torstai 3. elokuuta 2017

Loma Saksassa

Heipparallaa!

Lomat tuli ja lomat meni. Mulla piti olla työntäyteinen kesä edessä, mutta onnekseni meillä on toimistolla heinäkuussa niin hiljaista, että sain halutessani pitää pari viikkoa kesälomaa. Ja halusinhan minä. Samana päivänä, kun päätin lomani pitää, varasin lennot Saksaan perheeni luokse. Saksa on oivallinen kesän reissukohde, sillä siellä on vähän kaikkea. Niin, paitsi biitsejä. Sekin puoli tosin on saatu korvattua kivalla tekojärvellä ihan Saksan kotimme vieressä, mutta eihän se ihan sama asia ole, kun turkoosi meri ja hiekkarannat.

fullsizeoutput_2955

Noh, lomakohteekseni valikoitui kuitenkin Saksa, sillä perhe menee biitsien edelle ja heitä olikin ehtinyt tulla jo kova ikävä.

fullsizeoutput_291d

Niin minä neljältä heräsin, kimpsuni ja kampsuni kentälle raahasin ja kehoni ja pääni kahvin voimalla kokosin! Huh, miten rankkoja nuo aamu heräämiset välillä onkaan, mutta halusin olla perillä Saksassa mahdollisimman aikaisin, jotta viikkoni siellä tuntuisi mahdollisimman pitkältä. Mulla sattuu olemaan myös melko täydelliset unenlahjat ja pystyn nukkumaan lähes missä tahansa asennossa koneessa sikeästi kuin tukki. Nukahdin ennen koneen nousua ja heräsin laskeutumisen tömähdykseen.

fullsizeoutput_2921

Kentällä vastassa odottivat tutut kasvot. Karvaisempi rakkaus Elli-lilliputti-miniskuukkeli haukkumme ja vähän karvattomampi, mutta sitäkin ihanampi äippäni. <3

fullsizeoutput_291f

Elli oli aamulenkiltä napannut viiniviljelmiltä mukaan pari salamatkustajaa. Ygh. Mä en kyllä keksi ällöttävämpää otusta kuin punkki. Omistetaanpa pieni hetki noiden öttiäisten ajattelemiselle. Pienenpieni hämähäkin näköinen silmätön ötökkä, joka tarraa tai pomppaa jostakin heinikosta iholle ja alkaa imeä verta kasvaen moninkertaiseksi. Eikä riitä, että ne vaan kasvattaa sun verellä oksettavan veripeppupussin vaan ne levittää myös sen lisäksi sairauksia, kuten aivokuumetta ja borrelioosia. MIKSI OLET OLEMASSA?! Hyi.

Se niistä punkeista, lomallani riitti paljon kivempia juttuja joista kertoa! Päätin lomani alkaessa, että edessä on kunnon elimistön puhdistus, sillä Ruisrockin kolmen päivän rellestysputki ja muut juhlahäminät saivat mut ensinnäkin sairastumaan kesäflunssaan ja toisekseen energiatasoni todella maihin. Olo tuntui raskaalta, väsyneeltä ja jotenkin puolikuntoiselta kaikin puolin. Saksan koti on täydellinen paikka paikata energiavajeet unen, kuntoilun, monipuolisen ruokavalion ja lähimmäisten iloisen seuran avustuksella!

fullsizeoutput_2923

Käytiin äitini kanssa ahkerasti yhdessä salilla.

fullsizeoutput_292e

fullsizeoutput_2931

Aloitin jokaisen aamuni koiramme Ellin kanssa aamulenkillä viiniviljelmille. Noita maisemia olikin ehtinyt jo kaivata. Ensimmäinen aamulenkki kukkuloiden päälle on aina yhtä ihana ja rentouttava kokemus, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.

fullsizeoutput_292f

fullsizeoutput_2930

fullsizeoutput_2933

fullsizeoutput_2935

fullsizeoutput_2937

fullsizeoutput_293e

Ettei ihan pelkkiä luontokuvia, niin vähän meikäläistäkin maisemissa mukana itselaukaisimen avustuksella. Teoksen nimi on tyttö, koira ja reppu.

fullsizeoutput_2939

fullsizeoutput_293a

fullsizeoutput_293c

fullsizeoutput_293b

Kävelin oikein hitaasti, sillä halusin imeä kesäistä ilmaa ja tuoksuja sisääni, katsella rauhassa kukkia, vihreitä köynnöksiä, hitaasti kypsyviä marjoja ja hedelmiä ja kaikenmaailman öttiäisiä tarkasti. Luonnossa tunnen olevani kunnolla lomalla kaikesta arjen pyörityksestä, eikä tarvitse ajatella tai keskittyä muuhun kuin sitä mitä ympärillä näkee, kuulee ja haistaa.

fullsizeoutput_2928

Jos aamulenkillä kaikki muut aistit ovat valppaana, niin kotonamme makuaisti pääsee päärooliin. Äiti on nimittäin ollut aina oikea kodin hengetär, mutta nykyään suhteellisen harvojen visiittiemme aikana hänestä kuoriutuu oikein superemäntä. Tuurikseni perheemme oli kutsunut saapumispäivänäni naapurit kylään illalliselle, joten pääsin nautiskelemaan oikein erityis herkullisesta vastaanotosta.

fullsizeoutput_2926

fullsizeoutput_2969

fullsizeoutput_2929

fullsizeoutput_296b
fullsizeoutput_292a

fullsizeoutput_2961

fullsizeoutput_292c

Alkupalaksi nautimme lihaisan annoksen, jonka nimeä en tähän hätään muista. Siinä oli kuitenkin tonnikalakastiketta ja pitkään mureaksi kypsytettyä vasikkaa. Ai että. Pääruuaksi taas nautimme taivaallista sienirisottoa ja jälkkäriksi täyteläistä kookos-ananassmoothieta. Ei tarvitse varmaan ihmetellä, mistä olen perinyt mielenkiintoni ruuanlaittoa kohtaan! :D Vielä on matkaa tosin yhtä hyväksi kokiksi...

fullsizeoutput_2940

Ja kun ruokaa tekee paljon, sitä riittää myös seuraaville päiville. ;)

fullsizeoutput_2941

fullsizeoutput_2947

fullsizeoutput_294d

fullsizeoutput_2951

fullsizeoutput_2952

fullsizeoutput_2953

fullsizeoutput_294e

Muutenkin makunystyräni pääsivät tuolla ilakoimaan, kun jääkaappi notkui hyvästä ruuasta, käytiin paljon ulkonakin makustelemassa ja parasta: sain itse istua aina valmiiseen pöytään hetken. Juuri tälläistä loman kuuluukin olla! Rakastan kokkaamista, mutta lomalla on kiva ottaa jopa rakkaasta harrastuksesta hieman vapaata.

fullsizeoutput_2927

Viikon aikana luin kirjan rakkauden viidestä eri kielestä. Yllätyin siitä, miten paljon uutta koin oppivani kirjan luettuani. Tottakai on itsestään selvää, että me kaikki tunnustamme rakkauttamme erilaisin tavoin ja keinoin, mutta jotenkin mulle oli jäänyt epäselväksi se, miten paljon sillä on vaikutusta, ilmaisemmeko rakkauttamme jotakin henkilöä kohtaan tämän omalla rakkauskielellä. Kirjan luettuani homma oli aivan itsestäänselvä, että tottakai rakkauden vastaanottaminen sillä omalla kielellä on paljon vahvempaa ja vaikuttavampaa kuin sellaisella kielellä, jolla et välttämättä itse välittäisi rakkautta toiselle. Toinen kaipaa kipeästi kauniita sanoja, kosketusta tai läheisyyttä, toinen kaihoaa rakkaudellisia tekoja ja seuraa, joku taas ymmärtää merkittävimmin lämpimien lahjojen ja uhrausten päälle. Itse tykkään tehdä lämpimiä tekoja toisen puolesta, yllätyksiä tai vaikka asetella ruuan valmiiksi ja kauniisti pöytään, mutta jos toisen vahvin rakkaudenkieli onkin hellät sanat tai kosketus, ei se lämmin ruoka siinä lautasella paljoa lämmitä. :D Kannattaa lukea, jos oma tai kumppanin tärkein rakkaudenkieli on vielä mysteeri. Kirja auttoi selvittämään nimittäin myös sen oman rakkaudenkielen ja ymmärtämään muiden rakkaudenkieliä paremmin.

fullsizeoutput_294f

Käytiin myös vanhempieni kanssa moottoripyöräilemässä. Minä vain kyytiläisenä tietenkin. Voi jumankekka, että jännitti. Saksassa saa monilla teillä ajella makuuni jopa liiankin kovaa. :D

fullsizeoutput_294a

fullsizeoutput_2946

fullsizeoutput_294b

fullsizeoutput_2942

fullsizeoutput_2944

fullsizeoutput_2945

Pyörittiin paljon myös siskoni ja veljeni kanssa ulkona ja kaupungilla ja heidän kanssaan vietetty aika onkin korvaamatonta. Nuo kasvavat niin nopeasti ja ihan huomaamattani niistä pienistä lapsosista onkin kasvanut jo teinejä. Vaikka Saksaan on monta hyvää syytä mennä viettämään lomaa, on tärkein niistä kuitenkin juurikin noiden kahden nappulan kanssa vietetty aika.

fullsizeoutput_2959

fullsizeoutput_295d

fullsizeoutput_2959

fullsizeoutput_295a

Kunnes jälleen tapaamme. <3

torstai 13. heinäkuuta 2017

RUISROCK 2017

Festareilta festareihin... Muuta en olekaan tänne ehtinyt näköjään päivittääkään, kun tuntuu, että päivät vaan juoksee ohi pikakiitoa ja edessä on jatkuvasti uutta kivaa ja jännää. Mulla on ollut tähän mennessä jo ihan mielettömän kiva ja tapahtumarikas kesä, vaikka kunnon lomani ovat vasta alkamaisillaan. Siitä lisää pian, mutta nyt siirrytään hetkeksi Ruissaloon Ruisrockin siivittämään tunnelmaan!

fullsizeoutput_23f6



Vietimme festareilla kokonaiset kolme päivää, joten vuokrasimme siskoni kanssa asunnon pariksi yöksi keskustan tuntumasta. Pienen sekaannuksen seurauksena vuokraamassamme asunnossa asusteli kuitenkin vielä asukas, joten meille annettiin samaan hintaan toinen asunto, joka olikin tuplasti isompi kuin alkuperäisesti suunniteltu asuntomme! Hitusen nauratti, kun astuimme Annin kanssa neljän hengen kämppään sisään ja vallattiin vain toinen makkareista.

fullsizeoutput_2424

Meillä oli myös suuri avokeittiö ja olohuone, parveke sekä saunallinen kylpyhuone. Kyllä kelpasi oleskella muutaman päivän noissa nurkissa.

Ensimmäisenä päivänä ehdittiin alueelle vasta iltasella, sillä saatiin bussi vasta iltapäivälle, kun kaikki aikaisemmat junat ja bussit olivat täyteen buukattuja. Huomio itsellenikin ensi kertaan: varaa kulkupelit ajoissa! 

fullsizeoutput_23bd

fullsizeoutput_23c5

fullsizeoutput_23c9

fullsizeoutput_23cb

fullsizeoutput_23ce

fullsizeoutput_23d5

fullsizeoutput_23d0

fullsizeoutput_23d9

fullsizeoutput_23e5

fullsizeoutput_23d8

fullsizeoutput_23f4

fullsizeoutput_23e2

fullsizeoutput_23d3

Myöhäisestä saapumisesta johtuen otettiin ensimmäinen päivä vähän rauhallisemmissa tunnelmissa, mutta ehdittiin kyllä nähdä monta hyvää keikkaa illan aikana. Niistä päällimmäisenä jäi mieleen JVG:n keikka, joka sopi kesätunnelmaan kuin nenä päähän! 


"Kyllä täällä tarkenee!" 

Toinen päivämme alkoi levänneinä ja virkeinä hyvin nukuttujen yöunien jälkeen ja suunnattiin hakemaan lähikaupasta brunssi tarpeita. Emmi ja Sonja liittyivät remmiimme vasta toiselle päivälle, joten haluttiin järjestää kaikille jotakin yhteistä kivaa jo heti aamusta. Tänä vuonna mun festarisakki koostuikin mulle elämäni kaikkein rakkaimmista palasista, kun mukana oli rakas siskoni, poikaystäväni, poikaystäväni paras ystävä ja pari parasta ystävääni. <3

fullsizeoutput_2423

fullsizeoutput_2428

fullsizeoutput_2427

Kutsuttiin siis rakkahat kylään herkuttelemaan ja siitä jatkettiin sitten yhdessä alueellekin. 


Toisen päivän brunssi tunnelmat!

fullsizeoutput_242c

fullsizeoutput_2434

fullsizeoutput_2435

fullsizeoutput_2436

fullsizeoutput_243a

fullsizeoutput_243e

fullsizeoutput_243d

fullsizeoutput_2440

fullsizeoutput_2439

Kun ensimmäinen päivä meni tosiaan vähän rauhallisemmin, oli toinen päivä sitten itseni osalta ainakin täysin vastakohta. Hieman toivon, ettei kukaan teistä törmännyt minuun lauantain aikana, mutta jos törmäsikin, niin toivottavasti kohtaamisemme oli yhtä hilpeä kuin kuvamateriaalini tuolta päivältä... Sanotaanko nyt näin, että oma ottamani kuvat ovat jokseenkin tärähtäneitä ja minusta otetut kuvat ovat vähintään yhtä tärähtäneitä. :D 

IMG_5658

fullsizeoutput_2421

fullsizeoutput_241a

fullsizeoutput_2420

fullsizeoutput_2422

Huippu hauskaa kyllä oli, mutta sunnuntai aamu aukesi sitten vähän väsähtäneemmällä energialla. Ei auttanut! Viimeinen päivä ja kaikista päivistä piti ottaa kaikki ilo irti, joten raahasin itseni suihkuun ja ahdoin toisen päivän brunssilta jääneitä herkkuja napaani ja yhtäkkiä päivä alkoikin näyttää taas kirkkaammalta. Emmi ja Sonja saapuivat taas luoksemme aamusta ja jatkettiin yhtä matkaa busseille, joiden luona Jussi ja Eki meitä jo odottelivatkin. 

fullsizeoutput_2447

fullsizeoutput_2448

fullsizeoutput_244a

fullsizeoutput_2449

Viimeisenä päivänä jouduttiin lähteä ennen iltaa alueelta, sillä oltiin otettu junaliput illaksi kotiin. Mulla ja Annilla oli molemmilla maanantai aamusta töitä, joten sunnuntaina käytiin vain rauhallisesti hengailemassa ja katsomassa Ultra Bran keikka! Ultra Bra oli pienenä yksi meidän äidin lempi bändeistä, joten haluttiin ehdottomasti nähdä se. On parasta, kun osaa melkein jokaisen biisin sanat ulkoa ja voi tunnelmoida mukana täysin rinnoin! :D 

fullsizeoutput_244d

fullsizeoutput_2450

fullsizeoutput_2451

fullsizeoutput_245a

fullsizeoutput_245d

fullsizeoutput_245e

Koko festareiden ajan aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja uskaltauduin viimeisenä päivänä laittamaan itse jopa shortsit jalkaani! Ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Mikähän siinä onkaan, että Ruissiin sattuu aina ihan loistavat säät. Olen ollut kyseisillä festareilla nyt kolme kertaa ja jokaisella kerralla kyseiset päivät ovat olleet kesän kuumimpia. En tiedä, onko se Ruissalon kauneus, ihmisten iloisuus vai juurikin nuo onnistuneet kesäkelit, mutta Ruissi vaan on ja pysyy mun lempi festarina vuodesta toiseen! Ilmeisesti monen muunkin, kun loppuunmyydyille festareille yritettiin jopa sorsaksi naamioituneena. :D 

fullsizeoutput_2445

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan. Ehkä ei ihan kolmeksi päiväksi kuitenkaan, mutta ainakin yhdeksi tai kahdeksi. Kiitos parhaalle seuralle mahtavista festareista! <3