perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuoden viimeiset Saksassa

Aina kun olen tarvinnut pienen hengähdyksen arkeeni, on paras vaihtoehto ollut lentää äipän siipien suojaan. Näin iski jälleen taas tarve ja kaipuu ja päätettiin lähteä siskoni kanssa uudeksi vuodeksi Saksaan, sillä viettiin joulu tänä vuonna isäni luona. Mukaan napattiin sitten vielä poikaystäväni ja tämä olikin samalla ensimmäinen kerta, kun Saksan puolen perheeni tapasi hänet.

Lähtöpäivä tuli nopeasti joulun jälkeen ja aamu viideltä sitä sitten lähdettiin vaeltamaan kohti lentokenttää. Suomen päädyssä törmättiin vielä sattumalta matkalaukkujen luovutuksessa ystävääni Isbeen, joka muutti nyt kevääksi Thaimaahan asustelemaan! Nyyh. <3

fullsizeoutput_1a8

Nukuin lähes koko lentomatkan ja Saksan päässä oli ihana herätä auringon säteisiin! Muutama tunti ja pilvinen ja harmaa sää oli tipotiessään. Hyvä fiilis kohosi entisestään, kun lentokentällä oli vastassa äitini ja isäpuoleni lisäksi myös Elli-koiruutemme.

fullsizeoutput_1a5

Kotona äippä valmisti meille tervetuliais"drinkit".

fullsizeoutput_1a9

Kesän jälkeen en ole valmistanut kertaakaan itse vihersmoothieta ja tuli taas huomattua, miten tällä vaan on niin hyvä lumevaikutus, että tämän jälkeen tuntuu kuin olisi vetänyt jonkun energia-piristyspommin. Pitääpä ottaa taas arkeen nämä itsekin mukaan ja hämätä itselle lisäenergiaa viikkoihin. :D

fullsizeoutput_1b3

Ensimmäisen päivän sää lupaili niin paljon, että loppujen päivien sumuverho tuntui entistäkin synkemmältä.


fullsizeoutput_1cb

Ensimmäisenä päivänä iskettiin Mannheimiin kiertelemään parit liikkeet ja lounaalle meidän perheen vakkari paikkaan sushibuffaan. Ideana tuolla siis on, että jokaisella erivärisellä lautasella on oma arvonsa ja niitä voi nappailla tuolta hihnalta mielensä mukaan niin paljon kuin haluaa. Kokit valmistavat jatkuvasti lisää erilaisia annoksia esille. Mielestäni hauska idea ja saa itse valita, syökö niitä kalliimpia annoksia vai vähän lompakolle ystävällisempiä vaihtareita.

IMG_7472

Samana iltana pyörähdettiin vielä kaupunkimme omassa keskustassa kenkäkaupoilla ja moikkaamassa Annin Saksa-ystäviä eräässä raflassa. Ilta ei venynyt kovin pitkäksi, sillä oltiin reissaamisesta ja aikaisesta herätyksestä sen verran väsyneitä tuossa vaiheessa.

fullsizeoutput_1cf

Toisena päivänä nukuttiin ilman herätyskelloa, mutta herättiin siitä huolimatta hyvin Ellin aamulenkin aikoihin.

fullsizeoutput_1d0

Onneksi jaksettiin nousta ylös ajoissa, sillä toisen päivän aikana sankka sumu vyöryi Saksan ylle ja pysyikin paikallaan melkein koko loppu loman ajan.

fullsizeoutput_1d4

Viiniviljelmille siis!

fullsizeoutput_1e0

fullsizeoutput_1e5

Tätä rauhoittavampaa paikkaa on vaikeaa keksiä. Tuolla tuntuu siltä kuin puhdistuisi kokonaisvaltaisesti kaikesta stressistä, kiireestä ja elimistön myrkyistä. :D

fullsizeoutput_1e7

fullsizeoutput_1e8

fullsizeoutput_1ea

fullsizeoutput_1eb

Tuona aamuna tarkeni vielä paksuilla huppareilla ja innostuttiin kuvailemaan samalla tiimi-asujamme. Olin ennen joulua käytännössä pöllinyt Jussin mustan Addun hupparin itselleni, sillä käytin sitä melkein aina hänen luonaan ollessani ja nappasinpa välillä mukaan kotiinkin. Jostakin kumman syystä sain sitten oman moisen joululahjaksi. :'D

fullsizeoutput_1ed

Toinen päivämme vierähti Heidelbergissä paikkoja kierrellen. Heidelberg on siis yksi Saksan suosituimpia turistikaupunkeja ja sieltä löytyy kauniita putiikkeja, ruokapaikkoja, kahviloita, pubeja, shoppailtavaa, suuri upea linnake ja koristeellinen joen ylittävä silta.

fullsizeoutput_1ee

fullsizeoutput_1f0

Pysähdyttiin tunnelmallisessa kahvilassa kakkupaloilla ja kahveilla.

fullsizeoutput_1f1

Tuolla mulle iski yhtäkkiä todellinen joulufiilis, jota tänä jouluna en oikein ehtinyt saada päälle kunnolla töiltäni.

fullsizeoutput_1f2

fullsizeoutput_1f5

Ja tottakai hoidettiin jokaisen turistin velvollisuudet ja käytiin ihmettelemässä siltaa ja napattiin sieltä perinteiset turistikuvamme.

fullsizeoutput_1f8

fullsizeoutput_1f9

Luultiin, että Saksassa oli kylmä, mutta auta armias, kun palattiin Suomeen reissusta! Hyrr... Laittomat säät käynnissä. Ei ole ihmisen paikka tämä.

fullsizeoutput_1fa

Illan pimetessä palattiin kotiin ja mentiin vielä illaksi Jussin ja perheemme pienimpien kanssa lämmittelemään varpaita kotiamme lähellä sijaitsevaan kylpylä Miramariin. Miramarissa päästiin lämmitettyihin ulkoilma-altaisiin sekä hulluihin vesiliukumäkiin. Hulluihin kirjaimellisesti! Sain selkääni niistä pari mustelmaa ja keuhkoni täyteen vettä. :D Miten tuollaisiin päästetään lapsia ollenkaan.

Seuraavana aamuna odottikin lähtö Luxemburgiin uuden vuoden viettoon. Aivan ihana, rentouttava ja elämysrikas reissu takana. Ei olisi voinut vuotta paremmin aloittaa ja tammikuu aloitettiinkin täällä ihan uusilla energioilla ja fiilareilla kiireisen ja stressaavan syksyn jälkeen. Kivaa loppiaista kaikille! <3 

21 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita kuvia ja mikä ihana hauveli!<3
    Todella hyvän ja mukavan näköinen tuo huppari :D en yhtään ihmettele että lainailit sitä :D
    Mistä oot hommannut tuon ihanan takin joka on päälläsi siltakuvissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onnistui kyllä hyvin tältä reissulta kahlita tunnelmaa kuviin, oli nimittäin 3 kuvaajaa matkassa reissussa! :D Huppari on ihan mun lemppari ja varsinkin nyt talven pakkasissa ihan paras <3 :D Takki on bershkasta kotoisin ja löytyi ainakin vielä viime viikolla alennuksista kaikkia kokoja! ;)

      Poista
  2. Ihan super ihania kuvia ja söpöt noi sinun ja poikaystäväsi kuvat! :) tiimiasut on aina parhaita ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti kumpaisenkin puolesta <3 heheeh :D :)

      Poista
  3. Hei minkä nimiset noi sun niken kengät on?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on itseasiassa mun Saksan pikkusiskon kengät, joten en osaa yhtään sanoa niiden mallin nimeä! :D Voin kyllä kysäistä sen. :)

      Poista
  4. Ompa ihania kuvia ja kiva kun oot takaisin täällä kirjoittelemassa! :) bongailin sulta söpöt adidaksen legginsit, ootko milloin hankkinut? Mahtaakohan enää löytyä, näyttää niin kivoilta kotipökiltä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kyllä ollakin takaisin täällä! :) <3 Sain addun leggarit joululahjaksi, niin en valitettavasti osaa nyt sanoa mistä ostettu, mutta voin kysäistä asiaa! :) On kyllä maailman mukavimmat! 😍

      Poista
    2. Addut on Stockan verkkokaupasta kuulemma! :)

      Poista
    3. Jee kiitos! :) Löytyykö sulta mikä koko? Mietin xs-s välillä, onkohan millaista mallia :D

      Poista
    4. Mulla xs ja noi on kyllä tosi joustavat! :)

      Poista
  5. Minkä rotunen Elli on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli on sekarotuinen pelastuskoira Espanjasta! :) Eli ei tarkalleen edes tiedetä, mitä kaikkia rotuja siinä on! :D

      Poista
    2. Hän on kyllä niin suloinen yksilö että haluis melkee itellekkin samanlaisen :D

      Poista
    3. Elli on kyllä koirista suloisin! :D <3

      Poista
  6. Heippa! matkustitte viime keväänä Phuketista khao lakiin? Menitte siis ilmeisesti taksilla niin jäin miettimään että eikö se tule älyttömän kalliiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaan taksit on siis todella halpoja ja matkaa oli alle parin tunnin verran, niin olisikohan se ollut joku 20e per naama, kun meitä matkusti 4 henkeä :)

      Poista
  7. ja toinen kysymys: Missäpäin Bangkokkia yövyitte? Oliko se hyvä paikka asua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bangkokista en muista millään sen alueen nimeä jolla asuttiin, mutta siitä oli melko lyhyt ajomatka keskustaan, joten oli ihan hyvällä paikalla, kun keskustassa ja markkinoilla enimmäkseen siellä pyörittiin! :)

      Poista
  8. Oliko sulla ongelmia englannin puhumisen/ymmärtämisen kanssa vaihdon aikana? Paraniko se loppua kohden?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaassa puhutaan melko huonoa englantia, joten koin kielitaitoni ihan sopivaksi sinne ja koulussa oppi sitten paljon uutta sanastoa kansainvälisten opettajien avulla. Rohkeus käyttää kieltä kasvoi ja ymmärsi sen, että tärkeintä on vain saada viesti perille, vaikka se vähän hassua kautta kulkisikin! :D

      Poista