Koti on siellä missä sydän on

 Iltaa kaikille!

Fiilikset alkavat olla aika korkealla, sillä perheeni Saksasta saapuu pian Suomeen. Tästä viikosta tuleekin aikamoinen, kun on kaikenlaista tapahtumaa tiedossa. Perheen saapuminen, vappu ja ristiäiset.

Moni varmaan tietääkin siskoni blogin kautta, että perheeni äitini puolelta muutti noin kolme vuotta sitten asumaan Saksaan. Ulkomailla asumisen kutkutus oli kytenyt perheeni mielessä jo useita vuosia, ja kun tilaisuus sitten isäpuoleni työpaikan puolesta tuli, siihen tartuttiin jännittävin mielin. Vaikka asiasta oltiin paljon aikaisemmin puhuttu, todellisen päätöksen tultua julki ajatukset eivät tahtoneet pysyä mukana.

Asuttiin tuohon aikaan vielä vanhempien luona, joten tilanne herätti monta suurta kysymystä. Lähdenkö itse mukaan Saksaan asumaan? Minne muutan, jos jään Suomeen? Kuinka kestän ikävän perhettäni kohtaan? Miten pärjään ilman äitiä elämässä? Säilyykö läheinen suhde pieniin sisaruksiini?

Muuton aikoihin en ollut parisuhteessa, lukio oli juuri ohi ja minulla ei ollut oikein mitään muutakaan ehdotonta pakotetta pysyä Suomessa. Päätin kuitenkin jäädä Suomeen asumaan, sillä en ollut valmis jättämään ystäviä, isän puolen perhettäni ja muuta elämääni Suomessa. Koen tehneeni oikean valinnan, sillä asiani Suomessa ovat tällä hetkellä todella hyvin, ja Saksaan pääsee vierailemaan "toiseen kotiin" lähes aina, kun raha- ja elämäntilanne niin sallii.

Muutosta ilmoitettiin kesällä ja seuraavana kesänä muutto olikin sitten ajankohtainen. En jotenkin pystynyt sisäistämään asiaa kunnolla, ennenkuin muutto päivä todella tuli. Olimme toki keskustelleet ja järjestelleet asioita valmiiksi muuttoa varten, mutta ensimmäiset kunnon vollotusitkuvesiputoukset hyökkäsivät vasta samana päivänä, kun perheeni nousi muuttolaivaan.

Pahimmalta tuntui pikkusisaruksieni lähtö, sillä lapset kasvavat niin nopeasti ja pelkäsin, etten pysty olla mukana seuraamassa tätä kasvua. Pienet olivat minulle erityisen läheisiä, kuin omia lapsia, sillä olin viimeiset kesät hoitanut heitä "kesätöikseni" arkipäivät yksin.

Yllättävää oli huomata, miten nopeasti tilanteeseen sopeutui ja muutosta alkoi löytää kokoajan uusia hyviä puolia. Saan kokea uuteen maahan ja kulttuuriin tutustumista perheeni kautta ja kanssa. Saksaan saa mennä kyläilemään monta kertaa vuodessa, mikä on aika elämää rikastuttavaa. Sisarukseni oppivat nopeasti puhumaan täydellisesti uutta kieltä, mikä rikkaus tämäkin!

Nykyään minusta tuntuu vain mukavalta, että minulla on perhettä muuallakin kuin Suomessa. Tämä on avartanut paljon maailmaa minulle. Olin muuton aikoihin muutenkin aikuistumisen/itsenäistymisen kynnyksellä siinä 18-vuotiaana, joten kotoa pois muuttaminen tuli ihan hyvään saumaan ikääni nähden. Tosin, jos perheeni olisi jäänyt Suomeen asumaan, olisin varmasti asunut vielä pari vuotta saman katon alla.

En sulje pois sitä, ettenkö itsekin voisi jonakin päivänä muuttaa asumaan ulkomaille, mutta tällä hetkellä Suomessa asuminen ja mahdollisimman paljon matkustaminen riittää minulle oikein hyvin. Olen etuoikeutettu, sillä minulla on käytännössä neljä paikkaa, joita voin kutsua kodikseni. Isäni koti, Saksan koti, oma koti ja siskon (+ex-kämppiksen) koti.

 Koti on siellä missä sydän on. <3