Ihmissuhteista

Vanhemmat ihmiset aina sanovat, että elämä ei mene niin kuin sen on suunnitellut menevän. Sehän se tässä kaikessa taitaakin olla juurikin ideana. Ei ne tavoitteet ja päämäärät ole sitä elämää, vaan kaikki se, mitä siinä matkan varrella sattuu ja tapahtuu.



Purin tässä juuri viime viikolla viimeisenkin muuttolaatikon ja löysin sieltä pienen eväsrasian, jonka kanteen olin rustannut erittäin epäselvällä käsialalla "Älä avaa". Olin unohtanut koko boksin tässä vuosien saatossa ja avattuani sen vastaan hyppäsi kasa kaikenlaista pientä tilpehööriä, joilla on mulle edelleen ihan valtavasti tunnearvoa. Boksista löytyi pieni korvakorurasia, jossa oli kuivunut yöperhonen, pari kindermunan yllätyslelua, muutama leffalippu, kavereiden tarrakuvia, kirje, jossa äitini kuvailee tunteitaan minua kohtaan lähdettyään synnyttämään pikkuveljeäni, sormuksen muotoon nakerrettu kuivunut avainkarkki sekä pieni värikäs puukenkä. Jotenkin tuon boksin avaaminen sai mulle ihan älyttömän tunteikkaan fiiliksen ja siinä sitten itkeskelin hetken lattialla kaikkea mennyttä muistellessa. Ei sellaista huonolaatuista itkua, vaan sellaista puhdistavaa.

Mulla on takana paljon ihan mielettömän ihania muistoja. Muistoja, joita miettiessä tulee vieläkin lämmin olo, alkaa hymyilyttää ja monesti myös naurattaa. Oon kiitollinen ihan jokaisesta hetkestä ja vaikka menneisyyteeni mahtuu myös paljon ikäviä asioita, en vaihtaisi päivääkään. Elämään kuuluu ylä- ja alamäet. Jokainen tapahtuma määrää osaltaan elämämme suuntaa ja jos emme olisi kokenut jokaista hyvää ja huonoa hetkeä, emme olisi tällä hetkellä se sama ihminen, joka nyt olemme.



Samalla tulin ajatelleeksi kaikkia niitä ihmisiä, joita nuo pienet esineet muistojen laatikossa koskivat. Miten paljon rakkautta, läheisyyttä, hauskuutta ja tunteita niihin hetkiin on mahtunutkaan ja kuinka paljon nämä ihmiset ovat minulle merkinneet. Siellä oli muutama sellainen esine, jotka koskettivat ihmisiä, jotka eivät juurikaan enää kuulu elämääni millään tavalla. Samalla kuitenkin muistelen heitä yhä samalla lämmöllä kuin vuosia sitten. Kaikki elämässämme "vierailleet" ihmiset ovat tuoneet elämäämme jotakin lisää, istuttaneet pienen palan itsestään meihin ja ehkä jollakin tavalla muuttaneet polkumme suuntaa. Kaikkien ei ole kuitenkaan tarkoitus säilyä matkassamme ikuisesti tiiviisti yhteyttä pitäen, mutta uskon siihen, että jokaisella ihmissuhteella on jokin tarkoituksensa, eikä sydämeen kerran luikerrellut ihminen katoa sieltä ikinä lopullisesti. :D

Tässä vaiheessa keskityin miettimään mennyttä parisuhdettani. Moni onkin kysynyt multa, että miten olen selvinnyt näin nopeasti ja hyvin näinkin monen vuoden suhteen päättymisestä. Luulen, että vastaus on se, että en näe mennyttä suhdettamme menetettynä aikana. Näen sen aikana, jonka aikana opin itsestäni valtavasti. Opin jakamaan elämäni ja asiani toisen ihmisen kanssa. Opin tappelemaan, väittelemään, keskustelemaan, iloitsemaan ja nauramaan toisen kanssa ja toisen puolesta. Opin luottamaan ja joustamaan, kehittämään omia huonoja ja hyviä puoliani ja tekemään jatkuvasti kompromisseja. Mielestäni ihan loistavia taitoja kaikille elämän osa-alueille tulevaisuudessakin. Oon tavattoman kiitollinen kaikesta, mitä sain kokea ja kaikki nämä kokemukset ovat muokanneet varmasti paljon sitä, millainen olen itse tänä päivänä.



Eikä vain parisuhteet. Niitä elämää mullistavia ihmissuhteita kun mahtuu elämään roppa kaupalla. Uuteen kaupunkiin muuttaessa on ollut hienoa huomata, miten nopeasti sitä voikaan tutustua uusiin ihmisiin, kunhan mieli on avoin ja asenne oikea! Oon tavannut jo valtavasti upeita erilaisia ja persoonallisia ihmisiä, jotka ovat tuoneet mun arkeen paljon hauskuutta ja eloa.

Samalla kuitenkin aikaa on jäänyt jatkuvasti vähemmän Järvenpäässä asuville ystävilleni. Aina ei ole helppoa sovittaa töitä, koulua, treenaamista ja vapaa-aikaa yhteen. Uskon kuitenkin, että tosiystävyys säilyy kiireisemmistäkin ajoista huolimatta. Luin jostakin varmasti hyvin tärkeältä tyttöhömppäsivustolta/lehdestä, että jos ystävyys on kestänyt yli seitsemän vuoden ajan, kantaa se lopun elämää. Ollaan mun tyttöjen kanssa tässä mielessä melko vahvoilla. ;D Lapsuuden porukkani on mulle kuitenkin parhaan ystävyyden lisäksi myös perhe, varsinkin nykyään, kun omasta perheestä toinen puolisko asuu Saksassa ja toinen vähän kauempana Suomessa.



Elämä on kuin hyvä kirja. Loppua ei osaa millään arvata ja sen juonenkäänteet jaksaa aina uudestaan ja uudestaan yllättää. Jokainen hyvä ja huono hetki on luomassa tarinaan syvyyttä ja uusia ulottuvuuksia ja jokaisesta yllättävästä käänteestä saadaan hieman uutta jännitystä aikaiseksi.

Pointti tähän mun mietteiden purkamiseen taisikin olla siinä, että vaikka joskus tuntuu kurjalta jonkun ihmisen menettäminen elämästään, voi se ihminen olla silti tuonut jo elämääsi valtavasti hyvää, eikä ne jäljet koskaan katoa sinusta. Kaikki kuuluvat osaksi tätä kokonaisuutta, jota voin elämäkseni kutsua. :D Jokainen ihmissuhteemme muokkaa tarinaamme eteenpäin omanlaiseksi persoonalliseksi paketikseen. Arvosta jokaista hetkeä juuri nyt lähimmäistesi kanssa ja arvosta myös niitä hetkiä, joita olet saanut jo menneisyydessä kokea.



Tähän päätän mun iltaiset mietteet, öitä kaikki rakkaat ihmiset. Kiitos kun olette olleet mukana matkallani. <3

Kuvituksena hyvän fiiliksen täyttämiä hetkiä viime kesältä.