Näytetään tekstit, joissa on tunniste GFS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste GFS. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Gloria Fashion Show 2016

Mulla oli siis viime viikonloppuna ilo ja kunnia osallistua avustamaan järkkäämään yhdessä meidän huipputiimin kera Gloria Fashion Show 2016 tapahtumaa ja vaikka viikonloppu oli hektinen ja rankka, oli se kaiken sen vaivan arvoinen. Meillä oli ihan mielettömän kivaa ja oli hauska päästä seuraamaan kulisseista, kun moinen tapahtuma syntyi pala palalta ja sitten nautiskeltiinkin vain koko työn jäljestä.

048

007

005

Näitä väännettiinkin liukuhihnatekniikalla lähemmäs parituhatta kappaletta. :D

001

Välillä piti tankata!

019

028

033

Perjantaina marssittiin porukalla yhdeksältä aamulla kaapelitehtaalle ja siellä vieteltiinkin sitten aikaa illan showhun asti. Perjantain kutsuvierastilaisuus onnistui mielestäni aivan mielettömän hyvin ja päästiin itsekin katsomaan näytös alusta loppuun. Oon ollut muutaman kerran ennenkin muotinäytöksissä, mutta tää oli ihan omaa luokkaansa!

092

142

Tykkäsin siistä, miten muotinäytökseen oltiin nähty todella vaivaa ja upeiden vaatemallistojen lisäksi päästiin katselemaan useita eri mielettömän taitavia esityksiä akrobatiasta musiikilliseen lahjakkuuteen.

188

Yleisön joukosta saikin kuulla paljon kehuja siitä, miten näytös oli yllättänyt ja kahlinnut mielenkiinnon ja omastakin mielestäni näytöksissä vallitsi todella hyvä tunnelma niin esiintyjien ja mallien osalta kuin yleisönkin osalta. Tunnelma oli jotenkin tosi rento ja iloinen, mutta silti niin ammattitaitoinen.

206

Muotinäytöksen jälkeen pääsi vielä nautiskelemaan eri yritysten pisteiden tarjonnasta ja paikalta löytyikin mm. magnumin jäätelöbaari

194

058

077

091

Valitsin jädeeni maitosuklaa pohjan ja täytteiksi kuivattuja hedelmiä, mansikoita ja pistaasipähkinöitä. One word - NAM.

037

039

Lansonin juomapiste

205

052

Nivean piste ja upea macarons taideteos

196

Radleyn syksyinen mallisto

214

Meikkipiste

202

Ja paljon muuta upeaa ja viihdyttävää.

Perjantaina en voinut osallistua kovin myöhään iltakemuihin, sillä mulla oli jo vähän kuuden jälkeen seuraavalle aamulle töitä kaupalla. Aamuvuoron selätettyäni suuntasinkin samantien kotiin vaihtamaan vaatteet ja takaisin Kaapelitehtaalle hoitelemaan järjestelyitä Lauantain Showta varten! :D Sain onneksi Annin, Isben, Aden ja Marin mukaani auttamaan juoksevissa asioissa, joten hektinen meno ei tuntunut ihan niin raskaalta!

044

Henkilökunnan asukoodina toimi koko musta ja noudatinkin sitä sitten päästä varpaisiin. Tää ei ollut hankala homma, sillä oon pukeutunut muutenkin nyt alkaneen syksyn aikana laittoman usein pelkkään mustaan.

048

Hankin tapahtumaa varten ensimmäistä kertaa elämässäni tuollaiset siistimmät leveät housut ja tykkään noista ihan tajuttoman paljon! Mukavat jalassa ja mielestäni myös tyylikkään näköiset.

059

 Black Lace Crop Blouse
Laukku - Vero Moda
Housut - Bik Bok

045

Yläosana taas toimi yhteistyökumppaniltani SheIn:ltä saatu pitsinen musta paita. Paita valloitti välittömästi mun sydämen ja sitä nähdäänkin varmasti osana monissa syksyisten viikonloppujen asukokonaisuuksissa. ;)

126

211

Lauantaina ovet olivat siis avoinna lipun hankkineelle yleisölle ja näytöksiä oli peräti kolme kappaletta. Niiden välissä saatiin sitten juosta hikihatussa järjestelemässä sali uudelleen näytöksiä varten, mutta homma hoitui isolla ja tehokkaalla porukalla sutjakkaasti.

233

Ensi vuonna aion ehdottomasti osallistua myös kyseiseen tapahtumaan, sillä tuo oli mun mielestä aivan ihana piriste alkavaan syksyyn ja iloinen mieli on seurannut mua pitkälle koko tätä seuraavaa viikkoakin. :) Kiitos tytöt vielä avusta ja ensi vuonna uudestaan! <3