Seuraavaksi hyvinkin yksinkertainen ruokavinkki kesäpöytään tarjoiltavaksi!
Bongasin kaupasta lime-korianterimajoneesin, joka sai sisäisen kehittelijäni heräämään ja nappasin matkaani korianteripuskan, minttupuskan, limen ja luonnonjogurtin. Näiden kaveriksi en keksinyt sopivampaa makuyhdistelmää kuin kanan, joten päädyin valmistamaan kanaa salaattipedillä jogurttikastikkeen kera.
Kanat pannulle ja kastiketta taikomaan! Jogurttikastikkeeseen kaada reipas lautasellinen luonnonjogurttia, purista sekaan puolikkaan limen mehut ja silppua pieni kasa tuoretta korianteria ja minttua joukkoon.
Tuoreet yrtit ja lime sopivat kesään loistavasti ja maistuvat yhdessä taivaalliselta!
Kauppojen hyllyyn oli ilmestynyt paketti puhdasta kultaa. Yrttisuola on kuulunut ruuanlaittooni siitä lähtien, kun opin itse kokkailemaan ja nyt sitä saa myös chili-versiona! Aion kyllä jatkossakin suosia myös tuoretta chiliä, mutta mielestäni pientä potkua ei ole koskaan liikaa. ;)
Lopuksi sekaan vielä mausteet ja kastike sekaisin.
Lopuksi heivaa kanat salaattipedille, kaada kylkeen jogurttikastiketta ja pilko jäljelle jäävästä limestä siivu lautaselle koristeeksi. Yksinkertaista, raikasta ja maukasta! Enjoy. <3

Tarvikkeet
Kanan fileesuikaleita
4 dl Luonnonjogurttia
Romainesalaattia
Nippu minttua
Nippu korianteria
Lime
Maustamiseen: grillimaustetta, yrttisuolaa, valkosipulijauhetta ja mustapippuria
Kanat pannulle ja kastiketta taikomaan! Jogurttikastikkeeseen kaada reipas lautasellinen luonnonjogurttia, purista sekaan puolikkaan limen mehut ja silppua pieni kasa tuoretta korianteria ja minttua joukkoon.
Tuoreet yrtit ja lime sopivat kesään loistavasti ja maistuvat yhdessä taivaalliselta!
Kauppojen hyllyyn oli ilmestynyt paketti puhdasta kultaa. Yrttisuola on kuulunut ruuanlaittooni siitä lähtien, kun opin itse kokkailemaan ja nyt sitä saa myös chili-versiona! Aion kyllä jatkossakin suosia myös tuoretta chiliä, mutta mielestäni pientä potkua ei ole koskaan liikaa. ;)
Lopuksi sekaan vielä mausteet ja kastike sekaisin.
Lopuksi heivaa kanat salaattipedille, kaada kylkeen jogurttikastiketta ja pilko jäljelle jäävästä limestä siivu lautaselle koristeeksi. Yksinkertaista, raikasta ja maukasta! Enjoy. <3
Sopisi varmasti hyvin tofun kanssa myös! :)
VastaaPoistaNo ihan varmasti sopisi! :) Pitää itsekin kokeilla! :D
PoistaTein tätä äsken ja voi että oli niin hyvää! ♡ Ihanan raikasta juhannuksen grillisafkojen jälkeen. Maistui kehujen kera vähän raskaammasta ruoasta tykkäävälle poikaystävällekin :D kastikkeeseen lisäsin vielä tuoretta chiliä. Kiitos!
VastaaPoistaHeheeh kiva kuulla! Tää sopii kyllä justiinsa semmoiseen raskaan viikonlopun jälkeiseen kevyempään arkeen paluuseen! :D Tuore chili sopii varmasti myös ihanasti sekaan. :) Eipä mitään, kiva kun tykkäsitte! <3
Poista