perjantai 11. maaliskuuta 2016

Viimeiset Krabistelut

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin saapui myös Krabin viimeinen päivä. Krabin reissu oli kyllä ehdottomaksi yksi suurimmista kohokohdista mulle täällä vietettyä aikaa muistellessa ja näihin kuviin onkin aivan ihana palata uudestaan ja muistella tuota matkaamme.

1162

Herättiin tuolla Saanan kanssa jokaisena aamuna hyvin aikaisin, sillä haluttiin ehtiä kokea lyhyellä aikataulullamme niin paljon kuin vain mahdollista! Aamupala aukesi 7:00, joten herätyskellomme asennettiin samalle kellonlyömälle ja yleensä sitten oltiin viimeistään kahdeksan aikaan saatu raahattua itsemme syömään.

1169

Kuten jo aikaisemmin hehkuttelinkin, aamupala oli aivan ihana ja sieltä löytyikin kaikkea mahdollista mun makuun. Kokilta sai pyytää munakkaan, johon sai valita sieniä, sipulia, tomaattia, juustoa, paprikaa ja jotakin paria erilaista thaimaalaista vihannes-mausteseosta ja mähän sitten valitsin molempina aamuina munakkaani kaikilla täytteillä! :D

1175

Lisäksi löytyi myös myslejä, muroja, jogurtteja, pannukakkuja, erilaisia hedelmiä paloiteltuina ja kuutioituina ja heitinkin niitä sekä jogurttini sekaan, että söin sellaisenaan. Papaija on täällä aivan taivaallisen mehukasta ja siitä onkin muodostunut täällä yksi suosikkihedelmistäni, vaikka Suomessa en siitä erityisemmin välitäkään.

Juomatarjontakin oli kohdillaan ja aamukahvin tärkeä lisäksi löytyi myös guava-, appelsiini- ja omenamehua.

1182

Aamupalalla hotellin omat kamulit oli myös aikaisin liikkeellä ja mua jotenkin nauratti seurata tän pikkuperheen pesupuuhia. Kuinka moni muistaa sen fiiliksen, kun olit lapsi ja sun äiti nuolaisi peukaloaan ja pyyhki sun poskelta tai suunpielestä jonkun tahran pois! Hahaha, no mä ainakin muistan ja tuon kissanpojan ilme oli juurikin sellainen koko tän aamupesun ajan. :'D

Kun oltiin saatu masut täyteen, käytiin pakkaamassa mökissämme päivän tarpeet mukaan ja lähdettiin tarpomaan jalan Phra Nangia päin.

1261

Oltiin aikaisemmin käyty kyseisellä rannalla vain pitkähäntäveneellä, eikä osattu aavistaakaan millainen seikkailu meillä oli edessä, kun päätettiin etsiä ranta jalkaisin.

1259

1277

Tonsailla mun mielestä yksi suuri plussa oli nämä jylhät kalliot, jotka ympäröivät koko aluetta.

1273

1284

1288

1285

Paikka houkutteli toki myös erittäin paljon kiipeilijöitä puoleensa ja näidenkin etenemistä oli hauska jäädä välillä seurailemaan. Kiipeileminen on ihan älyttömän raskasta ja siinä löytää itsestään lihaksia, joita ei tiennyt edes olevan olemassakaan! Vitsit, että pitää päästä taas kiipeilemään joku kaunis päivä. Isot rispektit vain näille tyypeille, jotka kiikkuivat tuolla kallioilla ties missä korkeuksissa ja asennoissa muutaman vaikeasti pideltävän otteen voimin.

1294

1316

Ensimmäisen kalliorykelmän jälkeen eteemme avautui Railay Beach.

1343

1328

1330

Railay oli tuohon aikaan aamusta ihanan tyyni ja tyhjä, ihan toisenlainen tunnelma kuin edellisenä päivänä bongaamamme aivan täysi turistibiitsi. Olikin kiva nähdä tämä ranta myös tuossa valossa.

1347

1350

Kun oltiin käveleskelty Railay Bay - kylän läpi, oli vuorossa pitkä suora, jota sivuavalla aidalla kiipeili kasoittain apinoita!

1384

Olisin voinut jäädä katselemaan noiden touhua vaikka koko päiväksi ja musta olikin ihana, miten moni apina tuntui olevan ihan yhtä kiinnostunut mun touhuista kuin mä niiden. :D

1424

1416

Yksi pikku riiviö oli aiheuttamassa kaikille jotakin kiusaa ja seurasinkin sen touhuja kameran kera innoissani!

1406

Kaikkein suloisin näky oli kuitenkin tämä. Tuli äitiä ikävä. <3

1451

1455

Apinatien jälkeen tulikin kohta, josta olisi voinut lähteä kipuamaan kalliota pitkin köyden varassa korkeuksiin ja sieltä olisi sitten voinut laskeutua kallioiden keskeltä löytyvälle laguunille. Lähdettiinkin kokeilemaan alkuun tuota kapuamista, mutta molemmilta löytyi jalasta läpsykkäät ja selästä isot rantakassit. Kaiken lisäksi edellisenä iltana oli satanut vettä ja kallio ja köysi olivat aivan liukkaina, joten päätettiin luovuttaa tuon kiipeämisen suhteen. Hyvä niin, sillä Sini kertoi meille myöhemmin, että reitin osuus joka laski laguunille olisi ollut lähes äkkijyrkkää ja vaikeaa laskeutumista pelkän köyden varassa.

1457

Vaikka mä en ehtinyt kiivetä edes kovin korkealle, mä lakeuduin tuolta silti polvet hieman tutisten ja kädet köyttä pitkin liukuen! :D Mä en käsitä, milloin musta on tullut tälläinen pelkuri varsinkin korkeiden paikkojen suhteen. Muutenkin mun uhkarohkeus tai ihan vaan vaikka rohkeusleveli on laskenut laskemistaan joka vuosi entisestään. Tätäkö tämä vanhuus nyt sitten on...

1717

1728

1719

Lopulta selvittiin rannalle asti ja levitettiin rantaviltit ja kamat hetkeksi alas ja nautiskeltiin aurinkoisesta päivästä!

Nopeasti kuitenkin seikkailut vetivät meitä taas puoleensa ja haluttiin lähteä kiipeämään Saanan kanssa...

tt

1474

Tuumasta toimeen sitten vaan.

1477

Tyytyväiset kukkulan kuninkaat!

Kannattaa aina oikeasti lähteä vähän kiertelemään ja katsella rantaa välillä vaikka ihan toisesta perspektiivistä käsin. Tää ranta on edelleenkin mun ihan suosikkeja Thaimaan rannoista, koska siihen pääsi tutustumaan niin monipuolisesti ja sillä oli tarjottavanaan vaikka mitä erilaistakin kauniin värisen veden ja vaalean hiekan lisäksi.

1522

1653

1623

Kavutessa piti kyllä pitää silmät auki, sillä tuossa kalliossa oli välillä ihan yhtäkkisiä suuria halkeamia ja tälläinen pyöreä reikäkin siitä bongattiin.

1604

1518

1630

1536

1701

Varmaan tunnin verran tuli vieteltyä aikaa tuolla yläilmoissa ja siitä lähdettiin sitten kapuamaan takaisin alas jotakin syötävää hakemaan.

1751

Vieteltiin rannalla lähes koko päivä, kunnes päätimme lähteä tarpomaan takaisin päin ja vietellä vielä loppu päivä omilla altailla.

1783

Viimeiset nautiskelut altailla, huoneisiin kasaamaan tavarat valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten ja illalliselle.

1784

Seuraavana aamuna hypättiin pitkähäntäveneeseen ja rantauduttiin jälleen Aonang Beachille ja lekoteltiin siinä muutama tunti ennen kuin oli aika hypätä paikallisbussiin, joka heitti meidät Krabin bussiterminaaliin, josta sitten alkoi mielenkiintoinen 4 tunnin matka kohti Phukettia...

1791

Oltiin nimittäin jossakin tälläisessä minibussissa, jossa ei ollut lainkaan vessaa, bussi oli aivan tupaten täynnä ihmisiä ja yksi skootterikin siellä oli kyydissä. Onneksi tuolta ruudulta alkoi pyöriä viimeisin Fast and Furious. Thaimaaksi dubattuna tietenkin...

1793

Ja matka muuttui vieläkin rattoisammaksi, kun Saana alkoi oksennella taukoamatta! Kerättiin kaikki muovipussit, jotka vain kasseistamme löydettiin ja siinä Saana sitten puklaili menemään täpötäydessä bussissa ja tuntui, ettei sille näkynyt loppua lainkaan!

1790

Pussi alkoi täyttyä, mutta Saanan oksentelu vain jatkui ja jatkui. Lopulta jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin selvittiin kaikki hengissä tuosta matkasta ja olikin aivan ihanaa päästä "kotiin" pitkän reissun päätteeksi. Suihkuun, pehmoiset vaatteet päälle ja sänkyyn. Loppu hyvin kaikki hyvin. <3 :D

Nyt on Krabi postailut paketissa ja pääsen taas aloittamaan hieman ajankohtaisempien aiheiden pläräämistä. Heheeh, toivottavasti tää hyppeleminen sinne tänne ei häiritse kovin. Kivaa viikonloppua ihanaiset ja ihamiehet! :D<3

19 kommenttia:

  1. Ei häiritse ollenkaan poukkoilu aiheissa! kiva päästä lukemaan juttuja sieltä ja täältä :) Muutenkin kun nää tuntuu lomapostauksille, vaikka sulle on arkea niin sitä poukkoilua ei edes huomaa : D Ihania kuvia jälleen kerranj a vitsi miten kamala bussimatka teillä on ollut takaisin.. onneksi selvisitte kuitenkin matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnih, ihana kuulla, mä oon ihan ristissä näiden postausaiheiden kanssa nimittäin kun jatkuvasti kasaantuu uutta kerrottavaakin! :D Heheeh, joo kyllä tää aikasmoisen lomalta tuntuukin, pakko myöntää. :D Bussimatka oli kyllä yksi elämäni järkyimmistä, mutta Saanalla oli varmasti vieläkin järkymmät oltavat! :D Elossa ollaan! Huuh puuh!

      Poista
    2. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kanattaa kokeilla matkapahoinvointi tabletteja, jos tuo bussissa oksentelu on jatkuvaa :D Itse nimittäin voin pahoin vain lentokoneessa ja kaverini vain bussissa.. molempia tabletit on auttanut
      Ihana postaus jälleen :)<3♡♡♡

      Poista
    3. Tässä oli kuitenkin kyseessä sitten pari päivää jatkuva raju vatsatauti, mut täältä saa kyllä hyvin apteekeista noita kaikkia matkapahoinvointilääkkeitä jos moinen yllättää, mut tähän asti kaikki matkat sujunut meillä kaikilla ongelmitta, mitä nyt laivamatkojen jälkeen vähän päässä keinuu! :D Voi kiitos ihana <3 :)

      Poista
    4. Ja oksentelu alko jo rannalla ennen bussia XD

      Poista
  2. Ihan mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä tuolta reissulta tuli niiin kivoja kuvia, että ihan ikävä iskee! :)

      Poista
  3. Onks sun hiukset kärsinyt ku merivesi ja polttava aurinko ei kai tee niin hyvää? Vai käytätkö jotain suoja ainetta? :) onks kenenkään iho palanut ja mitä aurinkorasvaa käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Tuntuu välillä rantapäivän jälkeen, että hiukset olis ihan hamppua! Kunnon hoitoaine pesujen jälkeen kuitenkin tukka tuntuu taas hyväkuntoiselta ja sileältä, mutta kyllä mä varmaan jonkun tehohoidon käyn tekemässä kampaajakavereiden luona kun palaan Suomeen! :D Kaikkien iho on palanut jossakin vaiheessa, vaikka viiskymppistä ja kolmekymppistä on käytetty. Yleensä tosin silloin kun vedestä nousun jälkeen ei ole jaksanut lisäillä rasvoja. Nivean 50 suojakerroin rasva mulla käytössä. :)

      Poista
  4. Oo, näitä juttuja on niiin kiva lukea! Vaikka kateus vähän iskeekin, voi miten mielelläni olisin itsekin siellä lämpimässä ;D Ihania apinoita ja mahtavia maisemia ja se ilma, ruoka, KAIKKI! <3

    Voi Saana-parkaa, oli varmasti tuskallinen bussimatka :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, mustakin on ihana palata muistelemaan näitä menneitä seikkailuja. Tää on kyllä ihan mieletön paikka. <3 Saanalla oli kuulemma elämänsä yksi hirveimmistä päivistä. :D Ja jatkui vielä, kun päästiin meidän kämpille. :(

      Poista
  5. Matkakuume kasvaaa!! Mää rakastan näitä sun matkapostauksia, sillä osaat kertoa omat kokemuset tosi värikkäästi ja annat hyviä vinkkejä muille matkaajille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit miten kiva kommentti! Mä toivonkin, että näistä saa muutkin iloa irti ja että mahdollisesti tuonne reissaavat osaa löytää sitten parhaat paikat helpommin myös! :) Kiitos <3

      Poista
  6. Itse olen lähdössä työharjoitteluun bagkokkiin 3kk ensi tammikuussa ja odotus vaan kasvaa kun lukee ja näkee näitä kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, me ollaan menossa ens kuussa kans käymään Bangkokissa! Kirjoittelen sitten paljon juttuja sieltä, niin pääset jo vähän tutustumaan etukäteen kans tätäkin kautta! :D Siellä on kuulemma tosi halpaa verrattuna Phukettiin. :)

      Poista
    2. Jee kiva! Olen aikaisemmi ollu siellä 2päivää mutta en kyllä muista mitään :D

      Poista