keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Viikon helmiä

Viime viikko oli erittäin tapahtumarikas ja tuntui siltä kuin olisin ollut kokoajan menossa johonkin suuntaan! Paljon kaikkea kivaa viikkoon mahtuikin, mutta kyllä tässä täytyy joku päivä pyhittää puhtaaseen sohvalla möhöilyyn, että kaikesta tästä selviää kunnialla läpi. :D

Kamera on kulkenut aika vähän mukana viikon meiningeissä, mutta muutamana päivänä olen onnistunut nappailemaan kuviakin. Kun valoisaa aikaa päivästä alkaa olla paljon vähemmän, kuvat ovat huonolaatuisempia ja heilahtelevat ja kuvausjälki on jotenkin synkkää ja masentavaa, eikä kameraa ole jaksanut kuljettaa yhtä ahkerasti mukana kuin kesällä.

298

444

546

Loppuviikosta koitti onnellinen päivä, kun Sonja sai vihdoin ja viimein pienen tollerin kotiinsa.

541

En ollut aikaisemmin edes tiennyt kyseisestä rodusta mitään, mutta olen täysin myyty!

362

403

Kauniinpaa tapausta saa hakea.

518

466

531

Meillä synkkasi välittömästi ja oltiin jo puolessa tunnissa ihan parhaita ystäviä. <3

Perjantaina ystäväni Tiipe kutsui tyttöporukkamme Helsinkiin leffapicnic tapahtumaan, joka kuului Helsingin juhlaviikon ohjelmaan.

626

Vaikka säät olivat hieman viileät ulkona istumiseen, kunnon vaatekerrastolla pysyi lämpimänä jatkoille asti.

574

613

585

589

580

Puin päälleni paksun kaulahuivin (Nelly.com), kirppikseltä ostamani valkoisen neuleen ja tummansinisen takin, conssit, mustan laukun (BHPC) ja beiget farkut (Bershka).

630

Leffa jäi näkemättä, sillä keskityimme tyttöjen kanssa vaihtamaan viime hetken kuulumiset ja juomaan syömään eväitämme. Ilta jatkui vielä millissä hulluna tanssien ja nauraen! Kiitos tytöt, pian uusiksi. <3

276

Sunnuntaina suuntasin vielä katsomaan ystäväni ja hänen kihlattunsa uutta pentua. Näitä pentuja nyt putkahtelee lähipiiriin ja onkin vaikeaa pitää pentukuumetta kurissa! Koiranpentu ei sopisi kuitenkaan tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni millään, joten ystävien pennut riittäköön lievittämään kuumetta vielä muutamaksi vuodeksi.

262

273

Pikkuherra oli niin tajuttoman suloinen, että se sulatti sydämeni välittömästi. <3

214

Tämäkö muka pelottava "tappajakoira"?

Tiedossa on varmasti ihastuttava ja puuhakas syksy, kun saa seurata yhdessä ystävien kanssa pienten perjeenjäsenten kasvua ja ehkäpä toisinaan pääsee myös näiden pikkuisten lastenvahdiksi. ;D

29 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia pentuja! <3 Ja sä olet kaunis kuten aina :))

    VastaaPoista
  2. Minkä takia rypistät sun otsaa usein kuvissa? On vaan pistänyt silmään kun näitä sun kuvia tullut kateltua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeh.. Kun "hymyilen silmillä" mun otsa kurpistuu automaattisesti ihan rullalle, mikä on vähän ikävä homma, koska otsaan on alkanut jäädä sellaiset selkeät naururypyt muutenkin kuin vain hymyiltäessä. :D

      Poista
    2. Mulla on sama ongelma! Semmoset viivat jääny otsaan ku tulee jotenki rypisteltyä sitä :'D oon luullu et oon ainut

      Poista
    3. Hahah jep sama homma! :'D

      Poista
    4. Kannattaa harjotella hymyilemään ilman otsan rypistämistä, itellä ainaki autto se et harjottelin peilin edessä sillee että laitoin teipin ottaan :D

      Poista
    5. Hahah kekseliästä! Eipä tuo paria ryppyä suurempi harmi ole ollut, niin ehkä mä vain hyväksyn tän kurppaotsaisuuteni.. :D

      Poista
  3. Kiitos Essi tästä hyvänmielen blogista :) Piristät aina päivää näillä jutuillasi ja vaikutat muutenkin niin aurinkoiselta ja ihanalta ihmiseltä<3 Kaikkea hyvää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos sulle! Helposti jaksaa iloisesti kirjoitella, kun täällä kommenttiboksin puolella on näin pirteä ja positiivinen tunnelma! :)<3

      Poista
  4. Yhyy tuli kauhea ikävä omaa kullannuppua kotiin noista ekoista kuvista missä on tolleri :'( muutin nyt 9 kuukaudeksi lontooseen ja jouduin jättämään meidän perheen novascotiannoutajan suomeen. Meillä on Nupulla musta kirsu ja vähän mustaa korvanlehdissä ja se on kyl paljon erinäkösempi kun nää värivirheettömät mut ei yhtään vähemmän sulosempi, toi rotu on vienyt mun sydämen<3 niiin suloinen kyllä myös tuo toinen koira :) eiköhän kaikki pennut ole! Ihan viisasta olla hankkimatta koiraa jos ei siitä jaksa huolehtia tai ehdi elämäntilanteesta johtuen. Etköhän sä saa noista iloa kyllikses ja sit myöhemmin voit hankkia paremmalla ajalla oman hurmaavan karvapallon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rotu on kyllä ihan mielettömän suloinen ja mitä nyt rotuominaisuuksia selatessa ehdin selvittää, niin vaikuttaa myös luonteeltaan ihan mielettömän ihanalta rodulta. :) No aika kulkee onneksi nopsasti reissussa! Niinpä, kyllä näistä varmasti riittää iloa vähän mullekin. :D <3

      Poista
  5. Voi miten söpöjä pentuja teillä on nyt lähipiirissä, aivan ihania <3 upea tuo sinun asusi, olet kyllä niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  6. Mitä huulipunaa sinulla on? :)

    VastaaPoista
  7. mikä rotu toi eka koira on? :-)

    VastaaPoista
  8. Voiko kukaan oikeesti olla noin säkenöivän kaunis?? Siis ei herranjumala :D Vastaat niin täydellisesti mun kauneusihanteita kuin joku vaan voi! Oot yksinkertaisesti upea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wääää.... voi sinua. <3 :D Kiitos ihana. :)

      Poista
  9. kokeilisit vaaleanruskeita raitoja, sun silmät ja kasvot muutenkin tulis paremmin esille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä juu ajattelin, että annan nyt oman tyven kasvaa rauhassa, kun mulla on aika vaaleanruskea tyvi nimittäin, ja sitten ehkä siihen sekaan vaaleita raitoja kirkastamaan myöhemmin. :)

      Poista
    2. Ja ehkä siis myös hunajaisia/vaaleanruskeita voisi laittaa sekaan sitten myös. :D

      Poista
  10. Omg mitä koiranpentuja!!! Toinen pehmeä pallero ja toinen ryppynahka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiiin, mä oon ihan rakastunut kumpaiseenkin<3

      Poista
  11. Mitä alaa aloit opiskelemaan?:)

    VastaaPoista
  12. Mistä toi takki on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veromodasta alunperin, kirpparilta meikäläisen kaappiin. :D

      Poista