sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Naarasleijonat

Ne kerääntyy haaskan ympärille laumalla ja mitä pahemmin saalis on vahingoittunut, sen helpompi siihen on iskeä hampaansa. Nopea lopettaminen ei tule kuuloonkaan, vaan metsästysvietti ajaa ensin leikkimään saaliilla. Raadellaan pariin otteeseen, mutta annetaan nousta takaisin pystyyn, raahautua vähän kauemmas julmasta laumasta, mutta tartutaan sitten heti uudestaan takajalkaan kiinni. Luulitko muka, että selviät leijonien kynsistä.

Mä totesin jo muutaman viikon täällä oltuani suomalaisten eri kanavien somepäivityksiä selattuani, että voi että miten harmi se on, että suomalaiset vaikuttaa niin masentuneelta ja kettuuntuneelta kansalta. Ei ollut lainkaan sellainen olo, että tuonne mä haluan palata ja äkkiä. Tottakai Suomen pitkä, kylmä ja synkkä talvi tekee tehtävänsä ja imee elämänilon osittain siitä porukan iloisimmastakin jäsenestä, eikä sekään vielä riitä vaan suurin osa syksystäkin on pimeä ja sateinen ja pitkälle kevääseen saadaan odottaa sitä kunnon valon ja lämmön palaamista. Kaiken tuon sääolosuhteiden aiheuttaman ketutuksenkin ohella mä kuitenkin oon havainnut niin paljon ihan vaan sellaista suomalaiseen perusluonteeseen kyteytynyttä yleistä katkeruutta, masentuneisuutta ja vihamielisyyttä ihan kaikkea, kaikkia ja monesti jo omaa itseäänkin kohtaan. Oma naama ketuttaa, naapurin pärstä varsinkin ja sää nyt on ainakin 99% ajasta takapuolesta. Miksi aina muuten edes puhutaan siitä säästä... miksi mä kirjoitan nyt säästä. Ainiin, oon suomalainen.

1127

 Rakkaus lämmittää, rakkaus yhdistää, rakkaus satuttaa, rakkaus opettaa, rakkaus puhdistaa

Hyppäsin nyt kuitenkin hieman (aika pahasti) ohi aiheesta, sillä tarkoitukseni oli jakaa todellisuudessa hieman ajatuksia, jotka ovat vahvistaneet mun ahdistusta Suomeen palaamisen suhteen. Olen nimittäin tässä seurannut sivusilmällä paria somessa käytävää kiivasta keskustelua erinäisistä henkilöistä ja itsekin olen saanut osuuteni keskustelupalstoilla käytävistä juoruringeistä. Monen toisinaan hyvinkin vihamielisiä kommentteja ja keskusteluja lukiessani mun mieleen on herännyt vain yksi suuri kysymys. Miksi? Miksi kenenkään elämä on siinä pisteessä, että tulee mieleenkään heittää jollekin keskustelupalstalle nimettömien ja kasvottomien leijonien keskelle oma ilkeä, negatiivinen ja vihamielinen kommenttinsa.

1088

Säde vastas "Peikko kulta, pimeys vie hengen multa" Lopetetaan se peikkoilu välittömästi.
 
Mä koitin miettiä tilannetta, jossa mulla tulisi tarve kommentoida jotakin niin negatiivista ja ilkeää jollekin tai vielä pahempaa selän takana jostakin henkilöstä jollekin keskustelupalstalle. Mä en keksinyt yhtäkään tilannetta, jossa mun olisi tarve avata sanainen arkkuni tuossa muodossa muille ihmisille. Kyllä, munkin mielestä jotkut ihmiset tekevät elämässään huonoja valintoja, vääriä asioita, itseään tai muita vahingoittavia tekoja, mutta mulle ei siitä huolimatta tulisi mieleenkään kommentoida tälläiselle ihmiselle jotakin tämän tapaista: "Toivottavasti kuolet huora."

Tällä en siis todellakaan tarkoita niitä keskusteluja ja kommentteja, joissa on rakentavasti tuotu oma mielipide ja kanta esiin. Jos nyt siis keskustelua ei millään voi mielummin hoitaa vaikkapa kasvotusten jonkun hyvän ystävän kera, niin käykööt sitten kaiken mokomin tuntemattomien kanssa keskusteluja läpi joillakin palstoilla, mutta se tapa jolla ne omat mielipiteet on tuotu esiin. Mulle nimittäin monestakin keskustelusta on tullut oikeasti sellainen olo, että jollakin tuntemattomalla ihmisellä on jotakin ihan ylitsepääsemättömän suurta vihaa näitä keskutelujen "päähenkilöitä" kohtaan. Ja tätä en voi käsittää, koska tuskinpa nämä ihmiset nyt monille kymmenille muille ovat jotakin aivan kamalaa voineet tehdä.

1142

Ny riitti, paatti alle ja muille maille.

Erityisen paha mieli on tullut vielä niistä keskusteluista, joissa on porukalla hyökätty yhden ihmisen kimppuun ja haukuttu henkilö, hänen elämänsä, lähipiirinsä ja koko historiansa aivan lyttyyn osittain puolituttujen osittain tuntemattomien toimesta ja vaikka tiedetään tasan, että henkilöön sattuu jo muutenkin, tätä jatketaan vain entisestään ja lyödään lyötyä ja otetaan pesismaila vielä avuksi, kun vallan hullaannutaan porukan yllytyksestä ja hurmoksesta.

Mun mielestä tää on aivan sairasta. Ja jotenkin niin suomalaista. Tuntuu, että suurimman osan sisällä kytee jokin negatiivisuus osittain omaa elämäänsä kohtaan, joka sitten heijastuu ihan kaikkiin muihin ja tuntuu että oikein saadaan jotakin sairasta mielihyvää siitä, että siirretään sitä omaa pahaa oloa eteenpäin.

1121

Synkistelyn ja vihan sijaan kokeilepa vaihteeksi kulkea vaikka tuota kohden... 

Pari päivää sitten pesin käsiä vessassa allasbileissä Koh Samuilla ja huomasin miten takanani seisonut tyttö kävi katseellaan läpi mut päästä varpaisiin. Mulle tuli tosi ahdistunut olo, aloin kuivailemaan pikaisesti käsiäni ja olin aivan varma, että tyttö ajatteli musta jotakin kamalaa salaa sisällään. Yhtäkkiä tyttö pysäytti mut ennen kuin pääsin luikahtamaan ulos vessasta ja totesi aurinkoisesti hymyillen, miten ihana asu mulla oli ja kyseli päälle vielä, että mistä olen kotoisin ja toivotteli hauskaa iltaa. Mä olin aivan tyrmistynyt siitä, miten saatoinkaan luulla, että tämä tyttö ajatteli minusta jotakin pahaa. Sitten mä tajusin, että tää ajattelutapa tulee täysin siitä, että Suomessa tilanne olisi todennäköisimmin ollut juurikin niin. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun baarin vessassa joku tyttö tai useimmiten kaverinsa kera alkaa haukkumaan jopa ääneen ihan ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Milloin on järkyttävät pidennykset tai liikaa meikkiä, milloin vaan muuten vaan ihan karmea asu tai epämuodostunut naama.

1125

 Annan sulle lahjaksi tämän, jos se vaikka piristäisi sinua.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Juupatijuu, mulla nää ajatukset on varmasti kasaantunut nyt lähiaikoina entistä pahemmin juurikin sen vuoksi, että vauva.fi sivustolla ollaan käyty kiivasta keskustelua musta ja mun siskosta ja mun on aina pistänyt vihaksi eniten juuri niinä hetkinä, kun joku yrittää loukata mun läheisiä. Keskustelupalstan juttujen vuoksi oon saanut vielä nyt valtavan määrän vihamielisiä kommentteja, joita mä en oo nyt kuitenkaan julkaissut, koska en oo halunnut tuoda sitä negatiivisuuden aaltoa mun blogin puolelle.

1126

Elämän pienet ilot ja hetket.

Mä oon täällä kaukana aurinkoisessa Thaimaassa ja mun yleinen fiilis on kokoajan ihan mielettömän hyvä, onnellinen ja iloinen, mutta Suomesta vaan puskee negatiivista aaltoa, joka saa mut välillä miettimään, että suljenpa koko blogin ja tietokoneen vaihtoni ajaksi, jotta mun ei tarvitse liittyä tähän masennusvirteen itse mukaan millään tavalla täällä asustellessani.

En oo mitenkään tajuttoman harmistunut juuri näistä kyseisistä kommenteista tai keskusteluista, ainakaan niistä osuuksista, jotka vain itseäni koskevat, mutta oon nyt jotenkin vain niin pettynyt Suomeen ja suomalaisiin, etenkin suomalaisiin naisiin. Miksi me ollaan tälläisiä. Miksi me toivotaan toiselle mielummin pahaa kuin hyvää ja miksi meidän suurinta huvia on kokoontua yhdessä haaskan ääreen ja tökkiä sitä tikulla. Miksi meidän kansan keskuudessa ei voi vallita hyvä yhteishenki, toisten tukeminen ja nostattaminen ja miksi meille pahantahtoisuus tulee kuin luonnostaan. Mulle tulee jotenkin niin paha mieli tätä kaikkea ajatellessa ja toivonkin, että edes muutama näitä kommentteja mun blogiin jättänyt käyttäisi pienen hetken miettiäkseen, että mikä nyt niin pahasti on pielessä, että sitä negatiivista mieltä on tarve levittää eteenpäin.

1098

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan... (Minun ystäväni on kuin villasukka)

Pahoittelen nyt pientä tälläistä mustaa pilveä täällä aurinkoisten postausten joukossa. Tahdonkin vielä lopuksi sanoa, että tahdon taas jatkossakin tuoda näillä postauksilla etenkin suomalaisten päiviin paljon positiivista mieltä, iloisia asioita, hyvää fiilistä ja kauniita ajatuksia! Mä oon valmis ottamaan teitä kädestä kiinni ja nostamaan teitä ylöspäin, toivottavasti tekin tahdotte joku päivä tuoda jonkun päivään iloa ja kasvoille hymyn negatiivisten ajatusten ja vihamielisen asenteen sijaan. Ollaan toinen toisillemme sielunsiskoja ja parhaita ystäviä, ei vihollisia ja kilpailijoita. <3

Ainiin ja vielä ihan loppuun täytyy sanoa, että oon saanut teiltä suomalaisilta tänne Thaimaahan myöskin niin paljon iloisia ajatuksia, positiivista energiaa, mielenkiintoisia kysymyksiä, samanhenkisyyttä, aktiivista vuorovaikutusta ja hyväntahtoisia ja tuulisia kommentteja, että tämä lapsekas yleistys suomalaisten negistelystä, masentuneisuudesta ja vihamielisyydestä ei todellakaan koske teitä. Naarasleijonia on myös sellaisia, jotka puolustavat laumaansa henkeen ja vereen, taistelevat tahtonsa puolesta ja pysyvät vahvoina ja ylväinä tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. Pysykää jatkossakin yhtä upeina ja mahtavina oi te ihanat suomijellonat. <3

1129

Peace and love. :D 



PS. Declan Galbraith ei ymmärrä myöskään tätä meininkiä yhtään. 

141 kommenttia:

  1. Ihana postaus, oot ihan paras! Kiteytit tosi hyvin tosi monen suomalaisen vahingollisen ajatusmallin, mitä usein ei itse ymmärrä kyseenalaistaa. :) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pauliina kauniista kommentista. <3

      Poista
  2. Kuin omat ajatukset oltaisiin puettu sanoiksi <3

    VastaaPoista
  3. SÄ OLET IHANA!<3 kaikki vihaa kun vetää kateuskortin esiin, mutta mitään muuta en yksinkertaisesti keksi noille tyhmille juoruille, huomaa kyllä ettei kaikilla ole omassa elämässä kaikki hyvin ja näin koittaa jotenkin pönkittää sitä huonoa oloaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä mun mielestä tunnu enää mistään kateudesta olevan kyse, vaan tuntuu, että ihan yleistä omaa pahaa oloa halutaan vaan purkaa missä tahansa muodossa muihin ja "itsensä somessa esiin tuoneisiin" ihmisiin on helppo purkaa vihaa, kun naama on tuttu, mutta tunnesidettä ei sen kummemmin kyseiseen henkilöön löydy. :(

      Poista
  4. Puhut niin asiaa! Mua kuluttaa tosi paljon suomalaisten yleinen ja jatkuva negatiivisuus, kaikesta löytyy jotain pahaa sanottavaa ja kaikki on aina niin perseestä. Satuin myös lukemaan jotain keskusteluja susta ja sun siskosta, ja siis mulle on aivan sama onko ne juorut ja jutut totta vai ei, mutta aivan järkyttävää se kirjoittelu ja viha sekä teitä että ihan nyt vaan ketä tahansa bloggaajia tai muita esillä olevia kauniita nuoria naisia kohtaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis juoruilua olen kuunnellut niin itsestäni kuin ihan kaikista muistakin jo alakoulusta lähtien, pienessä kaupungissa kun olen asustellut, ja se ei mua niinkään enää hetkauta, mutta tää aivan valtavan suuri suoranainen viha, joka joillakin ihmisillä tuntuu kytevän. Sitä en voi käsittää ja se tuntuu jopa todella pelottavalta. :(

      Poista
  5. Keskustelut lukeneena on pakko työntää lusikka tähänkin soppaan. En sano sitä, että bloggaavia henkilöitä saisi lähteä sillä tavalla haukkumaan ja ruotimaan, mutta varmasti tiedätte molemmat, sinä ja Anni, että jakaessanne elämästä asioita blogissa, ihmisillä on (julma) mielenkiinto tekemisiänne kohtaan ja valitettavan usein ne päätyvät nettiin. Teette tätä hommaa kuitenkin omasta tahdosta, ja silloin täytyy "hyväksyä" myös ne varjopuolet. En todellakaan tarkoita sitä että on hyväksyttävää kirjoitella tollasia asioita nettiin, toivottavasti ymmärsit kommenttini pointin.

    Tykkään sun ja Annin blogeista hirveästi ja olit samalla yläasteella mun kanssa. Et tosin tiedä kuka olen jos tulisin tervehtimään naamatusten, en kuulunut koulun suositumpiin "piireihin" :) nauti ajastasi Thaimaassa ja palaa kuitenkin hyvillä mielin Suomeen, on täällä hyviäkin asioita ja sun läheiset odottamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siis yritin tuoda tekstissäni julki, että ymmärrän todellakin, että joillakin on tarve kirjoitella keskenään juorupalstoilla juoruja ja tämä ei minua enää hetkautakaan, sillä tuli kyllä nuoruudessa koettua jo tämä ihmisten varjopuoli melko juurta jaksaen, mutta juurikin nämä kommentit mitä olen eräästä toisesta bloggaajasta lukenut. Niissä ihmiset toivovat tämän kuolevan ja nyt itsekin olen alkanut saada kommentteja, joissa toivotaan, että vanhempani olisivat aikoinaan tehneet abortin, jotta minua ei olisi tähän maailmaan edes syntynyt, niin kyllähän se ihmetyttää ja harmittaa, että jollakin kytee noin suurta vihaa itseäni kohtaan, vaikka en tietääkseni ole kyllä tehnyt kenellekään yhtään mitään noin väärää tai pahaa tämän pienen elämäni aikana.

      Täytyy vielä sanoa, että olisi kyllä ihan hirmu mukava kuulla, että kukas mahdat ollakaan, kun kyllä mä melkoisen hyvin yläasteelta kaikkia muitakin porukoita muistan kuin vain omani. :) Saattaisit yllättyä! :D Kartano ei ollut niin kovin suuri paikka, eikä Järvenpääkään! Kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentista. <3

      Poista
  6. Saanko kysyä mistä aiheesta sulle tulee ilkeitä kommentteja, kun itse en keksi yhtään mistä noin aurinkoiselle ihmiselle voisi ilkeillä? Kiva kuitenkin, että et julkaise asiattomia kommentteja. Ne erimielisyydet kun tosiaan voi kirjoittaa asiallisestikin.

    Itse olen syntynyt Suomessa, mutta asunut lapsuuteni ja nuoruuteni tähän saakka muilla mailla. Juuri tuo negatiivisuus on yksi suurimpia syitä miksi en haluaisi Suomessa asua. Välillä olen miettinytkin minkälainen ihminen olisin, jos olisin siellä varttunut. Olisinkohan minäkin yksi niistä katkerista ilkeilijöistä? Toivottavasti en. Täytyy olla tympeää omata niin kurja ajatusmaailma ja mieli.

    Vaikka tuntuukin pahalta saada keljuja kommentteja, niin eniten minua aina säälittää ne, jotka niitä kommentteja kirjoittavat. He jäävät todella jostain paitsi; aurinkoisesta ja puhtaasta mielestä nimittäin...

    Mukavaa "lomaa" sinulle edelleen, Essi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistuin yhteen musiikkivideoon, jossa oli vähän rohkeampi kohtaus ja nyt sen tiimoilta tulee vaikka minkälaista kommenttia ja asioita on alettu paisutella jo vaikka minkälaisiin muotoihin. Ottaisin ihan mielelläni vastaan kritiikkiä, enkä väitäkään että kaikki tekemiseni olisivat menneet elämässäni täysin nappiin, mutta silloin kun kommentti on muotoiltu tyyliin: "kumpa kuolisit huora", ei munkaan ymmärrys vaan enää riitä. :( Mulla on vahva usko siihen, että ihmiset joilla on hyvät perhe, ystävä- ja muu tukiverkosto ja elämässä rullaa eteenpäin muutenkin mukavasti, ei sortuisi näin ilkeään kommentointiin minkäänlaisessa tilanteessa. Toivon, että kyseiset henkilöt saavat ajatuksiaan ja arvojaan kasaan elämänkokemuksen ja varttumisen myötä ja osaavat jonakin päivänä hävetä noita julmuuksiaan. Kiitos paljon kommentistasi ja "lomaillaan" jatkossakin hyvillä mielin täällä juu! :D <3

      Poista
  7. Hyvä postaus, ja sympatiat täysin sun puolella. Mä silti toivoisin, ettet yleistäis noin kärkkäästi suomea ja suomalaisuutta :( Sulla on paljon ihania lukijoita, tukijoita, tsemppareita, tuiki suomalaisia sellaisia. Ei tää Suomi niin paha paikka ole, tuli vähän paha mieli kommenteistasi, vaikka osan allekirjoitankin! Mut älä kadota uskoas meihin, täällä on paljon myös sun tsemppaajia ja ihailijoita, mä ainakin saan sun jutuista voimaa ja inspiraatiota! Voi kun ihmiset tajuais lopettaa turhan jauhamisen, ei siitä tuu kellekkään hyvä mieli. Tää kommentti oli vaan ajatusten virtaa, mut toivon että saat pidettyä pään pystyssä, ja jatkat mahtavaa blogiasi kaikesta huolimatta :) Kill them with kindness! t. suomityttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli aika paha ja kärkäs yleistys, pahoittelut tosiaan siitä. <3 Mä kuitenkin oon nuoruudessa kokenut niin pahaa kohtelua ja nyt vielä myöhemmin sitten somessa, että on alkanut pistää vain pahemmin ja pahemmin silmään juurikin tämä suomalaisten ilkeily ja somekäyttäytyminen ja pelottaa oikeasti pikkusisarusteni puolesta, millaisessa maailmassa he joutuvat elää nuoruutensa kun tuosta varttuvat. :( Pää pystyyn tästä vain ja yritetään vastata pahaan hyvällä, niin eiköhän se joku päivä siitä helpota. Kiitos kommentista. <3

      Poista
  8. Tosi paha mieli tuli sun puolesta. Mut pieni MUTTA. En vaan voi sille mitään et miks teet sellaisia asioita, jotka saa sut näyttäytymään huonossa valossa sua tuntemattomien ihmisten silmissä? Siis tarkoitan just tää videohomma, melko näyttävät ja antavat kuvat itsestäsi jne. Tällä kommentilla on varmaan suuri vaara tulla tulkituksi negatiivisen kautta, mut yritän nyt kuitenkin esittää tän silleen neutraalisti. Toivon et kässäät mun pointin; on helpompi tuomita tuntematon ihminen tollaisten yllä mainittujen asioiden perusteella, kun ei ko. ihmistä tunne. Mä voin myöntää, et itse hairahduin samaan (mielessäni,en vauva.fi :D), mut näin vaivaa, tulin tutustumaan blogiisi ja luin juttujasi. Sä oot aivan ihanan oloinen ihminen, etkä ansaitse mitään tuollaista lokaa osaksesi. Oot kaunis sisältä ja ulkoa, ja toivon että nää kyseiset henkilöt vaivautuisi edes lukemaan muutaman sun kauniin ajatuksen täältä blogista. Mieli mitä luultavammin muuttuisi, ja toivon että nää tyypit käsittäis toimineensa ihan väärin. Fakta on vaan se, et on niin helppo tuomita ihmisiä vaan pintaraapaisun perusteella, mikä on hirvittävän surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli syksyllä vähän sellainen vaihe, että halusin kokeilla kaikkea uutta ja uskaltaa tehdä asioita, joita en ennen olisi todellakaan uskaltanut tehdä! Musiikkivideon kuvaukset sattuivat sitten tähän vaiheeseen elämääni ja kun ystäväni pyysivät minut mukaan kuvauksiin, homma kuulosti hauskalta ja mielenkiintoiselta ja kuvausten sisällöstä ei oltu juurikaan sovittu etukäteen sen tarkemmin. Kuvauksissa sitten päivän edetessä oltiin otettu porukalla siinä parit kuohuvat ja tanssittu ja hoideltu kuvausmateriaalia nauhalle ja sitten tuli tämä musiikkivideon kohtaus, joka lähti osittain vain vitsistä liikkeelle, mutta otettiinkin sitten osaksi musiikkivideota ja muita normi "hengailu, tanssi ja höpöttelyosuuksia" ei sitten tullut videolle lainkaan ja kyllähän se vähän harmitti, että tuli sitten annettua tuollainen kuva itsestään. Meillä oli kuitenkin ihan huippu päivä porukan kanssa ja ei se oikein enää auta jälkeenpäin voivotella asiaa. Toivoisin, ettei tästäkään tarvitsisi olla niin valtavan vihainen, koska mitään pahaa en tällä kenellekään tarkoittanut. Näyttäviä ja antavia kuvia en oikein osaa perustella sen tarkemmin kuin, että tälläisissä vaatteissa mä nyt vain satun viettelemään päiviäni ja tällä hetkellä täällä asustellessani viettelen bikineissä lähes 24/7 ajastani, joten tää ei tunnu mulle mitenkään niin hirveän antavalta tai näyttävältä ja ehkä mä joskus ajattelen asiasta toisin ja teen sitten tsemppauksen, mutta tällä hetkellä en jotenkin koe, että lisäisin mitenkään tajuttoman törkeitä kuvia nettiin. :/ Kässäsin kyllä pointtisi ja olikin ihana kuulla, että oot tehnyt hommia tutustuakseni edes vähän paremmin muhun ihmisenä, etkä vain siirtänyt suoraan vihattujen listalle. :D :) Kiitos rakentavasta kommentista <3

      Poista
    2. Jeps mä ymmärrän oikein hyvin mitä ajat takaa, ja en itse ko. videosta suuttunut tai muuta, mut käytin sitä esimerkkinä :) Kiitos silti avaavasta vastauksestasi <3 t. sama ano

      Poista
  9. Oot aivan uskomaton! Sun ajatukset osuu ihan yks yhteen mun ajatusten kans lähes aina :D todella hyvä postaus ja saa toivottavasti muut ajattelemaan omaa somekäyttäytymistä :)
    Vielä sellanen pikku toive.. älä pliiiiis lopeta bloggaamista :D sun postaukset on just se päivän piristys, ja jos uutta ei ole saatavilla niin vanhojakin voi aina lueskella :) täällä on aina niin positiivinen fiilis (vaikka aihe oliso vähän tällainen synkemmän puoleinen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, että tämä herättäisi edes hitusen ajatuksia ja mietteitä niissä ihmisissä, jotka moisiin keskusteluihin heittävät ihan selkeästi keksittyä sisältöä tai toivovat toisen loukkaantuvan vakavasti tai kuolevan. Ymmärrys toki laajenee elämän myötä ja uskonkin vahvasti, että nämäkin ihmiset ovat jonakin päivänä edes hieman pahoillaan aikaisemmista letkautuksistaan. Tosi kiva kuulla, että postaukset ovat piristäneet, mitään muuta en toivokaan ja tää on ainakin tähän asti ollut mulle ihan mielettömän rakas ja hauska harrastus. Vetää vaan jotenkin sanattomaksi tuo vihan määrä, joka nyt on ilmennyt tässä lähiaikoina. :/ Kiitos <3

      Poista
  10. Ihana postaus, tälläisiä vähän syvällisempiäkin tekstejä on väillä ihan mukava lukea! :D Itse oon huomannut ton saman, jotenkin yleisen negatiivisen viban joka puolella. Mua on tosi paljon auttanut kuitenkin se, että kehun aina muita ja varsinkin puhun (positiivisesti haha) tuntemattomille ja autan jos näen tarvetta ja oikeasti hymylläkin pääsee pitkälle. Sillä että itse yrittää levittää hyvää oloa ympärilleen auttaa todellisuudessa myös ihan sikana itseään, siitä tulee niin hyvä fiilis! Hyvää loppureissua sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tää postaus oli mieluinen vähän synkästä aiheestaan huolimattaankin! :) Siis mä oon aivan täysin samaa mieltä sun kanssa! Mä tahdon aina sanoa ääneen kaikki positiiviset ajatukset ihmisille ympärilläni, koska mikään ei oo parempi fiilis kuin saada se aito hymy toiselta takaisin! Kaikkien pitäisi tajuta tuo, miten paljon se positiivisuus muita kohtaan voi tuoda itselleen. Kiitos valtavasti sulle! <3

      Poista
  11. Niin totta joka ikinen sana! Tätä on oikeasti niin monesti päässyt itsekkin ihmettelemään, että miksi Suomalaiset naiset ovat niin negatiivisia ja pahansuopia. Vauva.fi on ehkäpäs se kaikki pahin paikka mistä löytyy aina pelkkää kuraa ja mieletön määrä negatiivisuutta. En vaan jaksa ymmärtää, miksi? Miksi ei vaan voi olla hiljaa tai sitten muotoilla sen kritiikin rakentavaksi. Ollaanko täällä oikeasti niin katkeria ja kateellisia? Siltä ainakin välillä tuntuu. Tässä kohtaa voi vaan ollaa onnellinen, että itse on saanut rakennettua itselleen ympärille upean joukon ystäviä, jotka kannustavat ja nostavat toisiaan ylöspäin. Se on voimaannuttavaa, kun tietää, että ne omat ystävät ovat auttamassa ja nostamassa ylös jos naarasleijona lauma käy päälle! Kaikkea hyvää sulle Essi ja paljon voimaa kaikkien negatiivisten kommenttien ja ilkeiden keskustelujen keskelle <3 toivotaan, että edes muutama tämän lukee ja tajuaisi omien tekojensa vääryyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis vauva.fi sivustolle ei saisi edes eksyä ikinä, mutta mun kaveri vaan linkkasi pari pätkää sieltä, missä puhuttiin niin hirveitä valheita mun siskosta, että mun oli pakko mennä kurkkamaan mistä oli kyse! Mulla on myös ollut aina ihan mielettömän mahtava ystäväpiiri, mun tukiverkosto, toinen perhe, sielunsiskot ja tukiveljet, jotka on aina vetäneet mua ylöspäin kun ulkopuoliset on yrittänyt painaa suohon. Sillä on ihan älyttömän suuri merkitys. Toivotaan tosiaan ja pidetään mieli korkealla kaikesta huolimatta, kiitos. <3

      Poista
  12. Ihana postaus :) <3 Itse en kuitenkaan tykkää siitä että negatiivisuus liitetään usein suomalaisiin ja koetaan pahaksi asiaksi, olen nimittäin ainakin itse ylpeä suomalainen, pidän Suomesta ja suomalainen melankolisuuskaan ei häiritse minua. V*ttumaisuus ja toisten ihmisten sortaminen sen sijaan häiritsee, mitä varmaan tarkoititkin tässä. Mutta en usko että se olisi vain suomalaisten ongelma, vaan suoraan sanottuna pahoja ihmisiä on jokaisessa maassa.

    Sinä ja siskosi ootte mun lemppari bloggaajia, ja vaikutatte molemmat tosi herttaisilta. Vauva-palsta kannattaa jättää omaan arvoonsa, kävin siellä joskus ja se on järkyttävää luettavaa lähes koko palsta, meinaa ihan seota siitä ihmisten julmuudesta jne :D Ja loukkaavat keskustelut voi onneksi heti vinkata poistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olihan tää vähän lapsellinen yleistys, mutta mulla nyt sattuu olemaan kokemusta kummemmin vain thaimaalaisista, saksalaisista ja suomalaisista ja Suomi lentää heittämällä siihen kaikkein negatiivisimpaan kategoriaan. :/ Pidän kyllä Suomesta valtavasti, neljä vuodenaikaa on musta parasta mitä voi olla, melankolisuus on jotenkin osittain vahvaa ja kutkuttavaa ja mun lempimusiikki onkin melankolian kermaa, mutta tää ihmisten käyttäytyminen toisiaan kohtaan. Mä oon liian paljon kuullut ihmisten puhuvan pahaa jopa parhaista ystävistään ja se valitusvirsi minkä voi laittaa liikkeelle ihan mistä tahansa syystä. Sää on kurja ja koulu on kakkaa. Täällä nää lapset myy baarikadulla itse tekemiään kaulakoruja, että niillä olis varaa mennä joku päivä kouluun. Juuri juteltiin yhden 6 vuotiaan tytön kanssa, (joka puhui ihan tajuttoman hyvää englantia muuten!) että miksi hän on vielä 23 aikaan hereillä ja ulkona. Vastaus tyrmistytti. Perheellä ei ole varaa maksaa hänen pian alkavaa kouluaan ja hän yrittää kerätä rahaa myymällä koruja kadulla turisteille. :( Teki mieli antaa kaikki rahat tälle välittömästi. Mutta juu, meni vähän ohi aiheen, mutta meidän suomalaisten pitäis olla vaan niin paljosta kiitollisia, eikä vaan valittaa kaikista ja kaikesta. :(<3

      Poista
  13. Aamen. Ei mulla muuta!

    VastaaPoista
  14. Hyviä ajatuksia. Näköjään ulkomailla asuminen tuo nää ajatukset pintaan, itsellänikin kävi niin nimittäin. :D Hyvä myös, että mainitsit lopussa ettei tää sun teksti koske kaikkia. Koska ainahan jokaisessa joukossa, kansalaisuudessa tai uskonnossa tai missä vaan on niitä huonompiakin yksilöitä hyvienkin lisäksi. Sain tästä sun tekstistä sellaisen kuvan, että oot joutunut kokemaan ja näkemään melko paljonkin tällaista halveksuntaa ym mistä puhuit tekstissä. En tiiä missä laatikossa mä sit oon asunut kun suurin osa naisista on ollut mukavia mulle. Musta tuntuu et asuinpaikka vaikuttaa tässä tosi paljon.. Mutjoo itse saan energiaa itelleni siitä kun esim kehun vaikka kassaneidin kivaa meikkiä ja näkee päällepäin kuinka hänen päivänsä piristyy kivasta kommentista. Jokapäiväistä kohteliaisuutta ja ilahduttamista vois oppia moni muukin, niin nainen kuin mies. Mutta kuten alussa jo sanoinkin niin hyvä teksti ja hyviä mielipiteitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ollut jotenkin ihan shokissa, miten paljon erilaisia uusia ajatuksia mä oon täällä käsitellyt ja käynyt läpi. Ei oo tullut mietittyä näin paljon elämän syntyjä syviä varmaankaan koko elämän aikana yhteensä aikaisemmin! Jotenkin tää sivusta kaukaa seuraaminen tuo vaan niin paljon uusia näkökulmia asioihin ja elämään. Juu, asuin nuoruuden pienessä kaupungissa, jossa jossakin vaiheessa yläasteella vanhemmat tytöt ottivat mut jotenkin silmätikukseen ja alkoivat levittelemään ihan kauheita juoruja eteenpäin ja tottakai näitä juttuja alkoi sitten yhä useampi uskomaan, jotka ei mua tuntenut lainkaan ja nopeasti olikin aika vihattu kuva ihmisillä, joka alkoi kadota oikeastaan vasta lukion päätyttyä. Nyt sitten somessa ja ihan vaan normaaleja baari-iltoja vietteässä on alkanut kokemaan silloin tällöin tätä naisten julmaa puolta uudelleen.

      Mä oon aivan samoilla linjoilla sun kanssa tuosta positiivisen energian ihmeestä! Siis vinkki ihan kaikille, kannattaa kokeilla! Sano sen pahan kommentin sijaan jotakin hyvää jollekin ja kas kummaa, sulle saattaakin tulla parempi mieli saamastasi aidosta hymystä takaisin kuin siitä että loukkaisit ja saisit sitä sisäistä pahaa fiilistä purettua! Kiitti sulle mielipiteestä ja kommentista. <3

      Poista
  15. Ihan loistava postaus! Tää pisti oikeesti miettimään myös omaa suhtautumista asioihin, vaikka en tuota somessa haukkumista onneks harrastakaan. Pitäisi vaan muistaa että sillä turhalla negatiivisuudella saa aikaan vaan pahan mielen niin itselle kuin muillekkin. Toivotaan että kevään tulo ja aurinko helpottaisi muistamista, ja onhan siihen nää sun postauksetkin apuna! Oot niin aurinkoinen ja esimerkillinen nainen ja sun positiivinen elämänasenne ihan säteilee tänne ruudun toiselle puolelle :-) ootte Annin kanssa kyllä ihan mun all time favourite bloggaajia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän mäkin oon niin monet TURHAT!! kerrat valittanut kurjasta säästä, tylsästä koulupäivästä ja pahasta ruuasta (okei, tätä erittäin harvoin) ja tähän aion itse ainakin tehdä niin suuren muutoksen! IHANAA ETTÄ SAAN KÄYDÄ KOULUA, oli ne tunnit sitten välillä kuinka pitkäveteisiä tahansa, onneksi on työpaikka ja vaikka välillä sataa, niin arvostaapahan sitten tuplana sitä aurinkoista päivää ja sadesää on hyvä tekosyy kattoo netflixii ja chillaa koko päivän! :D Aivan ihana kuulla, kiitti sulle hirmusti ja toivottavasti saat jatkossakin täältä paljon iloa ja hyvää mieltä. :)<3

      Poista
    2. No aivan varmasti saan kun tulin jo sun vastauksestakin niin hyvälle mielelle! :D pitää varmaan alkaa kommentoimaan useammin!

      Poista
    3. Heheeh oot kultainen, tänne vaan höpöttelemään ja jakamaan mietteitä! :D <3

      Poista
  16. Essi, musta tosi kurjaa että kirjotetaan ikäviä asioita toisista ja puhutaan paskaa. Oon sun kaa niin samoilla linjoilla siinä että tollanen on todella säälittävää ja ikävää.

    Kuitenkin, se missä olet mielestäni väärässä on, että tämä olisi juuri _suomalainen_ piirre. Useinhan suomalaiset ajattelevat että "suomalaiset ovat kateellista, negatiivista yms. kansaa perusluonteeltaan" mutta näin ajattelevat muutkin kansalaisuudet itsestään. Surullinen totuus on se, että pikkumaiset paskanjauhontakeskustelut ja vihapuhe ovat valloillaan myös muissa maissa. (Muistan muuten juuri kun luin yhden ruotsalaisen blogia, hänkin kirjoitti samalla tavalla että ruotsalaiset naiset kun ovat tällaisia ja tällaisia)

    Varsinkin amerikan julkkisten instagramit on täynnä samanlaista sontaa ja vielä ihan kreisillä volyymillä.

    Jos yhtään lohduttaa sua, niin onneksi tuolla vauvapalstoilla yms. paikoissa on aika pieni prosentuaalinen osa suomalaisista naisista. Ja monet varmasti ajattelee hyvää kun näkee sut tai jonkun muun kaupungilla, vaikka ei tulekaan sanoneeksi sitä - kyse saattaa tällöin olla vain suomalaisittain vähän varautuneemmasta kulttuurista, meillä ei ole tapana kehua tuntemattomia niin vuolaasti kuin esim. jenkeissä. Mitä voisi tietenkin lisätä, kehuja ei koskaan ole liikaa.

    Kiva kun otit asian puheeksi. Muistetaan että ei sätitä kuitenkaan itsejämme tai toisiamme _suomalaisuuden_ ( tai naiseutemme) takia vaan paskojen universaaleiden kiusaamistapojen vuoksi (tällaista inhottavaa vihapuhetta, tai miksi sitä haluaa kutsuakaan, esiintyy siis myös nykyään miehienkin keskuudessa aivan samalla tavalla kuin naisten, etenkin internetissä)

    Toivottavasti tämä kommentti auttaa sua olemaan vähän odottavaisempi Suomeen paluun suhteen :) nauti nyt kuitenkin auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tätä tapahtuu ihan kaikkialla maailmaa. Uskallan kuitenkin väittää, että melko massiivisessa mittakaavassa juurikin Suomessa. Ihan turhaan ei varmaankaan Suomen itsemurha tilastot ole koko maapallon korkeimpia... :/ Toivotaan juu tosiaan, että ihmiset alkavat pikkuhiljaa heräämään tähän ikävään meininkiin ja kaikki alkaisivat ainakin hitusen tsemppaamaan oman käytöksen osaltaan. Elämässä on niin paljon kaikkea hienoa ja hyvää, miksi keskittyä siihen mikä on pahaa ja huonosti. Suomeen on oikeasti ihan mielettömän ihana varmasti palata, kun on tajuton ikävä mun läheisiä, parhaita ystäviä ja muita kamuleita. <3 Mä aion omalta osaltani olla entistäkin positiivinen suomalaisen jahka täältä palaan! :D

      Poista
  17. Nyt oli pakko mielenkiinnosta googlettaa miten julmia keskusteluja susta on netissä käyty enkä kyllä löytänyt kuin yhden. Siks en oikein ymmärrä miks tässä tekstissä leimaat tämän kateuden olevan niin suomalainen piirre? Kyllä näiden kateellisten ja katkerien kohteeksi joutuu myös ulkomaalaiset blogaajat ja julkkikset ja muut. Ei kenenkään toivoisi sellaista kokevan, mutta en nyt ymmärtänyt miksi vain suomalaisilla tämä ongelma olisi eikä muilla. Ehkä teksti olisi ollut vielä parempi jos olisit puhunut asiasta yleisesti etkä tehnyt siitä vain suomalaisten keskuudessa esiintyvää ongelmaa. Thaimaassa et tätä varmasti koe, koska olet kauempana niistä piireistä missä ns normaalissa elämässäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli vissiinkin ollut muutamakin pitkä keskustelu, joissa oltiin kirjoiteltu vaikka mitä, suurimmaksi osakseen valheellista informaatiota ja erittäin negatiiviseen ja vihaiseen sävyyn. Keskustelut kuitenkin poistettiin, koska niissä oli niin julmaa ja ilkeää sisältöä. En mä usko, että tässä on mistään kateudesta kyse, vaan ihan vaan siitä, että toisista tuntuu olevan jotenkin omaa mieltä kohentava teko soimata jotakin tuntematonta nimettömänä. Kai se on jotenkin puhdistavaa, kun pääsee sanomaan kaikki pahimmat sammakot ja ikävyydet ilmoille ja on niistä sitten hetkellisesti itse vapaa. Pitäisi vain oikeasti osata ajatella millaiset vaikutukset tuollaisella käytöksellä voi kohteeksi joutuneelle olla. Mikäli kohteeksi joutunut henkilö omaisi edes hieman huonomman itsetunnon, voisi seuraukset olla erittäin vakavat, myös parisuhteelle tämä voisi tehdä pahaa vahinkoa, mikäli suhteessa ei olisi vahva luotto ja järkevä kumppani. Mulla nyt sattuu olemaan kokemusta vain suomalaisista naisista, jotka ovat toivoneet mun kuolemaa tai elämän murskautumista, joten kirjoitin tämän tekstin nyt niiden kokemusten pohjalta. Yritän vedota tällä nimittäin nimenomaan suomalaisiin kanssasiskoihin, sillä siellä pallon puoliskolla mä tulen luultavasti viettelemään loppuelämäni. :D Ellen sitten keksi tässä jotakin hullunkurisempaa tulevaisuuteni varalle! ;) :D

      Poista
  18. Osuit niin oikeaan! Ja niin ihana juttu tuo, mistä kirjoitit "kun olin pesemässä käsiä baarin vessassa..." Suomessa on hieman väsähtänyttä kansaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä tosiaan tullut niin monta tajuntaa laajentavaa hetkeä, kun on tajunnut, että ihmiset voivat olla oikeasti pyyteettömästi ystävällisiä, avuliaita ja lämpimiä! Mua ollaan täällä tuntemattomien toimesta kehuttu, autettu ja mun seurasta ollaan iloittu niin massiivisessa levelissä, etten ole vastaavaa koskaan kokenut Suomessa! <3

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Sinä vain, ei muut mua huomiseen saa jaksamaan. <3

      Poista
  20. Vaikka ite kuulun siihen kastiin, että varsinkin talvisin masentaa ja kaikki on syvältä, niin en koe tarvetta haukkua muita. En vaan voi käsittää, miksi omaa pahaa oloa pitäisi levittää muillekkin. Asia, jota en naisissa(miehissäkään) ymmärrä on, että millä tapaa muiden takapuolta hiertää se, kuinka montaa pekkaa tai pasia liisa on painanut. Jätetään siis muiden henkilökohtaset petipuuhat rauhaan, koska varsinkin netissä puhutut takeettomat jutut voi vaikuttaa vaikka näiden puheiden uhrien työpaikkojen saantiin. Ei saa kenenkään kunniaa ja yksityisyyttä loukata. Pitkä kommentti johtuu siitä, että kyseinen aihe saa savun nousemaan korvista.
    Täällä yks sun positiivisen asenteen ja itsetietoisuuden ihailija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, jotenkin ihana kommentti! Juu ei mua niinkään nuo perus juorurinkeilyt harmittanut, kun sellaista nyt on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta ne kommentit jotka menee oikeasti suoranaisen julmuuden puolelle. Mulle on joskus tultu tänne kommenttiboksiin toivomaan mun perheellekin tapahtuvan kamalia asioita vain, koska jotakin on nyt sattunut ärsyttämään jokin juttu mussa. Mun mielestä tää menee jotenkin ihan kamalaksi ja kyllähän tässä toisinaan miettii, että onko tämä hauska harrastus kaiken tämän varjopuolenkin arvoista. Ihana kuulla, että löytyy sunkin laisia ihmisiä, jotka ei lähtis hyökkäämään ketään vastaan vaikka olis kuinka kurja olo itsellään ja kakka talvi! :D <3

      Poista
    2. Mun on pakko laittaa kommentti part. 2, koska luin näitä joitain pilipali kommentteja siitä että mitäs ite annat huonon kuvan olemalla keekin musavideolla tissit ojossa. Hmm, älä ikinä pyydä siitä anteeks enkä suosittele katumaankaan kyseistä asiaa, ne on hei niit kokemuksii. Vihaajien pitäis vaan tajuta, että se on sun elämää eikä se suinkaan oo niiltä pois. Jeps, mutta tsemppiä ton läheisten haukkumisen kanssa<3ite murtuisin täysin, jos mun takia perheelleni toivottais pahaa :(

      Poista
    3. Pahinta mitä voi olla on lukea omasta perheestään jotakin pahaa ilman mitään syytä. Kiitos sulle tsempeistä ja tunteiden jakamisesta. :)<3

      Poista
  21. Siitä oon samaa mieltä, että haukkuminen ja asiaton kommentointi on typerää. Silti voi itsekin miettiä, miten julkisilla paikoilla käyttäytyy ja minkälaisen kuvan itsestään antaa, varsinkin kun on ns. tunnetumpi henkilö. Jos itse tekeytyy "haaskaksi", niin niitä haaskalintuja kyllä aina löytyy ympärille nokkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti täytyy joo itsekin pitää pää kasassa ja käytös kunnollisena, en sitä faktaa tällä yrittänytkään kumota. On vaan niin paljon monia eri ihmisiä ja asioita vihaavia, joilla ei oikeasti mitään sen kummallisempaa syytäkään siihen olisi.

      Poista
  22. Siis miksi sä meet johonkin cheekin musavideoelle heiluttamaan tisujasi, jos sitten myöhemmin harmittaa kun ihmiset haukkuvat halvaksi? Halvan vaikutelmanhan se ihmisestä antaa. Kyllä, haukkuminen on väärin, mutta voihan sitä itsekin miettiä minkälaiselta haluaa näyttää muiden silmissä. Sama Annin yökerhokäyttäytymistä kohtaan - Annin tunnistaa varmasti monet bloginsa takia, jotka lisäksi tietävät hänellä olevan poikaystävä. Se, kuinka paljon flirttailee ja muhinoi toisten miesten kanssa, antaa tietynlaisen vaikutelman, eikä kannata ihmetellä kun juttu leviää ja paisuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin tähänkin osittain ylempänä ja oonkin pahoillani, jos sulle tuli tästä musiikkivideosta noin huono fiilis. :( <3 Mä en tosiaankaan osannut aavistaa, että tää olisi suututtanut näin monta ihmistä, vaikka kyllähän se vähän harmittikin alkuunsa. Se mitä taas sanot Annista, en voi mitenkään sulattaa. En sitten millään. Mä oon aivan järkyttynyt noista kommenteista, joita Annista on kirjoitettu, sillä mun kaikki ystävät ja tutut ihmettelee joka kerta baarissa Annin nähtyään, että miten joku noin nuori voikaan käyttäytyä noin fiksusti ja aikuismaisesti yöelämässä! Mä oon itsekin todella hämmästynyt siitä, miten kypsä, järkevä ja asiallinen Anni osaa aina olla, vaikka humalatila sattuisikin välillä kohoamaan korkeammaksikin. Harvemmin Anni edes juo lasillista paria enempää koko iltana ja Anni onkin aina se joka juoksee mun perässä kun mä keikun tuoleilla, laulan ja huitelen shotteja namaan ja kantaa mulle vesilaseja, lisää mulle huulikiiltoa vessassa ja kävelee mun kanssa käsikynkässä taksiin ja tyyliin peittelee viereensä sänkyyn illan päätteeksi! :D Haahah, okei en mäkään aina tommonen hulivili oo, mutta aina se sekavampi tapaus meistä! :D Kaikki meidän porukoissa aina kyseleekin, että kuinka paljon vanhempi Anni mua on, kun luulevat Annia mun isosiskoksi käytöksen perusteella! :'D Nää juorut on siis heittänyt täysin joku kettuuntunut liikkeelle, joka on luultavasti nähnyt kun Anni tanssii tai höpöttelee joidenkin meidän kavereiden kanssa baarissa, josta on kyllä kaikki seksuaalisuus ja flirtti kaukana! :DD Ei oo väärin omistaa miespuolisia kavereita ja ystäviä. Joillakin ehkä ei näin ole, mutta meidän elämään on aina kuulunut myös miespuolisia ystäviä ja tää ei oo mitenkään epätavallista tai hämärää meille. :D

      Poista
    2. Ovatko kaikki musavideot, joissa esiintyy vähäpukeisia naisia, halpoja? MONISSA (melkein kaikissa) on näin - miksi tämä Cheekin video aiheuttaa nyt tällaista haloota ihmisissä? Tekopyhää jeesustelua tuollainen.

      Poista
  23. Voi Essi! Miten ootkaan niin lämmin ja miten osaatkin kirjoittaa niin järkeviä sanoja. Herranjestas mehön eletään vuotta 2016 niin eiköhän nyt olisi aika muodostaa uusia "käsitteitä". Eikö olisikin kiva että jokainen kaduilla yms kouluissa olisi kavereita. Kaikki voisi kulkea vaikka minkä näköisenä tahansa saamatta yhtäkään negatiivista virnettä.

    Itse esimerkiksi en voi pukeutua sillä tavalla kuin haluaisin, sillä meillä täällä suomessa tosiaan on niin helkutin putkikatseista. En voi ymmärtää. Itse henkilökohtaisesti en voi sietää sitä tunnetta, kun joku nimenomaan kyttää ja katsoo päästä varpaisiin. Mielummin sitten käytän vaikka sellaisia vaatteita, jotka päällä kukaan ei kiinnitä huomiota ylileveisiin pohkeisiini. Hah, ehkä hieman pinnallista, mutta kun nykyään KAIKKI on!
    Kaikkea hyvää sinne teille ja jatka samaan malliin tätä aidointa blogia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahka tuo uusi elämäntyyli opitaan, tää maailma olis niin paljon hauskempi paikka elää ja tallustaa! Tää on musta niin väärin, että niin monen nuoren ihanan lapsen elämä pilataan turhalla kiusaamisella ja julmuuksilla. Musta on ihan hirveää kuulla, miten usein joku nuori on tehnyt itsemurhan kiusaamisen takia. Eikö edes tälläiset uutiset herätä julmuuksien lähettäjien kivisydämiä. Ihan käsittämätöntä. :(<3 Huii, mä oon ainakin elämässäni pyrkinyt siihen, etten anna kenenkään vaikuttaa mun pukeutumistyyliin, kuviin tai muihinkaan tekoihin elämässäni. En aio muuttua muiden mieltymysten mukaiseksi vain siksi, että jonkun mielestä sattuu olemaan parempi, että käyttäydyn tai näytän joltakin muulta. Mä oon vaan mä, oli mulla päällä mitä hyvänsä! :D Kiitos sun ihanasta kommentista. <3

      Poista
  24. Juuri kommentoin, mutta jäi sanomatta, että minusta olisi oikeasti hyvä, että jos anonyymisti kommentoinnin mahdollisuus poistuisi kaikkialta! Aivan varmasti kaikki "paha" katoaisi alta aika yksikön. Ihmiset menettäisivät omat kasvonsa, ennemmin kuin loisi pahaa mainetta ilkkumisen kohteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olis kyllä oikeasti ihan loistava juttu... kommenttejakin tulisi varmasti paljon vähemmän, mutta ainakaan niiden laatu ei voisi olla toisen kuoleman toivomisen tasolla... Toivottavasti tää tuleekin tapahtumaan tulevaisuudessa mikäli tää tilanne pysyy tälläisenä tai pahenee entisestäänkin. :)

      Poista
  25. Itekin oon aina ihan järkyttynyt siitä, miten rumasti ihmiset puhuvat toisista (usein täysin tuntemattomista) ihmisistä keskustelupalstoilla! :( Ja sit kun sitä yritetään vielä puolustella jotenkin tyyliin "itsepähän on laittanut itsensä nettiin kaikkien nähtäväksi"... Niin lapsellista yrittää oikeuttaa oma huono käytös jollain tollaisella syyllä :D Nauti sä nyt täysillä vaihtoajasta ja jätä kokonaan lukematta noi keskustelupalstajutut! Tsemppiä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on musta kaikkein huonoin syy sille, että levitetään toisista perättömiä juoruja tai haukutaan ja lytätään toinen maan rakoon! "Itsehän laittoi itsensä nettiin" Mitä mä justiinsa luin! :D Että jos joku on netissä, niin sen takia joku tuntematon toivoo, että kuolisin. Ei, ei mene jakeluun. Ei menisi edes jakeluun silloin, mikäli olisin tehnyt jotakin aivan kamalaa, koska toisen kuoleman toivominen on mun mielestä siinäkin tapauksessa erittäin raakaa ja julmaa. Pyritään juu nauttimaan ja jos ei muuten auta, niin sitten on vaan suljettava tietsikka loppu kuukausiski ja nauttia täysin rinnoin lämmöstä, ilosta ja positiivisuudesta täällä! :D:) <3

      Poista
  26. "Niin makaa kuin petaa" - tyhmä lausahdus, mutta kuitenkin niin totta. En koskaan voisi (enkä haluaisikaan) elää ja rellestää moraalittomasti ja saada siten kielteistä huomiota. Esimerkkejä tähän en luettele, koska nehän saattoi lukea sieltä somesta.

    Se vielä, että joku (minäkin) oikeasti saattaa tykätä Suomen kaikista neljästä vuodenajasta, eikä vaihtaisi niitä mihinkään. Itse en tosiaan tykkää olla kuumuudessa ja olla hikinen kaiken aikaa. Voitin taannoin palkintomatkan aurinkoon ja möin sen samoin tein pois. Eikähän nuo matkat enää edes maksa paljoa ja ovat lähes kaikkien niitä himoitsevien saatavilla. Kateuskortti siis pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jotenkin pettynyt siitä, miten niin monelle tuntuu olevan ihan ok kommentoida toiselle "kuole huora", vaikka toinen olisi tehnyt mitä. En mä mitään kateuskorttia yrittänytkään tähän postaukseen tuoda, vain juurikin herätellä niiden ihmisten tunteita, jotka noita kaikkein julmimpia keskustelunavauksia/kommentteja ovat jättäneet. Ei mikään normaali juoruilu oo mua koskaan häirinnyt, noitahan on ollut jo paljon aikaisemminkin, mutta kun olen alkanut saada uhkaavia ja erittäin julmia kommentteja nyt lähiaikoina, musta tuntui että on pakko sanoa jotakin.

      Mä tykkään myös valtavasti Suomen vaihtelevista vuodenajoista! Ihan parasta kun meillä on nuo kaikki erilaiset vaiheet, joista kaikista saa oman pienen erilaisen ilonsa irti! :) Kateuskorttia ei ole olemassakaan, vain ihmisten päätös ollako hyvällä mielellä ja ystävällinen muita kohtaan, vai huonolla tuulella ja ilkeä ja pahansuopa.

      Poista
    2. Oliko Essin esiintyminen videolla moraalitonta? Ovatko kaikki musavideot moraalittomia? Hyökkäättekö muidenkin musavideoissa esiintyneiden naisten päälle vai onko Essi jostain syystä poikkeus?

      Poista
  27. Sun blogi ja varsinkin nää matkapostaukset on tuoneet positiivisuutta mun päiviin tosi useasti! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan valtavan ihana kuulla. Pysy aina noin positiivisena ja ystävällisenä muita kohtaan! <3 :)

      Poista
  28. Ihan mieletön teksti Essi!<3 Noilla keskustelupalstoilla huutelijoilla on usein vaan omassa elämässään niin tylsää, että muiden haukkuminen ja arvosteleminen tuo kai jotain sairasta mielenkiintoa ja sisältöä harmaaseen arkeen. Yritä olla välittämättä tuntemattomien haukuista, koska kateushan niissä on kuitenkin takana, ja se me tiedetään kaikki! Oot ihan huipputyyppi, ja niin monen naisen pitäis ottaa mallia sun asenteesta itseäs ja muita ihmisiä kohtaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin vain keskustella kasvotusten jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka on mulle noita kaikkein hirveimpiä kommentteja jättänyt. Kysyä, että voinko jotenkin tehdä jotakin joka helpottaisi tämän fiilistä mua kohtaan, kuulla rakentava perustelu sille, miksi niin suurta vihaa itseäni kohtaan tuntee ja edes yrittää yhdessä ratkoa, miten tää suuri musta möykky saatais väliltä pois kaihertamasta. Aivan ihanan kommentin jätit, kiitos kauniista ajatuksistasi. <3

      Poista
  29. Aivan mahtava postaus! On vaan niin käsittämätöntä, kuinka ihmeessä jotkut ihmiset kokee olevansa oikeutettuja arvostelemaan/haukkumaan/levittämään perättömiä juoruja muista ihmisistä esimerkiks uskontoon, pukeutumistyyliin tai vaikkapa blogiin liittyen?! Ei vaan riitä ymmärrys semmoseen, ei sitte lainkaan! Ihan sairasta. :(

    Ja on totta, että valitettavan usein/useat suomalaiset velloo semmosessa negatiivisuudessaan ja levittää sitä parhaansa mukaan muihinkin ihmisiin. Se myös on tosi harmi, koska positiivinen asenne tois aivan varmasti paljon enemmän iloa ja onnea niin itselle ku kaikille muillekin.

    Paljon ajatuksia herättävä tää sun teksti, toivottavasti ne negatiivisuuteen ja muiden ihmisten arvosteluun sortuvat ihmisetkin saavat tästä mietittävää! Kiitos Essi ja kaikkea hyvää sulle jatkoon! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta joka sana! Se oma asenne ratkaisee niin paljon sun oman elämän sisältöä! Sä voit oikeasti päättää kiukutella kaikille ja kaikesta elämässä tai päättää, että yrität ottaa kaiken mahdollisen ilon irti päivistäsi. Jälkimmäinen tuo varmasti tulevaisuudessa parempia päiviä arkeen ja elämänlaatu paranee hetkessä, kun ottaa positiivisen asenteen osaksi omaa elämäänsä. Mä en voi sanoa vihaavani ketään ihmistä ja ai että miten mulla on kurja olo, jos jonkun kanssa on vähän kärhämää meneillään, mun täytyy selvittää asiat välittömästi, jotta saan kaikki pahat ajatukset pois pään sisältä ja hyvän fiiliksen taas jatkumaan eteenpäin! :D Kiitos Sini mielettömän ihanasta kommentista ja kaikkea hyvää sullekin. <3

      Poista
  30. Siinä menettää kyllä uskonsa lähimmäisenrakkauteen kun erehtyy lukemaan esim. Iltalehden fb:n kommenttiosioita tai päätyy googlen kautta vauva.fi palstalle. Se negatiivisuus on oikeesti nii hämmentävää. Miksi tuo ihminen on noin ilkeä, negatiivinen ja julma? Mikä saa tuon ihmisen ajattelemaan että on ok kirjottaa noin julmasti? Nuo vauva.fi-palstan kommentit on...niist menee ihan sanattomaks. Noiden ihmisten elämä on kyl kurjaa.
    Sieltä aina paistaa se tyytymättömyys omaan elämään..
    En jaksais uskoa että tuo negatiivisuuden kuorruttama kansa ois enemmistö Suomessa, mutta paljon heitä on. :((((( Essi tsemppiä paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en siis tosiaankaan tarkoittanut tällä postauksella, että suurin osa ihmisistä olisi Suomessa tälläisiä, mutta nykyään tuntuu, että tätä julmaa puolta vaan näkee ja tapahtuu yhä entistä enemmän, että toivon että tää kierre vain katkeaisi mahdollisimman pian ja yhä useampi uskaltaisi avata suunsa taistellakseen tälläistä ilkeilyä vastaan. Kiitos Vilma tsempeistä ja kyllähän tää tästä taas, pää pystyyn ja uusia pettymyksiä kohti! :DD <3

      Poista
  31. Mahtaakohan sulla Essi olla mitään muuta annettavaa kun isot tissit ja iso perse? Tulet huomaamaan, että niillä pääsee tiettyyn pisteeseen asti vain. En tiedä miten omien tissi/persekuvien jakaminen tykkäysten toivossa eroaa normaalista itsensä myymisestä. Tsempit sinne lämpöön ja täällä naureskellaan sun persepitkänä kuville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon tosiaan, että olis! Peppukin on sen verran pieni (vielä, aloitin 31 pvn kyykkyhaasteen!) , että jos se mun ainut valttikortti on, niin ei mulla hyvin hurise! :D Tällä hetkellä en vielä tiedä mun työkuvioista tulevaisuudessa, mutta toivoisin että saisin tehdä jotakin mielekästä työtä monien erilaisten ihmisten parissa, ehkäpä nuorien parissa. Yleisessä elämässä tällä hetkellä toivon antavani läheisilleni ja ystävilleni rakkautta, tukea, iloa ja lämpöä, pyrin olemaan hyvä ja lämmin sisko pienille ja isommillekin sisaruksille, näyttää rakkauteni avoimesti perhettäni ja lähimmäisiäni kohtaan ja toivon että pystyisin antamaan iloa ja hyvää mieltä myös mahdollisimman monien muidenkin ihmisten päiviin blogini ja ihan oikeassa elämässäkin. Toivon, että voin näillä teoillani ja tavoitteillani antaa muille siis jotakin ja toivon myös, että sunkin päiväsi jatkuu positiivisempana ja iloisempana kuin se on tähän asti sujunut. <3

      Poista
    2. Hyvä vastaus Essi! ;)

      Poista
    3. Essi, peukutan! Olet positiivinen ja aurinkoinen, toisin kuin tuo ano klo 9.57

      Poista
    4. Eikä Essi! :D:D:D ihan paras vastaus! 10 pistettä ja merkki päälle ;)

      Poista
  32. Itsekkin saatan joskus unohtua vahingossa katsomaan jotakuta, joka on vaikka todella kaunis tai jolla on ihanat vaatteet. Sitten aina havahdun ja mietin, että eikai se luule, että katson pahalla. Vielä kun mun perusilme on aika v*ttuuntunut, niin saatan näyttää siltä, että katson pahalla :/ Mutta on se vaan jotenkin liian vaikeeta mennä sanomaan suoraan randomille, että minkä takia "tuijotti". Vaikka tuskin kukaan kehuja pahalla ottaisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon havahtunut tähän ja yritän aina väläyttää leveän hymyn tai jotakin vastaavaa jos jään liikaa tuijottelemaan jonkun kivoja kuteita tai upeita hiuksia! :D Ei niitä kehuja kyllä varmasti pahalla otettais koskaan, mutta tiiän juu että ei se aina helppoa oo tuntemattomalle ruveta kehuja heittelemään! :D :)

      Poista
  33. Onks vauva.fissä joku uus keskustelu teistä? Mä löysin vaa sen viime vuoden puolella olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muutamiakin, mutta ne poistettiin sieltä ylläpidon toimesta ja aikas kiva niin, että siellä ollaan hereillä tälläisiä julmuuksia varten. :)

      Poista
  34. Haukkumista ja muuta nälvimistä en ymmärrä alkuunkaan, mutta sitäkään en älyä, miksi jotkut naiset varta vasten tekeytyvät juuri siksi "haaskaksi". Jos antaa itsestään halvan kuvan teoillaan ja käytöksellään julkisilla paikoilla, niin tottakai siitä yhtä tyhmät ihmiset provosoituvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä lukea kriittisesti niitä keskusteluja sieltä netistä. Mutta juu, kyllähän sitä pitää aina itsekin miettiä omaa käytöstään tässä elämässä, mutta puhtaalla omatunnolla voin sanoa, että itse en ainakaan ole tehnyt mitään pahaa kenellekään, enkä näille pahimpien kommenttien jättäjille toivo mitään pahaa edelleenkään. Toivottavasti huominen näyttää niilläkin vähän iloisemmalta ja joku vaikka halaa ja pitkään. <3

      Poista
  35. Ihana Essi!♥ Toivottavasti kaikki tytöt ketä on joskus sortunut ilkeilyyn tajuu tän postauksen luettuaan, että kaikille jää parempi mieli jos noudattaa sitä neuvoa että: jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin ei kannata sanoa mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Nimenomaan. Toivon tosiaan, että tähän oltaisiin jatkossa heräämässä paremmin ja kiinnitettäsiin enemmän huomiota, jotta tulevaisuuden nuorilla olisi vähän mukavempi kasvaa täällä. :)

      Poista
  36. Nainen on naiselle susi, kulttuurista riippumatta. Ei oo sidonnainen vain suomeen. Mut hyvä kirjoitus, koskettava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei juu varmastikaan, oma kokemus koskettaa vain lähinnä Suomen meininkiä ja nyt vertailuna on pari muuta kulttuuria, jossa ei tosiaankaan näy negatiivisuus melkein missään muodossa! :) Kiva, jos postaus herätti tunteita ja ajatuksia. <3

      Poista
  37. Sinne vauva.fi - palstalle kokoontuvat kaikista ilkeimmät naiset. Heillä ei taida olla muuta tekemistä kuin roikkua netissä haukkumassa ja arvostelemassa muita. Mietityttää minkä ikäisiä mahtavat olla.... voiko aikuinen täysijärkinen nainen käyttäytyä niin? No , ehkä voi - suomalainen. En käsitä mitä he siitä saavat , jotain voiman tunnettako kun saavat olla ilkeitä narttuja toisia naisia kohtaan?
    En tiennyt että sinä ja siskosikin olette saaneet osanne sen palstan haaskalinnuista. Tiedän erään bloggaajan (lapsettomuus-blogi), joka on saanut todella törkeitä kommentteja.
    Näiltä kommentoijilta täytyy puuttua elämästä jotain tärkeää, koska heillä on aikaa ja mielenkiintoa riepotella tuntemattomia ihmisiä hampaissaan päivästä toiseen. Säälittävää.
    Tsemppiä sulle,olet aurinkoinen ja positiivinen ihminen! t. Alviina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös tahtoisin tietää, että minkä ikäisiä ihmisiä siellä pyörii tai riehuu kommenttikentällä. Jotenkin ei mahdu ymmärrykseen, mikäli nämä ihmiset olisivat oikeasti aikuisia ihmisiä, äitejä? Onhan vaikka ketä tuolla palstoilla vissiinkin ruodittu, mutta nyt oon lähiaikoina nähnyt muutamia keskusteluita eri blogaajista ja se kommenttien laatu niissä on ollut jotakin aivan järkyttävää. Miten ihmisen suusta voi edes päästä tuollaisia asioita toisille ihmisille. Ihan käsittämätöntä. :( Toivotaan, että tulevaisuudessa asialle tehtäisiin jotakin tai yleinen positiivisempi sukupuoli kasvaisi parhaillaan nuoriksi ja valoisammat ajat olisivat edessä! :D Voihan olla, että tämän hetken lapset näkee meidän sukupolven varoittavana esimerkkinä, jossa lähimmäisen rakkaus hävisi ja hommat meni pieleen ja tsemppaa sitten itse! :D Toivossa on hyvä elää. Kiitos tuhannesti Alviina ajatuksistasi ja kommentista. <3

      Poista
  38. Laitan nyt tämmöisen perusaloituksen että oon lukenut sun blogia alusta asti ja tätä lukiessa tulee vaan aina niin hyvä mieli. :)
    Oot vaan niin positiivinen ja kaunis ettei voi muutakun hymyillä. Oon itsekin sun blogin lukemisen myötä yrittänyt keskittyä enemmän niihin elämän positiivisiin asioihin ja elämä tuntuu heti paljon mukavammalta. Tää postaus on kyllä niin totta myös; jotenkin kamalaa ajatella miten negatiivista porukkaa täällä Suomessa on. En malta odottaa että pääsisin itsekin vaihtoon. Ensi syksynä pitäisi hakea ja Thaimaa taitaa olla ykkösvaihtoehto. ;D
    Älä oikeasti ikinä muutu, Suomeenkin tarvittais enemmän sun kaltaisia ihmisiä. <3
    -tyttö22v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää. Tyttö 22v, olet ihana! <3 Kiva kuulla, että täällä on pyörinyt jotkut ihan alusta alkaen. Kiva, kun oot matkassa edelleen. :') Ihan mahtavaa kuulla, että sullakin on nää ajat edessä ja Thaimaa on todellakin paikka, johon suosittelen lähtemään kun haluaa kunnon irtioton Suomen meiningeistä. Mä oon vaan niin onnellinen täällä. Vaihtoon vaan, tää opettaa, avartaa ja tuo niin paljon hienoja kokemuksia elämään. <3 Kiitos kultainen.

      Poista
  39. Essi <3
    Tää on yks semmonen juttu, joka ihmetyttää ja suututtaa mua ihan hirveesti. Eniten maailmassa inhoon ilkeitä ihmisiä, ehdoin tahdoin pahotetaan toisen mieli, miksi? Nykyään tuntuu, että se on vielä ihan räjähtänyt käsiin, koska anonyyminä netissä on niin helppo huudella mitä vaan. En edes tiedä, mikä tää teidän juttu, enkä haluakaan. Musta on oikee ratkasu olla julkasematta mitään paskakommentteja. Sun blogi ja sen kommenttiboksi on oikee hyvänmielen paikka ja voisin kuvitella, että ne negatiiviset kommentoijat hiljenee, mitä vähemmän saa huomioo.
    Mua harmittaa kun monet hyvät blogit on lopettanut just sen kaiken haukkumisen takia, kaiken huippuna joidenkin lapsia haukutaan ihan surutta. Ihan itkettää ajatellakin, minkälaisia kommentteja te bloggaajat saatte.

    Jos mä voin piristää jonkun päivää kivalla kommentilla, mä teen sen mielellään. Jos joku postaus herättää mussa negatiivisia ajatuksia tai vaikka jotain ilkeitä ajatuksia niin sitten oon kommentoimatta. Mun päähän ei mahdu miks joku jättää ne kivat kommentit laittamatta ja kommentoi sitten ne haukut? En ymmärrä.

    No toivottavasti tää on sun kohdalla vaan ohimenevä vaihe ja saat ansaitsemaas positiivista kommentointia jatkossa. Sun blogia on niin ilo seurata, vaikkakin ihan vähän joutuu kateellisena katteleen sun matkakuvia sieltä, näyttää niin ihanalta! Ota kaikki irti ja nauti siellä olosta <3

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tää julmuus, varsinkin nuorten keskuudessa, on räjähtänyt käsiin anonyymiyden ja somemaailman ansiosta. Ihan pelottaa, millaiseksi tää voi tästä vielä riistäytyä, mutta onneksi jatkuvasti kehitellään uusia lakeja, jotka saisivat ehkä edes hitusen hillittyä tätä julmuutta netissä, jota toisille tällä hetkellä suolletaan. Kukaan tuskin jättää vastaavaa kommenttia, mikäli uhkana siitä on saada sakot. Kiitos sulle hirmusti Tiia kannanotosta ja ihanasta kommentista. <3

      Poista
  40. Mulla tuli eka iha sairaan paha mieli sun tekstistä, sillä tämä oli todellakin aika paha yleistys. Itse en koe asiaa ihan samalla tavalla. Onneksi korjasit lopussa! :-) pakko kuitenki korjata, että tämä ei ole vain "meidän suomalaisten vika", vaan kyseinen piirre tuli esimerkiksi jenkeissä vuosia asuessani vielä pahemmin esiin. Siellä kateus ja katkeruus on omaa luokkaansa varsinkin naisten kesken.

    En kuitenkaan heittäis tätä jenkkienkää piirteeksi, ehkä sitä on sit vähän joka paikassa ja on loistava tuuri kyseessä jos sen välttää?:DD

    Ihanaa vaihtoaikaa sinulle!

    Tia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjoitin tän vähän tunnehuumassa, että tuli hieman liian kärjistetty ja turha yleistys. :) Toivon kuitenkin, että tää teksti puris hieman Suomalaisten käytökseen, tai ajatuksiin, koska muiden maiden meininkiin en omalla osuudellani voi vaikuttaa millään tavalla. :) Kiitos Tia, kiva kun jätit kommentin. <3

      Poista
  41. Essi ihan loistava postaus! Ja täyttä asiaa! Oon niin samaa mieltä sun kanssa! Muakin ihmetyttää suuresti se, minkälaisia suomalaiset ovat, ei tietenkään kaikki, mutta monet kuitenkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan monet... valitettavasti. :( Kiva, jos postaus oli mieleinen. :)<3

      Poista
  42. Hyvin kirjoitettu! En itse myöskään ymmärrä kenellä tulisi mieleenkään kirjoitella tai ylipäätään puhua ilkeästi jostakin. Varsinkin kuten sanoit, naisten pitäisi olla toistensa tukena eikä päinvastoin! Itse asun Madridissa ja olen tehnyt saman havainnon, että täällä ihmiset ovat paljon positiivisempia ja kannustavampia. Hassua miten paljon ihmisten käytös voi vaihdella jo pelkästään maittain.. Enpä sua tunne muutakuin tämän blogin peruusteella, mutta vaikutat todella mukavalta, positiiviselta sekä sympaattiselta nuorelta naiselta ja blogisi on mahtavaa luettavaa!:) Jatka vain samaan malliin ja jätä kaiken maailman arvostelijat ja kateelliset ihmiset omaan arvoonsa. Aivan mahtavaa vaihtovuoden jatkoa sinne, kuvien perusteella ei näytä ollenkaan hullummalta opiskelu ympäristöltä(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari ihanaa kun tulit laittamaan kommentin ja tosi mielenkiintoista kuulla millainen meininki muualla maailmassa vallitsee. Täällä Thaimaassa ainakin on niiiiin paljon positiivisempi meininki kuin Suomessa, että tää osaltaan vaikuttaa näihin mun ajatuksiin tietenkin myös. Ihana kuulla, että oot saanut noin kivan kuvan mun blogin välityksellä ja kivaa jatkoa sulle myös. <3 Thaimaa ei tosiaankaan ole lainkaan hassumpi paikka opiskella! ;) :D

      Poista
  43. Ihana Essi <3 Aivan samaa mieltä. Postaus pisti kyllä miettimään, onko sitä aina pakko valittaa kaikista ihan turhista pikkuasioistakin.. :D Pitää alkaa tsemppaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Jep. Pisti mut itsenikin miettimään! En muuten valittanut tänään, että oli liian kuuma, vaikka todellisuudessa kyllä oli vähän liian kuuma! :DDD

      Poista
  44. Hieno postaus. Mietin ihan samaa, kun olin espanjassa 6viikkoa. Tulin rappuja alas kantaen roskapussia ja näin vanhemman miehen edessäni myös roskapussi kädessä. Mies kääntyi ja sanoi espanjaksi jotain ja selkeästi pyysi roskapussiani. Annoin sen hänelle hieman epäröiden ja katsoin järkyttyneenä kun hän vei sen kadun toiselle puolelle roskikseen. Vain hyvää hyvyyttään, vain koska sattui olemaan myös menossa samaan suuntaan ja halusi minulta säästää vaivan. Siinä tuijottelin suuauki tapahtunutta ja mietin, että voiko tuollaista oikeasti edes tapahtua? Näköjään voi, mutta ei ainakaan suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Siis täällä Thaimaassakin yllättyy lähes joka päivä siitä, miten ihmiset haluaa auttaa sua ihan ilman mitään syytä! Milloin joku lähtee kuskaamaan skootteria korjaamoon ja takaisin (eikä varasta sitä, vaikka annat sille avaimet kouraan) milloin joku tarjoutuu soittamaan sulle taxin, kun näytät siltä että sun pitäisi päästä jonnekin ja milloin joku vaan kysyy sulta, että tahdotko lähteä mukaan iltamarkkinoille ja yrittää tarjota sulle vielä ruuatkin siellä! Oivoi.. niin ystävällistä porukkaa. <3

      Poista
    2. ^ oispa suomessakin tollasta.. Eivaan oo.. Haaveeks jäis :"D

      Poista
    3. Joo, on tää jotakin ihan uskomatonta miten erilaisia ihmiset voi eri kulttuureissa ollakaan! :D

      Poista
  45. Mahtava postaus jälleen kerran! Oot loistava kirjoittaja ja sulla on tosi hienoja mielipiteitä :) Oon miettinyt ihan samaa viime päivinä, kun oon lukenut erään blogin kommenttiboksia ja kyseiseen bloggaajaan liittyviä keskusteluja. Kaikenmoiset "tapa ittes", "toivottavasti kuolet" ja "oot ihan hirveä ja säälittävä huora"-tyyliset kommentit on vaan niin järkyttäviä eikä mikään riitä puolustukseks sellaisille. Vaikka kuinka joku henkilö olis tehnyt väärin, ei se silti oikeuta tollaiseen. Eikä tää tosiaankaan oo edes eka kerta, kun saa kauhistella ihmisten juttuja. Niin "tosielämässä" kun täällä netissä/somessa/blogimaailmassakin törmää aivan liian usein tosi törkeään käytökseen.

    Mä tuun oikeasti jotenkin niin surulliseks tästä aiheesta. On kamalaa miettiä mihin tää maailma oikein on menossa, kun ihmiset tuntuu olevan niin täynnä negatiivisia tunteita - vihaa, ilkeyttä, katkeruutta ja kateutta. Ja niitä oikein lietsotaan tuollaisella touhulla! Mun mielestä jokaisen pitäis ennemminkin kaivaa itsestään esiin mahdollisimman paljon empatiakykyä, rauhantahtoisuutta, hyväsydämisyyttä ja sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta, jonka myötä kuuluis kunnioittaa muita edes sen verran, että menis "live and let live"-periaatteella. Tietenkin hieman pidemmällekin viety ystävällisyys ja sydämellisyys olis suotavaa, mutta ite ainakin toimin niin, että jos jostakin syystä x tai jossakin tilanteessa x en vaan pysty sellaiseen jonkun henkilön kohdalla niin sitten vedän tuon periaatteen mukaan eli jätän täysin omaan arvoonsa elämään ihan omaa elämäänsä ja elän itse omaani. Ei sillä ilkeydellä ja pahuudella kuitenkaan mitään voita, joten se kannattaa jättää aina kokonaan välistä.

    Nautihan olostas siellä positiivisemman kulttuurin keskellä! :) Toki tällaista touhua on ihan liikaa ylipäätään maailmassa, mutta mäkin oon kyllä siinä käsityksessä, että Suomessa sitä on aika reippaasti. En tiedä mistä kummasta se johtuu, mutta voin vaan toivoo, että se vähenis tästäkin kulttuurista tulevaisuudessa. Teen ainakin parhaani, että omalta osaltani tuon enemmän sitä ymmärtäväisyyttä, positiivisuutta ja ystävällisyyttä tänne ja koitan opetella kokoajan tietoisesti enemmän sitä, etten jättäis niin usein sanomatta niitä kehuja mitä mun mieleen tulee puolitutuista tai jopa tuntemattomista ihmisistä! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erika, sinä ihana siellä taas. <3 Oot kyllä ihan mieletön tsemppaaja ja yksi niistä positiivisista ihmisistä Suomessa, jonka vuoksi usko siihen hyväänkin pysyy kasassa! :') Tää on tosiaan nyt melko vapaana riehuva tilanne ja toivonkin, että tähän nettikommentointiin ja keskusteluihin tulee jossakin vaiheessa hieman jonkunlaisia rajoitteita ja sääntöjä, nyt tuntuu että saa letkautella lähes mitä vaan vailla seuraamuksia. Ilkeys ja pahuus ei varmastikaan tuo kenenkään päivään yhtään sen parempaa tunnelmaa, siksi en voi ymmärtää, miksi niin moni tähän sortuu. :( Oot kultainen, kiitos sulle taas pitkästä ja ajatuksia herättävästä kommentista. <3

      Poista
  46. Nimen omaan, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Jos ne keskustelut ei olisi totta, ei ne teitä haittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös toisinpäin, miksi sua haittaa toisten paljas pinta tai muutenkin toisten ihmisten käyttäytyminen, pukeutuminen kunhan ei toisille ole pahaa tehnyt! Joku kateellinen taas sielä ruudun takana. Kyllä sen ymmärrän, onhan essi kaunis näyttävä tyttö! :) samoin anni.

      Poista
    2. No en tiiä, voihan se olla et jos joku levittelee perättömiä juttuja, herää tarve puolustautua. Mut joo,mistä sitä tietää onko jutut totta vai ei. Ei se vaan oo silti muiden asia ollenkaan, oli asiat miten oli :)

      Poista
    3. Jos ne keskustelut olisi totta, mä pitäisin mahdollisimman pientä profiilia aiheesta ja toivoisin, että tilanne hiipii ohi huomaamattomasti. Koska tiedän, että Anni on maailman parhaiten käyttäytyvä heppuli, mulla särähti ja pahasti ja koska tiedän, että kenenkään kuoleman toivominen ei vaan millään muotoa ole oikein, kerroin myös omat tuntemukseni aiheeseen liittyen. Turhan pikkujuoruilun sulatan mukisematta, ihmiset jauhaa, niin se on ollut ja tulee aina olemaan.

      Poista
  47. Empulainen. TAJUTON ikävä. Meillä on paljon höpöteltävää kesällä! :D <3 Paljon ihania päiviä teille sinne kans! <3

    VastaaPoista
  48. Tää postaus oli tosi hyvä!! Mä käyn päivittäin samallaisia ajatuksia läpi pääni sisällä. Kuinka totta tuo sanonta "nainen on naiselle susi" onkaan, eikö tätä tapahdu lainkaan miesten keskuudessa vai häviääkö se aina johonkin. Miten huonosti ihmisillä todellisuudessa täytyy asiat olla kun on aina pakko purkaa tunnemyrskynsä jonkun kiltin ja ystävällisen ihmisen harteille, pidetäänkö näitä kilttejä ihmisiä jotenkin "puolustautumiskyvyttömänä". Mua ahdistaa,että musta on todella monta vuotta juoruttu selän takana,millon mustamaalattu taikka käännytetty kavereitani minua vastaan ja jopa onnistuttu siinä, pidemmän päälle aika raskasta vaikka aikookin pysyä vahvana ja ikävä kyllä päivän hyvä fiilis aina katoaa kun kuulee "kukaan ei halua olla sun kanssa" pahinta kun tukiverkko karsiutuu ja joutuu kokemaan jotain dramaattista,noh kevät tuo ilon tullessaan ja kesällä ei enää edes muisteta kaikkea :D vai miten se menikään. Mun mielestä sä ja Anni ootte todella ihania ihmisiä ja kommentteja kirjottelen aina tunteella vaikken edes tunne :o se on hassua mutta teillä on ollut tosi suuri positiivinen vaikutus mun elämään!! :) ja aina ajattelen että "niinhän Essiäkin joskus kiusattiin mutta on silti mahtava ja huipputyyppi! Kyllä mäkin tästä selviän" sun ja Annin blogi on aina piristänyt päivääni ja toivon teille kaikkea hyvää! Toivotaan että nuo katkeroituneet ilkeät ihmiset kasvavat ja karsiutuvat ruudun takaa:D ihania päiviä sinne lämpöiseen! :)

    VastaaPoista
  49. Tuliks tähänki postaukseen heti törkyviestejä? Ainakin näyttäis siltä et sait hyvän vastaanoton! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmaksi osakseen aivan ihana vastaanotto ja nostankin hattua näille kaikille ihanille, positiivisille ja ystävällisille ihmisille, jotka tulivat jättämään kommentin. Ihan huippua, että Suomessa on tälläistäkin porukkaa näin massiivisissa määrin. Suuri suuri kiitos ja lämmin halaus kaikille, ootte mahtavia. <3

      Poista
  50. En usko hetkeäkään, että ne vihaajat sinua vihaavat, Essi. Taitavat vihata vain itseänsä ja purkavat sitä pahaa oloa muihin :( haluavat, että muilla olisi yhtä paha olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulevaisuudessa tämä meininki edes hitusen rauhoittuisi. <3

      Poista
  51. Voi Essi! En voi käsittää miten sairas tää maailma on. Tuntuu niin käsittämättömältä, miten paljon negatiivisuutta ihmisillä voi olla ja miten toisten pilkkaaminen ja haukkuminen on niin yleistä. Luulis, että oma elämä menis siinä kohtaa pilalle, kun keskittyy mollaan muita. Kaikki me tehdään asioita, joita saatetaan katua jälkeenpäin, mutta se on jokasen oma asia eikä kuulu toisille! Kyllähän sitä negatiivisuutta löytyy kaikista maista, mutta jostain syystä suomalaisilla näkyy olevan paljon ongelmia siinä, ettei pysty iloitseen toisten puolesta tai nostaan muiden itsetuntoo.

    Sä oot niin kypsä ja arvostan, miten vastaat näihin kommentteihin! Mä ihailen sua niin monessa asiassa! Oot mielettömän kaunis, fiksu ja varmasti ihan huippu sisko!! :) Juorujen ja valheiden kuuleminen omasta siskosta (tai kenestä tahansa läheisestä) on ihan kauheeta, kokemusta löytyy.

    Jokatapauksessa niin hyvä postaus ja mä todella toivon, että ihmiset vois jättää sut ja Annin ja muutkin rauhaan ja keskittyä omiin ongelmiinsa (tai mieluummin niihin hyviin asioihin mitä on elämässä). Ihanaa kevättä sulle ja tsemppiä kaikkeen! <3 ps. Nauti Thaimaan lämmöstä, näyttää aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, sinustakin kuulee pitkästä aikaa! Kivaa, että oot vielä täällä mukana lueskelemassa juttuja. :)<3 Ja voi vitsit, miten kiltti kommentti taas. Kiitos sulle paljon ajatusten jakamisesta ja mun mielestä tähän tilanteeseen on tultava jokin muutos tulevaisuudessa.. ehkäpä joku laki säädetään, jolla tätäkin saadaan rajoitettua. Kiitos Pilvi ja kivaa kevättä sulle sinne kans <3 :')

      Poista
    2. Mä oon jostain syystä niin laiska kommentoimaan blogeihin :D Mut en oo hävinnyt mihinkään!<3 Sun blogi on yks niistä, mitä käyn kattomassa joka päivä ja ootan aina innolla uutta postausta :) Toivottavasti tulee! Anonyymi-kommentoimisen poistaminen olis kyllä hyvä juttu, vaikka se tietysti vähentäis kommenttien määrää. Mut harvalla on pokkaa sanoo inhottavia juttuja omalla nimellään!

      Poista
    3. Ihana kuulla. <3 Toi on kyllä ihan totta, mutta anonyymi-kommentointi on periaatteessa lähes mahdotonta poistaa, koska kuka vaan voi kirjoittaa väärällä nimelläkin juttujaan. :/ :D

      Poista
  52. Millon se kämppis vastaa- postaus tulee? :) Odottelen jo innolla Saanan vastauksia hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin :)

      Poista
    2. Kämppis postaus tulee heti kun Saana saa vastattua kaikkiin kysymyksiin. Tultiin reissusta ja meillä on tällä hetkellä käynnissä koeviikko, heti sen jälkeen varmaankin ilmestyy! :)

      Poista
  53. Kommentoin jo kerran mutta muiden ja sinun kommentteja luettuani piti vielä tulla sanomaan, että älä missään nimessä ajattele, että sinä olisit tehnyt jotain väärää, minkä vuoksi anonyymeillä olisi vihaa sinua kohtaan. Häiriintyneet ihmiset vetävät ja purkavat sitä vihaansa keneen tahansa, vaikka ei olisikaan mitään syytä. Musta nämä "Miksi sitten käyttäydyt/teet niin"-kommentit ovat naurettavia. Mulle ei ainakaan tulisi ikinä mieleen haukkua toista ja olla julma sen takia jos joku bloggaa, osallistuu musiikkivideoon, pukeutuu miten lystää ja muista yhtä vähäpätöisistä syistä. Voisin kuvitella puhuvani niin julmaan sävyyn vain ihmisestä, joka on tehnyt jotain pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mä nimenomaan ihmettelen, että miten joillakin ihmisillä edes tälläinen pahan purkamisen tarve julkisesti löytyy... Jos mulla on joskus tosi negatiiviset fiilikset jotakin ihmistä kohtaan, ei mun todellakaan ole tarve mennä kirjoittelemaan asiasta minnekään nettiin anonyyminä! :(

      Poista
  54. Odotin tän kommenttiboksin aukeamiasta kuin kuuta nousevaa. Omakin kommentti meni jo ylenpänä, mutta se keskustelu mitä tänne tuli oli mielenkiintoista lukea :) musta on hassua, että edelleen ihmiset perustelevat käytöstään sillä, että joku on esillä somessa. Mitäs jos sen kääntäisi omalle kohdalle? Mitä jos sinun veljesi, lapsesi, siskosi tai paras ystävä olisi se, joka on julmien kommenttien kohde? Miltä kuulostaisi kun joku toivoisi sinun läheisellesi kuolemaa ja perustelee sen sillä, että mitäs laittoi itsestään kuvan nettiin. Perus juoruamiselta ei kukaan välty, niinkuin sanoit, mutta nuo ei mitenkään perusteltavissa olevat kommentit on turhia ja vahingollisia. Toivotaan, että tämä sukupolvi oppisi olemaan positiivisempi ja ystävällisempi :) tsemppiä ja kaikkea positiivisuutta elämääsi Essi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, ihana kuulla, että näitä kommentteja ja vastauksia on odoteltukin jo! :) Mä meinasin heittää tuon saman homman tähän postaukseen, että näiden kommenttien jättäjät voisivat miettiä, jos samanlainen tilanne osuisi jonkun oman läheisen kohdalle. Ihan kamalaa. :( Kiitos sulle paljon tästä kans ja kaikkee hyvää sinnekin. :)<3

      Poista
  55. Mulla tuli tosi paha olo tosta mitä joku oli kommentoinut susta!!! Onks joku oikeesti tosissaan laittanut "kuole huora" siis huuhuh... Toivon että joutuu vastuuseen sanoistaan ja saat tietää kuka tollasta peetä kirjottelee.. Ja oot enemmän kun oikeessa tosta että suomalaiset on eniten kateellisia ja negatiivista kansaa ooon niin samaa mieltä siittä! Ja oon seurannu sun blogia alust asti ja en kyllä allekirjota yhtäkään noista huora yms kommenteista.. Oot kaikkea muuta kun tyrkky,huora jne! Oot kaunis,fiksu, elämäntahtonen tai ilonen en osaa pukea sanoiks mutta niin upeelta vaikutat ja sulla on tosi kivoja ajatuksia ja sen takia tykkäänkin sun blogista hirmusti! :) niin järkyttävää tekstiä tuola vauva.fissä.. Toivottavasti se pian poistuu sieltä.. Kiitos kuitenkin että jaksat meille kirjotella kaikesta huolimatta <3 ei noista kannata ikinä välittää vaikka toki se ottaa aivoon ja sitä pysähtyy miettimään moisia kommentteja mutta niillä ei oo mitään merkitystä :) tulipas sekava kommentti xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan näitä pahimpia kommentteja kerätä kasaan ja lähteä viemään asiaa eteenpäin, mutta jotenkin tuntuu turhalta tuollainen. Tuntuu, ettei moinen opettaisi tekijöille mitään, vaan sen täytyy iskostua omaan tajuntaan ihan itsestäänkin, että ihan mitä tahansa ei vaan voi päästää suustaan. :( Aivan ihana kommentti, tuli kyllä niin lämmin mieli noista sun sanoistas ja tässä meinaa ihan herkistyä näitä teidän kaikkien ihania kommentteja lukiessa. Kiitos. <3

      Poista
  56. Koskettava kirjoitus Essi! Mulle tuli tosi paha mieli ja itku silmään tästä aiheesta. Kävin lukemassa keskustelun minkä löysin ja olin ihan järkyttynyt miten ihmiset, jotka ei tunne sua ollenkaan voi sanoa sellasia asioita susta ja sun siskosta. Mun ymmärrys ei riitä ollenkaan.
    Ite ku katoin sen videon sillon kun se tuli niin mun eka ajatus oli et hei tuohan on Essi!! Ei tullu mitään sen ihmeellisempää ja en ymmärrä miten muita ihmisiä voi myöskään sen enempää häiritä! Ja jos sulla on ollu sillon kerta mahtava päivä ja hauskaa niin miksi edes katua? Loppujen lopuksi arvostelijat miettivät asiaa ehkä hetken ja käyvät kirjoittaa jotain negatiivista mutta sä voit vielä vanhanakin muistella hyvällä sitä miten hemmetin hauskaa sulla oli kuvauksissa. =)
    Oot aito ja niin hyvää fiilistä huokuva persoona et mua harmittaa niiden puolesta jotka sua tuola haukkuu ja ei ota sitä positiivisuutta ja inspiraatioita tästä sun blogista irti.. Mulle tulee aina tosi hyvä mieli ku luen sun postauksia. :) Suosittelen lopettamaan kokonaan keskusteluiden lukemisen niin ei anna ainakaan sitä iloa kiusaajille että saat pahoitettua mielesi..

    Ihanaa vaihtoaikaa sinne <3

    -Janika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin vähän hämmästyin tai oikeastaan säikähdin sitä, miten pahalla tuo pätkä nyt loppujen lopuksi otettiin, kun pari ystävääkin jopa heitti, että ei edes ensin huomannut, että siinä itse pyörähdin. Ja joo, ei mua juurikaan sen vuoksi niin paljon tuo homma kaduta, kun meillä oli niin kiva päivä tuolloin porukan kera. :) Kiitos sulle Janika hirmusti ajatuksista ja kommentoinnista. <3 Ihana kuulla, että positiivinen fiilis välittyy ja pidetään me hymyä yllä, vaikka kaikki ei aina niin putkeen menisikään! :D

      Poista
  57. Lukijana oon sitä mieltä, että sun olis kannattanut niitä kakkamyrskykommenttejakin julkaista, niin olisit saanut itse niihin vastata ja sanoa oman kantasi juuri johonkin tiettyyn kommenttiin (tähän se mietteliäs emoji).. tosi hyvä kirjoitus tosin, ja tosi paha mieli sun ja teijän puolesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan joo välillä mieli kyllä tekisi, mutta tiedän miten paljon ikävempi vaikutus silläkin sitten olisi, kun negatiivisuus pääsisi valloilleen täällä blogissakin. Kiitos mielipiteestä ja kun liityit mukaan keskusteluun. Kyllä tää tästä, ei mua niinkään itseni puolesta harmita vaan koko tän asian puolesta, että tämmöinen voi olla mitenkään edes mahdollista ja hyväksyttävää osan mielestä... :/ Toivotaan tulevaisuuden nuorille vähän empaattisempaa suhtautumista toisia kohtaan. <3

      Poista
  58. NIIN ON :( näin viime yönä unta että tulin sinne thaimaaseen moikkaamaan sua :D en malta odottaa <3

    VastaaPoista
  59. Meillä on yberbyber kiva kesä edessä yhdessä!!! :D halipusi <3

    VastaaPoista
  60. Paljon tsemppiä sulle Essi noitten kamalien kommenttien kanssa, tuli itsellekin paha mieli :( Mäkin näin sut siinä videossa eikä siinä ollut mitään pahaa! En ymmärrä ollenkaan miten jotkut tuntemattomat voi siitä mielensä pahoittaa.. Ei oo pakko vastata jos on liian henkilökohtasta mutta jos nyt saisit päättää niin menisitkö silti videolle vaikka tietäisit lopputuloksen? :) Ainakin oon saanu kommenteista sen kuvan että sulla kuitenkin oli hauska päivä. Tämmöset "kohut" kyllä unohtuu nopeasti.

    Pysy vahvana ja kaikkea hyvää sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, ettei se kaikkien mielestä ollut ihan niin kamala. :)<3 Tosi vaikea kysymys, toisaalta oon tosi iloinen tuosta kokemuksesta kokonaisuudessaan, mutta jos tietäisin, että lopputulos on tälläinen kaikkine sanasotineen, jättäisin varmaankin väliin. Kiitos sulle kivasta kommentista ihana <3

      Poista
  61. Nyt on pakko kommentoida, en ole aikaisemmin kommaillut sun blogiin! Mä koin ihan saman ollessani kaksi viikkoa lomalla Teneriffalla. Olen siellä käynyt jo siis melkein kymmenen kertaa (melkein kuin toinen koti). Ja aina iskee ihan hillitön masennus, kun pitäis lähtee Suomeen, en vaan voi sille mitään. Jotenkin niin rakastan sitä ilmapiiriä siellä ja toki säätäkin. Mä olen huomannut todellakin synkän syksyn ja kylmän talven vaikuttavan mun mielialaan suuresti. Moni on mulle sanonut, että ''ehkä sun mielipide muodustuu siitä, että olet siellä lomalla eikä tarvitse miettiä Suomessa olevia työjuttuja yms.'' ''se nyt on sellainen lomaparatiisi, kaikki on tehty turisteja varten'' Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä mä tiiän, milloin tunnen itseni kotoisaksi ja milloin turistiksi. Olen matkustellut monessa muussakin maassa, enkä ole muissa maissa kokenut tuota vastaavaa.
    Haha, en tiedä onko tässä mun kommentissa mitään järkeä, mutta siis tiedän tarkalleen mitä tällä tekstillä tarkoitat! Ja harmi nuo kaikki kommentit susta ja videosta yms. Musta sä oot yks mielenkiintoisimmista blogeista, joita seuraan. Ja näitä Thaimaa postauksia on niin ihanaa (ja kamalaa) lukea, koska itelle tulee niin hirvee hinku lähteä jonnekin reissuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii Jenni! Kiva kun tulit kanssa jättämään kommentin, vaikka et ennen olekaan tullut kommentoimaan! :) Ei tää mun mielestäkään aivan sattumaa voi olla, että todella moni ulkomailla asustellut/Suomessakin parhaillaan asuva kokee Suomen ilmapiirin nykyään jotenkin erittäin negatiivisena... Samanlaisia tuntemuksia mulla ei täällä meinaan ole lainkaan ja ihmiset hymyilevät jatkuvasti kun vastaan kävelevät. Kommentissasi oli siis paljonkin järkeä ja kiva kun tulit jakamaan omiakin kokemuksias! Ihan mahtia kuulla, että blogi on ollut mielenkiintoista luettavaa ja matkapostauksetkaan ei oo vielä alkanut kyllästyttää! :D On se joo aina yhtä tuskaa selailla Suomessa muiden matkakuvia, ymmärrän siis vallan mainiosti! :D

      Poista