torstai 31. maaliskuuta 2016

Anni Thaikkulandiassa 1

Äää! Nyt pieni kitisemismurinanatina tähän alkuun. Oon nyt kolme päivää yrittänyt lisätä tähän postaukseen kuvia, mutta mun tietokone ei oo kestänyt ladata kuvia flickriin vielä kertaakaan tähän asti sammumatta. Eilen valvoin kolmeen asti yöllä, kun kuvat olivat ladanneet jo kaksi tuntia ja juuri kun ne olivat 95% valmiita, tietokoneeni sammui yhtäkkiä itsestään, enkä saanut taaskaan näitä kuvia koneelle! Nyt latasin nämä pätkissä niin, että lähdin itse rannalle ja jätin tietsikan lataamaan 20 kuvaa kerrallaan koko päiväksi ja kun tulin takaisin laitoin taas 20 kuvaa lataamaan ja lähdin viettelemään leffailtaa tyttöjen kanssa. Älkää siis ihmetelkö, jos postaukset laahaavat entistä hitaammin jatkossa. Uusi tietokone hyppäsi juuri ensimmäiseksi ostoslistalle, kun palaan Suomeen ja vähän ylimääräistä kertyy töistä! :D

Mutta sitten asiaan, Annihan vietteli täällä siis kaksi viikkoa, joten ajattelin kirjoittaa viikkojen meiningistä yleisesti omissa postauksissaan. Reissuista sitten hitusen erikseen, mutta siitä yleisestä olosta ja elosta täällä yhdessä seuraavaksi. :)

Kun näillä meidän tytöillä alkoi ravata täällä ystäviä, rakkauspakkauksia ja sukulaisia, alkoi itsellekin tulla äkkiä sellainen olo, että voi kumpa se Annikin saapuisi tänne mahdollisimman pian. Vaikka mun tytöt täällä onkin ihan mahtavia ja voin kertoa heille jo ihan mitä tahansa pelkäämättä, että minua tuomitaan tai puukotetaan selkään, on silti ihanaa kun saa oman läheisimmän ihmisen tänne, jonka kanssa jakaa kaikki tuntemukset ja kokemukset. Ensimmäinen yhteinen viikkomme täällä sisälsi siis parin postauksen takaisen Khao Lakin ja Similan Islands matkan, mutta sen lisäksi ehdimme tehdä täällä paljon muutakin mukavaa!

390

Reissulta takaisin kotiin saapuessamme taisimme käydä heti samana iltana Oilmassagessa Central Festivalissa. Täällä nuo hieronnathan siis ovat ihan älyttömän halpoja ja tunnin öljyhieronta on monesti vaikkapa 300b, eli 7,5e. Musta se on melkein jopa törkeää, että noita saa niin halvalla, koska hierominen on ainakin mun mielestä tosi rankkaa puuhaa ja ainakin tuolla Central Festivalissa liikkeet ovat todella hyvin varusteltuja ja kauniita ja hierojat todella ammattitaitoisia. Aion kuitenkin hemmotella itseäni nyt ihan urakalla, koska Suomessa en koskaan raaski käydä kalliissa hieronnoissa! :D

394

396

Ostoskeskuksesta löytyvässä Montra Thai Massage & Spa Academy- liikkeessä Oilmassagen saa 350b hintaan ja paikka onkin hieman laadukkaampi ja hyvällä paikalla. Tuolta on ehkä turha odottaa mitään happy ending- meininkiä ja maksankin mielelläni "hieman enemmän" kunnon paikasta.

397

400

Ensin vietiin kengät ja saatiin tilalle tyylikkyydenhuipentumatossut, jonka jälkeen päästiin jalkakylpyyn, jossa jalkapohjat hierottiin lime-sokeriseoksella, josta siirryttiin sitten hierontapedeille.

392

Central Festivalissa käydessä on kuitenkin se huono puoli, että sieltä pääsee harvoin lähtemään tyhjin käsin, koska kyseessä on suuri ja monipuolinen ostoskeskus Phuketissa. Tälläkin kertaa silmämme iskivät La Senzan alusvaatealeihin ja sieltä onkin lähtenyt matkaan jo muutamat muutkin alusvaatteet jo aikaisemmin.

Yhtenä päivänä iskettiin kunnon turistipakettitourille, jossa päästiin kokemaan monia eri paikkoja ja elämyksiä yhden päivän aikana. Paketti maksoi 1000b, joka vastaa 25e ja mielestäni hinta ei ollut lainkaan paha koko päivän ohjelman, ruokailut ja kyyditykset mukaan laskettuna.

1052

445

1067

Ensimmäisenä pysähdyttiin Apina Temppelin kohdalla, jossa turistit ruokkivat apinalaumaa ja apinat eivät pelänneet kyllä lainkaan tulla ihan kosketuksiinkin ihmisten kanssa. Laukun nyörit tiukemmin kiinni ja lippis piiloon! :D Tiesittekö muuten, että apinoille ei saisi koskaan hymyillä hampaat näkyvillä, sillä heille se viestii agressiivisuutta ja vihaista hampaiden näyttöä, jolloin niistäkin saattaa tulla agressiivisia sinua kohtaan. #Fakta

Samassa paikassa oli myös pikku kilejä!

457

467

Anni siunaamassa pässinpoikaa.

Seuraavaksi päästiinkin tallustelemaan luontopolkua, jossa päästiin ihailemaan myös vesiputousta. Pitkä kuiva kausi oli imenyt kuitenkin vedet vähiin ja tuolla oli nähtävillä ainoastaan jonkinmoinen puro, mutta tykkäsin silti paikan tunnelmasta. Isot perhoset leijailivat ympäriinsä ja polku mutkitteli viidakkomaisissa maisemissa!

1097

1086

498

500

1115

1109

Siitä siirryttiin tourimme pääohjelmiin, eli menimme ensin flengailemaan sellaisella narulla pisteestä A pisteeseen B. Naru ei ollut kovin korkealla ilmassa, mutta mua jännitti jotenkin ihan tavattomasti! Oon kyllä semmonen nössö nykyään, ettei mitään rajaa.

388

Naruflengailun jälkeen syötiin ja päästiin vihdoin laskemaan koskea kumiveneillä. Ollaan kerran aikaisemminkin kokeiltu moista viitisen vuotta takaperin Balilla, mutta oli ihan huippua päästä kokemaan tuo uudestaan! :D Mulla oli koko laskun ajan sellainen typerä kestohymy naamalla ja meidän kuski kehittelikin meille kaikkia mutkikkaita tilanteita, heitteli vettä päällemme ja kerran käski meitä hyppäämään koskeenkin polskimaan, vaikka minkään muun veneen porukka ei joutunut veteen. Homma oli kuitenkin taas ihan superhauskaa ja lähtisin tuonne uudestaan koska vaan!

387

Välissä olisi päässyt ratsastamaan norsuillakin, mutta ei haluttu osallistua tähän rastiin, joten odoteltiin muuta ryhmää jätskeillä ja siliteltiin parkissa ruokailevia norsuja.

519

522

535

Norsu on kaveri, ei viihdyke. 

529

Muistoksi tourista jäivät isot naurut ja upeat kuvat sängynpäätyyn. :D

202

Viikonloppuna järjestimmekin sitten Jennin ja Saanan synttäreiden kunniaksi muutamille vaihtotovereillemme ja thaimaalaisille buddyillemme Suomi-bileet, jossa tarjosimme heille kaikkia suomalaisia herkkuja maisteltavaksi.

016

Aamukin alkoi melko suomalais-herkullisissa tunnelmissa, kun järkättiin Annin kanssa brunssi tytöillemme, jossa oli tarjolla monia Suomibrunsseiltammekin tuttuja palasia!

009

Tuoreita hedelmiä.

010

Hapankorppujen ja taikaruispalojen kaveriksi erilaisia leivänpäällisiä.

007

Ja puuroa kaikilla mausteilla!

Rakastan järjestää brunsseja, koska silloin saa itsekin herkutella oikein huolella heti aamusta.

199

Saana sai lahjaksi meiltä VS:n meikkipussin ja Extra White rasvan! Ajateltiin, että jos tuo olisi ehtinyt jo kyllästyä tuohon lähes mustaan ihonväriinsä.

201

Valitettavasti rasva ei sitten kuitenkaan tehonnut toivotulla tavalla ja Saana on edelleen tuollainen papu.

205

Ja Jenni taas vuorostaan sai meiltä lahjakortin hierontoihin. Jenni on siis itse työkseen hieroja, joten täällä se on ollut sitten ihan lomalla hommistaan ja ottanut itse jo monen monet hieronnat täällä. Monesti heitetäänkin Jennille, että jotakin paikkaa kolottaa, mutta tyyppi on ihan lomalla ja hierontoja ei ole herunut! :D

218

Ja niihin illan bileisiin sitten! Päivä vietettiin altailla, mutta illasta siirryttiin Jennin ja Suskin kämpälle järkkäilemään juhlatarjontaa.

232

Vaasan ruispaloja ja taikaruisleipää metukalla ja juustolla, hapankorppuja, salmiakkia, turkinpippuria, lakupötköjä, ja fazerin suklaata löytyi siis seisovasta pöydästämme ja teki kyllä tiukkaa olla napsimatta itse noita kaikkia ennen kuin juhlaväki saapui paikalle! :D

234

432

436

459

Ainiin ja löytyihän meiltä vähän juomatarjoiluakin! ;)

413

Musta oli ihanaa, että niin moni halusi maistaa ihan kaikkea! Vaikka selvästikään kovinkaan moni ei tykännyt oikein mistään noista pöydän tarjoiltavista. :'D Kannoinkin jossakin vaiheessa roskapussin pöytään, johon sai sylkäistä herkut halutessaan pois.  

339

Saanuska.

250

Tytsyt.

274

Synttärisankarit.

377

Annimanninen.

476
Suomalainen, perulainen ja thaimaalainen. SUOMALAINEN RUSKEIN?!

422

469

Melkein kaikkien buddyt pääsivät paikalle ja pari heidän kaveriaankin, lisäksi meillä oli kasassa muita täältä tulleita tuttuja ja ystäviä ja mielestäni kemut onnistuivat ihan loistavasti vaikka tilaa ei ollutkaan kovin paljon meille kaikille. Ilta jatkui vielä Banglalla ja Anni pääsikin ensimmäistä kertaa kurkkimaan tuon kadun hurjaa meininkiä. Musta oli kiva, että Anni näki myös itse tuon hieman rosoisemman puolen Thaimaasta, kun yleensä tästä paikasta tulee mieleen vain juurikin nuo kaikki kauniit hiekkarannat ja palmupuut. Ilta oli hauska ja kotiin päästiin vasta aamuyöstä. Onnistuneet kemut siis! :D <3

Huuh, sainhan mä tämän postauksen kasaan vihdoinkin. Pitäisi varmaankin alkaa ladata nyt seuraavan postauksen kuvia flickriin, että ne olisi ensi viikkoon mennessä hyvällä tuurilla ladannut tänne! Huomenna alkaa taas jo viikonloppu, miten nää päivät voikaan lentää näin nopeasti. Ihan hullua, mutta huippua viikonloppua teille kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Ääää vitsi miten ruskee Saana on :D ♡ Kaikki teistä oli kyllä ruskeita, mutta Saanahan on aivan tuollainen suklaan värinen.. oon aina halunnut tollasen rusketuksen mutta eipä oo tärpänny vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha no niinpä! Ollaan oltu täällä kateellisia päivästä 1 lähtien, kun tuohon yhteen vaan tarttuu väri täällä niin hyvin! :D Muut tulee hitaampaakin hitaammin perästä... :D

      Poista
  2. Aina yhtä sydäntäsärkevää kun joku sylkee salmiakkikarkkeja roskiin ja erityisesti sillon kun on itse ulkomailla ja tietää, että karkkeja on vaan rajattu määrä. </3 :D vaikka kyllähän sen ymmärtää, etteivät ole tottuneet syömään sellasta. :) Kivat juhlat teillä on näyttänyt olevan ja ootte siskos kans nättejä kuten aina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä!! Teki oikeesti melkein mieli säästää se roskapussi, kun täältä ei tosiaan tuota salmiakkia ja lakua saa edes ostettua lisää! :D Kiitos kovasti ihanainen. :)<3

      Poista
  3. Hei Chalongin Homepro Villagessa on Villa mart -niminen ruokakauppa josta saa ainakin jotain ruotsalaisia karkkeja viimeks kun olin siellä! :D en muista kyllä yhtään oliks salmiakkia tai muuta, mut mun muistaakseni löyty jopa Maraboun suklaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii tuulia kiitti paljon vinkistä! Ajetaankin siitä tosi usein ohi, niin joku kerta vois pysähtyäkin ostoksille! ;) :D

      Poista
  4. Oon lukenut/kuullut että myös koirille hymyileminen niin että hampaat näkyvät niin tarkoittaa just tuota agressiivisuutta hymyilyn sijaan! :D Onkohan se sitten kaikilla eläimillä sama juttu, mutta uskon kyllä että koira tunnistaa omistajansa vihaiset katseet ajan myötä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti ainakaan vieraille koirille ei kannata hymyillä hampaita vilautellen! En muuten tiedä, voihan se olla. :D

      Poista