perjantai 18. heinäkuuta 2014

I'm ready

Nimittäin Summer Sound festivaaleille! Näitä on taas odotettu innolla hyvä tovi ja toivon tosiaan, ettei tämäkään vuosi ole pettymys. Edellisen vuoden festareilla meillä oli niin hauskaa, että odotukset ovat aika korkealla. Olemme varanneet isolla ystäväporukalla kolmen päivän liput ja hotellikin meiltä löytyy kahdeksi yöksi ihan festarialueen vierestä.

Pakkailut ovat olleet käynnissä jo muutaman päivän ja vaikka laukun sisältö kasvaa kasvamistaan, tuntuu silti siltä, ettei kaikkea ole vieläkään tarpeeksi... Kun mikään ei riitä. Tuota lattialle kertynyttä kasaa katsellessa näyttää lähinnä siltä, että olisin lähdössä kolmen päivän sijaan kolmen viikon biletysmatkalle. :D

Postauksessa on tiedossa sen verran imeliä tyttöjen juttuja, että varoitan jo etukäteen sellaisia, joita nämä pinnallisuusplörinät saattavat ärsyttää. 

003

Löysin myös kirpparilta hyvin istuvat kaprit, joista päätin leikellä itse shortsit.

004

Aluksi leikkasin housuille sopivan pituuden.

006

Jonka jälkeen kiinnitin vanhasta niittivyöstäni etutaskujen kaarteeseen niittejä.

012

016

Ja hapsutin vielä lahkeiden reunat leikkailemalla saksilla pientä lyhyttä hapsua, jota raastoin saksilla vielä vähän röpelöisemmäksi.

023

DIY - Summer sound pöksyt valmiina reivaamaan.

024

Löysin kirpparilta myös muutamia muitakin Soundeille sopivia härpäkkeitä kuten pinkki hiuslisäke, värikkäitä timantteja silmäkulmiin, tekoripsiä ja värikkäitä rajauskyniä. Kaikkien hinnaksi kertyi yhteensä alle kymmenen euroa, joten kyllä kannattaa aina käydä selaamassa kirpputorin tarjonta ennen kaupoille lähtöä.

064

Vaatevalinnoistani en ole vieläkään varma, mutta olen pakannut mukaan jokaiselle päivälle ainakin kolme eri vaihtoehtoa, joten eiköhän niistä jotkut kelpaa päällekkin asti.

071

075

Mitäpä olisi Soundit ilman Soundi-kynsiä.

179

 Illalla mentiin vielä Jaakon kanssa elokuviin ilmaiseksi. Ilmaiseksi siksi, että Jaakko oli tunnollisesti kerännyt niitä finnkinon leffakorkkeja, joita tällä hetkellä löytyy Hartwallin 0,5 litran pulloista. Ystävämme olivat myös avuliaasti tukeneet keräilijää, joten kiitos myös teillekkin. Naapurit-elokuva oli hauska ja kepeä komedia, jota voin myös ilomielin suositella muillekkin komedioiden ystäville.

214
244
266
268
256

Päälläni oli kesäinen sini-valkoinen asukokonaisuus. Toppi - Bikbok & Hame - H&M

259

Ja tämä hymypallero pukeutui mustaan ja leikitteleviin kuoseihin.

Täällä ollaan ihan valmiina Summer Soundeille. Tänään selätän vielä viimeisen työpäivän, kunnes minulla alkaakin vielä viimeinen palkallinen lomaviikkoni. Halataan, kun tavataan! 

24 kommenttia:

  1. Niiiin kaunis Essinen <33 :)

    VastaaPoista
  2. Noista shortseistahan tuli ihan mielettömän mageet! Haluun samanlaiset :D

    VastaaPoista
  3. Eikä miten kivat noista shortseista tuli! Vois itekin koittaa tuunailla vanhoista farkuista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo mäkin ajattelin, että pitää alkaa harrastaa tätä useamminkin! :D

      Poista
  4. Oot kyllä ihan liian kaunis ja ihana! :) Ootteko menossa Weekendiin?

    VastaaPoista
  5. mistä hommaat noi sun neon värit joita laitat ihoosi, katoin nimittäin sun ig ja näyttivät tosi kivoilta !:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cybershop! :) sieltä löytyy kaikki reivitjutut. :) nettikauppakin löytyy!

      Poista
  6. Ihanat noi shortsit! <3 jos ikinä haluut päästä niistä eroon..... =D

    VastaaPoista
  7. Huulipunan väristä valittavalle anolle vastaukseksi, että mielestäni vaaleanpunainen ja koralli puna sopii ihanasti kesällä rusketuksen kanssa yhteen. Kommenttisi oli sen verran negatiivis sävytteinen, että se jätettiin nyt julkaisematta. Hyvää kesän jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herää vain kysymys, että miten ihmeessä KUKAAN jaksaa välittää siitä, minkä väristä huulipunaa jollain toisella ihmisellä on? :D Joo en ko. kommenttia tietenkään oo lukenut, mutta silti.. Kyllä on taas ilmeieseti oikeen etsimällä etsitty "vikoja" bloggaajasta. Mutta kiva kun sä jaksat Essi kaikesta huolimatta vastata asiallisesti ja ystävällisesti tollaiseenkin :) Sun asenne on ihailtava<3

      Poista
    2. No mä en kanssa ihan pysynyt kärryillä, miksi tämä kyseinen anonyymi vaikutti niin vihamieliseltä tämän asian suhteen. :D mutta kaikilla mielipiteensä, ne vain voisi opetella ilmaisemaan hieman rakentavammin kuin suoralla haukkumisella. Kiitos kannustuksestasi! :) <3

      Poista
    3. Itse ainakin ihailin tätä punaasi! Mielestäni sulla on aina todella kauniit vaaleanpuna sävytteiset huulet :) itsekin kun pidän juuri vaaleist sävyistä huulissa.

      Poista
    4. Kiva kuulla, ettei oo ihan järkky kaikkien mielestä. :D No mäkin oon vaaleiden punien ystävä! :)

      Poista
  8. Mistä tuo Jaakon paita on?

    VastaaPoista
  9. Tä kuulostaa nyt varmaan tositosi tyhmältä, mut mun on silti pakko sanoa.. :) Eli siis sun blogi ja nimenomaan toi sun uskomaton positiivinen ja elämänmyönteinen asenne ja persoona on antanu mulle ihan hirveesti voimaa tässä viime viikkojen aikana, kun mun äiti kuoli ihan yllättäen viime kuussa. Musta on iteki jotenki tosi hassua miten jonkun vieraan ihmisen blogi ja kirjoitukset voi vaikuttaa näinkin paljon, mut mulle tulee aina parempi mieli, kun näen et sulta on tullu uus postaus :) Senpä takia mä varmaan käynkin täällä monta kertaa päivässä ja sun blogista tuli kyllä heti yksi suosikeista, ku tän löysin! Eli kiitos Essi kivasta blogista ja hyvää kesän jatkoa sulle :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kuulostanut lainkaan tyhmältä.. Mulle tuli jotenkin tosi hyvä ja samalla myös surullinen mieli tästä kommentista. Otan osaa kovasti suruusi ja olen iloinen, että olen saanut piristettyä sinua, vaikkei oikeasti tunnetakaan. Tällaisten kommenttien takia ymmärrän, miten bloggaajat jaksavat kirjoitella juttujaan vuodesta toiseen. Kiitos siis tunteita herättävästä ja ihanasta kommentistasi ja ihanaa kesän jatkoa sulle! <3 :)

      Poista
  10. Paljonko sulla on Jaakon kanssa ikäeroa? Mitä mieltä olet ylipäänsä "isosta" ikäerotsa suhteessa? Jos toinen on 20 ja toinen 27, voiko suhde toimia?:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan Jaakon kanssa molemmat synnytty vuonna -92. Jaakko alkuvuodesta ja mä loppuvuodesta tosin. Mielestäni ikäerolla ei ole niin väliä suhteessa, mutta jos ikäero on niin suuri, että toinen voisi olla toisen isä tai äiti ollaan ehkä hieman liian erilaisissa elämäntilanteissa ja aaltopituuksilla. :)

      Poista