keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Thaimaan kootut omituisuudet ja erilaisuudet

Kaikilla Thaimaalaisilla on oma lempinimi, joka ei monestikaan liity vieläpä millään tavalla henkilön oikeaan nimeen, vaan saattaa määrittyä esimerkiksi asuinpaikan tai ulkonäön mukaan tai vaikkapa vanhemman mieltymyksistä tai ammatista. Tyyliin "mun iskä tykkää banaaneista, joten mun lempinimi on Banana", mun Buddyn lempini on mm. King's Pie, enkä edes muista tämän oikeaa nimeä ja King's Pie kertoikin, että moni heistäkään ei tiedä tai muista toistensa oikeita nimiä ollenkaan!

925

Mun ja Saanan Buddyt

Täällä erään Pizzapaikan, joka löytyy lähes joka paikasta, kotiinkuljetuksen puhelinnumero on 1112. Mua naurattaa jotenkin aina, kun se on niin lähellä 112:sta, että jos jollekin sattuu oikein tajuton pizza-hätä, voi soittaa vain yks yks kakkoseen. :'D

025

Tää valkaisumania täällä. Siis aivan jokaisen kaupan hyllyltä sun täytyy oikein etsimällä etsiä kosmetiikkatuotteita, jotka eivät sisältäisi jotakin valkaisevaa ainesosaa. Yleensä onneksi valkaiseva vaikutus on tuotu purkissa ja markkinoinnissa esiin myös hyvin voimakkaasti, mutta toisinaan sä saat lukea purnukan takatekstin tiedoista pienellä printatun "whitening" tekstin jostakin siansaksan välistä. Epäilenkin ihan jokaista täältä ostamaani aurinkorasvaa, huulirasvaa tai vartalovoidetta edelleenkin, vaikka oon tarkistanut kaikki mahdolliset tekstit noista purkeista moneen otteeseen. Täällä on mm. todella paljon Snail White- tuotteita, jotka sisältää siis etanoiden erittämää limaa, jolla on ihoon valkaiseva vaikutus... Hei ihan oikeesti... noinko pahasti porukka tahtoo valkoisemman ihon. Moni valkaiseva tuote on saanut myös täällä paikallisten ihon kuulemma todella huonoon kuntoon ja vahingoista on kärsitty pitkän aikaan.

Täällä kaupassa ostokset pakataan miljoonaan eri muovikassiin! Siis tässä ei oo järjen hiventäkään, miten noita pikkupusseja oikein viljellään ja joihinkin pusseista saatetaan heittää vain joku yksi kookkaampi tuote, vaikka kaikki ostokset mahtuisivat samaankin pussiin. Vähintään neljään kassiin pakataan aina pienikin satsi ostoksia, joten ostin sitten tälläisen kestokassin...

183

...Mutta kassaneitipä vetaisi tämän kassin lukijasta läpi ja alkoi pakata niitä ostoksia silti niihin pikku muovipusseihin?! Anteeksi nyt vaan, mutta jos mä ostan "Love Earth - Say no to Plastic Bag"- kassin, mä todennäköisesti en haluaisi että ne mun ostokset pakataan sen sijaan miljoonaan pieneen muovikassiin!

182

Muutenkin vaalean ihon ihannointi ylipäätäänsäkin. Päiväsaikaan ulkona liikkuessa törmää jatkuvasti paikallisiin, jotka kulkee verhoutuneena päästä varpaisiin (yleensä naiset), jotta iholle ei pääsisi pienintäkään pilkahdusta auringonvaloa. Kouluun tulevat tytöt pitää skootterin kyydissä neuleitaan päänsä päällä, jotta kasvoille ei tulisi aurinkoa ja monet tytöt muutenkin meikkaa naamansa 3 kertaa vaaleammilla meikkivoiteilla ja puutereilla kuin muu ihonsa. Tää on ollut vähän hassua seurattavaa. Samalla me kuljetaan täällä topeissa, varvassandaaleissa ja shortseissa ja yritetään epätoivoisesti grillata itseämme tuolla rannoilla ja levitetään juhlimaan lähtiessä tupla kerros aurinkopuuteria! :D Meidän Buddyt kertoi, että he eivät koskaan hengaile pihalla päiväsaikaan, vaan lähtevät ystäviensä kanssa ulos vasta kun aurinko laskee 18-19 aikoihin illasta.

Koulupuvut. Meillä täytyy olla valkoinen kauluspaita, musta polvet peittävä hame, PSU:n logoilla varustellut napit, pinssi ja vyö ja mustat varpaat peittävät kengät. Jos asu ei ole sääntöjen mukainen, opettajat voivat heittää ulos luokasta tai olla päästämättä tenttiin. Musta tuntuu, että meillä ei ole kuitenkaan ihan näin tiukat säännöt ja oonkin bongaillut monilta paikallisilta valkoisia consseja! :D Kaikissa kouluissa on erilaisia koulupukuja ja monissa kouluissa kuulemma pitää olla vieläpä tietynlainen kampauskin ja meikkaaminen tai hiusten värjääminen tai muu vastaava ehostautuminen on kiellettyä. Buddyjemme edellisessä koulussa kaikilla tytöillä piti olla saman pituinen polkkatukka. Koulu aloitetaan myös jo 4 vuotiaana.

1110

Skinny Clinics ja Slim Centerit. Eli klinikat, joissa erilaisin menetelmin koitetaan saada porukalta rasvat, selluliitit ja makkarat veks. En tiedä tehdäänkö tuolla myös suoranaisia rasvaimuja tai leikkauksia, mutta ainakin valtavia muutoksia mainoksissa lupaillaan ja noita on täällä vieläpä todella paljon, eli kaipa porukka niissä käy sitten myöskin.

328

327

Thaimaalaiset eivät halua mistään hinnasta "menettää kasvojaan" ja välttävätkin tätä viimeiseen asti. Jos esimerkiksi paikalliselta kysyy tietä jonnekin, hän mielummin osoittaa mihin tahansa suuntaan kuin myöntää, että hänellä ei ole aavistustakaan mihin suuntaan kannattaisi kulkea. Oonkin täällä jo pariin otteeseen kulkenut muutaman kilsan ihan väärään suuntaan moisia ohjeistuksia kuunnellessa. :D

Sabai Sabai. Ei sillä niin väliä. Ota rennosti vaan. Mitä turhia stressaamaan. Tää on thaimaalaisten yleinen asenne elämään ja meidän koulussa onkin kerrottu, että thaimaalaiset ovat todella laiskaa porukkaa ja mieluummin viettävät vaikka työpaikalla koko päivän aamusta iltaan tekemättä mitään, kuin hoitavat hommansa nopeasti ja tehokkaasti pois alta!

1256

Hymyily aina. Varsinkin silloin, kun ei tiedä mistään yhtään mitään. Jos kysyy joltakin jotakin, saattaa vastaukseksi saada nyökyttelyä ja leveää hymyilyä ja sitten kun kysyy asiaa uudestaan, toistuu tämä sama homma uudelleen ja tajuaa, että eihän se ymmärrä taas sanaakaan. Thaimaalaisilla onkin kuulemma kymmeniä eri hymyjä ja myös vihaiselle ja ärsyyntyneelle tunteelle on olemassa oma hymynsä. Saatiinkin hauska demostraatio Thai-hymyistä yhdellä tunnillamme eräältä thaimaalaiselta oppilaalta.

Täällä on todella monessa paikassa yleisissä tiloissa tuollaiset tosi matalat lattiavessat, joiden ylle pitää kyykistyä ja noita on suurin osa meidän koulunkin vessoista. Tuossa asento on kyllä niin super epämukava, että mä monesti mielummin odottelen, että yleisen vessan ainut "normaali" pönttö vapautuu kuin menen vapaaseen lattiavessakoppiin. Eikä täällä oo vessapaperia melkein missään vessassa!

1164

Liikenne on täällä ihan hullu. Siis ihan oikeasti, täällä ei ole juurikaan liikenne sääntöjä, vaan kaikki huristelee tuolla menemään ja ohittelee toisiaan ihan miltä puolelta tahansa ja ajelee mitä nopeuksia milloinkin lystää. Suurimmalla osalla mopoilijoista ei ole edes kypäriä lainkaan ja yhden skootterin päällä saattaa körötellä nelihenkinen perhe. Haastetta täällä kruisailuun tuottaa vielä vasemmanpuoleinen liikenne ja vasemmalle saakin kääntyä, vaikka valot olisivatkin punaisella ja jos auto tahtoo ohittaa sut vähän "vaarallisesti" se vaan tööttää kovaa sun takana ja lähtee vyörymään sieltä. Meinaakin välillä pumppu leikata kiinni tuolla, kun joku jätti rekka yhtäkkiä tööttää ihan korvan juuressa ja ohittaa kylkeä pitkin täysiä vierestä.

Bensat saadaan monesti tien vierestä pikkuisten putiikkien pihasta pulloissa. Tää oli musta alkuun jotenkin ihan tajuttoman hauska juttu ja halusinkin mennä mielummin tankille tuollaisiin pikku paikkoihin kuin suurille huoltoasemille. Huoltsikoilta saa kuitenkin vähän laadukkaampaa ja pitkäkestoisempaa bensaa ja halvemmaksikin se lopulta tulee, kun vetää tankin kerralla täyteen.

019

016

Thaimaalaisen tunteet. Thaimaalaiset ei tykkää näyttää tunteitaan avoimesti, varsinkaan negatiivisia sellaisia. Ne kätkee suuttumuksen, ärsyynnyksen ja vihan viimeiseen asti, mutta kun thaimaalaisen todella suututtaa, voi seuraamukset olla erittäin vakavat. Ollaan saatu jo parilta taksikuskilta täällä kunnon raivohuudot päin naamaa, kun maksujen suhteen on ollut erimielisyyksiä ja monessa liikkeessäkin myyjättäret ovat hermostuneet tinkiessä ja melkeinpä tönineet ulos putiikista. Pahimmillaan thaimaalaisen suuttumus voi kuulemma ärtyä esimerkiksi mustasukkaisuus tapauksissa niinkin pitkälle, että lähetetään porukka pahoinpitelemään tai ampumaan kyseinen suuttumuksen aiheuttanut henkilö. Myöskään rakkauden tunteita ei saa näyttää julkisesti.

Pariskunnat eivät saa asua yhdessä tai touhuta mitään liian intiimiä yhdessä ennen naimisiin menoa ja teineinä äidiksi tulevat lähetetään yleensä maalle sukulaisten luo "piiloon" kasvattamaan lapsi, jotta raskaaksi tullut nuori ei häpäise muuta sukuaan. Aborttikin on siis laiton, vaikka kyllä sitäkin jollakin laittomilla klinikoilla tapahtuu.

Maailman pahimmat sumpit. Siis täällä on kyllä tullut juotua ties minkälaisia myrkkylitku kahveja, jotka saa suoraan valmiista jauheesta pussista, jotka pahimmillaan sisältää jopa 80% sokeria. On jäänyt sitten monesti kahvit juomati. Muutamista paikoista ollaan nyt kuitenkin opittu löytämään ne kahvimasiinat, joilla nää rouhii kahvit kasaan tuoreista kahvipavuista ja onni onkin aina saada tälläinen kahvi kouraan. Meidän koulun kahvilassa on mm. tälläinen kunnon mokkamasteri, josta oon saanut parhaat jäälatet ikinä! Normaaleja meille suomalaisille tuttuja kahvipaketteja täällä ei edes kaupoissa myydä, vaan kaikki on valmiita jauhepusseja.

166

Täällä on ihan sairaasti "kulkukissoja", jotka ei sitten kuitenkaan taida olla oikeasti mitään kulkukatteja, koska ne on vähän liian hyväkuntoisen näköisiä ja ihmisrakkaita, että pakko jonkun on niistä pitänyt pitää hyvää huolta.

424

1109

1345

Pieniä erilaisia juttuja on myös tullut ilmi täällä asustellessa ja näitä ovat esimerkiksi:

- Ei saa osoittaa ketään sormella, vaan mikäli ohjataan suuntaa tai osoitetaan jotakin toveria, se tehdään avokämmenen avulla

- Kaikki tv-ohjelmat, sarjat ja leffat on dubattu thaiksi alkuperäisten päälle. Jostakin kumman syystä ei olla katsottu Saanan kanssa telkkaria täällä koko tänä aikana! :D

- Lapsien tai mielellään kenenkään muunkaan päähän ei saa koskea, sillä päässä majailee sielu ja käsi on likainen

- Julkinen liikenne on erittäin epätoimivaa ja vähäistä tai sitä ei ole saatavilla lainkaan 

- Täällä kysytään perinteisten "mitä kuuluu" - rutiinien sijaan "have you eaten already?" tai "are you hungry" Tämän kysymyksen heti keskustelun alkuun kuullessa aina vähän jäätyykin, eikä oikein tiedä pitäisikö siihen vastata todellisuuden mukaan, että söi tuossa tovi sitten juuri lounaan vai vain hymyillä ja nyökkäillä takaisin. :D

- Pöydillä ei saa istua, koska takamus on likainen ja epäpyhä

- Koulussa ei saisi mielellään istua jalat ristissä tai kattoa kohden sojottaen vaan suorassa maata kohden, koulukirjat on myös erittäin kunnioitettuja ja niitä ei saa laskea maahan

- Kuninkaan megakunnioitus ja mm. patongin mäkeä huristellessamme, kukkuloiden päällä tulee kohta, jossa on kuninkaan kuva ja kaikki autot alkavat aina tässä kohtaa tööttäillä vietävästi ja ollaan alettu itsekin liittyä kuoroon ja painaa tööttiä siitä ohi huristellessa

- Ei saa rypistää seteliä, koska siinä on kuninkaan kuva ja vähänkään repeytyneellä setelillä ei saa maksaa vaan se täytyy viedä pankkiin vaihdettavaksi

 108

- Täällä ei saa juurikaan viiniä tai siideriä mistään ja jos saa, niin ne ovat todella kalliita Thaimaan muuhun hintatasoon nähden. Tää on tosi harmi, koska kyseiset juomat sattuu olemaan mun suosikki alkoholijuomia ja Smirnoffit ja Breezerit alkaa pikkuhiljaa jo tökkiä! :D Enää en tahdo koskea noihin bucketeihinkaan, sillä ne on alkaneet hieman epäilyttää mua ja viina nyt ei oo koskaan sopinutkaan mulle

- Kaupasta ei löydy tiskiharjoja ja pyydettiinkin Saanan poikaystävää tuomaan meille semmoinen tullessaan. Kaupasta ei myöskään löytynyt juustohöyliä, vaikka köntsäjuustoja myydäänkin tiskeillä 

1546

- 555555! Näitä vitosia sai lueskella thai-oppilaiden fb:stä ja viesteistä jatkuvasti ja alettiin olla jo ihan ymmällään, että mikä juttu tämä nyt oikein on. Nopeasti Saana kuitenkin selvitti, että thaimaaksi vitonen on Haa ja kun niitä heittelee monta peräkkäin, saadaan sitten tietenkin HaaHaaHaaHaaHaa! Eli jos haluat kuvailla kirjoituksella naurua, kirjoita vain 555555!

- Saana osti meille uuden hammastahnan ja sillä ensimmäistä kertaa pestessämme huomasimme sen maistuvan aivan suolalta! Tekstejä selatessamme sitten huomasimmekin, että kyseessä tosiaan olikin suolahammastahna ja tällä pitäisi olla siis valkaiseva vaikutus hampaiden kellastumiin. Maku on kuitenkin aivan järkyttävä

112

- Jokaisen thaimaalaisen miehen tulisi olla kuulemma jokin tietty aika elämässään jossakin vaiheessa munkki. Sitten saa päättää, että haluaako jatkaa elämää munkkina vai palata takaisin vanhaan elämänrytmiinsä

545

- Thaimaalaiset ei syö aamupalaa! Ainakaan nää oppilaat täällä. Sitten nää ruokkiksen aikaan 12:30 ikaan porukka juokseekin aivan täysiä ulos luokista ruokailemaan. Tätä mä en voi käsittää, koska mä en ainakaan pystyisi istua siellä tunnilla 9-12:30, jos en olisi vetänyt aina kunnon aamiaista sitä ennen

1173

-  Nää tupakkapaketit. Ihan hirveitä. Mä en ymmärrä, miten joku pystyy polttaa paketillista katseltuaan tätä kaunista näkyä joka kerta syöpäkääryleen paketista vetaistuaan. :D

1264

- Täällä ei oo roskiksia juurikaan missään julkisilla alueilla! Tää on ihan hirvee juttu mun mielestä, koska rannoilla ihmiset heittää sitten roskia vain johonkin epämääräisiin kasoihin portaiden juureen tai kaupungilla pyöriessä ei tiedä oikein mihin sitä laittaisi roskat, vaan niitä kantelee sitten monesti mukanaan koko päivän tai nyt ollaan alettu kysyä kojujen myyjiltä, että löytyisikö heiltä jonkinmoista roskapussia
 
Nonnih. Kasa omituisuuksia, yllättäviä juttuja ja erilaisuuksia siinä siis listattuna ja kerään jatkossakin edelleen kaikkia uusia oivalluksia ylös, joita täällä tulee vastaan niin saadaan näistä ehkä vielä part kakkonenkin vaihtomme lopulla kasaan! :D

40 kommenttia:

  1. http://3.bp.blogspot.com/_XdA5tma19o0/TUkcY2etcuI/AAAAAAAAAMs/HuTg0qn_it8/s280/namnamnam.jpg

    Essi!! Ootko sä oikeesti tässä kuvassa? Jos oot, niin sahan oot ihan hullun notkee! Mikset oo kertonut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah olin mä joskus voimisteluaikoina tosi notkea, mutta en kyllä enää ja tuossakin kuvassa on Anni enkä minä! :D

      Poista
  2. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! :) Mihin asti siellä muuten jatkuu lukukausi? Tuletko heti sen päätyttyä Suomeen vai aiotko käydä vierailemassa lähimaissa (Indonesia, Malesia jne)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lukukausi päättyy huhtikuun lopussa tai viimeiset tentit on ainakin silloin. Ollaan vielä pari viikkoa lukukauden päätyttyä täällä reissailemassa. :) ei vierailla muualla kun täällä, piti ensin käydä Singaporessa, mutta ei taida olla rahaa siihen. :(

      Poista
  3. Oho :D toit esille monta asiaa joista en koskaa ollut kuullut :D huomason myös, että kävisin itse thaimaalaisesta siinä mielessä etten myöskään ikinä juuri näytä negatiivisia tunteita ennenkuin menetän täysin hermoni..
    Hauska postaus jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, joo on täällä moni homma yllättänyt kyllä! :D no sittenhän sopisit tänne mainiosti joukkoon! :D

      Poista
  4. Ettehän heitä paperia pönttöön? tuli vain mieleen tuosta ettei paperia usein ole, sillä harvemminhan sitä tosiaan siellä käytetään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei! Lähes joka paikassa isot kieltolaput myös varoittamassa! :)

      Poista
  5. Ei vitsi tää oli mielenkiintonen!! Olin vaihtarina jenkeissä ja mun yks vaihtarikaveri oli thaipoju ja tunnistin aika paljon näitä piirteitä hänestä :D Ming (oikeaa nimeä en edes tiedä) oli aina hymy korvissa ja ihan pihalla :D ihan kiva oli kuulla että hän olikin ihan normaali thaimaalainen kun mulle jäi vähän semmonen raasu kuva hänestä kun hän oli aina niin hukassa 5555

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 55555! Joo varmastikin ihan normaali thaipoikanen kyseessä! :D hauskaa, että nää piirteet täsmännyt noin selkeästi!

      Poista
  6. Thaimaassa kaikkia(?) eläimiä pidetään suuressa arvossa ja just sen takia noita kulkukissoja hoidetaan ja niistä huolehditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin oon kans ymmärtänyt. :) tosi kiva huomata, että yksikään katukissa tai koira ei vaikuta ihan nääntyneeltä tai sairaalta. :)

      Poista
  7. Olipa mukava ja informatiivinen paketti. Paljon uutta ja hyödyllistä tietoa.
    Ps. Terkut linnunpojalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut takaisin mamsille <3 hyvä jos löytyi jotakin uuttakin! ;)

      Poista
  8. Tää oli tosi hauska, melkein paras sun postauksista :D Vitsikäs, mielenkiintoinen ja opettavainen! Tollaisia hauskoja pohdintoja ja faktoja, joita turistit ehkä huomaa mutta ei mieti sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, vitsit ihana kuulla! Osa näistä jutuista meinas jo ihan unohtua mainita, kun ne on alkanut olla jo ihan normijuttuja täällä asustellessa! :D

      Poista
  9. Vitsi näitä oli kiva lukea! Mielenkiintoista aina lukea kulttuurieroista ja vitsi tuo suolan makuinen hammastahna voi yäk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo, mustakin ollut kyllä ihan supermielenkiintoista tutustua kokonaan ihan uuteen ja näin erilaiseen kulttuuriin! :) Hahaah, joo se haapitahna oli kyllä totaalinen järkytys alkuunsa! :DD

      Poista
  10. Hahaa (5555!!) ihan mahtava postaus!:D Nää kaikki sun kertomukset Thaimaasta ja teidän reissusta on kyllä ollut ihan lemppareita ja innolla aina ootan, kun on taas tullut jotain ihanaa uutta! Ihania päiviä sinne!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha 5555! :D Heheeh, voi Silja ihana kuulla! :)<3 Kiitos hirmusti ja pian taas uusia seikkailupostauksia blogissakin! :D Kivaa kevätää sinne kans. <3

      Poista
  11. Tiesitkö että thaimaalaiset ovat mukavia mutta silti vihaavat turisteja? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo tämäkin on vähän stereotypia ja vaihtelee varmastikin monen thaimaalaisen kohdalla, että ketkä vihaa ja ketkä ei. :) Meillä nuo buddyt kyllä haluaisi hengailla meidän kanssa kokoajan ja huomanna ne kaikki on tulossa ihan innoissaan meidän kotibileisiin ja ottaa kavereitaan mukaankin! :D

      Poista
    2. Tuskin pätee kaikkiin thaimaalaisiin tämäkään väittämä

      Poista
    3. No eipä varmasti ihan jokaiseen pädekään! :)

      Poista
  12. Tää oli hauska! Siis noita tiskiharjoja ja juustohöyliä ei löydy monista paikoista Euroopassakaan. Olin itse vaihdossa Italiassa ja tuskailin tota tiskiharjan puutetta niin paljon, että mun ihana italialainen kämppis oli Ikeassa bongannut tiskiharjan ja toi sellaisen mulle yllärinä. Ilman juustohöylää elelin kyl koko ajan, mikä oli silleen vaikeeta, et Italiasta saa varmasti yksiä maailman parhaista juustoista, mut pakko oli sit vetää kunnon siivut veitsellä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah, no mielelläni mä noita juustoja vetelisin kunnon paksuina siivuina, mutta tulis kyllä tosi kalliiksi! Juusto on täällä saman hintaista kuin Suomessakin nimittäin ja osa vielä kalliimpiakin, kuten emmental, joka olis mun suosikki! :D Heheeh, pitääkin pistää merkille jatkossa jos tulee matkusteltua ympäriinsä! :)

      Poista
  13. Tää postaus oli ihan super! Musta on aina tosi mielenkiintoista oppia eri maista ja kulttuureista ja tässä postauksessa tuli kyllä paljon sellasta asiaa esiin, jota en etukäteen tienny :) Ja parit naurutkin tää aiheutti, sen verran hassuja juttuja jotkut! Kiitos tästä ja tee ihmeessä joskus toinenkin vastaava postaus jos keksit/opit lisää eroavaisuuksia yms :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah, jep pitää alkaa kerätä ylös taas aina kun jotakin uutta ihmeellistä ilmenee täällä! Varmasti parissa kuussa ehtii taas kerääntyä kaikenlaista uutta. :)

      Poista
  14. Hauska postaus:D En kovin usein kommentoi postauksiasi, mutta nyt haluaisin sanoa erään asian..
    Kiitos ihan älyttömästi, kun jaksat ja näet aikaa postauksien kirjoitteluun ja kommentteihin vastaamiseen tapahtumarikkaasta elämästäsi huolimatta! <3 Tuntuu, että sulla on hirveesti, varsinki siellä Thaimaassa, ohjelmaa jokaiselle päivälle ja kouluhommat päälle, ja silti me lukijat saadaan valoisia postauksia tänne harmauden keskelle, jossa talvi ottaa takapakkia :D
    Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ihan valtavasti tästä kommentista! Päivät tosiaan tuntuvat lentävän ohi hetkessä ja kokoajan tapahtuu niin paljon kaikkea uutta ja jännittävää, ettei kaikkea ehdi tai muista edes kertoa! Musta on kuitenkin ollut ihan mielettömän ihanaa jakaa tää kokemus täälläkin, kun tiedän, että moni mun läheinenkin seurailee mun meininkejä täältä blogin kautta ja nää on mulle itsellenikin ihania muistoja myöhemmin. :) <3

      Poista
  15. Ihanaa kun huolehtivat kulkukissoista ja muista eläimistä. Arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Terkuin justiinsa palasin ravintolasta, jossa ravintolan oma kujakissa kehräili iloisesti ympärillä hyvinvoivan näköisenä! :)

      Poista
  16. Suomeenkin pitäis saada tuollasia tupakka-askeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitäisi! Pistäisi kyllä ehkä välillä miettimään vähän tarkemmin, että sytyttääkö sen tokan aamukahviröökin vai ei! :D

      Poista
  17. olipa hauska ja mielenkiintonen postaus! :D tuntuu ihan hullulta tollanen ihon vaalennus kun on tottunut että se on just toisinpäin - pitää saada mahdollisimman paljon brunaa kun siihen on mahollisuus! olis niin kiva jos voisit kuvata sieltä videoo esim my day -tyylillä tai esim susta ja annista jotain kun se on nyt siellä :P mut idea vaan, videoita on taidettu ennenkin pyydellä haha! nauti thaikuista!! <3 oon niin kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan hullua, miten me suomalaiset mennään vaikka ihosyövän uhalla solariumiin ruskettumaan, kun täällä kuljetaan pitkät vaatteet päällä ruskettumisen ehkäisemiseksi vaikka 35 asteen helteissä! :D vois koittaa kuvata myday- videon täällä joku päivä Annin kanssa! :) jos osataan... :D En handlaa noita editointi hommia yhtään... Kiitos, nautin! <3

      Poista
  18. Vitsi olipa hyvä postaus! Näitä oli tosi mielenkiintoista lukea, tommosia ihan pikku juttuja joita ei tuu edes ajatelleeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Oonkin alkanut kerätä jo materiaalia seuraavaa part2 postausta varten! :D

      Poista