keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Uusi kuu

Heippuli. <3

Helmikuu pyörähti käyntiin ja uuden kuun vaihtuminen tuntui tällä kertaa erityisen hyvältä. Tammikuu ei ole sujunut ihan toivotulla tavalla ja kokonaisfiilis koko kuukaudesta onkin ollut hieman tavallista kurjempi. Tottakai kuuhun mahtui paljon ihania ja hyvän fiiliksen täyteisiä hetkiä, mutta huonot yöunet, pimeät päivät ja tekemättömät työt ovat saaneet aikaan sellaista yleistä voimattomuuden tunnetta. Älkää huoliko, en ole muuttamassa blogini linjaa tälläiseksi alakuloiseksi avautumis-päiväkirjaksi, vaan kirjoitin aiheesta hieman nimenomaan siksi, että helmikuun alkaminen toi mukanaan paljon hyvää mieltä, odottamisen iloa ja elinvoimaa. :)

Ensimmäisenä otin itseäni kiinni paremman unirytmin löytämisessä. Joululoman jälkeen "lomamoodi" jäi jotenkin päälle ja menin iltaisin ihan liian myöhään nukkumaan. Tämä tietenkin kostautui aikaisina työ- ja kouluaamuina, joten loppupäivän oli aina vähän veto pois. Nyt kuitenkin olen aikaistanut unirytmiäni niin, että ennen kahtatoista alkaa jo väsyttää kunnolla ja eilen heräsinkin pirteänä seiskan jälkeen ilman herätyskelloa ja lähdin ostamaan kouluvihkoja ennen koulupäiväni alkamista. Otin matkalleni mukaan kameran, sillä illan ja yön aikana oli tullut niin julmettomasti lunta, että pakkohan tuo näky oli ikuistaa!

013

031

035

Helmikuu on muutenkin aina ollut mielestäni paljon iloisempi kuu kuin tammikuu. Vaikka tammikuussa alkaakin kaikki uudenvuoden tavoitteet ja intoilut, on se silti itsessään jotenkin ihan turha ja tylsä kuukausi. Silloin ei tapahdu oikein mitään. :D Helmikuussa meillä taas on vietelty parin perheenjäsenen syntymäpäiviä ja myöskin kaveriporukassa muutamankin ihanaisen juhlapäivää. Helmikuulle on sijoittunut yleensä myös porukkamme laskettelureissut, mutta tänä vuonna vietimme laskettelureissumme jo uutenavuotena Himoksella.

057

047

 053

Tässä kuussa lähden myös parin viikon kuluttua perheeni luokse Saksaan ja sieltä matkaammekin siskoni ja äitini kanssa Pariisiin muutamaksi päiväksi viettelemään tyttöjenreissua! En malttaisi enää odottaa lähtöä ja olemmekin suunnitelleet kaikkea hauskaa matkallemme. Siskoni Anni täyttää Pariisissa ollessamme 20-vuotta, joten meillä on myös syytä juhlaan!

081

Helmikuu on ollut myös itselleni aina sellainen lähtölaukaus kevättä kohden, sillä miellän sen sellaiseksi viimeiseksi kunnon talvikuukaudeksi. Kuinka moni on ehtinyt jo huomata, että illat eivät pimene enää yhtä nopeasti kuin muutamisen viikkoa takaperin?

089

Loppuun vielä pari hauskaa vertailukuvaa rantsusta. En väitä, etteikö ulkona olisi tällä hetkellä erityisen kaunista, mutta eiköhän tämä ala jo riittämään?

kesä

kesä1

Kevät - tervetuloa kiitos! :D

14 kommenttia:

  1. Ootko sä joskus tanssinut vanhat (: ? ois kiva jos voisit tehdä siitä jotain postausta ja antaa hieman vinkkejä.

    Ihanan talvisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tanssinut juu, mutta multa ei löydy niistä mitään kuvia koneelta, joten en varmaan postausta siitä enää tee. :) voit kyllä kysellä mitä vain mieleen juolahtaa vanhoista! Tosin tanssin ne jo monta vuotta sitten, niin en tiedä, pyöriikö kaikki jutut enää samalla tavalla. :D :)

      Poista
  2. Täällä kans ootellaan innolla jo kevättä ja kesää! :) ja oon sun kanssa samaa mieltä että helmikuu on viimeinen talvikuukausi! Oi oi kohtahan onkin jo maaliskuu!
    Hauskaa kevään odotusta pirteälle ja iloiselle blogin kirjoittajalle! -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Helmikuu on vielä sen verran lyhyt, että se juhahtaa ohi hetkessä! Jee! :D hauskaa kevään odotusta sulle myös ihana <3

      Poista
  3. Upeita talvisia kuvia<3 Täällä myös kevään ja ennen kaikkea kesän odottaja! Vaikka noi maisemat onkin tosi kauniit tällä hetkellä, ku lunta on tullut viime päivinä niin paljon ainakin tänne päin Suomea, ni kyllä sitä silti vaan odottaa, että ne sulais pois ja tulis lämmintä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niinpä! :D mielummin tosin näin, kun lumeton maa ja silti pimeää kokoajan! :)

      Poista
  4. melkeen aloin itkee kun talvikuvien keskellä loisti kunnon kesäkuva. kesä, kaipaan sua! :( ite en yhtään tykkää helmikuusta, se tuntuu jotenkin turhalta välikuukaudelta ennen säiden lämpenemistä. Okei maaliskuu kuuluu samaan kastikkeeseen, mut sillon alkaa kesä olemaan jo oikeesti lähellä. Onneks helmikuu on sentään lyhyt kuukausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli kyllä aika kamalaa palata selaamaan noita kesäkuvia.. Odotan ehkä nyt kesää enemmän kun ikinä ennen! :D totta, helmikuu menee nopeasti. :)

      Poista
  5. asutteko jossain maalla kun on niin ihanan rauhallista noissa kuvissa kun matkasit kauppaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei sentään, mutta kauppaa vastapäätä on suuri puisto, jossa pyörähdin kameran kanssa! :) oli hauskaa, kun törmäsin siellä pariin muuhunkin kuvailijaan!

      Poista
  6. Ihania talvisia kuvia. Ulkona on nyt kyllä tosi kaunista, mutta kyllä mäkin sitä kesää tässä odottelen :D Ja Pariisi oih! Se on niiin upea kaupunki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. :) Hiiii, en oo koskaan käynyt, joten odotan kyllä niiiiin innolla reissua! :)<3

      Poista
  7. Aivan ihania talvikuvia <3 On tälläinen kunnon Winter wonderland vaan niin kaunis, vaikka paleleminen ei niin mielekästä ookkaan :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät :) <3 nyt ei onneksi oo ollut ihan niin kylmäkään! :)

      Poista