tiistai 26. toukokuuta 2015

EXCLSV by Maryam Razavi

Terpat! :)

Viikonloppuuni mahtuikin vaikka ja mitä hauskaa tapahtumaa, eikä tälläinen työntäyteinen viikko huvittaisi nyt ollenkaan! Perjantaina vieteltiin siis Annin kanssa kauan kaivattua sisaruspäivää ja päivä ei olisi voinut onnistua paremmin. 

055

062

063

Aloitettiin päivä ylihintaisilla kahveilla pienellä söpöllä terassilla Annin ja ystäväni Hemppa-Timpan kanssa. Kahviteltiin nopeasti ja höpöteltiin kuulumiset läpi, kunnes Henu suuntasi kirjastoon lukemaan pääsykokeisiinsa ja minä ja Anni suunnattiin keskustaan pyörimään. 

Keskustassa meillä oli tehtävänä bongata katumuoti-tyylejä yhtä Annin projektia varten ja pysäyteltiinkin vähän väliä tyylikästä ja värikästä porukkaa kuvattaviksi. Ihan ääneen pohdittiinkin, miten tyylikästä porukkaa olikaan liikkeellä! Tuntui, että kuvat olisi voinut räpsäistä melkein jokaisesta vastaantulijasta. 

IMG_8262

Kuvailuiden jälkeen riennettiin Maryam Razavin uuden kirjan EXCLSV:n julkaisutilaisuuteen. Julkaisutilaisuus oltiin järjestetty Ravintola Pastoriin, joka oli hyvin tunnelmallinen ja kaunis paikka. Meidät otettiin iloisesti tervehtien vastaan ja päästiin hieman tutustumaan uuteen kirjaan, sekä herkullisiin tarjoiluihin.

IMG_8256

Käytiin myös jututtamassa itse päivän tähteä ja voi että, miten suloinen ihminen voi olla! Kaunis kuin kukka ja niin herttaisen oloinen nuori nainen!

IMG_8251

Ja nam, mitä herkkuja paikalla olikaan tarjolla! Mua aina jotenkin nolottaa syödä tuollaisissa tapahtumissa, kun kaikki on niin kauniisti aseteltuina, eikä haluaisi rikkoa harmoniaa. :D Ruokaahan se vain on ja syötäväksi ne on sinne tehtykin!

IMG_8266

IMG_8297

IMG_8305

Juhlapuheesta huokui, miten kiitollinen ja onnellinen Maryam oli kirjansa julkaisusta. Taisi siellä muutama kyynelkin vierähtää. :') Saatiin tilaisuudesta mukaan omatkin painokset opuksesta.

EXCLSV-muotikirjassa Stailisti ja huippumalli Maryam on kuvannut ja haastatellut 39 eri muotikasvoa, joilta voi visuaalisen elämyksen lisäksi saada myös hyviä vinkkejä oman tyylinsä jalostamiseen.

084

087

113

099

Julkaisutilaisuuden jälkeen siirryimme jälleen keskustaan bongailemaan katutyylejä, fiilistelemään aurinkoista päivää ja seuraamaan kaikkea tapahtumaa, jota päivälle oltiin sattumoisin järjestetty runsain määrin. Sanoisin, että tuo oli itselleni sellainen "kesän ensimmäinen päivä" ja tunnelma oli kyllä niin hyvä!

Ps. Nuo uudet Aino Vadelma-Suklaatuutit olivat ehkä parasta, mitä olen aikoihin maistanut! Noita jaeltiin vielä ilmaiseksi ohikulkijoille ja mieli olisi tehnyt napata kotimatkalle toinenkin kappale.

118

IMG_8466

Päälleni olin vetaissut vain hyvin ohuen Sheinsiden puuterin sävyisen takin, mustat H&M:n kiilakorot ja mustan topin ja Dr.Denimit. Melko yksinkertainen asu, mutta sopi mielestäni päivän ohjelmaan hyvin.

Loose Pockets Coat (täältä)
 
IMG_8206

H&M:n sulallinen kaulakoru toi asuun hieman ilmettä ja laukuksi valikoitui United Colors of Benettonin beige kassi.

IMG_8463

IMG_8494

133

141

Kun oltiin kierrelty tarpeeksi kaupungin värinöissä, suunnattiin takaisin kotikonnuille ja käytiin moikkaamassa meidän molempien kummityttöjä! Musta on niin hauskaa, kun molemmilla on isoveikan luona oma kummityttö, niin päästään viettelemään joskus tulevaisuudessa paljon kummipäiviä yhdessä! :D Uuden tulokkaan ristiäisiäkin päästään viettelemään tulevana sunnuntaina koko perheen voimin. <3

Iloista ja aurinkoista tiistaita heppulit!

20 kommenttia:

  1. Hui ku en oo pitkää aikaa kommentoinu sulle! Mut Noi hm:n korot on nii ihanat!!! Oon nii katkera etten sillo joskus ostanu niitä :( muutenki siellä upea likka!
    T:Noora aka nahkalegginssi tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt joudun kääntää vielä veistä haavassa, sillä noi on vielä ihan älyttömän mukavat jalassa! Niin pehmoiset ja kevyet! :D Heheeh, kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa! :)

      Poista
    2. Eiiiih:( ois luullu et noita tulis kesäks myyntiin mut mun tuurilla ei tietty!
      Aina mää kyl luen sun postaukset ja seuraan igssä mut kommentointi jääny vähemmälle:( hauskaa kesää sulle Essi! Ja mukava että sait annin kesäks kans tänne :) <3

      Poista
    3. Pitää katsoa näkyiskö! :) mä voisin jossakin toisessa värissä kotiuttaa vielä toiset! :D kiva kuulla, että oot mukana edelleen meiningeissä! :) ihanaa kesää sullekin<3

      Poista
    4. Multa löytyy Billa Bi -merkkiset vähän samantapaiset kengät, jos ton tyylisiä etsii. :-) Nekin ihan hirmu mukavat jalassa, ihan yllätyin! :-D Bongattu alkukeväästä hulluilta päiviltä, ja on ne kalliimmat varmaankin kuin hm:n korot, mutta suosittelen kuitenkin! :-) Ja aina kannattaa kytätä kaikenmaailman tarjouksia, jos osuis joku hyvä kohdalle... ;-) boozt.comissa tais ainakin olla jotain, näin nopealla vilkaisulla! Ja varmasti muiltakin merkeiltä löytyy samantapaisia, toi nyt tuli vaan ekana mieleen. :-)

      Poista
    5. Totta, varmasti voi löytyä vielä samantyylisiä, kunhan vaan jaksaa etsiskellä eri paikoista ja sivustoilta! :)

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta tuo teidän päivä ja upeita kesäisiä kuvia! :) Tuo takki sopii sulle ihan täydellisesti ja sun hiuksetkin on niin kivasti<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä niin kesäinen päivä! :)<3 Kiitos ihana Linda! Hiukset vaan meinasi tuolla tuulessa mennä vähän miten sattuu, mutta hyvä, jos kuvissa näyttää ainakin suht. kivoilta! :D

      Poista
  3. maryam on niin ihana! haluaisin sulkea hänet purkkiin ja pitää aina olkapäällä :D niin suloinen ja aito tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä meinasinkin kirjoittaa tähän, että niin suloinen, että tekis mieli vaan halia kokoajan, mutta sit alkoi vaikuttaa vähän turhan hullulta. :'DD mut tiedän mitä tarkoitat!!

      Poista
    2. Joo haha mulla oli vähän sama fiilis tota kirjottaessa... :D

      Poista
  4. Moi!
    Miten sulla meni siinä AMKn pääsykokeessa matikkaosuus..? Millasia tehtäviä siinä oli? Luuletko, ettö voin saada siitä lainkaan pisteitä kun olin lyhyessä matikassa korkeintaan keskinkertainen? ://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon korkeintaan keskinkertainen matematiikassa ja voin helpotukseksesi sanoa, että melko helppoja tehtäviä olivat. Pari lyhyttä yhtälöä, kuvion pinta-alan laskeminen, pari loogista päättelyä testaavaa ja muutama prosentti- ja todennäköisyyslasku. Kannattaa opetella jakokulman käyttö, kun ei tosiaan sitä laskinta saa käyttää! :) itse en vastannut ihan jokaiseen matematiikan tehtävään, kun en ollut aivan varma, mutta kyllä sieltäkin muutamia pisteitä ropisi. :)

      Poista
  5. ihanan kesäisiä kuvia ja mielenkiintoisen kirjan julkaisutilaisuuteen olette päässeet! :I pitääkin tutkia kyseistä kirjaa tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin kyllä todella kiitollinen ja iloinen, kun pääsin tuohon tilaisuuteen mukaan! Enpä ole vastaavassa koskaan käynytkään ennen. :)

      Poista
  6. Onko tuo takki tiukka vai ns. normaalikokoinen? Onko sulla minkä kokoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tais olla mulla koossa XS ja ihan normaalikokoinen / vähän löysempikin malli! :) kun tuo materiaali oli vielä sellaista joustavaa ohutta kangasta. :)

      Poista
  7. Aiotko kirjoittaa naisten kympistä postausta? En malta odottaa! Mitä muita postauksia sinulta saa odottaa lähitulevaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko viikkokatsauksen yhteydessä tulossa naistenkympistä juttua, tai sitten ihan oma postauksessa! :) tulossa on myös kauneudenhoitojuttuja aiheena hampaat! ja uusi ruokavinkki postauskin on vireillään, kunhan töiltä ja muulta ohjelmalta ehdin istahtaa alas näpyttelemään! ;) :D

      Poista