perjantai 4. heinäkuuta 2014

Katkarapusalaatti

Kesä on salaattien aikaa, vaikkei kesäsäitä piisaisikaan. Tämänkin viikon resepti olkoon siis salaatti. Kyseisen reseptin pisti eteenpäin ihana anonyymi, jota ei voi kun kiittää. Niin hyvää oli tämä salaatti, vaikken ihan täysin ohjeiden mukaan toiminutkaan. Ystäväni ja poikaystäväni myös kiittelivät tyytyväisinä! :D

Tarvikkeet

003 (800x533)

Salaattia
Rucolaa
Kirsikkatomaatteja
2 Avocadoa
Kurkku
Yrttimaustettuja fetakuutioita
Isoja katkarapuja
Sitruuna ja lime

007 (800x533)

Katkaravut laitoin hetkeksi pannulle miedolle lämmölle oliiviöljyn, limemehun, yrttisuolan, mustapippurin ja valkosipulijauheen sekaan lämpenemään.

012 (800x545)

009 (800x559)

Salaattiainekset pilkoin sillävälin kulhoon ja kaadoin fetat öljyineen ja mausteineen sekaan.

021 (800x533)

Kun katkaravut olivat kunnolla lämmenneet ja imeneet hieman makua itseensä, kaadoin ne salaatin päällimmäiseksi ja pilkoin ympärille punasipulista renkaita. Sitruunasiivut voi asetella salaatin päälle ja puristaa itse oman annoksensa sekaan niin halutessaan.

017 (800x570)

Ylimääräiset sitruunasiivut voi asettaa ruokajuoman sekaan. :)

Kokeilin tehdä myös salaatin kaveriksi tälläisiä "ruissipsejä". En ollut ennen valmistanut tälläisiä, joten hieman hatusta vedeltiin valmistusprosessit. Laitoin pannulle oliiviöljyä, valkosipulijauhetta, mustapippuria, välimeren yrttiseosta, grillimaustetta ja yrttisuolaa ja leikkasin jälkiuunipaloista kolmioita, jotka asetin pannulle rapsakoitumaan.

019 (800x620)

Sipseistä tuli yllättävän hyviä, mitä nyt osa reunoilta vähän paloi. Näitä valmistetaan jatkossakin salaatin kaveriksi ja miksei vaikkapa leffailtaankin! :)

027 (800x533)

Valmis annos oli parasta syömääni sapuskaa pitkään aikaan ja kiitos tästä kuuluukin tälle ystävälliselle anonyymille! Mua saa heitellä useamminkin loistavilla reseptiehdotuksilla, kun kerran näin hyviä herkkuja saattaa löytyä lennossa. :D

18 kommenttia:

  1. NAMM nyt tuli nälkä !! :)

    Mistä nyt valmistuit? Yo-merkonomi, oliko? Haetko johonkin jatko-opiskelemaan, vai menetkö nyt töihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Liikemiesten Kauppaopistosta valmistuin Yo-merkonomiksi juu. Hain Laureaan liiketaloutta opiskelemaan ja sain juuri tietää, että pääsin kuin pääsinkin sisään! :) Töitä ja opiskelua tiedossa siis tulevat vuodet. :)

      Poista
  2. Siis mitä noilla avocadoilla tekee? Onko ne jotenkin tosi terveellisiä tai erityisen hyvän makuisia, vai mikä noissa on? Kun ne on niin suosittuja olleet viime aikoina kaikkien blogien ja youtube videoiden puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset tykkää älyttömästi, toiset ei lainkaan. Poikaystävän mielestä ne ovat vain limaisia, mutta omasta mielestä niissä on ihanan raikas -ehkä vähän pähkinäinen maku, joka sopii moniin ruokiin. :) On niissä myös paljon hyviä rasvoja. Kokeile itse kuulutko fanittajiin vai et! :D

      Poista
  3. Hei ihan mahtavaa, että resepti oli näin hyvää, että ihan postauksenkin sai! ;) sain ohjeen itse aikoinaan ystäväpariskunnalta ja ihan ola vakkarini <3 tällä viikolla tätä juuri itse söinki. Taas! ;> ps. Onnea opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh no hyvää oli! Pitää taas valmistaa pian uudestaan. Kiitos kiitos! :)

      Poista
  4. Hah voi ei sun valkosipulijauhe on ihan lopussa, kun käytät sitä niin paljon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Uutta peliin ja vähän äkkiä! :D

      Poista
  5. Yks mun lemppari illanvietto resepti: 1.vuoan pohjalle levitetään maustamatonta tuorejuusto(filadelfia paras)
    2. Päälle pilkotaan pieniks paloiks salaatti, tomaatti ja punasipuli(melkein mitä vaan voi kyllä laittaa)
    3. Kaiken päälle hieman salsakastiketta

    Ja syödään tortillasipsien dippinä!!
    Tosi hyvää mun mielestä. Kannattaa ihmeessä kokeilla jos yhtään houkuttelee(;

    Sun blogi on tosi kivaa luettavaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh. Kuulostipas herkulta! Kokeiluun menee heti kun sopiva rako leffaillalle järjestyy! ;) Kiitos paljon. <3

      Poista
  6. Tää sun blogi on ihan täydellinen! Toivottavasti susta ei tuu sellasta bloggaajaa, joka tekee yhteistyötä kaikkien nettikauppojen kanssa ja sitten vaan esittelee niitä tuotteita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos sinulle! :D Mun mielestä yksikään blogi ei ole pelkästään tuollainen, jossa on vain yhteistyöjuttuja, mutta onhan se kurjaa, jos oman käden jälki alkaa kadota blogista ja se muuttuu mainostaulumaiseksi. Tavoitteeni on, että vaikka joskus minulla olisikin jonkunlaista yhteistyötoimintaa oma tyyli blogin pitämisessä säilyisi samana. :)

      Poista
    2. Kiva blogi tosiaan sinulla, mutta minua ei ainakaan haittaa yhtään mitkään yhteistyöjutut, jollei se mene pelkästään yksipuolisesti siihen. On vaan ihan oikein, jos viitsii blogia pitää, että saa kokeiluun tuotteita ja jakaa niistä oman mielipiteen.

      Omalla kohdalla iso syy blogien lukemiseen on juurikin bloggaajan omat kokemukset esim jostain ripsiväristä tms. Ja paljon blogien kautta voi löytää kivoja lahjaideoita ja kokeiluun ostettavia tuotteita, joita ei muuten löytäisi. Minun mielestä "yhteistyöt" vaan kuuluu bloggaamiseen ja ihan ok asia.

      Poista
    3. No mä oon ollut aina ihan samaa mieltä sun kanssasi! Luen blogeja juurikin sen vuoksi, että niistä löytyy monesti hyviä vaate/tuotevinkkejä. Usein, kun jokin uusi tuote on tullut markkinoille, menenkin oikein etsimään blogeista mikäli joku bloggaaja on saanut tuotteen jo kokeiluun ja saa vähän osviittaa siitä, kannattaako tuotetta ostaa. :)

      Poista
  7. Pitäisikö sun mielestä Annin pitää välivuosi vai lähteä suoraan opiskelemaan Vaasaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti viettää välivuosi Saksassa, Annille ei enää välttämättä tule koskaan olemaan yhtä hyvää tilaisuutta asua vuotta ulkomailla, kuin nyt kun poikaystävä menee inttiin, ei ole vielä vakituisia töitä/asuntoa vastuun alla. Opiskella ehtii elämässään myöhemminkin. Kyllä mulle ihan jäätävä ikävä tulisi, mutta kyllä se olisi sen arvoista! :)

      Poista