I can

Ihminen on kummallinen olento. Se pystyy mitä ihmeellisimpiin tekoihin ja suorituksiin ja sopeutuu jatkuvatsi muuttuvaan maailmaan ja tilanteisiin joita se kohtaa.

Moni ystäväni on tehnyt viimeisen parin vuoden aikana huikean elämäntaparemontin, jonka aikana he ovat osoittaneet niin suurta tahdon voimaa ja luonteen lujuutta, että ovat motivoineet myös paljon itseäni pitämään hieman terveellisemmistä elintavoista kiinni hanakammin.

Myös alakoulu ikäisistä sisaruksistani saan olla ylpeä, jokaisesta heistä, mutta erityisesti Saksaan muuttaneista sisaruksistani, jotka opettelivat vähän päälle vuodessa puhumaan lähes täydellistä Saksaa!









Isoveljestäni tuli alkukeväästä isä, ja niin hassulta kuin se minusta alkuunsa tuntuikin, en ole koskaan nähnyt yhtä välittävää ja rakastavaa isää lapselleen.  (Okei, saatan olla hieman puolueellinen..)

Siskoni tahtoi päästä tiettyyn kouluun opiskelemaan ja lukikin vielä yo-kokeidensa päätteeksi epäinhimilliseen tahtiin päivät pitkät tulevia pääsykokeitaan varten ja saikin huippupisteet ensikertalaiseksi. Koulupaikka ei välttämättä juuri sieltä tärkeimmästä oppilaitoksesta aukea, mutta uutta tarmoa tulevaa kohtaan on jo havaittavissa ja luovuttamisesta ei tietoakaan!




Pystymme aivan mielettömiin tekoihin, kun vain löytyy tarpeeksi motivaatiota ja tahdon lujuutta ja uskoa siihen, että pystyy johonkin. Olen aina ollut hieman heikohko uskomaan itseeni. Olen ollut mielestäni ihan ok kaikessa, enkä erityisen hyvä missään. Olenkin viime aikoina huomannut, ettei niiden tekojen, joilla itsensä ylittää, tarvitse olla mitään kovin suuria. Oli kyse sitten mistä tahansa suorituksesta tai saavutuksesta on tärkeää, että itselle tulee sellainen olo, että on saavuttanut jotakin itselleen merkittävää.

Viime aikoina olen huomannut, että "i can"-ajattelutapa on alkanut iskostua minunkin päähäni. Kun luin pääsykokeisiin muutama vuosi sitten, olin tuominnut itseni epäonnistumaan jo etukäteen. Päässäni pyöri ajatus siitä, että turhaan tulee luettua, kun en kuitenkaan pääse sisään. Tällä kertaa mieleni oli avoimempi ja lukiessani mietin, että koulupaikka voi olla mahdollinen, kunhan teen tarpeeksi töitä sen eteen. Koulupaikka ei välttämättä aukea, mutta tämä uuden tarmon ja onnistumisen uskon löytäminen on minulle sitäkin tärkeämpää. Tulevaisuus ei vaikuta enää niin sumuiselta, vaan vaikka omalta tieltään välillä eksyisikin, omalle polulle löytää takaisin kunhan jaksaa tarpeeksi siellä sumussa ensin tarpoa. :D



Aikaisemmin myös blogin perustaminen oli hirvittävä ajatus, enkä uskonut siihen, että osaisin tehdä tästä touhusta itselleni ja muille mielekästä luettavaa, mutta nyt tästä onkin muodostunut lyhyessä ajassa itselleni erittäin tärkeä harrastus, josta nautin täysin siemauksin!

Olen myös viimeisen kuukauden aikana tehnyt itselleni hyvin tärkeän päätöksen, johon en aikaisemmi uskaltanut ryhtyä, sillä luulin etten osaa, enkä pysty. Aion pyrkiä eroon puheviastani. Minulla on ollut koko elämäni r-vika, joka on osittainen syy siihen, että videopostauksen tekeminen tuntuu minusta maailman hirveimmältä ja pelottavimmalta ajatukselta. Siksi jopa hieman ahdistun, kun niin moni kyselee jatkuvasti videopostausten perään.

En ole koskaan kuitenkaan joutunut häpeämään erityisesti puhevikaani, eikä minua ole siitä pahemmin kiusattukkaan. Itselleni kuitenkin vaikeita tilanteita on ollut vaikkapa luokan edessä esitelmien pitäminen, tekstin lukeminen ääneen tai jonkinlaisen puheen pitäminen. Silloin kun muut vain kuuntelevat ja joutuu puhua yksin. Tämä on ollut sosiaaliselle luonteelleni hyvin ristiriitainen tila, sillä se on vetänyt väkisinkin ujommaksi esimerkiksi tuntemattomien seurassa. Nyt jokin sitten loksahti kohdalleen ja päätin, että nyt selätän tämän. Olen nyt kolme viikkoa yrittänyt puhua tavallisella r:llä ja hieman haastavaa tämä vielä on, kun kieleni ei ole tottunut menemään suussa siihen kohtaan, jossa r-kirjain muodostetaan normaalisti.



Päättäväisyys ja yrittämisen halu ovat nyt ainakin kohdillaan ja vaikka monen mielestä puhevian selättäminen ja blogin perustaminen saattavat kuulostaa pieniltä ja mitättömiltä saavutuksilta, itselleni nämä ovat kuitenkin merkittäviä asioita. Vuoden alussa minulla oli sellainen fiilis, että tästä tulee hyvä vuosi ja hyvä fiilis jatkuu edelleen!

Tehdään tästä hyvä vuosi, me pystytään siihen! :)