Naarasleijonat

Ne kerääntyy haaskan ympärille laumalla ja mitä pahemmin saalis on vahingoittunut, sen helpompi siihen on iskeä hampaansa. Nopea lopettaminen ei tule kuuloonkaan, vaan metsästysvietti ajaa ensin leikkimään saaliilla. Raadellaan pariin otteeseen, mutta annetaan nousta takaisin pystyyn, raahautua vähän kauemmas julmasta laumasta, mutta tartutaan sitten heti uudestaan takajalkaan kiinni. Luulitko muka, että selviät leijonien kynsistä.

Mä totesin jo muutaman viikon täällä oltuani suomalaisten eri kanavien somepäivityksiä selattuani, että voi että miten harmi se on, että suomalaiset vaikuttaa niin masentuneelta ja kettuuntuneelta kansalta. Ei ollut lainkaan sellainen olo, että tuonne mä haluan palata ja äkkiä. Tottakai Suomen pitkä, kylmä ja synkkä talvi tekee tehtävänsä ja imee elämänilon osittain siitä porukan iloisimmastakin jäsenestä, eikä sekään vielä riitä vaan suurin osa syksystäkin on pimeä ja sateinen ja pitkälle kevääseen saadaan odottaa sitä kunnon valon ja lämmön palaamista. Kaiken tuon sääolosuhteiden aiheuttaman ketutuksenkin ohella mä kuitenkin oon havainnut niin paljon ihan vaan sellaista suomalaiseen perusluonteeseen kyteytynyttä yleistä katkeruutta, masentuneisuutta ja vihamielisyyttä ihan kaikkea, kaikkia ja monesti jo omaa itseäänkin kohtaan. Oma naama ketuttaa, naapurin pärstä varsinkin ja sää nyt on ainakin 99% ajasta takapuolesta. Miksi aina muuten edes puhutaan siitä säästä... miksi mä kirjoitan nyt säästä. Ainiin, oon suomalainen.



 Rakkaus lämmittää, rakkaus yhdistää, rakkaus satuttaa, rakkaus opettaa, rakkaus puhdistaa

Hyppäsin nyt kuitenkin hieman (aika pahasti) ohi aiheesta, sillä tarkoitukseni oli jakaa todellisuudessa hieman ajatuksia, jotka ovat vahvistaneet mun ahdistusta Suomeen palaamisen suhteen. Olen nimittäin tässä seurannut sivusilmällä paria somessa käytävää kiivasta keskustelua erinäisistä henkilöistä ja itsekin olen saanut osuuteni keskustelupalstoilla käytävistä juoruringeistä. Monen toisinaan hyvinkin vihamielisiä kommentteja ja keskusteluja lukiessani mun mieleen on herännyt vain yksi suuri kysymys. Miksi? Miksi kenenkään elämä on siinä pisteessä, että tulee mieleenkään heittää jollekin keskustelupalstalle nimettömien ja kasvottomien leijonien keskelle oma ilkeä, negatiivinen ja vihamielinen kommenttinsa.



Säde vastas "Peikko kulta, pimeys vie hengen multa" Lopetetaan se peikkoilu välittömästi.
 
Mä koitin miettiä tilannetta, jossa mulla tulisi tarve kommentoida jotakin niin negatiivista ja ilkeää jollekin tai vielä pahempaa selän takana jostakin henkilöstä jollekin keskustelupalstalle. Mä en keksinyt yhtäkään tilannetta, jossa mun olisi tarve avata sanainen arkkuni tuossa muodossa muille ihmisille. Kyllä, munkin mielestä jotkut ihmiset tekevät elämässään huonoja valintoja, vääriä asioita, itseään tai muita vahingoittavia tekoja, mutta mulle ei siitä huolimatta tulisi mieleenkään kommentoida tälläiselle ihmiselle jotakin tämän tapaista: "Toivottavasti kuolet huora."

Tällä en siis todellakaan tarkoita niitä keskusteluja ja kommentteja, joissa on rakentavasti tuotu oma mielipide ja kanta esiin. Jos nyt siis keskustelua ei millään voi mielummin hoitaa vaikkapa kasvotusten jonkun hyvän ystävän kera, niin käykööt sitten kaiken mokomin tuntemattomien kanssa keskusteluja läpi joillakin palstoilla, mutta se tapa jolla ne omat mielipiteet on tuotu esiin. Mulle nimittäin monestakin keskustelusta on tullut oikeasti sellainen olo, että jollakin tuntemattomalla ihmisellä on jotakin ihan ylitsepääsemättömän suurta vihaa näitä keskutelujen "päähenkilöitä" kohtaan. Ja tätä en voi käsittää, koska tuskinpa nämä ihmiset nyt monille kymmenille muille ovat jotakin aivan kamalaa voineet tehdä.



Ny riitti, paatti alle ja muille maille.

Erityisen paha mieli on tullut vielä niistä keskusteluista, joissa on porukalla hyökätty yhden ihmisen kimppuun ja haukuttu henkilö, hänen elämänsä, lähipiirinsä ja koko historiansa aivan lyttyyn osittain puolituttujen osittain tuntemattomien toimesta ja vaikka tiedetään tasan, että henkilöön sattuu jo muutenkin, tätä jatketaan vain entisestään ja lyödään lyötyä ja otetaan pesismaila vielä avuksi, kun vallan hullaannutaan porukan yllytyksestä ja hurmoksesta.

Mun mielestä tää on aivan sairasta. Ja jotenkin niin suomalaista. Tuntuu, että suurimman osan sisällä kytee jokin negatiivisuus osittain omaa elämäänsä kohtaan, joka sitten heijastuu ihan kaikkiin muihin ja tuntuu että oikein saadaan jotakin sairasta mielihyvää siitä, että siirretään sitä omaa pahaa oloa eteenpäin.



Synkistelyn ja vihan sijaan kokeilepa vaihteeksi kulkea vaikka tuota kohden... 

Pari päivää sitten pesin käsiä vessassa allasbileissä Koh Samuilla ja huomasin miten takanani seisonut tyttö kävi katseellaan läpi mut päästä varpaisiin. Mulle tuli tosi ahdistunut olo, aloin kuivailemaan pikaisesti käsiäni ja olin aivan varma, että tyttö ajatteli musta jotakin kamalaa salaa sisällään. Yhtäkkiä tyttö pysäytti mut ennen kuin pääsin luikahtamaan ulos vessasta ja totesi aurinkoisesti hymyillen, miten ihana asu mulla oli ja kyseli päälle vielä, että mistä olen kotoisin ja toivotteli hauskaa iltaa. Mä olin aivan tyrmistynyt siitä, miten saatoinkaan luulla, että tämä tyttö ajatteli minusta jotakin pahaa. Sitten mä tajusin, että tää ajattelutapa tulee täysin siitä, että Suomessa tilanne olisi todennäköisimmin ollut juurikin niin. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun baarin vessassa joku tyttö tai useimmiten kaverinsa kera alkaa haukkumaan jopa ääneen ihan ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Milloin on järkyttävät pidennykset tai liikaa meikkiä, milloin vaan muuten vaan ihan karmea asu tai epämuodostunut naama.



 Annan sulle lahjaksi tämän, jos se vaikka piristäisi sinua.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Juupatijuu, mulla nää ajatukset on varmasti kasaantunut nyt lähiaikoina entistä pahemmin juurikin sen vuoksi, että vauva.fi sivustolla ollaan käyty kiivasta keskustelua musta ja mun siskosta ja mun on aina pistänyt vihaksi eniten juuri niinä hetkinä, kun joku yrittää loukata mun läheisiä. Keskustelupalstan juttujen vuoksi oon saanut vielä nyt valtavan määrän vihamielisiä kommentteja, joita mä en oo nyt kuitenkaan julkaissut, koska en oo halunnut tuoda sitä negatiivisuuden aaltoa mun blogin puolelle.



Elämän pienet ilot ja hetket.

Mä oon täällä kaukana aurinkoisessa Thaimaassa ja mun yleinen fiilis on kokoajan ihan mielettömän hyvä, onnellinen ja iloinen, mutta Suomesta vaan puskee negatiivista aaltoa, joka saa mut välillä miettimään, että suljenpa koko blogin ja tietokoneen vaihtoni ajaksi, jotta mun ei tarvitse liittyä tähän masennusvirteen itse mukaan millään tavalla täällä asustellessani.

En oo mitenkään tajuttoman harmistunut juuri näistä kyseisistä kommenteista tai keskusteluista, ainakaan niistä osuuksista, jotka vain itseäni koskevat, mutta oon nyt jotenkin vain niin pettynyt Suomeen ja suomalaisiin, etenkin suomalaisiin naisiin. Miksi me ollaan tälläisiä. Miksi me toivotaan toiselle mielummin pahaa kuin hyvää ja miksi meidän suurinta huvia on kokoontua yhdessä haaskan ääreen ja tökkiä sitä tikulla. Miksi meidän kansan keskuudessa ei voi vallita hyvä yhteishenki, toisten tukeminen ja nostattaminen ja miksi meille pahantahtoisuus tulee kuin luonnostaan. Mulle tulee jotenkin niin paha mieli tätä kaikkea ajatellessa ja toivonkin, että edes muutama näitä kommentteja mun blogiin jättänyt käyttäisi pienen hetken miettiäkseen, että mikä nyt niin pahasti on pielessä, että sitä negatiivista mieltä on tarve levittää eteenpäin.



Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan... (Minun ystäväni on kuin villasukka)

Pahoittelen nyt pientä tälläistä mustaa pilveä täällä aurinkoisten postausten joukossa. Tahdonkin vielä lopuksi sanoa, että tahdon taas jatkossakin tuoda näillä postauksilla etenkin suomalaisten päiviin paljon positiivista mieltä, iloisia asioita, hyvää fiilistä ja kauniita ajatuksia! Mä oon valmis ottamaan teitä kädestä kiinni ja nostamaan teitä ylöspäin, toivottavasti tekin tahdotte joku päivä tuoda jonkun päivään iloa ja kasvoille hymyn negatiivisten ajatusten ja vihamielisen asenteen sijaan. Ollaan toinen toisillemme sielunsiskoja ja parhaita ystäviä, ei vihollisia ja kilpailijoita. <3

Ainiin ja vielä ihan loppuun täytyy sanoa, että oon saanut teiltä suomalaisilta tänne Thaimaahan myöskin niin paljon iloisia ajatuksia, positiivista energiaa, mielenkiintoisia kysymyksiä, samanhenkisyyttä, aktiivista vuorovaikutusta ja hyväntahtoisia ja tuulisia kommentteja, että tämä lapsekas yleistys suomalaisten negistelystä, masentuneisuudesta ja vihamielisyydestä ei todellakaan koske teitä. Naarasleijonia on myös sellaisia, jotka puolustavat laumaansa henkeen ja vereen, taistelevat tahtonsa puolesta ja pysyvät vahvoina ja ylväinä tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. Pysykää jatkossakin yhtä upeina ja mahtavina oi te ihanat suomijellonat. <3



Peace and love. :D 

PS. Declan Galbraith ei ymmärrä myöskään tätä meininkiä yhtään. 

Phi Phi Viewpoint

Phi Phi reissu Part 2 on takana päin ja reissu oli, mitenhän sen nyt kuvailisi, räjähdysmäisen tapahtumarikas! :D 

Lähdettiin reissuun siis Asia Exchangen kautta melkein koko vaihtariporukkamme kera ja saimme venematkojen liput edestakaisin ilmaiseksi. Phi Phi jäi kummittelemaan jo ensi käynniltä sydämiimme, joten lähdimme tyttöjen kanssa matkaan toistamiseen erittäin innoissamme. Itseäni innostutti hieman myös extrana tipattoman tammikuun päättyminen, joten tiedossa oli hieman vauhdikkaampi viikonloppu kuin aikoihin. Rennot, raittiit ja elinvoimaiset viikonloput tekivät mulle tammikuussa hyvää, mutta välillä on vaan tosi kiva lähteä kunnolla viihteelle juhlimaankin hyvällä porukalla!



Lähtö oli taas aikaisin aamusta ja satamaan vievässä bussissa olikin astetta väsyneempi meininki alkuunsa. Itse olin jotenkin kuitenkin taas vaihteeksi ihan ylikierroksilla ja musta onkin hassua, miten pirteänä oon täällä monesti ollut heti aamusta, vaikka unta palloon on kertynyt toisinaan ihan laittoman vähän.





Laivalla suunnattiin heti ensimmäisenä ilmaisen kahvipisteen luo Jennin kanssa ja laivan kannella tihrustettiin epätoivoisesti pilviverhoa, jospa sieltä olisi aurinkoakin hieman siunaantunut. Pahalta näytti, mutta onneksi saatiin salmiakkeja lohdutukseksi ja tarjosinkin noista myös parille saksalaiselle vaihtarille, joista toinen sanoi maistaneensa ennenkin ja pitävänsä ja toinen taisi sylkäistä karkin ulos suustaan heti kun silmämme välttivät! :D

Phi Phille saapuessamme suuntasimme suoraan ensimmäiseen vastaantulevaan hostelliin ja buukkasimme sieltä pari huonetta yhdeksi yöksi mulle, Sinille, Saanalle, Jennille ja Suskille. Näin saatiin kamat kivasti turvaan ja pakattiin nopeasti rantakassit valmiiksi, että päästiin viettelemään päivää saarella.





No eihän se aurinko sitten alkanut paistamaan myöhemminkään. Istuskeltiin tovi vilteillä, kuuntelin parhaan ystäväni Sonjan metriääniviestiterveisiä Suomesta ja rupateltiin tyttöjen kanssa juttuja elämästä ja kuolemasta ja jossakin vaiheessa myös taidettiin kaikki pillittääkin yhteen ääneen. Mitäh?! Phi Phi reissun ei kuuluisi näyttää pilviseltä ja itkuiselta, joten päätettiin kerätä kamat kasaan ja lähteä seikkailemaan saarelle ja katsastamaan mitä muuta rantaelämän lisäksi sillä oli tarjottavanaan.



Phi Phin pääkaduilla on valtavasti erilaisia pieniä kojuja, liikkeitä ja ravintoloita ja tekikin aika tiukkaa, ettei jääty shoppailemaan taas kaikenlaista turhaa krääsää. Nopeasti kuitenkin bongattiin opastekyltti Viewpointille päin ja päätettiin lähteä tarpomaan sitä kohti.



Portaiden alapäässä uhmailtiin, että edessä olisi 3 km kapuaminen ylös, mutta mun mielestä matka ei ainakaan tuntunut lainkaan niin pitkältä, vaikka kyllähän siinä hengästymään itsensä sai.



Jos naama on hikinen ja kulahtanut, niin aina voi kuvata jalkoja! Tää on toiminut mun tän reissun teemana oikein näköjään, kun tuntuu, että mun joka toinen Instagram kuvakin on jaloista napsaistu! :D





Noita portaita oli sitten ihan kiitettävän monta tuon reitin varrella.



Huom! Vesipullot matkaan kapuamista varten!











Ensimmäisen porrasrykelmän jälkeen saavuttiin välitasanteelle, josta oli jo melkoisen kivat näkymät siitäkin alas rannoille. Vieteltiin siinä hetken hengähdys- ja juomatauko.



Saanan kanssa oltiin ihan rakastuneita uusiin ystäväkoruihimme. <3 Saana oli jo monta viikkoa hokenut, miten mun ei tarvitse ottaa mitään paineita ystävänpäivälahjan hankinnan suhteen, joten mä hoidin homman sitten pois alta ja ostin meille nuo härpäkkeet käsiin roikkumaan! :D



Välitasanteelta matka jatkui, koska ylös asti oli päästävä!

















Matkan varrella bongailtiin upeaa kasvillisuutta, paljon paljon kissoja sekä yksi muistomerkkikin.









Ylös asti päästyämme pääsi vihdoin toteamaan, että kannatti kavuta. Näkymät olivat henkeäsalpaavan upeat ja tuli taas kerran hetkellisesti hyvin epäuskoinen olo, että täällä sitä nyt olla möllötellään vaan. Oon nähnyt monesti kuvia tuosta Viewpointista jo ennen kuin edes tiesin, että mistä päin maailmaa moinen näkymä löytyy. Nyt sitä sitten jökötti itse katselemassa livenä tuota ilmestystä.









Ylhäällä huilailtiin pitkän kiipeämisen jäljiltä, vedettiin jädet nassuun, ihasteltiin maisemia ja kerättiin voimia paluumatkaan.





Paluumatkalla bongailtiin harvinaisia tallaajia. Onhan näitä täällä, mutta nää oli ensimmäiset johon törmäsin täällä!



Alas päästyämme kaikilla oli aivan vietävä nälkä! Oltiin bongattu aikaisemmin BBQ- paikka, josta sai iltasella ottaa seisovasta pöydästä niin paljon tavaraa kuin vain jaksoi syödä vaivaisen 300b hintaan.

Sinnehän sitä sitten suunnattiin, kun nälkä oli kasvanut tarpeeksi suureksi tarpoessamme mäkeä ylös ja alas.





Ja voi vitsit, miten hyvää kaikki tuolla olikaan. Tykkään tosi paljon thaimaalaisesta sapuskasta, mutta välillä on kyllä ihan mielettömän ihana syödä jotakin muutakin ja tää tyydytti taas monen monen päivän tarpeet.

Myöhemmin kokoonnuttiin alkuperäisellä lähtöporukalla rantabaareihin tanssimaan, juhlimaan, katsomaan erilaisia iltashowta ja hörhelöimään sinne ja tänne! Phi Phillä parhaat bileet keskittyykin juuri tuonne rantabaareille ja päästiinkin näkemään erilaisia akrobatia- ja tulishowta.







Tulilimbo humalaisten turistien kera. Erittäin turvallinen yhdistelmä! Ensimmäisen illan bileet olivat ihan valtavan hauskat ja oltiinkin tuolla viettämässä iltaa ihan tappiin asti.

Seuraavana päivänä meidän PITI lähteä takaisin kotiin muun porukan mukana, mutta jotenkin siinä sitten tuli yhtäkkiä pari muuttujaa matkaan... Tavattiin Suomessa asustellut Fransisco, joka kuuli kaupan edustalla meidän höpöttelevän suomea ja tuli juttusille. Nopeasti siinä oltiin sitten esitelty itsemme ja Fransisco esitteli meidät kavereilleen ja jotenkin kummassa me oltiin yhtäkkiä jäämässä vielä yhdeksi yöksi Phi Phille! :D



Kippistä vaan, suunta kohti poikien dormeja ja viestiä järjestäjille, että jäädään laivasta ja tullaan vasta seuraavan päivän purkilla.

Käytiin heittämässä kamat dormeille ja suunnattiin lähes välittömästi lähellä sijaitseviin allasbileisiin!



Nää kemut olivat juuri sellaiset, jotka pläjähtää mieleen mulle välittömästi, kun kuulen sanan allasbileet! En ollut koskaan ollut vastaavissa ja nää oli kyllä ihan huiput. Tuonne on päästävä vielä uudestaan. Ehkäpä sitten, kun saan siskoni tänne vieraisille! ;)





Vietettiin bileissä koko päivä ja vähän matkaa iltaakin, kunnes alkoi tulla niin viileä, että oli aika siirtyä takaisin dormeille kuivailemaan ja valmistautumaan vielä yöelämää varten.

Itsehän sitten jäin tässä vaiheessa matkasta ja nukahdin huoneeseemme kuin tukki muiden laittautuessa iltabileitä varten. Ehkäpä ihan hyvä niin... :D



Aamulla heräsin nimittäin virkeänä 13 tunnin yöunien jälkeen ja menin herättelemään muita heppuleitamme, sillä sänkypaikkojen ja huoneen luovutus oli 11. Pojat olivat sattumoisin lähdössä kanssamme samana päivänä Phukettiin, joten mentiin yhdessä tuhdille aamiaiselle ja suunnattiin satamaan, eri laivoihin tosin.



Samana iltana saatettiin eksyä esittelemään vielä Banglaa samaiselle porukalle ja tiistainen koulupäivä ja pistokoe olivatkin sitten melkoisen rankkaa settiä. Elossa kuitenkin selvittiin kaikesta huolimatta ja reissu olikin kyllä yksi matkamme kohokohdista!

Tällä hetkellä ollaan Full Moon Party huminaa viettelemässä tyttöjen kanssa Koh Phanganilla. Ajastin tämän postauksen tänne kuitenkin, jottei tule koko viikon hiljaisuutta täällä blogin puolella. Kivaa loppuviikkoa, palailen luultavasti viikonloppuna kuvioihin. <3 :)