maanantai 27. huhtikuuta 2015

The Weekend In Pictures

Reippaat maanantai huomenet! Voi minne katosi taas päivät. Viikonloput vaan tulee ja yhtäkkiä heräät ja huomaat, että onkin taas jo uusi viikko. No kaipa tämä nyt on hyväksyttävä ja täytyy ponkaista ylös vetämään aamupuurot naamaan ja pinkaista kouluun. Toivottavasti kaikilla on ollut oikein rentouttava viikonloppu takana. :)

Viikonloppuun mahtuikin kaikenlaista mukavaa, vaikka koulukirjat ovatkin näytelleet suurta roolia ainakin painostavana kasana läppärin vieressä. Viimeiset tentit kun jaksaa vielä pyristellä läpi, niin voi siirtyä tyytyväisenä lomia viettelemään.

Mitäs kaikkea siihen viikonloppuun onkaan sitten mahtunut?

008

Herkkuaamiainen! Oliko edes ylläri? :D Mut tämä vaan on ihan pakollinen perjantainen perinne, josta ei osata Sonjan kanssa näköjään enää luopuakaan.

010

018

Tuoreet hedelmät, pizzamunakas, tomaatti-mozzarella-basilikatikut ja mansikka-mangosorbetti potkaisivat aamumme käyntiin varsin mehukkaasti.

014

Siis ette usko mitä jouduttiin käyttää nesteenä, kun blenderi ei meinannut pyörittää meidän aineksia. Maito oli loppu, vesi tuntui liian väljältä vaihtoehdolta ja mehuja ei löytynyt, niin lorautettiinpa sitten kunnolla Jaffan vihreää mandariini limua sekaan. Lopputulos maistui aivan twister-mehujäältä. :D

026

Pari uutukaista vaatekappaletta on ilmestynyt vaatekaappiin viikonlopun aikana...

277


Lapel Belted Apricot Coat (täältä)

148

 Spaghetti Strap Lace Black Lingerie (täältä)

Kotiin saapui nimittäin paketti yhteistyökumppaniltani Romwelta, josta paljastui aivan ihania vaatekappaleita! Olen metsästänyt niiin pitkään tuollaista vaaleaa kietaistavaa kevyttä takkia kevääksi, sillä olen joutunut kuolaamaan koko talven luokkalaiseni Saanan täydellistä Camel Coatia! Nyt vihdoin sain omani kotiin ja tämä hyppäsikin heti ykkös kevättakikseni ja sai oikein kunniapaikan roikkua henkarissa. Mulla ja Jaakolla on tällä hetkellä hieman henkarivajetta kotona, joten vain kivat vaatteet pääsee roikkumaan naulakkoon. :D

Otin takin ja topin molemmat koossa S, mutta toppi olisi kyllä saanut olla M ja suosittelenkin tuosta mahdollisesti kiinnostuneita valitsemaan yhden koon liian suuren kappaleen, sillä vähän liian pieneksi jää tuossa tuo "peittävä" alue. Pelkässä pitsitopissa kun ei ihan viitsi hillua, vaikka kevät olisi kuinka pitkällä!

039

040

Muuten päältä löytyikin melko peruskauraa, mustaa mustempaa ja mustaa, kyllä kelpaa!

118

056

Sonjan päältä löytyi Zaran tekonahkainen takki, Cubuksen valkoinen pitkä toppi ja vaaleat farkut (väittäisin Vilasta, saa korjata Sonkkeli ;D)
'
134

Topissa oli takana pieni kiva yksityiskohta, nimittäin tuollainen koko selän kattava pitsiraita

052

098

Hiukset vetaisin pitkästä aikaa kunnolla kiharalle. Oon nyt vähän vältellyt rautaa viime päivinä, nimittäin auringonvalo paljasti likaisten ikkunoiden lisäksi rasittuneet latvat. Kevättrimmaus taitaa olla siis pian paikallaan.

126

048

Arskat - Ginatricot
Housut - Dr. Denim
Laukku - D&G
Kengät - Nelly

129

Tykkäsin ihan tavattomasti siitä, miten näissä kuvissa tuo tausta sumeni lähes kokonaan. En edes tiennyt, että mun kamera kykenee tälläisiin suorituksiin! Alan pitämään tuosta härvelistä vaan jatkuvasti enemmän ja enemmän. Voisin sanoa, että paras ostokseni ikinä. Satsatkaa hyvään kameraan, tallennetut muistot korvaa kyllä menetetyt roposet. :)

039

Värjäsinpä myös kulmakarvani jälleen ystäväni Tikrun hellässä hoivassa! Aloin siis noin vuosi sitten värjäilemään kulmiani ensimmäistä kertaa Tikrun painostuksesta ja täytyy myöntää, että onhan tämä ihana fiilis, kun pariin ensimmäiseen viikkoon ei tarvitse tuolla kulmakynällä sutia lainkaan ja sittenkin vain vähän täytellä kulunutta väriä osittain. Mullahan on oikeasti lähes blondit kulmakarvat, joten jotakin niille on aina säännöllisin väliajoin tehtävä. Kuvasin myös samalla pohjameikkini luomisen ja postaus siitä onkin jo pientä hienosäätöä vaille valmis! ;)

Perjantaina käytiin Jaakon kanssa kulmiksessa syömässä ja kaupoilla kurkkimassa rekvisiittaa ja muita tarpeita vappubileitämme varten ja mukaan lähti myös parit väripilkut kevättä varten.

002

004

017

Värikkäät linssit aurinkolaseissa tuovat kivasti pientä piristystä tylsäänkin asuun. Ostimme lasit Lindexiltä 7,95€ kappale. 

364

Kävin myös katsomassa pieniä rakkauspakkauksia pitkästä aikaa. Tai no, kun nuo ovat noin pieniä vielä, niin pari viikkoakin tuntuu oikeasti ihan älyttömän pitkältä ajalta! Siinä ajassahan saattaa vahingossa oppia vaikka kävelemään, puhumaan tai vaikka tanssimaan. Olen kyllä melkein vakuuttunut siitä, että täti siellä jo osataan sanoakin. ;) Vaikka kammoksunkin edelleen hieman Essi-täti nimikettä.

No mutta pidemmittä puheitta oikein mukavaa alkavaa viikkoa.

44 kommenttia:

  1. Mullakin on hyvin samantyylinen vaaleanruskea trenssitakki :) Ajattoman tyylikäs malli ja väri sopii yhteen melkein minkä tahansa asun kanssa! Tulee kyl nälkä kun katsoo noita salaattikuvia, näyttää tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin kiva, kun sopii just vaikka minkä kanssa käytettäväksi! :) heheeh, mulle kans kelpais tällä hetkellä tuo välipalaksi! :D

      Poista
  2. Nuo teiän syötävät on aina niin pirun hyvän näkösiä!! :D Pääsispä joskus mukaan tollasille herkkukesteille....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah! Ehkä me kuule joskus päästään herkuttelemaan yhdessäkin! Ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! ;) <3 :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin! :D pitää vaihtaa illalla tuo! :)

      Poista
  4. U-p-e-a toi takki, miellyttää omaa silmää vähän liikaakin (täytyy käysdä tsekkaamassa noi sivut siis..) :-D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä mullekin rakkautta ensisilmäyksellä! Sen verran pitkään haikaillut tuon tapaista kevättakkien joukkoon! :) sinne vaan kurkkimaan! ;) :D<3

      Poista
  5. Aivan ihana takki!! :) Ja oon kans kuollaillu noita sinilinssisiä laseja 8-) Täytyy kait käydä hakemassa kans omat hehe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Ray Banin Aviatorit värillisillä linsseillä olisi mun unelma, mutta noi käy kyllä hyvin väliaikaisena vaihtarina! ;) :D äkkiä vain, ei ollut hirveästi enää jäljellä Järvenpäässä ainakaan! ;D

      Poista
  6. Ihanan näkönen aamupala! :) tää ei nyt liity tähän postaukseen mutta kuinka paljon valmistauduit liiketalouden pääsykokeisiin ja millä tavalla? Kohtahan liiketalouden pääsykoemateriaalit julkaistaan, niin olis kiva kuulla miten valmistauduit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikas herkku olikin! ;) aloitin materiaalit saatuani ja luin sitten 1-4 tuntia per päivä, enkä ihan joka päivä lukenut edes. Koin siis itselleni parhaaksi lukea alueen rauhassa muistiinpanoja tehden läpi keskittyen aina täysillä sen parin tunnin ajan. Sellainen jokapäiväinen + kokopäivän kestävä lukutekniikka ei vaan toimisi mulla mitenkään, yli puolet asioista menisi ihan ohi. :) viimeisen viikon sitten vaan painoin tarkasti muistiinpanoista asioita mieleeni. :)

      Poista
    2. Miten suomentelit sen englannin kielisen osion? Ihan päässä vaan vai muistiinpanoja? Ja kiitos vinkeistä :)

      Poista
    3. Tein joka kappaleesta lyhyitä ranskalaisia viivoja tai muistiinpanoja. Enkun kielinen matsku kannattaa hallita hyvin sillä tavalla pääpiirteittäin, eikä mitään liian pikkutarkkaa kannata opiskella sieltä. Monesti tullut esim. Joku aika laaja-alainen esseekysymys enkun materiaalia koskien. :)

      Poista
  7. Aivan ihana takki ja istuu sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emmi! <3 Tykkään myös tuosta ihan älyttömästi! :)

      Poista
  8. Mullakin iski alkushokki kun kummityttö kipitti ekaa kertaa vastaan todeten "Heidi-täti", mutta kun se täti tulee toillaisen pienen söpöyden suusta niin eihän siitä voi loukkaantua (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hahah, kyllähän se värän tärähtää korvaan, mutta ei siinä nyt milläänsäkään voi loukkaantua! :D Ihania pieniä<3 :)

      Poista
  9. Voisitko tehdä jonkun hiusten kiharrus tutorialpostauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä kiva tehdäkin, mutta mulla on niiiiiin surkeat välineet käytössä, kun toi kiharrin-patukkakin vetelee ihan viimeisiään, niin suosittelen kyllä katsomaan jostakin vähän paremmista opastusvideoista mallia! :D Ehkä sitten, kun saan vihdoin hankittua ehjän ja kunnollisen sauvan tuon tilalle! :D

      Poista
  10. No nyt mä sit kuolaan sun takkias….. Mun on pakko saada kans tollanen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha! :D Kyllä sun kannattais varmaan hommata joo tälläinen kevätversiokin... ;) Ja mun talvi! Sit kaikki luulee, että mennään samalla takilla kesät talvet! :'D

      Poista
  11. Hei,ei liity postaukseen kamalasti(okei,taisit sä vappupartyt mainita :D) mutta osaatko yhtään sanoo paljon teillä yleensä menee rahaa noiden pippaloiden järkkäämiseen? Mitä kaikkee kannattaa ottaa huomioon semmosia järjestäessä(ohjelma,ruoka,juoma?)
    Täällä ollaa ekoja järkkäämässä ja vähän alkaa jänskättää et handlaanko sittenkä tätä hommaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh pääsee ihan niin kalliilla kuin haluaa, mutta mä suosin tosiaan sellaista säästeliästä budjettia ainakin ruokapuolessa! Tykkään siitä, että kämpästä löytyy teeman mukaista rekvisiittaa. Vappuna nyt riittää helposti vaikka ilmapallot ja serpentiinikin, mutta tykkään tuoda myös pientä ekstraa vaikkapa pöytäkattauksiin. Halvimpiin marketteihin kannattaa suunnata, sillä vapun aikaan serpentiini tms tarjouksia löytyy ihan kivasti ja ruokapuoleen vappuna kaikkea kivaa värikästä. Dippivihannekset toimii aina ja ne on suhteellisen halpojakin euron kirsikkatompsurasioita, kilon porkkanapussi ja pari kurkkua! Sitten tietenkin kannattaa suosia kaikissa sipseissä ja limppareissa ja vastaavissa halpisversioita Lidl tai rainbow/eldorado/yms. :) Ohjelman saa ilmaiseksi, kun käyttää vähän mielikuvitusta. Pieniä kisailuja tai visoja, tai joku omakeksimä peli tai muu leikki. Meillä on nyt olympialaiset, johon kuuluu pientä tiimeissä visailua! :) Handlaat varmasti, kunhan otat rennon asenteen ja keskityt siihen, että pidät itsekin kunnolla hauskaa! :) Huippua vappua teille! <3

      Poista
    2. Voi kiitos Essi! Oot kyllä niin ihana kun jaksat oikeesti paneutua tähän kommenttien vastailuun :') Oikein hyvää vappua teillekkin! <3

      Poista
    3. Kiva, jos pystyin olla avuksi! Kiitos :)<3

      Poista
  12. Noi teidän aamiaiset on kyllä aina niin uskomattoman herkullisen näköisiä! <3 Heheh, täällä käytiin just tänään trimmailemassa omaa tukkaa, kun oli latvat taas kerran päässy vähän huonoon kuntoon.. :D Ja oi miten ihanan värinen ja mallinen toi sun takki<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että nyt kun noita kuvia katselee, niin nälkä kasvaa aika kovaksi! :D On ihana panostaa silloin tällöin ystävien kanssa ihan tosissaan. Joo, talvi tekee kummia hiuksille, varsinkin niille latvoille! Kiitos, oon itsekin aika hullaantunut siihen. ;D <3

      Poista
  13. Olitko tänään Helsingissä koska näin ainakin kaksoisolentosi samanlaisen takin kanssa :-D En ehtinyt niin tarkasti katsomaan että varmaksi olisin osannut sanoa :-D
    Tosi kiva postaus, niinkuin aina! Taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin, mutta tosi ihana blogi sulla :-)<3 Millä kameralla ja objektiivilla oikeen kuvaat, tosi hyvänöaatuisen näköistä ainakin näin puhelimesta :-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh! Olinpa hyvinkin! Kävin vähän metsästelemässä vappurekvisiittaa! ;)) kiitos kovasti, hirmumukava kuulla!<3 Canon eos 600d käytössä ja aika hyvä kapistus onkin! :)

      Poista
  14. Moikka! Millä sovelluksella teet noita sun instagram kuvia joissa on monta kuvaa kerralla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pic jointer Appi! :) saa vaikka mimmosia tehtyä. :)

      Poista
  15. Ihana aamiainen! Haha jännä toi limu, hauskoja yhdistelmiä tulee usein silloin, kun täytyy soveltaa :D

    Sun elämä vaikuttaa jotenkin niin ihan seesteiseltä ja tasapainoiselta, tuntuu että oot tavallaan koko ajan menossa ja teet vaikka mitä, mutta silti ei vaikuta liian hektiseltä. Tota ajatusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta oli miten oli, oot aika inspiroiva ihminen näin blogin perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sitä on puolityhjän jääkaapin kanssa tullut keksittyä monesti vaikka mitä yhdistelmiä! :DD aika hyvin kuvailtu, sillä mulla tosiaan aika hyvin menee tasan tuollainen rauhallinen oleskelu ja kunnon touhuaminen! vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että on vähän liikaakin meneillään... Viimeiset esitelmät ja tentit puskevat pahasti niskaan ja siihen päälle vielä työvuorot, jotka menee osittain koulupäivien päälle, huh! Pitää vaan pari viikkoa jaksaa soveltaa jotenkin ja kunnialla läpi! Sitten helpottaakin... :)

      Poista
  16. Onko tuo takki pientä vai isoa kokoa? Onko s koko sulle just hyvä vai oisitko voinu ottaa M?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S on mulle just hyvä tuossa takissa! Mutta yleensä olisin kyllä xs kokoa, niin varmaan sitten vähän pienehkö s todellisuudessa tuo takki. :)

      Poista
  17. Hei mistä nuo pöytätabletit on? Aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiimarista silloin, kun se vielä oli! :/ on kyllä tosi kivat! :)

      Poista
  18. Moikka! :) Hei yritäppä opetella kuvaamaan kamerallasi manuaaliasetuksilla (M). Ihan vaikka kamerasi ohjekirjaa lukien pääset varmasti jotenkin jyvälle siitä mistä kaikki nappulat löytyy. Siten saat paljon enemmän kamerastasi irti, kun saat itse säätää millä asetuksilla haluat kuvata. Sanon tämän vain siksi että mua harmittaa kun noi kamerat ei ole mitään ilmaisia laitteita että saisit mahdollisimman hyviä kuvia! Jos toi kuvan syväterävyys eli taustan sumentuminen on se mistä tykäät kuvissa, kannattaa ekaks vaikka harjotella Av-kuvausasetuksella. Siinä saat valita pelkästään aukon pyöreää "valintakiekkoa?" pyörittämällä. Mitä pienempi numero -> sitä sumeampi tausta.Toivottavasti sait tästä edes jotain selvää :D Ja tämän ei ollut mitenkään tarkotus kritisoida kuvaustaitojasi vaan halusin vinkata miten saisit jatkossakin hyviä kuvia ja kuinka voisit olla entistä tyytyväisempi kameraasi :) Ystävällisin terveisin, Lola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä kanssasi ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tulisi opetella noita asetuksia säätelemään itse ihan jo sen vuoksi, että saisi tuosta kuvaamisen ilosta vielä enemmän irti! :) täytyisi vaan käydä se pieni vaiva läpi ja tutustua tuohon oppaaseen, mutta tuntuu vaan aina niin ylitsepääsemättömältä hommalta! :D Menen liian usein sieltä mistä aita on matalin, joten kesäloman alettua voisinkin koittaa vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni tämänkin asian suhteen! :) kiitos vaan vinkeistä, tuota av-asetusta täytyykin kokeilla heti ensi kerralla! ;)

      Poista
  19. Heippa! Oon lukenu sun blogia jos iät ja ajat ja aina ihastun uudestaan noihin aamupaloihin ja ruokiin! Itelle terveellisyys ruuassa on se kaiken a ja o, joten silmiim pisti tuo pizzamunakas. Oisko sulla siihen ohjetta?
    Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mia! Voi miten ihana kuulla! :)<3 mun pizzamunakashan ei poikkea tavallisesta munakkaasta kuin runsaimmilla täytteillä! :) eli 3-4 munaa pannulle leveäksi lätyksi ja kun ne alkavat kiinteytyä, lisätään päälle vain kaikkea mahdollista mieleistään täytettä ja jotakin juustoa sitomaan koko settiä. Maustan yleensä vielä yrttisuolalla, mustapippurilla, valkosipulijauheella, chilillä ja oreganolla! :) ihanaa kevättä sullekin ja huippuhauskaa vappua!

      Poista
  20. Ihan pakko kysyä miten toi munakas pizza pohja tehdään? :) mitä kaikkea oot siihen laittaunut?😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluan saada siitä kunnolla kiinteän version, niin sekoitan 4 kananmunan sekaan kourallisen juustoraastetta ja pippuria ja yrttisuolaa, monesti teen siitä ihan vain perusmunakas pohjan eli pelkkiä munia. :D Ei siis ole kyseessä mikään oikea pizza, vaan runsastäytteinen munakas. :)

      Poista