Kaksi viikkoa sitten Anni-pipana saapui tänne ja tänä aamuna jouduin
katsella, kun se pakkasi tuossa matkalaukkunsa kasaan ja jätti meidän
asunnon nurkkaan tyhjän kolon. Nyyh. Kaksi viikkoa hujahti ohi hetkessä
ja jo ensimmäisen päivän jälkeen tuntui siltä, kuin Anni kuuluisi
asustelemaan meidän kanssa tänne. Saanalla oli juuri sopivasti viikon
verran poikaystävä täällä samoihin aikoihin kyläilemässä, joten oltiin
suunniteltu etukäteen hieman ylläreitä vieraidemme pään menoksi! ;)
Oltiin
suunniteltu alusta asti, että jonkunlainen reissu tultaisiin tekemään
ja kun ei näihin päiviin asti oltu ehditty käydä vierailemassa paljon
hehkutetuilla Similan Islandeilla, päätettiin sitten viedä rakkautemme
tuonne romanttiselle matkalle. :D Ei oltaisi mitenkään edes mahduttu
tänne meidän asuntoon asustelemaan nelisteen, joten oli hyvä lähteä heti
alkuunsa johonkin matkailemaan, jossa molemmat "parit" saivat omat
huoneet ja rauhansa.
Heti
seuraavana päivänä Annin saapumisesta hypättiinkin taxin kyytiin ja
otettiin suunnaksi Khao Lak, sillä sieltä järjestettiin reissuja
helposti ja nopeasti Similan Islandeille. Varattiin pariksi yöksi Saanan
kanssa hotelli "ihan meren rannan tuntumasta", joka sitten kuitenkin
osoittautuikin hitusen pidemmäksi matkaksi, mutta hotelli oli muuten
kaikin puolin ok. Hotellilla heivattiin vain tavarat huoneeseen ja
siirryttiin heti etsiskelemään rantaa ja safkapaikkaa.
Rannalle
olikin himpun verran pidempi matka, kuin mitä hotellin sivuilta olisi
voinut olettaa, mutta polku rannalle oli ihanan viidakkomainen ja sen
varrella päästiin esittelemään uusille turisteillemme hieman
Thaimaalaista luontoa, elukoita ja matkan varrella ohitettiin söpö
bungalow-kylä.
Khao Lakin Nang Thong ranta oli ihanan rauhallinen ja
siellä käveleskelikin meidän lisäksemme vain muutamia muita ihmisiä. Se
oli myös todella pitkä ranta, joten pystyi heittää omat rantakamansa
ihan omaan rauhaisaan sopukkaan, eikä pelottanut käydä uimassa
porukalla, vaikka arvotavarat olivatkin mukana.
Khao
Lakissa oli myös melko halpaa Phuketiin verrattuna ja
rantaravintolastakin sai kunnon annokset ruokaa säädyllisiin hintoihin,
kun yleensä rannalla on hieman hintavampaa ruokailla.
Vietimme rannalla koko päivän auringonlaskuun asti ja
siellä kierrellessämme löysimme puun, josta oli tehty muistomerkki
monien tsunamissa menehtyneiden muistoksi. Suurimmassa osassa kuvia ja
muistokirjoituksissa kerrottiin pienistä lapsista ja mulle tuli jotenkin
ihan tavattoman surullinen olo noita lukiessa. Perheet olivat
kirjoittaneet toinen toistaan kauniimpia tekstejä lastensa muistoksi ja
tuolla pisti kyllä toden teolla ajattelemaan tuota hetkeä. Tahtoisinkin
nyt pian katsoa jotakin dokumenttejä uudestaan tapahtuneesta, sillä nyt
on jotenkin kiinnostus ja tunteet sen verran pinnassa kun tuli vasta
tuollakin vierailtua, jonne aallot iskivät pahiten.
Katsottiinkin Annin kanssa myöhemmin tuona iltana
erään saksalaisen perheen puhelimella kuvaama video Khao Lakista
tsunamin aikaan, eikä pää tahdo edes käsittää miten järkyttävä tuo
tilanne on ollutkaan. Anni tulkkasi mulle perheen puhetta ja katsottiin
kauhuissamme kun perhe tajusi lähteä juoksemaan vasta viime hetkellä
pois rannalta aaltojen alta. Tämä perhe oli selvinnyt turvaan ajoissa,
mutta niin moni tuolla olleista ei selvinnyt.
Khao Lakia voinkin suositella matkailijoille, jotka
etsivät reissultaan kauniita maisemia, rauhallista tunnelmaa, upeita
hiekkarantoja, omaa tilaa ja rentoilua. Yöelämää ja meininkiä tuolta ei
löydy lähes lainkaan ja paikka olikin melko hiljainen yötä päivää. Juuri
sopiva paikka mulle ja Annille jakaa kaikki muutamien kuukausien
takaiset kuulumiset rauhassa heti reissun alkupäiviin!
Seuraava päivä starttasikin hieman aktiivisemmin, kun
herättiin kasiksi hotellin omalle aamiaiselle ja ysiltä oltiinkin jo
suuntaamassa satamaan päin Similan Islands reissulle. Saanalla oli tuona
päivänä syntymäpäivät, joten oli kiva tehdä kyseinen saariseikkailu
juuri tuona päivänä! Melko hintava tuo retki kuitenkin oli, vaikka
saatiin melko reippaasti tingittyä matkamme 1800b, joka vastaa noin 46e.
Tiimirannekkeet!
Similaneille järjestettiin siis vain valmiita
pakettireissuja, joihin kuului osaksi myös muuta aktiviteettia. Ensin
oltaisiin haluttu suoraan vain Similanien tunnetuimmalle saarelle koko
päiväksi, mutta myöhemmin ajateltuna oli kyllä kiva, että kierreltiin
monia eri saaria ja sen lähikohteita. Pysähdyttiin myös parissa aivan
täydellisen turkoosivetisessä kohdassa snorklailemaan ja tuolla olikin
ihanaa polskutella kun ei ollut muita ihmisiä (kiinalaisia turisteja) ympärillä.
Saatiin meidän speed boatin keulasta vielä hyvät auringonottopaikat!
Tämä pariskunta oli ainakin välittömästi ihan kaloina
vedessä ja musta olikin ihana seurata noiden lomakuhertelua, vaikka
välillä kyllä olis tehnyt mieli saada joku oma pusuteltava itsellenikin
myös tuonne upeisiin maisemiin toveriksi. :'D
Annin kanssa otettiin kuitenkin myös kaikki ilo irti
yhteisestä ajastamme ja oonkin tosi iloinen, että mullakin oli Saanan
kanssa samaan aikaan joku lähimmäinen Suomesta vierailulla! <3
Muutaman eri kohteen jälkeen päästiinkin vihdoinkin tänne pääsaarelle!
Saaren View Pointille oli melkoisen pitkä ja hikinen
tie, jossa mutkiteltiin miljoonan muun turistin kanssa samassa letkassa
kallionkolojen, puisten huterien siltojen ja lautojen päällä. Matkan
varrella törmättiin moneen itkevään kiinalaisturistiin, sillä matka oli
ilmeisesti heille jopa liian rankka ja pelottava ja kyllä siellä tulikin
pari kohtaa, joissa mietti, että kuinkakohan turvallista joku kallion
lohkeama on ylittää.
Ylös päästessämme kipuaminen kuitenkin unohtui hetkessä, sillä maisemat olivat niin henkeäsalpaavan kauniit!
Jokaisen hikipisaran ja tuuppivan turistin arvoinen
kokemus. Onneksi suunnattiin tuonne itse heti saarelle saavuttuamme,
sillä myöhemmin retkikomppanien ruokailuhetkien päätyttyä tuonne vaelsi
kolminkertainen määrä ihmisiä tuolta alaspäin poistuessamme.
Syömisen jälkeen kävimme pikaisesti kurkkaamassa
saaren toiselta puolelta löytyvän Honeymoon Beachin, joka oli ihan
mielettömän kaunis. Valitettavasti vain aivan täpöten täynnä turisteja
ja voin vaan kuvitella, miten kaunis tuo paikka olisikaan ollut ilman
meitä kaikkia ihmisiä.
Illan tullen lautat nousivat takaisin laivoihin ja
rannat alkoivat hieman tyhjentyä porukasta, tuolla olisikin varmaan aika
siistiä vietellä pari yötä tuolta löytyviltä telttapaikoilla tai
bungaloweissa, kun pääsisi tutkiskelemaan tuota saarta pahimpien
ihmismassojen poistuttua. Tuolla yöpyminen olisi tullut kuitenkin sen
verran kalliiksi, että päätettiin tehdä tuonne vain päiväretki.
Päivä oli pulkassa, noustiin takaisin veneeseemme ja huristeltiin takaisin Khao Lakiin.
Ilta vieteltiin vielä rantaravintolassa
mango-sitruunafruitieita ja tonnikalasalaatteja naukkaillen Saanan
synttäreiden kunniaksi ja hotellille matkatessamme pysähdyttiin
tutkimaan rannalta löytyvien jättimäisten hotellien raunioiden tiluksia
ja huoneita ikkunoista kurkkien. Ihan järkyttävää ajatella, miten moni
ihminen tuonnekin on menehtynyt ja jokainen ikkuna olikin pirstoutunut
ja hotelli oli jätetty sellaisenaan hylätyksi ja aidattu vain
piikkilangalla ympäri.
Fiilis tuolla oli todella aavemainen ja pimeällä musta
tulee muutenkin aina todella vainoharhainen, joka lisäsi
sydämentykytyksiä entisestään. Seuraavana päivänä mietittiin, jahka
oltaisiin haluttu mennä tutkimaan paikkaa vielä päivänvalollakin, mutta
päätettiin jättää tämä yöllinen hyytävä muisto sen sijaan mieliimme.
Kivaa
lauantaita kaikille! Me vietellään tänään allasbileitä pienellä
porukalla meidän asuntoloiden omilla altailla parin thaimaalaisen
toverimme kera ja myöhemmin siirrytään vielä Banglallekin pyörähtämään.
Uimalelut ja juomingit on käyty jo hankkimassa ja ostettiinpa Saanan
kanssa lähikaupastamme maailman järkyttävimmät Mr. Mallorca
havaijipaidatkin porukallemme. Hahaah, mielenkiintoinen ilta tiedossa.
:'D
Suosittelen The Impossible leffaa jos et oo vielä nähny! Kertoo tosta tsunamista ja oli mun mielestä ainaki tosi vaikuttava ja koskettava elokuva :)
VastaaPoistaJoo, joku muukin vinkkas mulle saman! Pitää kyllä nähdä se! :)
PoistaKiitos tälle anonyymille: itkeä vollotin lähes koko elokuvan. :D pysäyttävää kyllä lukea tarinoita kyseisestä tsunamista. Heitin päiväkirjani roskiin, sillä omat "ahdingot" alkoivat tuntumaan niin naurettavilta... Tietyllä tapaa tuo avaa kyllä silmiä. :)
PoistaPakko nähdä kans tämä!!
PoistaMeinas itelläkin tulla tippa linssiin kun ajatteli noita muistokirjotuksia ja sitä miten monen elämä sinne päätty :(
VastaaPoistaToi turkoosi vesi on jotain niin täydellistä, voisin tuijottaa sitä pelkästä valokuvasta, saatika sitten siellä paikanpäällä! <3
On kyllä pysäyttävää... :( <3 Joo siis tuo veden väri oli jotakin niin uskomatonta, ettei sitä tahtonut uskoa edes todeksi! :D
PoistaVitsi mä niin tykkään sun tavasta kuvata! Jälleen kerran niin kauniita kuvia, etenkin nuo keinu kuvat ja view point :) samalla olet kuitenkin saanut kerrottua niin syvällistä tarinaa ja pisti itseäkin taas miettimään tuota tapahtumaa. Niin monia ihmisiä kuoli ja muistan edelleen kun etsittiin listaa kuolleista suomalaisista ja sitä järkytystä kun listalta löytyi vanhan luokkalaisen vanhemmat.. Hyrr :(
VastaaPoistaHeii kiitos valtavasti! :) iso kiitos myös mun kämppikselle saanalle täällä kuvien ottamisesta ja annikin on näistä otoksista pari napannut! <3 mulla ei itselläni kuollut ketään läheistä tai tuttua, mutta muistan miten hirveältä tuo silti tuntui ja tuntuu edelleen. :(
PoistaAivan mahtavia kuvia! Sun blogissa tosin on oikeastaan aina, sulla on selvästi silmää valokuvaukselle ja kuvien laatu on tosi hyvä :)
VastaaPoistaOli varmasti ihanaa saada Anni sinne vierailemaan! Voin vaan kuvitella miten paljon ootte jo ehtineet ikävöidä toisianne, itellä kun on välimatkaa veljen kanssa "vaan" 500 km ja sekin jo tuntuu liian paljolta :D ♥ Mutta onneks nykyään on yhteydenpito tehty niin helpoks! Ja voi että, melkein liikutuin tosta muistopuusta :( Oon kattonut monia dokumentteja sun muita tohon tsunamiin liittyen ja ne on kyllä aina olleet tosi koskettavia. Jotenkin se tapahtuma on puhutellut mua erityisen paljon - ehkä johtuu siitä, että erään vanhan kaverin molemmat vanhemmat kuoli siellä ja kaikki neljä lasta jäivät sitten orvoiks. Ei sitä pysty edes kuvittelemaan miten vaikeita hetkiä he ovat siellä vieraassa maassa kokeneet kaukana kaikista muista rakastavista aikuisista, etenkin kun se mun vanha kaveri oli kuitenkin vasta 13-vuotias ja kaikista vanhin sisaruksista :(
Erika
Itsellä ei ketään läheistä tai tuttua ollut tuolla tuohon aikaan, mutta muistan silti, miten hirveä tuo aika oli, kun seurattiin uutisista tapahtumia. Ihan hirveää. :( Mekin katsottiin just yksi dokkari, joka oli kuvattu paikalla olleiden puhelimilla, ja olihan tuo jotakin aivan järkyttävää. Nyt kun on itse käynyt vielä noissa paikoissa ja seurasi, miten aallot huuhtoivat ne samaiset rannat mukanaan, joilla itse on monet päivät viettänyt... Huh. Ei voi käsittää!
Poista