perjantai 13. maaliskuuta 2015

SPRINGTIME

No se kevät! Pakkohan tätä on nyt hehkuttaa, koska onhan tämä vaan niin kivaa. Musta tuntuu, että oon hokenut koko loppusyksyn ja talven läheisille ja ystäville, että "kyllä se siitä sitten, kun aurinkokin alkaa taas paistaa ja kesä lähenee..." Ja niinhän se taas olikin. Kaikki tuntuu vaan heräävän henkiin luonnon kanssa samaan aikaan ja puhelin alkaa taas päristä erilaisista kevätsuunnitelmista, joita talviunilta heränneet kaverit keksivät. :D

Aloitin toissapäivänä kevään lenkkeilykaudenkin ja yllätyin siitä, miten vaivattomalta juokseminen tuntui pitkän tauon jälkeen! Harmittaa, kun en tajunnut laittaa puhelimen kilometrilaskijaa päälle, sillä 10 km tavoitteeni ei jäänyt välttämättä kovinkaan kauas. ;) Tuli niin hyvä fiilis, kun huomasi, ettei kevyen juoksutakin kanssa tullut edes yhtään kylmä. Sovittiin Jaakon kanssa, että kerta viikkoon olisi nyt lenkkeiltävä, mutta nämä meidän lenkisopimukset on nähty kaatuvan jo monen monta kertaa. Ehkä tämä kevät on poikkeus!

Asukuvien nappaileminen jäi talvisaikaan hieman taka-alalle, sillä valo vaan ei yksinkertaisesti riittänyt siihen asti, että koulusta ja töistä olisi ehtinyt ajoissa kotiin kuvailemaan. Nyt kuitenkin valoa riittää melkein kuuteen asti illalla, joten asukuvatkin tekevät taas comebackin.

169

Innostuin ehkä vähän liikaakin auringonpaisteesta, joten vedin ylleni pitsisen paidan. Paksu ja lämmin karvaliivi tosin tasapainotti ja lämmitti hieman asuakokonaisuutta.

181

189

183

Aurinkolasit - Ginatricot
Pitsipaita - Nelly
Karvaliivi - Members
Nahkatakki - Vila
Housut - H&M
Laukku - D&G
Kengät - H&M

179

Mustaa karvaa, nahkaa ja pitsiä. Nyt on näköjään sekoitettu vähän joka materiaalia keskenään, mutta ihan hyvin sopivat mielestäni yhteen samanaikaisestikin.

186

185

Ensi viikolla saan vielä siskonikin Suomeen viikoksi, joten pääsee fiilistelemään yhdessäkin kevättä ihan kunnolla! Ollaan jo suunniteltu paljon yhteistä puuhaa viikolle, joten toivottavasti säät suosivat edelleen. :)<3

Tänään suunnataan ystävien kanssa Serenassa järjestettäviin Waterland-bileisiin ja saankin jo aamupäivästä tyttöjä brunsseilemaan luoksemme. Halataan jos tavataan bilekaimat! Keväistä viikonloppua muillekin ruudun sille puolelle. <3

8 kommenttia:

  1. Kun sulla on instassa kuva jossa on pinkit bikinit, jotka oot vissiin laittanut waterlandiin. Niin mistä oot ostanut sen alaosan? :) se on tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihan superihanat! Hankin ne tosin viime kesänä Saksasta pienestä bikiniliikkeestä Heidelbergista! :( ulkomailla on tosin monesti samantyylisiä ihan perus rantakaupoissa :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää toi asu, karvaliivi on ihana<3 Heheh, oon huomannu myös itsestäni sen, että toi aurinko ja kevään tulo oikeesti piristää ja tavallaan on tullut vihdoin herättyä jonkinasteisesta talvihorroksesta :D Pidä hauskaa Waterlandissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon myös ihan rakastunut tuohon liiviin! Niin pehmoinen ja lämmin! :D no ihan selkeesti talvipölyt alkaa kadota silmistä ja mieli piristyy!! Kiitos, hauskaa pidettiin! :)<3

      Poista
  3. Onpa ihana liivi ja kiva asu! :) sulla oli instassa taas ihana brunssi kuva niin tuli mieleen sellainen, että olisko mahdollista saada jtn ruokapostausta kuinka kasata brunssi ja mitä kaikkea hyvään brunssiin sun mielestä kuuluu :) teilläkun näkyy kaikkia ihania juomiakin yms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti! :) hei tosi hauska idea! Voisi suunnitellakin jonkun tuon tyyppisen postauksen joku päivä! :) kiitti vinkistä!

      Poista
  4. Aivan ihana postaus jälleen!<3 täältä sun blogista saa niin hyvän fiiliksen ja tulee hirvee himo alkaa valmistaa herkullisia ruokia/välipaloja etenkin hedelmistä:) ja sitten viellä tekee kauheesti mieli lähteä tuonne raittiiseen kevät ilmaan liikkumaan,ja viellä kaiken kukkuraksi tekee mieli pukeutua päivä päivältä mukaviin keväisiin asukokonaisuuksiin! :) olet Essi upea nainen ja susta kaikkien pitäs ottaa mallia sillä olet mahtava esimerkki miten hauskaa elämä on terveellsilläkin elämäntavoilla,ihanaa kevättä sulle ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten ihanasti sanottu!! :D ihan huippua, että oot saanut täältä inspistä terveellisempiin elämäntapoihin ja iloista ja aktiivista mieltä vielä kaupan päälle! :) ja superihanaa kevättä sullekin <3

      Poista