Suurperhe on aina ollut mielestäni ihan huippujuttu. Olen ollut tekemisissä jo niin monen erilaisen ihmisen kanssa pienestä pitäen ihan vain oman perheen sisällä, että perheen ulkopuolellakin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen on ollut aina minulle luontevaa ja helppoa. Saman perheen sisällekkin voi mahtua niin monenlaisia luonteita ja persoonia. Meillä on ollut urheilijoita, hevareita, partyanimaleja, muusikkoja, pissiksiä, taiteilijoita, kirjallisuuden ystäviä, symppiksiä, skeittareita, teiniangstisia ja yhtä kaikki ihania persoonia perheessämme. Sen päälle vielä listataan kaikkien ystävät ja kumppanit, joista osa on kuin omaa perhettä. Entäpä sitten isovanhemmat, läheiset sukulaiset ja perhetutut, samaa suurta laumaa kaikki.
Suuressa perheessä on myös oppinut jakamaan asioita. Monesti kivoimmat joululahjat olivat yhteisiä. Suuresta ruokakattilallisesta tehtiin tarkkaa mittausta lasten keskuudessa, vaikka ruokaa olisikin ollut riittävästi, haluttiin olla tasoissa. :D Ai sinä haluat katsoa samana päivänä ystäviesi kanssa leffaa alakerrassa? Selvä, katsokaa sitten, ilmoitan kavereille, että tulevat sittenkin huomenna. Isoveli piirtää hienon monta päivää vievän realistisen kokoisen ihmishahmon ja löytää seuraavana päivänä pienet huoneestaan tussien kanssa taiteilemassa teokseen hieman väriä. :D Saanko ottaa kameran mukaan ystäväni synttäreille, vaikka sullakin olisi tänään ne juhlat? Saat, mä saan sitten ensi kerralla. Kuinka kauan sä oot ollut tietokoneella? Äitiii Anni on ollut jo tunnin, eikä päästä mua koneelle. :D Vahditteko pieniä sillä aikaa kun me käydään kaupassa? No mä olin kyllä just lähdössä kavereiden kanssa ulos, mutta okei. Jakamaan siis niin omaa aikaa, materiaa, hermoja, elintarvikkeita kuin tunteitakin.
Vanhempamme erosivat kun olin aloittanut alakoulun. Vanhempieni välit ovat olleet aina hyvät, eikä eronkaan jälkeen tarvinnut riidellä pahemmin meistä tai muistakaan asioista. Vietimme tuolloin lähes jokaisen viikonlopun isämme luona ja arjen sitten äidin luona. Myöhemmin vanhempani löysivät vielä uudet ihanat kumppanit, joista tuli osa perhettä. Ja uusia sisaruksiakin siunaantui perheeseen. Vauvoja on tullut hoideltua siis sen viitisen kappaletta, että en voi samaistua siihen vauvapelkoon, mikä monella tutullani on, kun saa syliin pienen kuolaavan nyytin, eikä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä, tai miten päin sitä pitää.
(Jaakko) :D Perhe siis hitaasti, mutta varmasti kasvoi oikeaksi suurperheeksi ja vaikka aina ei ole saanut kaikkea mitä haluaa ja on joutunut jakamaan paljon asioita elämässään, minusta tuntuu siltä, että olen nimenomaan saanut kaiken sillä, että perheeni on niin suuri ja loistava. <3
Tässä vaiheessa aletaan päästä aiheeseen. Avasin vain hieman taustoja ensin. Ennen oli helppoa pitää yhteyttä suureenkin perheeseen, sillä niin oli sovittu ja niin ajankäyttö oli järjestetty. Asuttiin äidin luona, ja viikonloput iskän luona. Samalla tavattiin perheen kesken isovanhempia ja perhetuttuja säännöllisesti. Nyt kun asuu omillaan, osa perheestä on muuttanut Saksaan, osa asuu Lahden motarin suunnalla ja osa taas Helsingin motarin suunnalla, ei kaikkien tapaaminen olekkaan ollut enää niin helppoa. Lisäksi sitten vielä kaikki omat suunnitelmat ja muut läheiset ihmiset ja Jaakon perheen kesken vietetty aika.
Minulla oli tänä kesänä runsaat neljä viikkoa palkallista lomaa. Perhettä koskeviin suunnitelmiini kuului mm. käy Saksassa perheen luona, kutsu pikkusisarukset yökyläilemään luoksesi, tapaa monta kertaa kummilastasi, käy vihdoin isäsi "uudessa" asunnossa kyläilemässä, käy tapaamassa isovanhempiasi päiväretken merkeissä, mene Jaakon mummin ja sukulaisten mökille ja tee ruokaa perheellesi kotonasi. Tältä listalta olen toteuttanut vain muutaman kohdan ja se on ihan oma vikani. Lomaviikkoni olen asettanut niin, etten ole itse joko ollenkaan Suomessa, tai sitten vaihtoehtoisesti olen Suomessa, mutta niin täyteen buukannut itselleni touhua, etten syystä tai toisesta ole muka ehtinyt näitä perhettä koskevia suunnitelmiani toteuttamaan.
Huono omatunto alkaa kalvaa, kun alan huomata, että kesä alkaa olla reippaasti yli puolenvälin, viikonloput loppukesää kohden alkavat näyttää aika täyteen suunnitelluilta, enkä ole taaskaan säästänyt tarpeeksi aikaa perheelleni kalenteristani. Oma syy. Nyt alkaa olla kuitenkin sen verran ikävä esimerkiksi pikkusisaruksiani Lahdesta, että sitä aikaa on tehtävä. Tämä olkoot siis jonkinlainen lupaus itselleni siitä, että tähän asiaan on tehtävä muutos. Lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia, ettei kohta heidän elämästään ja persoonastaan tiedä edes tarpeeksi. Haluan olla läheinen isosisko sisaruksilleni, lapsi vanhemmilleni ja lapsenlapsi isovanhemmilleni. Mikä estää? Omat suunnitelmat ja kesäjärjestelyt. Tiedän, että kun perheenjäsenet kasvavat ja muuttavat erilleen, ei yhteistä aikaa luonnollisestikkaan löydy enää samalla tavalla kuin yhdessä asuttaessa, mutta itselläni kun sitä aikaa olisi tänä kesänä ollut aika runsaastikkin.
Vietän tämän viikon Saksassa perheeni luona ja kun palaan kotiin Saksasta aion järjestää sopivan välin sille, että saisin pikkusisarukseni Lahdesta päin viimein luoksemme yökyläilemään ja tekemään kaikkea hauskaa maan ja taivaan väliltä! Minä lupaan.
