, jonka jälkeen alkoikin vasta se haastavin osuus. Ensimmäinen blogiteksti. Vuosien varrella olin ehtinyt hokea jo vaikka kuinka monelle tuttavalleni, miten en ikinä uskaltaisi perustaa omaa blogia kaikkien arvostelevien anonyymien keskelle ja nyt sitä sitten pitäisi kirjoittaa se ensimmäinen tervehdys, että miksi tämän päätin aloittaa. Ajatuksista muotoutui sitten tälläinen kirjoitus Yrittänyttä ei laiteta.



Tuota lukiessani pystyn hyvin kokemaan ne tunteet uudelleen, joita koin noita sanoja kirjoittaessani. Huomaan kuitenkin nyt, miten paljon epävarmempi ja varovaisempi olen ollut itsestäni. Tekstistä haiskahtaa pelko. :D Ilokseni voin kuitenkin todeta, että aikalailla samaa linjaa vedetään blogissa edelleen, kuin mitä tuossa ensimmäisessä postauksessa tapailin. Olen saanut tuotua tänne mielestäni juuri sopivasti itseäni niin, että blogini tunnelma on aitoa minua, mutta pidän silti yksityisasiani sopivan yksityisinä. :)



Se tunne, mikä mulla tällä hetkellä bloggailua kohtaan vallitsee on jotakin ihan käsittömättömän hienoa. Joka päivä, kun kirjaan itseni bloggeriin sisään, fiilis on toiveikas ja iloinen. Kaikki ne möröt, joita päässäni ennen blogin perustamista pyörittelin, ovat kumoutuneet ihan 100%. Kyllä, huonoja hetkiä tulee. Niitä, kun ei oikein ajatus kuljekaan ja teksti ei vaan tahdo muodostua. Silloin suljen suosiolla koneen ja pidän peukkuja sille, että seuraavana päivänä taas inspiraatio on huipussaan ja kirjoittaminen sujuu. Näin yleensä aina myös käy.

Myös niitä ikäviä kommentteja joutuu toisinaan kohdata, joista voisi tulla jopa todella huono mieli, ellei mulla olisi tuplasti enemmän teitä aivan ihania lukijoita siellä! Olen monesti hokenutkin täällä, että mulla on maailman parhaat lukijat, ja olen sitä mieltä kyllä rehellisesti edelleen! Saan mun kommenttiboksin puolelta niin paljon iloa, vertaistukea, hyviä vinkkejä, mahtavia mielipiteitä ja rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta, että voisin tehdä tätä hommaa jo ihan vaan pelkästään sen takia! Vuorovaikutus ja sosiaalisuus on ollut mulle aina hyvin tärkeää elämässä, joka onkin ehkä yksi suurimmista syistä, miksi blogin perustaminen tuntui myös sellaiselta omalta jutulta hyvin nopeasti aloittamisen jälkeen. Musta on ihan mielettömän kiva jakaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja keskustella avoimesti niistä asioista, jotka mietityttävät.



Tähän vuoteen on mahtunut älyttömän paljon asioita ja musta onkin ihan huippua palata vanhoihin postauksiini itsekin muistelemaan kaikkia kivoja tapahtumia, joita vuoden aikana olen kokenut! Tämähän on tavallaan myös tälläinen julkinen päiväkirja, sillä olette mukana melkoisen monessa tapahtumassa, joita elämässäni koen. Palasina tosin vain, mutta tunnelma on varmaan monesti välittynyt hyvin kuvien läpikin. :) Vaikka näiden kaikkien kokemusten jakaminen julkisesti tuntuukin hieman pelottavalta välillä, tuo se myös todella paljon lisää iloa elämääni. Varsinkin silloin, kun kirjoitan hieman syvemmin joistakin ajatuksistani ja saan teiltä vertaistukea tai ihan uusia näkökulmia asioihin. Silloin muistan aina, miksi tästä hommasta niin täysillä nautinkaan!



Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, miten paljon tulisin joskus tästä touhusta pitämään ja miten monia mahtavia ihmisiä oon saanut kohdata, niin lukijoideni joukosta kuin muutenkin. Myös tämä tunne oli yllätys, mikä omaa blogia kohtaan muodostuu. Tämä on nimittäin tälläinen mun ihan oma juttu, luomus, jonka olen alusta asti rakentanut kasaan omin voimin. Kaikki mitä täällä tapahtuu, on mun oman työn tulosta ja tälläinen projekti, jos mikä, rakentaa sitä omaa luovuutta ja saa kokemaan mielekkyyden tunnetta. Koen blogini itselleni erittäin mieluisana harrastuksena, jonka seurauksena pääsen toteuttamaan itseäni, harjoittamaan rakasta harrastustani valokuvausta sekä näkemään ja kokemaan ihan uusia ja jännittäviä asioita. Paljon sellaista on ehtinyt jo tapahtua elämässäni, jota ei olisi luultavasti koskaan tapahtunut, jos en blogia olisi koskaan perustanut. :)

Haluankin sanoa jokaiselle, joka näitä rivejä nyt lueskelee ja on joskus punninnut vaihtoehtoja aloittamisen tai aloittamatta jättämisen välillä, että kokeilkaa ihmeessä! Et häviä sillä mitään, että kokeilet varovasti, onko tämä oma juttusi. Jos bloggaaminen ei sitten tunnukaan siltä omalta jutulta, niin homman voi lopettaa kuin seinään yhtä helposti ja nopeasti. Itseäni auttoi paljon alussa se, että pidin ensimmäiset tekstini näkyvillä vain parille ystävälleni ja perheelleni. Tällöin sain harjoiteltua tekstien kirjoittamista rauhassa, eikä tilanne tuntunut niin vaaralliselta ja pelottavalta.

Ja vielä loppuun ISO kiitos! Kiitos kaikille, jotka olette pysyneet mukanani tämän vuoden ja ehkäpä joskus kommentoineetkin jotakin, niin rakentavaa kritiikkiä kuin rohkaisevaa ja iloista palautettakin. Toivottavasti tämä hyvä fiilis säilyy blogissani tulevanakin vuonna ja mielekkyys ja inspiraatio bloggailua kohtaan jatkuu edelleen! Toiveikkain mielin aloitan blogini tulevan vuoden ja saa nähdä, mitä kaikkea ehtiikään tapahtua tämän vuoden aikana! :)

Kuvitus viimevuoden ikimuistoisista juhlahetkistä