maanantai 16. helmikuuta 2015

Parturi-kampaamo VOX

Tiesin, että tämä aika koittaisi ennemmin tai myöhemmin. Viime vuonna hankin ensimmäistä kertaa elämässäni ripsienpidennykset kesälomareissulle, sekä nypin ja värjäsin ensimmäistä kertaa kulmani ystäväni Tikrun painostuksen alaisena. Oli vain ajan kysymys, koska tämä ensimmäisten kokemusten letka saisi luonnollisen jatkumonsa ja kävisin ensimmäistä kertaa elämässäni kampaajalla! Nyt se on tehty ja täytyy myöntää, että tälle tielle taidan jäädä.

Viime viikolla suunnistin siis Parturi-kampaamo VOX:lle päin ja bongasinkin nopeasti valoisan kauniin liikkeen ikkunan ihan Järvenpään aseman kupeesta Sibeliuksenkadun juurelta Kelan toimiston vierestä. Ulkona minua tervehti pinkki Happy Hour- kyltti, josta löytyikin houkuttavia tarjouksia pilvin pimein! ;)

034

Astuin sisälle ja hämmästyin, miten tilava VOX oli ja valoisuus toi tilaan vielä paljon lisää avaruutta.

177

Kiertelin ensin hieman ympäriinsä ja tarkkailin, mihin olin tuonut pääni pistäväksi. :D

016

VOX:lta löytyi ihan mielettömän ihanat hierovat tuolit, jotka tuntuivat kyllä todellakin siltä "arjen luksukselta", kun istuskelin siinä saaden selkähieronnan lisäksi myös päähierontaa Ninnin hellässä hoivassa! En ollut koskaan kuullutkaan tällaisista, joten veikkaan, ettei Järvenpäästä löydy vastaavia muualta. ;)

020

014

009

Liike oli kuvankaunis ja kaikki huonekalut, koristeet ja yksityiskohdat olivat ihan vimpan päälle. Eipä voinut kuin ihailla ympäriinsä, kunnes päästiin suoraan asiaan.

026

112

Asiakkaana oli samaan aikaan ihana Wanhojen tanssijatar, joka sai kauniin letti-kiharakampauksen tanssijaisiinsa. Kampaus valmistui nopeasti ja sutjakkaasti ja toivotettiin onnea prinsessalle tansseihin. :)

Tästä taas lähdettiin pelastamaan mun pehkoa. Kuten huomaa, omat värjäilyt on saanut aikaan pientä sekasotkua ja keltaisuutta, joten tulin ystäväni Ninnin hoiviin taittamaan keltaisuutta pois ja lisäämään sekaan vähän kylmempää sävyä.

054

079

084

Siitä sitten ripeästi lähdettiin tekemään tukkataikoja!

068

085

107

095

135

Jonka aikana sain sellaista hemmottelua osakseni, että tuntui kuin olisin ollut kuninkaallinen! :D

147

Homma huipentui vielä hiusten pesuun, päähierontaan ja hierovaan kampaamotuoliin. Aamen.

e1

Tässä kuvassa näkyy hieman alkutilannetta ja lopputulosta, mutta koska ulkona ehti tulla jo pimeää, ei raitoja ja sävyn muutosta saanut ikuistettua kameralle enää niin selkeästi. Olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen ja totesinkin, etten enää taida turvautua koskaan kotivärjäilyihin tämän jälkeen. Sävystä tuli juuri sopivasti hieman kirkkaampi ja keltaisuus saatiin kitkettyä pois. Kiitos tuhannesti Ninni, kaikkea sitä, mitä toivoinkin! :)<3

156

Koska ystäväni Ninni - Nina Alapartanen, on tällä hetkellä vielä opiskelija, saa hänen työnsä vielä -25% alennuksella! Kokemusta löytyy kuitenkin jo monelta vuodelta ja työt hoituivat ammattilaisen tarkkuudella.

Tutustuin vielä hieman alennettuun kampaamotuotteiden tarjontaan ja mukaani lähtikin kylmempää sävyä tuova hiusmaski, sekä Jaakolle kotiin viemisiksi vahva vaha, jolla hänenkin kiehkurat saadaan kuriin. :D

037

043

048

Tyytyväinen asiakas ilmoittautuu. ;)

212

Tässäpä vielä Parturi-kampaamon hinnastoa:

023

Ja tässä vielä upeat naiset VOX:in hiustaikojen takaa. Vasemmalta Diana Eemola, Hanna Haapala ja Nina Alapartanen

142

Ps. VOX halusi tarjota lukijoilleni tarjouksen, jolla heiltä saa 2 x kulmien ja ripsien värjäyksen yhteishintaan 12,50€! Eli voit mennä värjäyttämään kasvoillesi vähän lisää ilmettä vaikkapa ystävän tai perheenjäsenen kanssa, tai sitten ottaa tarjouksen talteen vain itsellesi ja voit mennä ensin värjäämään kulmat ja ripset ja myöhemmin käydä vahvistamassa niitä, kun väri alkaa haalistua!

- Mainitse vain ajanvarauksen yhteydessä tästä tarjouksesta
- Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun asti

Ps 2.  Hanna Haapala tekee myös hiustaikojaan Helsingissä sijaitsevassa Parturi-kampaamo Voxy:ssa, josta löydät tarkemmat tiedot täältä!

Yhteystiedot

Puh. 09 2916290
Facebook. Klick
Instagram. 
parturikampaamovox

Sibeliuksenkatu 11
Järvenpää

14 kommenttia:

  1. Oi vitsit millaseen luksuskäsittelyyn oot päässyt! <3 Kelpais mullekin :D Lopputulos näyttää tosi kivalta, on noi sun hiukset vaan niin upeat<3 :) Mulla oli itelläni tossa vähän aikaa sitten muutaman vuoden tauko, kun en käynyt lainkaan kampaajalla, mutta nyt kun taas vihdoin sain varattua ajan sinne niin kyllä taas muistui mieleen kuinka ihanaa se on päästä ammattilaisen käsittelyyn! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olihan se nyt ihan eri asia laittaa tuolla ammattilaisten käsissä hiukset, kun yksin näpertää kotona! :D ja niin rentouttava olo koko ajan! :) kiitos paljon <3

      Poista
  2. Ihailin tota sun uutta tukkaa jo igssä! Huh miten täydellinen:D oon aivan kade! tässä just ite värjään tukkaa ja nostan pidennyksiä:D oot mun tukka jumala ja muutenki vähä girl crush!:D
    T:taaas se nahkahousujen kyselijä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihana nahkahousutar siellä taas <3 :D tuli kyllä niin paljon kivemmat, kun oli ammattilaiset asialla! en tiiä pystynkö enää värkkäillä kotona tän jälkeen... :D

      Poista
  3. oi että pakko mennä kyllä seuraavaks tota kokeilee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi! <3

      Poista
  4. Olikohan tämä yhteistyöpostaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan :D Paras kaveri lupasi laittaa mulle raidat Pariisin reissuun! :)) ja mä kuvasin ensimmäisen kampaajakokemukseni evör! :D

      Poista
  5. Ihana lopputulos! Tasattiinko latvoja myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei leikattu tällä kertaa yhtään , vaikka sillekin alkaa tosin olla tarve piakkoin! ;D

      Poista
  6. Kyllä Jäkestä löytyy myös muistakin kampaamoista hierovia tuoleja ( JO MONEN VUODEN TAKAAN ;) :D Sehän on nykyään melkeen poikkeus jos nyky kampaamos ei oo :------D P.S suosittelen lämpimästi että jatkossakin käyt kampaajalla, se kotivärjätty fleda ei vaan näytä hyvältä kenenkään päässä vaan juuri siltä itsevärjätyltä blondilt mikä taittuu kusen väriin :/ Nyt on nätti tukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, mä en tosiaan oo mikään kampaamotietäjä. :D joo vähän siltä nyt tuntuu, että pitäis jättää tää kotikampaamo historiaan, mut saapa nähdä, kun tiukka paikka taas yllättää! :D määkin tykkään <3 :)

      Poista