torstai 17. heinäkuuta 2014

Kanafileet vuohenjuustolla ja marinoiduilla porkkanoilla

 Heipparallaa <3

Viikon resepti valmistettiin tiistaina, kun veljeni saapui vaimoineen ja lapsineen kyläilemään luoksemme. Halusin tehdä jotakin, mitä en ollut koskaan ennen valmistanut ja pääkriteerini oli, että sain käyttää siinä ostamaani kesäsipulinippua. Se oli niin hirmu hyvännäköinen, että päätin rakentaa pääruokani sen ympärille. Hahah, musta on tullut vanhus kun sipulinippu on mielestäni hyvännäköinen, hiiteen Channing Tatumit ja Johnny Deppit.

Vuohenjuusto oli alennuksessa, joten aterian toinen raaka-aine valikoitui sen mukaan. Mikäs sopisikaan paremmin vuohenjuuston kanssa kuin kana, tadaa, enää lisukkeet ja ruoka olisi valmis. Porkkanat ovat hyviä, erittäin halpoja ja vieläpä terveellisiä. Porkkanat saivat siis toimia ateriani lisukkeena.

004

006

Tarvikkeet

Sipulinippu
Porkkanoita
Vuohenjuustoa
Kanafileitä
Paprikaa

Mausteiksi: Mustapippuria, yrttisuolaa, valkosipulijauhetta, yrttimaustetta, grillimaustetta, oliiviöljyä, omenaviinietikka, sitruunanmehua ja hunajaa. 


008

Porkkanat leikkasin suikaleiksi ja laitoin pannulle raakana marinadiin paistumaan.  Halusin valmistaa porkkanoista hieman ranskalaisten kaltaisen lisukkeen. Marinadiin tuli paljon hunajaa, loraus oliiviöljyä ja omenaviinietikkaa, ripaus valkosipulijauhetta, yrttisuolaa, yrttimaustetta, grillimaustetta ja mustapippuria.

007

Kanafileiden kanssa leikkasin kesäsipulia ja paprikasuikaleita. Maustoin kanat vielä valkosipulijauheella, sitruunanmehulla, mustapippurilla ja yrttisuolalla.

012

Ohutfileet paistuvat nopeasti ja helposti kypsiksi. Lopussa laitoin vielä vuohenjuustoviipaleet kanojen päälle. Kuvitelmissani ne olisivat jääneet kauniisti kasaan ja hieman ruskistuneet reunoilta, mutta tietenkin ne sulivat kanojen päälle rumaksi löllöksi. Ei sillä niin väliä, sama maku!

032

Ateria oli kuin olikin herkullinen, vaikka itse sanonkin, ja samaa mieltä olivat onneksi myös päivällisvieraamme!

047

Pieni rakas nautti hieman erilaisen aterian, mutta elinvoimaa saatiin sen verran, että jaksettiin "seisoskella" avun kanssa jo omin jaloin!

 022

Vauvat kasvavat niin nopeasti, ettei täti (aahah en kestä Essi-täti nimikettä) meinaa pysyä edes vauhdissa mukana. Pikkuneiti naureskelikin jo ääneen isin pelleilyille, määä! <3

13 kommenttia:

  1. Voi miten ihana pieni vauva<3 :)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Löysin sun blogin ja pakko oli heti selata pitkälle! Ihania postauksia!

    Huomasin että kuvat lataavat hitaasti ja monilla muilla tuntui olevan samaa ongelmaa, niin onhan sun kuvat ihan JPEGeinä? PNG kuvat esmes saattaa ladata hitaammin!

    Mukavaa kesää! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiksan! Voi kiitos, itsekin oon sun blogiasi lukenut ihan sen alkumetreiltä lähtien, yksi suosikeistani! :) Hei, pitääpä tarkistaa välittömästi, kiitti vinkistä. :) Samoin sinnekkin <3

      Poista
  3. Oi näyttääpäs hyvältä, itse vaihtaisin tosin vuohenjuuston mozzarellaan ;) täytyykin laittaa toi lisuke kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, mozzarella vois olla kans aika nappi valinta! :)

      Poista
  4. Joo, kanssa mulla ihan tosi ärsyttävää toi lataantuminen, pitää poistua ja tulla aina uudelleen, kun tyhmänä toivoo, että tulis nopeemmin ! Mut ihana blogi on tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankkikaa paremmat koneet ja yhteydet. Mulla ei mitään ongelmia kuvien latautumisessa.

      Poista
    2. Voi voi voi... :/ Tää on niin kummallista, kun joillakin toimii niin nopeasti ja toisilla taas ei lataa auki ollenkaan.

      Poista
  5. Kokeilin tota sun reseptiä eilen, oli muuten älyttömän hyvää ruokaa!

    VastaaPoista
  6. Hei jee, kiva jos säkin tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  7. Voi pikkumurua <3 Herkullisen näköistä ruokaa!

    VastaaPoista