Ruotsiin, sotkua pakoon soudan Ruotsiin wo-woou...

Nopeasti sainkin kerättyä kimpsut ja kampsut valmiiksi reissua varten ja kävin varovaisesti herättelemässä Jaakon mahdollista kyytiä varten. Ensireaktio taisi olla jotakuinkin: "En varmaan heitä!!" Mutta vähän ajan päästä bilesankari kömpi huoneesta unisen näköisenä ja totesi, että kyytiin vain. Jee!
Itsellänikin oli vielä silmät hieman sikkuralla edellisen illan meiningeistä, mutta hyvillä mielin lähdin kohti uusia tuulia.


Hommaa helpotti se, että oltiin taas varattu itsellemme laivan buffet ja päästiinkin melkein heti laivaan astuttuamme herkuttelemaan kunnolla.


Vaikka buffetin jälkeen mulle jääkin aina sellainen fiilis, ettei napaan saa vedettyä millään niin paljon ruokaa, kuin mistä joutuu maksamaan, niin on tuo kyllä silti aina sellainen yksi laivareissun kohokohdista! Syöminen on vaan niin kivaa. :D
Risteily oli siis opiskelijaristeily, joten siellä näkyi paljon haalareihin sonnustautunutta väkeä. Yleisesti ottaen noilla risteilyillä näkee kuitenkin mielestäni yllättävän vähän noita haalareita opiskelijoidenkaan päällä, sillä normaaleissa opiskelijabileissä melkein jokainen on pukeutunut haalariin. Jätettiinkin suosiolla luokkalaistemme kesken haalarit kotiin tällä kertaa, kun jätettiin tilaa matkalaukkuihin muillekin kamppeille.

Kaikkien hämmästykseksi päästiin koko hytin voimin maihin melkein heti, kun laiva saapui Ruotsin satamaan. Vähän väsynyttä porukkaa siellä mateli, mutta selvittiin melko monesta liikkeestä läpi hengissä ja laivalla meitä odotti mukavat ja raikkaat laivan hytit ja pehmoiset vuoteet päikkäreitä varten. Nooot...
Olin maailman fiksuin ja pakkasin mukaan mukavat kengät ja lippalakit. Kyllä helpotti vetää maihin lippa päähän kasvojen varjoksi ja mukavat kengät jalkaan katuja tallaamaan.
Muuten asuni olikin hyvin basic ja päältä löytyi sinisen, valkoisen ja mustan yhdistelmää.

Iloiset ja hehkeät & Kauniit ja rohkeat

Pitihän sitä käydä taas ihailemassa VS:n passinsuojia. Nuo ovat kyllä niin unelmat, mutta niiiin ylihinnoitellut, että tyydyn vain ihailemaan ja hypistelemään noita.

Luokkarakkauspakkauteni Saana koki pienoisen sekoamisen ja keräsi sylin täyteen VS:n tuotteita. Osa oli kyllä alennuksessa, joten sehän on vain säästöä se sellainen shoppailu...

Kaikki löysivät jotakin kivaa pientä itselleen ja esittelenkin omat ostokseni myöhemmin maaliskuun ostospostauksessa. :)


Vähän aikaa jaksettiin kierrellä vielä Galleri- ostoskeskuksessa, kunnes oli aika suunnata mäkkärin kautta takaisin laivaan.
Ainiin, ylemmässä kuvassa näkyy jäde-annokset, jotka mun oli ihan pakko suskin kanssa ostaa. Nuo siis hinnoiteltiin painon mukaan ja jotenkin idea kuulosti ensin hyvältä, kunnes kassalla mun jäätelökuppi osoittautui yli 8 euron arvoiseksi?! Hyvää se kyllä olikin, mutta silti.
Paluumatkalla alkoi sadella jotakin veden tapaista, mutta missattiin kuitenkin Suomen kunnon lumikuurot ja takatalvi. Kyllä huvitti selailla ystävien lähettämiä kuvia Suomen maisemista, kun itse missasimme sen kokonaan. :D


Päikkäreiden jälkeen kerättiin itsemme ja saatiin kuin saatiin itsemme ihmisen näköisiksi ja liikkeelle hytistämme. Kauppojen kautta siirryttiin ykköshyttiin viettelemään viimeistä iltaa muiden luokkalaistemme kanssa ja ilta jatkuikin melkein aamuun asti.
Voin sanoa, että kolmen päivän juhlimisen jälkeen olo oli melko ryytynyt, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että nappasin kunnon flunssapöpön ja olen nyt sairastellut ja kirjaimellisesti niiskuttanut vilttien alla viimeiset kolme päivää. :D Toivon tosiaan, että tämä alkaa helpottaa viikonlopun lähestyessä ja saisin hieman nautittua lyhyestä pääsiäislomasta terveenäkin!
Hirmu kivaa lyhyehköä lomaa teille sinne ja koittakaas pysyä terveinä munkin puolesta! :)<3
Missä tuolla ruotsissa on toi VS:n liike? En oo ikinä törmänny vaikka kaikki paikat oonki kiertäny :D
VastaaPoistaSiinä Galleri- ostoskeskuksen kanssa samalla kadulla! :) tullut vasta viime vuonna, niin on ihan uusi! Se on tosin melko pieni. :)
PoistaIhanaa reissu sulla ! :) itse olen kanssa varailemassa laiva reissua ja olen jo kauan miettinyt että minkä verran maksaa kappaleittain aina yksi tuollainen vs tuoksu pullo ? Jos satuit katsomaan:D ihania kuvia sulla myös,hyvää päivän jatkoa ! :)
VastaaPoistaOlisko ollut joku 13-16 euroissa? En nyt ihan muista, kun itse oon ostanut sellaisia pikkupakkauksia tarjouksesta. :) Voi kiitos ja kivaa päivänjatkoa sullekin! <3
PoistaOii mitä löytyi vs:ltä? :) harmi että nuo passikotelot maksaa niin, ne olisi ihanat!<3
VastaaPoistaSellainen pieni rasva- ja tuoksu pakkaus, jossa monia eri tuoksuja. Ja hankin myös siskolleni Annille pienen tuliaisen! ;) noi passinkotelot on kyllä niin hienot! <3
PoistaMinulla oli passikotelo joskus, ei tosin VS, mutta kuitenkin ja rajavartija passiani tarkistaessa repi sen pois ja sanoi että älä enää ikinä laita tämmöstä. Luulin siis että ne ovat jotenkin kiellettyjä ja heitin sitten koteloni sen reissun jälkeen roskiin... En siis enää aio moista hankkia, vaikka hienojahan nuo ovat :/
VastaaPoistaEnnen nuo olivat ehkä hieman harvinaisempia, mutta multa ei oo kyllä ikinä otettu pois mun nykyistä h&m:lta ostettua ja oon mennyt sillä jo monta vuotta ties minne! :) ehkä voisit kokeilla taas uudestaan ;) varmaan tosin pitää pystyä helposti ottaa ne pois ja todistaa, että passi on aito/ehjä. :)
PoistaOllu vissii passintarkastajalla huono päivä:D passinkuoret ovat sallittuja ja niitä on ollut jo kautta-aikain, eivät ole mikään uusi juttu.
PoistaJoo kuulosti kyllä vähän erikoiselta tuo reaktio.. :D
PoistaHah voi ei, katoin tota kuvaa tuosta hytin ovesta mikä oli pussailtu täyteen huulipunapusuja ja mietin että uh tosta itse kyllä saisin heti jonkun pöpön.. sit luin tekstin... :D Paranemisia :)
VastaaPoistaHahah tulin kyllä jo ennen ovipusua kipeeksi! :D kiitos! :)
PoistaVs passinkuoret on kyllä niin ihanat! :) itse viimevuonna sain lahjaksi <3 muutenkin Vs:llä on kaikkea ihanaa treenivaatteista alusasuihin!
VastaaPoistaNo niin on!! Tuolla Ruotsin liikkeessä on vastapuolelta vain tosin muutamia alushousuja, eikä edes niitä ihania rintsikoita tai bikineitä. :( uii ihanan lahjan olet saanut <3 ;)
VastaaPoistaPaljon tollaset passinsuojukset sit maksaa?:o
VastaaPoistaOlisko noi ollut joku 40e :D
PoistaOkei kiitos!:)
PoistaEipä mitään! :)
Poista40e vs passinsuojuksista? Mä aattelin et noi ois jotai 12e tai korkeintaa 19,90e :D mieluummin sit laittas rahaa vääähän enemmän ja ostas vuittonin passinsuojan ;)
PoistaNo niinpä! :D ihan liian kalliita.. itse ostin h&m vastaavat 6 eurolla. :D
PoistaEikö Annilla ole VS:n passisuojukset? :-)
PoistaÖymm ei tietääkseni! :D En oo kyllä nyt ihan varma.. Puhelimen suojakuoret tosin ainakin löytyy. :)
PoistaAijotko mennä summer uppiin tänä vuonna? :-)
VastaaPoistaEn osaa vielä sanoa! En oo ikinä ollut. :)
PoistaVaude mikä asu! :) saako udella mistä toi sininen takki on :) oot niin upeena aina liikentees! :)
VastaaPoistaTakki on kotiutettu kirpparilta/ alunperin Vero Modasta. :) Kiitos oikein kovasti! :)<3
PoistaKauniina oot ollut liikenteessä :)
VastaaPoistaTollanen juhlintaputki on kyllä raskas, tuntuu vielä monta päivää jälkeenkin :D Ja vielä flunssalla höystettynä, huhhuh. Pikaista paranemista sulle :)
Ja laivalla ihan parasta on se syöminen buffetissa, vaikka maksaakin ihan liikaa mun mittapuulla (lue kukkarolle). Mutta ei sitä vaan voi missata ;) Ja noi itsekoottavat jätskiannokset on kyllä salakavalia, vähän sama juttu kuin niissä kauppojen salaattibaareissa. Oon pari kertaa ostanut salaatin ja hintansa puolesta olisin voinut käydä ihan jossain lounaspaikassa syömässäkin (niissähän monessa on salaattipöydätkin tosi kattavat). Ton sun jäätelön kohdalla hinta oli kyllä suhteessa suurempi kuin salaatissa, täytyy muistaa että jätän tuollaiset jädet ostamatta, kun Ruotsiin menen.
Voi kiitos! :) No älä vaan, mä olin tuon reissun jälkeen kyllä ihan rikkipoikkipuhki! :D Nyt alkaa olla flunssa kokonaan ohi, mutta tuo poikaystävä sai sitten tän saman taudin melkein kahta kauheampana! :( :D No niinpä, oli kyllä aterian arvoinen jäätelöannos! :D Hyvää se kuitenkin oli, ei siinä mitään. :D
PoistaHeippa näin myöhäneb kysymys mutta minkä hintasia nuo vs passinkuoret ovat? :)
VastaaPoistaHeheeh, juu elikä siis normaalisti noista joutuu pulittaa vissiinkin lähes 40-50e, mutta itse ostin omani puoleen hintaan joulualeista, eli joku päälle 20e maksoin ja nuo aina välillä tulevat tietääkseni aina välillä uudelleen alennukseen, joten suosittelen ostamaan vasta sitten kun löytyy alesta! :D
Poista