torstai 26. helmikuuta 2015

Ihonhoitorutiinit

Ihonhoitorutiineista on tullut silloin tällöin kysymyksiä ja postaus toiveita. Ajattelinpa nyt sitten toteuttaa tämän tänne ja jakaa omat pienet kikat ja ihosalat teillekin! :)

Olen siitä onnekas, että ihoni on ollut aina melko hyvässä kunnossa. Tai sellaiset suuremmat vaivat, kuten akne, herkkä tai kuiva iho, liian rasvainen iho ja atooppinen iho eivät ole koskaan olleet riesanani. Ihoni on kuitenkin hyvin ohut ja ohuimmissa kohdissa verisuoneni näkyvät ihostani lävitse. Tälläisiä kohtia ovat esimerkiksi silmäluomeni ja käteni. Tottakai minulla on monesti aikoja, kun epäpuhtauksia tulee tavallista enemmän ja talvisin kuivuus on toisinaan riesanani.

Mitkäs sitten niitä tavallisimpia ihonhoitorutiineitani ovat?

Aamuisin pesen kasvoni vedellä, kuivaan puhtaaseen pyyhkeeseen ja levitän hyvin ohuesti Nivean Soft päivävoidetta. Monesti levitän myös himpun verran Cocovin-kookosöljyä huuliini. Seuraavaksi siirryn valmistamaan aamupalaa, jotta rasva ehtii imeytyä kunnolla ennen meikkaamista. Aamupalalla juon aina pari isoa lasillista vettä! (Hyväksi myös sisäiseen ihon kosteutukseen)

041

Cococin kookosöljystä on moneksi ja se maistuu huulilla vieläpä ihanan kookoksisen pehmeältä

Päivällä pidän huolta siitä, etten sörki kasvojani likaisilla käsillä ja muistan juoda säännöllisin väliajoin vettä.

Iltaisin pesen kasvoni suihkussa joko vedellä, kookosöljyllä tai meikinpesuaineella. En käytä meikinpesuainetta ihan joka päivä, sillä se kuivattaa ihoa. Viileällä vedellä peseminen säilyttää ihon suojaavia rasvahappoja paremmin. Suihkun jälkeen kuivaan kasvot puhtaalla pyyhkeellä taputtelemalla. Ennen nukkumaan menoa levitän vielä Nivean Creme voidetta ohuesti kasvoilleni ja kuivimpiin kohtiin laitan ihan himpun verran kookosöljyä. Kuorin ihoni myös kerran parissa viikossa saunan yhteydessä, tai silloin, kun itseruskettavan jäämistä pitää päästä nopeasti eroon. Toisinaan käytän tähän ihan kuorintavoidetta, mutta monesti hoidan kuorintarutiinit pois alta pelkän sienen avulla.

Kuorintaa ei kannata tehdä liian usein, sillä se herkistää ja kuivattaa ihoa. Muista myös vaihtaa tarpeeksi usein kuorintasienesi 

059

Tämän hetkinen meikinpesuaineeni on melko tuju, mutta aivan ihanan tuoksuinen! Ensi kerralla hankin kuitenkin sellaisen, joka sopii vähän herkemmällekin iholle

 Kausihoito

Talvisaikaan ihosta täytyy pitää ihan eritavalla huolta kuin kesällä. Pahin ihon kuivattaja on pimeys, sillä auringonsäteet vilkastavat D-vitamiinien ja keramidien tuotantoa. Myös pakkasilma ja pattereilla lämmitetyt kuivat huoneilmat kuivattavat ihoa.

Hyviä muistisääntöjä talvi-ihon hoitoon:

- Kosteuta sisäisesti (juo paljon vettä) ja ulkoisesti (kosteuttavat rasvat)
- Syö ihoa hellivästi. Hyviä ruokia iholle ovat mm. omena, sitruuna, kaura, avokaado, mustikka ja tomaatti
- Pese hellästi. Älä hankaa liikaa, pese viileällä vedellä, käytä hellävaraisia puhdistusaineita/älä aineita lainkaan

Pika-apu epäpuhtauksiin/Poppakonstit

Kaikilla on omat rutiininsa, joita epätoivoisesti koittaa toteuttaa, kun epäpuhtausröykkiö iskee kasvoille. Yleensä finnit, mustapäät ja muut epäpuhtaudet hyökkäävät naaman kimppuun vielä juuri silloin, kun edessä on jokin odottamasi tapahtuva ja naaman pitäisi olla edustuskunnossa! Omat poppaskonstini näillä hetkillä sujuvat kutakuinkin näin:

Puhdistusliinat

035

Kun huono naamapäivä jatkuu parikin päivää liian pitkään, ryntään kauppaan hakemaan Nivean Gentle Cleasing puhdistusliinoja. Käytän niitä aina, kun iho alkaa tuntua erityisen tukkeutuneelta. Monesti saatan pestä ensin meikit, jonka jälkeen vielä pyyhkäisen ohuesti puhdistusliinalla kasvoni ja kaulanalueen. Saatan myös pyyhkiä puhdistusliinalla meikit pois heti koulun jälkeen, jos illalle ei ole enää tiedossa mitään sen kummempia suunnitelmia. Puhdistusliinat pelastavat myös pitkäksi venyneet bile-illat, kun meikinpesu tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta. :D

Tyynyliinan vaihto

Tämän teen heti ensimmäisenä. Tyynyliinaan kerääntyy helposti bakteereja ja nukkuessasi saatat muhia koko yön samassa asennossa asettaen ihosi alttiiksi bakteereille. Olen hieman huono vaihtamaan lakanoita tarpeeksi tiuhaan vauhtiin, mutta tyynyliina vaihtuu kuitenkin inhimillisin väliajoin.

Meikkisiveltimien pesu

Puuteri/Aurinkopuuterihuiskulle kunnon tehoputsaus, joko sille tarkoitetuilla kunnon aineilla, tai jotenkin muuten. Itse olen saattanut pestä huiskun ihan meikinpesuaineellakin. :D Vaihda myös tarpeeksi usein muita meikinlevitys välineitäsi. Itse levitän meikkivoiteeni käsin, joten pesen käteni huolellisesti ennen levitystä.

003

Juo paljon vettä

Vesivesivesi... Niin monta hyvää syytä juoda sitä. Mutta miksi se on itselleni jotenkin yllättävän vaikeaa. Ennen meni helposti päiviäkin, etten juonut vettä kuin liikuntasuoritusten yhteydessä. En jotenkin edes huomannut, että söin ruuan tai välipalan, enkä nauttinut sen kanssa lainkaan nesteitä. Nykyään olen kuitenkin lisännyt veden juontia ja etenkin ihon epäpuhtauksien ilmestyessä lisään sitä aina entisestään.

090

Putsaa älypuhelimesi näyttö

Tätä kannattaa tehdä usein, koska sormesi näpräävät jatkuvasti puhelintasi siirtäen päivän aikana mukaan tarttuneita bakteereita, epäpuhtauksia, rasvaa ja likaa puhelimesi näyttöön ja siitä se siirtyy huomaamattoman helposti kasvoillesi.

132

Kaulahuivi pesuun

Kerääntyykö leukaan tavallista enemmän epäpuhtauksia? Syynä voi olla talvisin kaulallasi muhiva ja mukavasti bakteereidenkin iloksi lämmittävä ja kosteuttava kaulaliina.

Kasvo- käsi- ja kylpypyyhkeen vaihto

Peset ihosi ihanan raikkaaksi ja puhtaaksi, mutta sitten kuivaat kasvosi likaiseen, bakteeriseen ja ummehtuneeseen pyyhkeeseen. Eiiiiii!

Vältä ihon koskettelua

Niin se vain on. Mitä enemmän näpläät, nypläät ja nöftäät, sen surkeammin iho vaan voi. Jos kuitenkin on ihan pakko puristaa se maailman rumin ja ärsyttävin mustapää siitä nenän kärjestä, desinfioi kätesi ENNEN ja JÄLKEEN puristamisen, etteivät bakteerit ja epäpuhtaudet siirry eteenpäin ja desinfioi myös näppy samalla.


Vältä

Huonoja yöunia, stressaamista ja sokeristen- ja rasvaisten herkkujen syömistä. Kaikki nämä ovat yhdessä ihon kunnon kannalta oikea mörkö, joten hyvin nukutut yöunet (7-10h), stressitasojen laskeminen ja herkkujen mättämisen lopettaminen auttavat paitsi koko elimistöäsi, myös ihoasi.

Tärkeinpänä terveelliset elämäntavat ja ravitsemus

Kaiken tämän tuote- ja poppakonstipaasaamisen jälkeenkin olen kuitenkin sitä mieltä, että tärkein tekijä kehon ja ihon huollossa on terveelliset elämäntavat ja oikeanlainen ravinto. Jos syöt epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti, alkaa se helposti näkyä myös ihon kunnossa ja liikunta ja raittiissa ulkoilmassa liikkuminen ovat myös hyväksi koko elimistöllesi.

084

Lista monien vihannesten ja hedelmien vaikutuksista iholla on melkein loputon, ne nimittäin: puhdistavat, heleyttävät, hoitavat, vahvistavat, rauhoittavat, kirkastavat, suojaavat, lisäävät nestekiertoa, voimistavat puolustusmekanismia, tappavat bakteereja, ehkäisevät pigmenttiläiskiä...

Tarvitseeko enenpää edes sanoa? Syö värikkäästi! ;) 

42 kommenttia:

  1. Huuuuh tämä uusien vinkkien määrä! :D ihan huippu postaus, kiitos essi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva jos täältä löytyi hyviä vinkkejä sullekin! :) <3

      Poista
  2. Vauu :) olipa kyllä niin kattava ja laadukas postaus <3 paljon kivoja vinkkejä!! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiva kun tykkäsit! Oleppa hyvä Emilia <3 :)

      Poista
  3. Muistat vaan ite sit nää täältä! Varsinkin ton näpläämisen ja nypläämisen... ;---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha! Katsotaan vaan, ku keskityn taas töllöttää hilsii sun kaa!! :'DD

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä:) Näistä on todellakin apua:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä jos tästä on hyötyä! :)

      Poista
  5. Hyviä keinoja sulla, itse menettelen aika samoilla tavoilla, mutta tiesitkö että pelkkä vedellä peseminen ei puhdista kasvoja kokonaan? Ei välttämättä näytä, että naamassa olisi enää meikkiä, mutta jonnekkin ihon syövereihin sitä kuulemma silti kuitenkin jää jos vain vedellä pesee:D eli pitäisi puhdistaa meikinpoistoaineella tai muulla ihonpuhdistusaineella ja vaikka rasvata sitten tuplasti enemmän jos alkaa kuivattamaan ihoa. Itsekkin kuulin tästä vasta vähän aikaa sitten eräältä asiantuntijatuttavaltani. Ja onhan niitä puhdistusaineitakin paljon sellasia jotka rasvottaa ihoa kuivaa vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pesen pelkällä vedellä, niin saatan monesti vetaista tuollaisella puhdistusliinalla kasvot läpi sen jälkeen, mutta tottahan se on, että johonkin ihohuokosten sopukoihin jää luultavasti aina vähän jotakin, vaikka kuinka koittaisi hinkata. :) joo ens kerralla kyllä hommaan jonkun hieman hellävaraisemman meikinpuhdistusaineen. :)

      Poista
  6. Tosi kattava postaus, näkee että oot oikeesti miettiny näitä asioita ja panostanu tähän! :) Ja hei tuhannet kiitokset tosta kaulahuivivinkistä, mä oon jo jonkun aikaa ihmetelly miten mun leukaan tuppaa ilmestymään jatkuvasti jotain epäpuhtauksia, vaikka muualle ei tule lainkaan eikä mulla yleensäkään ihan tähän tahtiin tollasia naamasta löydy. Kaulahuivit menee kyllä kaikki suorinta tietä pesuun! :D Josko se oliskin ratkaisu tähän ongelmaan :D

    Ihanat noi sun meikkisiveltimet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vaivannäkö välittyy ruudun sille puolelle! :) joo mäkin kekkasin tuon kaulahuivi-homman vasta jonkun aikaa sitten! :D niin on, siskolta joululahjaksi saadut <3

      Poista
  7. Ihanan kattava postaus ja hyvin toteutettu kauniilla kuvilla :) Pakko vinkata meikinpesu aineesta, että Lumenen kauneudenhoitotuotteen aina meikinpuhdistusaineista kasvonaamioihin ovat ihan mielettömän hyviä, eivätkä liian raakoja iholle. Kotimaisuudesta plussa pisteitä ;> suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkistä! Oon kyllä tykännyt aina Lumenen tuotteista ja ens kerralla lähtee varmaan taas mukaan myös Lumenen meikinpuhdistusaine! :)

      Poista
  8. Apua oonkohan ikinä pessy kaulahuiviani, yök! :D nyt äkkiä se pesuun! Vaikka osittain oonkin sitä mitä, että vaikka tekee kasvojensa eteen paljonkin ja huolehtii itsestään, niin toisilla se nassun iho on vaan huonommassa kunnossa :/ mulla itelläni on ollu ainekin paha akne, vaikkakin hoidin kasvojen ihoa, söin terveellisesti yms. Käytin myös kolmea erilaista (en samaan aikaan xD) antibioottirasvaa, + epillerit, mut iho oli vaan kaamee.. Mun vanhemmilla on ollu kuulemma sama riesa! Nykyäänkin vaikka oon jo reilusti yli 20 niin naama vaan kerran kuussa kukkii kun mikäkin! Jospa se kaulaliinan pesu auttas 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on, että joillakin ei toimi mikään poppakonsti tai lääkärinkään määräämä tökötti, kun perimä on määrännyt niin... Silloin ei voi kun yrittää löytää itselleen parhaiten sopivat tuotteet ja toivoa, että aika tekee tehtävänsä ja ihon kunto paranee vanhetessa. Kannattaa tosiaan testata tuo kaulaliinan pesu, eihän se haittaakaan voi tehdä! :D :)

      Poista
  9. Olipa ihana postaus jälleen ja kiitos vinkeistä!<3 hyvää kevään odotusta sulle Essi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiva kun pidit <3 samoin sulle! :)

      Poista
  10. Hyviä vinkkejä, ja sikspä haluan jakaa sun kanssa omani! Nimittäin kuivuvalle talvi-iholle ihan ehdoton kasvojen pesuun on apteekista saatava Aqualan L-perusvoide (ei tosiaankaan kallista!), joka ei kuivata ihoa mutta puhdistaa silti meikin tehokkaasti :) Käytän lisäksi samaa kasvojen kosteutukseen. Itse olen saanut avun tästä!
    En olekaan koskaan ennen kommentoinut blogiisi, joten haluan vielä sanoa että kiitos ihanasta blogista! Olet ihanan positiivisen oloinen ja lukijaläheinen, musta on ihana lukea sun blogin kommentteja ja kuinka oot vastannut niihin:D Ja reseptipostaukset on ihan parhautta, terveisin monia kokeillut!

    Ihanaa kevättä Essi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos oikein oikein kovasti! Pitääkin hakea taas apteekista uusi itseruskettava puteli, niin samalla taitaa lähteä matkaan tuo sun suosittelemasi voide! :) Kiva, kun rohkenit kommentoida ja musta onkin nimenomaan melkein kaikkein parhainta tässä bloggaamisessa kommentoida ja höpötellä lukijoiden kanssa! :D Ihanaa kevättä sullekin ja uusi resepti ilmestyy viikonlopun tai viimeistään ens viikon alun aikana! ;)) <3

      Poista
    2. Ehdottomasti samaa mieltä, toi OrionPharman Aqualan L (keltainen tuubi) on ihan parasta. Pitää ihon sileenä eikä lopputuloksesta tule liian rasvainen. Käytän itse kyseistä tuotetta koko kropalle ja kasvoille. Yks hellävarainen putsari on Apteekista saatava favoran puhdistusvaahto, poistaa hyvin meikin ja käy kaikille ihotyypeille:)

      Poista
    3. Hyvä tietää! Kiitos tytöt hyvistä vinkeistä <3

      Poista
  11. Tosi kiva ja kattava postaus! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Itselläni on kuiva iho ja pesen tuolla Aqualan perusrasvalla ihon, aivan loistava:)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toinenkin puoltava ääni, hyvä! :))

      Poista
  13. Tunsitko sitä henkilöä kuka Järvenpäässä kuoli eilen/toissapäivänä? En nyt muista oliko surmattu tms kun nopeasti iltalehdestä vain luin.. 22 vuotias taisi olla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kukaan läheinen tuttu ainakaan, kun en ole kuullut vielä myöskään tuon enempää kuin mitä lehdestä olen ehtinyt lukea. :(

      Poista
  14. Kiitos tosi kattavasta postauksesta! Nämä vinkit lähtee kyllä käyttöön. Mielestäni ruokavaliolla on suurin vaikutus ihoon. Olen kärsinyt aknesta 14-19 vuotiaaksi asti, eikä mitkään määrätyt reseptilääkkeet tuoneet pitkäaikaista helpotusta. Vasta kun kokeilin jättää epäterveelliset rasvat ja turhan sokerin sekä maitotuotteet pois ruokavaliosta, ihoni puhdistui kohisten ja näpyt ja arvet oli poissa muutamassa viikossa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau ihana kuulla, että oot löytänyt ratkaisun iho-ongelmiin ihan vaan ruokavaliota parantamalla! :) noista maitotuotteista oon kans kuullut moneltakin ja itsellekin putkahtaa enemmän epäpuhtauksia aina, kun innostun syömään jogurtteja ja maitorahkoja liian usein. :D

      Poista
  15. Mulla kanssa tuo Aqualan L-voide kasvojen pesussa ja ihon kosteutuksessa on toiminut tosi hyvin! Kiitos tosi paljon tästä postauksesta, hyviä vinkkejä, jotka pitäis itekkin muistaa ottaa huomioon. Tää on ainut blogi mitä koskaan kommentoin, vaikutat vaan niin aidolta ja mukavalta ihmiseltä, että sun kaikista postauksista tulee niin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonko suunnilleen tuo Aqualan voide maksaa? :) Voi vitsit, etpä arvaakaan miten hyvän mielen sait aikaan tällä kommentilla! Kiitos kovasti, tälläisiä lukijoita varten mä täällä kirjoittelenkin päivästä toiseen :D <3

      Poista
    2. Yliopiston apteekin sivujen mukaan 100g tuubi noin neljä euroa. Tuo tuubi on aika riittoisa. Apteekista kannattaa kysyä näytteitä, jos haluaa kokeilla ennen ku ostaa. Tohon aqualan tuoteperheeseen kuuluu myös monia muita rasvoja kun tuo perus aqualan L, on enemmän kosteuspitoisia, enemmän rasvaa sisältäviä.. http://www.perusvoide.fi

      Poista
  16. Hei, tosi kiva ja hyödyllinen postaus! :) Mitä meikkivoidetta käytät tällä hetkellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) käytän lorealin true match meikkivoidetta, sävyssä: golden beige. Ihan paras meikkivoide ainakin omasta mielestäni!! :D

      Poista
    2. Täytyykin kokeilla seuraavaksi sitä! :) Niin ja mielellään luen lisää kosmetiikkapostauksia! :D

      Poista
  17. pakko vinkata hauskasta appista tohon vedenjuontiin liittyen: plant nanny! tossa sovelluksessa kasvatat omaa kasviasi, joka siis kasvaa kun sitä kastellaan. kastelu tarkoittaa siis omaa vedenjuontiasi, eli aina kun juot vettä merkkaat appiin ja kasvi kasvaa:-d ja tiety kasvi kuihtuu ja lopulta kuolee, jos ei juo tarpeeksi! saa ite valita kasvin ja kukkaruukun;-) oon juonu jo kolme viikkoa tarpeeks vettä ton appin voimalla! hahahah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääää! Pakko ladata toi! :D kiitos vinkistä, eiköhän ton avulla saada tästä veden kittaamisesta vihdoin hauskaakin! :DD

      Poista
  18. Hyviä vinkkejä kyllä ja pari mitkä oon nyt muutamien kuukausien aikana huomannut on luonnonkosmetiikka, ainakin puhdistuksessa ja viikottaiset naamiot :) Ite vaihoin luonnonkosmetiikkaan suurimmaks osaks, edelleen kyllä käytän misellivettä "normina" ja joitakin naamioita (glamglowt <3). Ja sit tosiaan just jotain kivoja, omalle naamalle sopivia naamioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi joitakin omiin rutiineihin napattavia vinkkejä! Hei joo luonnonkosmetiikkaa onkin pitänyt kokeilla jo pitkään! :)

      Poista