torstai 7. toukokuuta 2015

Myrskyn jälkeen

... On pouta sää. Niin kirjaimellisesti kuin ei niin kirjaimellisestikin. Huomenna pitäisi nimittäin alkaa paistella taas aurinko ainakin viikonlopun ylitse. En tiedä, onko blogin puolelta näkynyt ulospäin, että täällä päin on ollut melkoista kiirettä viime päivinä. On ollut niin paljon tehtävää, mutta niin vähän päiviä. Uskoisin, että sama kaava toistuu lähes jokaisella opiskelijalla kevään tullen, mutta aina se jotenkin kuitenkin osaa yllättää.

001

Olen erittäin huono priorisoimaan tekemättömiä tehtäviä. Jos päivän tapahtumien listaan kuuluu vaikkapa koulussa tai töissä käymisen lisäksi tiskaaminen, salilla käynti, ruuan laitto, tenttiin lukeminen ja postauksen kirjoittaminen, aloitan todennäköisesti postaamisesta, jonka jälkeen valmistan ruokaa (koska nälkä) ja jätän loput tehtävät seuraaville päiville. Sittenhän ne tehtävät kasaantuvat ja saavat uusia tekemättömiä tehtäviä rinnalleen.

011

Nyt olen kuitenkin ollut sen verran järkiajattelija tunneryntäilyn sijaan, että olen jättänyt blogin ja kuntoilun vähemmälle, jotta en voi syyttää niitä tekemättömistä tehtävistäni. Tämä on tosin tuottanut hieman apeaa mieltä, sillä nämä kaksi asiaa ovat niitä, jotka saavat sen arjen tuntumaan mielekkäämmältä. Tunnen vaan itseni sen verran hyvin, etten voi kasata yhdelle päivälle liikaa asioita, jos jonkun asian tahdon edes kunnialla läpi suorittaa.

026

Viime päivien teemana onkin ollut jonkinlainen yleinen häseltäminen joka suuntaan ja mitään ei oikein saa silti aikaiseksi. Se tunne, kun sun blenderistä häviää kansi ja sä räjäytät koko keittiön sitä etsiessäsi, etkä kuitenkaan löydä sitä mistään. Itkuhan siinä tulee. :D Kotiin on ostettu myös toiveestani pikakahvia, vaikka kumpikaan meistä ei lähes ikinä edes juo kahvia. Jotenkin ollut vain sellainen olo, että eihän tässä ihminen omin voimin enää selviä ja pikasumpit onkin vedetty naamaan ennen kouluun, töihin tai salille lähtöä!

018

Mitään ylitsepääsemättömän hankalaa ei tähän kevääseen ole oikeasti tuupattu, vaan suoritettavista tehtävistä selviäisi suhteellisen helpostikin läpi, kunhan vaan jaksaisi kiltisti istahtaa alas tietokoneen ääreen ja keskittyä hetken tosissaan. Jotenkin vaan se yleinen fiilis on piinaava, kun kalenterin jokainen sivu huutaa punaisella alleviivattuna jonkin sortin deadlinea, tenttiä tai työvuoroa. Monesti tenttien ja esitysten jälkeen on kuitenkin sellainen olo, että miksi ihmeessä mä tätäkin nyt jännitin ja stressasin. Luultavasti parin viikon kuluttua ihmettelenkin, että mitähän mä oon muka täälläkin vouhottanut näistä asioista! :D Tällä hetkellä painetaan kuitenkin vielä päähän pikakahvin voimin Ruotsin ja Saksan sanastoa ja kielioppia ja sekoitetaan tyylikkäästi tenteissä nämä kaksi luultavasti keskenään. No sittenpähän kirjoitetaan sujuvasti Satsia ja Ruoksaa!

No mutta marmatusta kuunneltiin nyt hyvä tovi ja onkin aika siirtyä hieman iloisempiin aiheisiin! Kevät on nimittäin piru soikoon saapunut tänne kuin salaa, mutta samalla pamahtanut täyteen tohinaansa hetkessä. Lähes joka puu ja pensas näyttää jo elonmerkkejä ja uusia monenkirjavia kukkasiakin tuntuu ilmestyvän katukuvaan päivittäin. Siitepöly, sammakonkudut ja leskenlehdetkin on bongattu jo päiviä sitten, joten eiköhän se kevät ole jo iskenyt ympäristöön ihan toden teolla.

032

038

036

Herkulliset ja rauhaisat ruokahetket ovat taas tasapainottaneet hektistä arkea. Kotihampparit saa aina paremmalle mielelle ja oikein valitut ainesosat pitävät herkutteluhetken suhteellisen terveellisenäkin.

072

104

Karvaisten ja hieman karvattomampienkin kavereiden kanssa hengaileminen vie ajatukset hetkeksi muualle ja kun siihen yhdistää vielä lempparisarjan ja hyvän ruuan on täydellinen kombo kasassa!

114

123

Hyvin mustanpuhuvalla asulla paineltiin menemään alkuviikosta.

059

119

Aret - Lindex
Neule - H&M
Housut - Dr. Denim
Laukku - D&G
Kengät - Vans

179

Asusteet hoitivat sitten tuon värikkäämmän puolen ja toivat asukokonaisuuteen hieman raikkaampaa ja keväisempää ilmettä!

126

132

Ja lettiponnari väkerrettiin bad hair day:ta helpottamaan!

Sonja taas ei ollut huonoa hiuspäivää nähnytkään, sillä neidin hiukset oli käyty taikomassa uuteen uskoon samana päivänä aikaisemmin. Kyllä ne kampaajat vaan näyttää tietävän, mitä tekevät!

154

109

Aikas unelmainen sävy sanoisinkos. <3

201

216

Ja katsokaas nyt, miten tämäkin pikkumuru alkaa olla jo aikasmoisen isomuru! Niin se aika rientää ja Lunakin saa maistaa pian aikuisen otuksen elämää. Ei ole helppoa ei! :D

Oikein kivaa viikon jatkoa kaikki aikuiset otukset ja vähän nuoremmatkin otukset siellä puolen ruutuja! <3 Toivottavasti stressisiskot siellä osaa nauttia myös välillä näistä ihanista kevätpäivistä ja siirtää ajatukset hetkeksi muualle. Itse painelenkin tästä matematiikan tenttiin, josta suoraan työpäivää viettelemään! Ai stressaako? No vähän...

34 kommenttia:

  1. Haha naurahdin hieman tuolle " Karvaisten ja hieman karvattomampienkin kavereiden kanssa hengaileminen vie ajatukset hetkeksi muualle", kirjoitustyylisi on muutenkin hauskaa ja leppoisaa luettavaa :D

    Kiitos sulle tästä hyvänmielen blogista, piristät kyllä toden teolla omaani sekä monen muun päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no ensin kirjoitin vielä, että "ja karvattomien kavereiden" mutta se alkoi kuulostaa liian härskiltä! :D Kiva jos tää mun tyyli höpistä iskee suhun! :) Ja kiitos sulle kivasta kommentista <3

      Poista
  2. Täälläkin päässä vikat kurssityöt vie kaikkea aikaa ja muutamia tenttejäkin olisi vielä edessä : D hyrrr! Ja kyllä, täälläkin niitä on lykätty ja nyt ne olisi pakko tehä kun deadlinet kaatuu päälle..Tsemppiä loppurutistukseen koulun kanssa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.. Viimeistään aina viimeisenä iltana/yönä ennen palautusta! :D Kaikki oon kuitenkin saanut palautettua ajallaan! :D tsemppii hirmusti sinne myös! ;)

      Poista
  3. Pakko kehua sun kirjotustyyliä, kirjotat niin hauskasti ja mukaan vähän huumoria ripotellen :) Oon samaa mieltä että kevät tuli ihan yllättäen, ettei sitä ehtinyt edes tiedostamaan, ennekuin huomas että toppatakit saa laitaa kaapin uumeniin :D Voi että, tuo koira on ihanimpia mitä oon nähny <3 Ihan niinkuin sillä olis sydänkuvio vatsassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Ida! Sulta aina tulee kyllä niin monipuolisia ja positiivisia kommentteja, kiitos <3 joo mä heitin kans toppatakit ja lämpimämmät asusteet kaappien perimmäisiin nurkkiin. :D Luna on kyllä niin kaunis! Ehkä joo vähän muodostaa masukarvat tuollaisen sydämen muodon! :)

      Poista
  4. Ihana postaus taas Essi! Olet niin huippu<3 :')

    VastaaPoista
  5. Voi aivan ihana postaus oli! Itselläkin nyt stressiä pukkaa näin tähän kevääseen juurikin koulu juttujen ja muiden tekemättömien asioiden takia. Tämä postaus sai kuitenkin paremmalle päälle, koska en selvästi ole yksin tässä tilanteessa! Eiköhän me tää kevät selätetä ja parissa viikossa taputella koulujututkin kasaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana lukea tää kommentti tauolla töissä! Jaksoi paiskia päivän loppuun hymyssä suin! :) kiitos sulle! Kyllä tässä ollaan jo voiton puolella näiden koulutehtävien kanssa! ;)

      Poista
  6. Vaikutat aivan ihanalta ja sympaattiselta tytöltä, saat kyl hymyn huulille ja positiivisuus oikein huokuu susta :) ihanaa kevättä ja tsemppiä kiireeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootpas ihana! :) tosi kiva kuulla, että positiiviset vibat välittyy blogistani! Kiitos sulle ja oikein hyvää kevättä sulle myös!

      Poista
  7. Onko itiksessä tai kampissa mitään juhlamekko liikkeitä :) ? Mistä löytyis kiva valmistujaismekko :)

    Kiitos jos vastaat ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itiksen Halosen yläkerrasta löytyy juhlamekkoja. Ainakin pari viikkoa sitten oli vielä vaikka minkälaisia todella upeita mekkoja! Olisin halunnut ostaa ne kaikki :D

      Poista
    2. Kampissa on perus Vila jolla usein on upeita mekkoja! Myöskin Mango josta löytyy kauniita maxi mekkoja ja muita juhlamekkoja :)

      Poista
    3. Mä shoppailen mun juhlavaatteet yleensä netistä! :) nelly.com ja zalandolta on pelastanut mut monelta kriisiltä! :D mut joo, ihan perus mango, Zara, vila ja toisinaan myös vaikka h&m ovat tarjonneet keväisin hyvin kauniita kesäisiä juhlamekkoja! :)

      Poista
  8. Olipa mukava postaus, ja kiva kun kirjoitat rehellisesti fiiliksistä etkä yritä pitää mitään pikkusievää pintaliitoblogia! Ja ai kauhea kun Luna on kasvanut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää auttaa kummasti omaakin fiilistä, kun näitä tuntemuksia pääsee vähän purkamaan ja pyörittelemään muiden ehkäpä jopa samassa tilanteessa olevien kanssa! :) Luna on jo niiiiiin iso tyttö! :D

      Poista
  9. Mitä/mikä on ostoslistalla nyt seuraavaks :) tee kollaasi jos jaksat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, miten tykkäisinkään tehdä noita kollaaseja, mut mulla ei ole hajuakaan, miten niitä tehdään! :D pitää pyytää sisko apuun, kun se palaa pian Suomeen asumaan! ;D Saa vinkata, jos ilmaisia ja helppoja kollaasi-ohjelmia on tiedossa! :) Ostoslistallani seuraavaksi on tosin kaasupullo grilliä varten! :D löytyyhän multa kaikkia pieniä kivoja juttuja listalta, mut niitä olisi niin paljon kesää varten... ;) vaalea hattu ainakin!

      Poista
  10. Awwww, muistan kun tää sun kaverin koira oli vielä ihan pikkuinen pentu jonkun aikaa sitten! Nopeasti ne kasvaa. Itsellä on niin hirmuinen koirakuuume ollut muutaman vuoden, että huh. Nykyinen elämäntilanne ei vaan oikeen sovi yhteen koiran kanssa, mutta ehkä joidenkin vuosien päästä sitten...

    Tykkään noista sun laseista! Oon itekin ihan koukussa muutama vuosi sitten ostamiini Ray Banin Clubmastereihin. :'D Niissä on myös tollaset peililinssit, tosin vihertävät. Kyllästyin siihen, kun monet halvemmat lasit tuppas kestämään ehkä sen yhen kesän, jos sitäkään, joten oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen Ray Baneihini, vaikka ne nyt olikin suht hintavat. Okei, myönnetään, löytyy multa myös ne perus Wayfarerit, nekin olleet käytössä jo 5 vuotta! Monilta nettisivuilta saa kyllä Ray Baneja nykyään ihan alta sadankin euron, jos vaan jaksaa vähän googlailla. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla kans ja vähän sama homma, että opiskeluiden aikana en voi oikein hankkia, mutta varmaan parin- kolmen vuoden päästä on kyllä viimeistään saatava oma haukku! :) Ray Banit on kyllä munkin pitkäaikainen unelma ja varmaankin kesäksi pakko sellaiset hommata! En vaan ole varma haluanko värillisillä vai peruslinsseillä! :D

      Poista
    2. Varo vaan, kun hommaat yhdet Ray Banit, niin pian huomaat, että haluatkin jo toiset! Niillä on paha koukuttava vaikutus! ;D

      Poista
    3. Hahah! Todennäköisesti näin voi vahingossa päästä käymään! :D

      Poista
  11. Sun kaverilla on niin täydelliset huulet!! :D oon monta kertaa kattonu niitä kateellisena, että onpas ihanat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä on! Se vaan ei tunnu itse aina tajuavan sitä, mutta hyvä kun joku muukin on huomannut saman!! :D :)

      Poista
  12. Mihin auton saa helsingissä jos menee kamppiin shoppaileen :) onko siinä kampin yhteydessä jorain parkkihallia? Kiitos jos vastaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tietääkseni jokin maksullinen parkkihalli juu! :) menen itse aina junalla, niin en oikein noista parkkipaikoista Helsingissä tiedä! :/ :)

      Poista
  13. Moi!

    Tiedätkö onko se helsingin magnum jäde paikka auki jo? Ja missäpäin helsinkiä se on :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyllä yhtään sanoa! En ainakaan usko, kun ei ole alkanut vielä ilmestyä niitä jädekuvia someen tältä keväältä! :D :)

      Poista
  14. Tiedätkö onko se victoria secret vielä isossa omenassa :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan mulle satelee shoppailukysymyksiä! :D pop up myymälät ovat tietääkseni vain lyhytaikaisia, mutta en tiedä, onko tämä vs:n "koju" pidetty pystyssä sitten pidemmän aikaa suuren suosion vuoksi. :) Itse en oo koskaan käynyt Isossa omenassa. :)

      Poista
  15. Pakko jakaa sulle äsken valmistamani ja ehkä raikkain maistamani välipala vähään aikaan, kun säkin oot niitä meille jakanut; laitoin hetkeksi pakkaseen kupillisen Alpron kookosjogurttia, olisi voinut olla kauemminki että koostumus oisi ollut jäinen, mutta nyt kun oli kiire valmistaa jogurtista tuli vaan ihanan kylmää:) sitten pilkoin sekaan kiivin ja banaanin ja heitin joukkoon n. kourallisen pähkinä-rusinasekoitusta.
    Aika simppeli ohje, en tiedä olinko vain nälkäinen vai mitä mut musta tää oli ihan sika hyvää ja raikasta8) tulee kesän vakkari välipala/iltapala täst:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, kiitos kiitos! Kuulosti aikas himputin hyvältä yhdistelmältä kieltämättä! Pakko kokeilla ensi viikolla. ;)

      Poista