sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kiireisen syksyn ruokapäiväkirja

Moikka moi ja hyvää sunnuntaita heppulit!

Vihdoinkin pääsin taas kirjoittelemaan tänne. Kiirettä on pitänyt ja Gloria Fashion Show 2016 viikonloppu on nyt takana päin. Koko viikko ollaan puurrettu tapahtuman eteen ja kaikki meni muutamaa pikku järjestelyongelmaa lukuunottamatta todella onnistuneesti ja jäi tosi hyvät fiilikset! Kirjoittelen ensi viikolla postaustakin vielä tapahtumasta, mutta nyt on aika pistää ruokapäiväkirjaa peliin. ;)

Viime viikolla otin siis toteutukseen jälleen ruokapäiviksen ruksaamisen ja kirjoitinkin ylös koko viikon ruokailut. Mulla oli harkan ja duunin ristitulen aloitettuani jotenkin hirveän vaikea alkuunsa saada ruokailut tarpeeksi säännöllisiksi ja monipuolisiksi ja välillä mulla saattoikin olla jopa viiden tunnin välejä ruokailujen välissä, joka on mulle ihan jäätävän pitkä aika. Oon siis tottunut syömään jotakin noin 3-4 tunnin välein ja sillä rytmillä oon hyvällä ja energisellä tuulella ja ololla koko päivän. Viime viikolla koitin korjata rytmini takaisin kuntoon ja onnistuinkin hommassa ihan hyvin.

Maanantai

Aamupala: Munakas kevätsipulilla, paprikalla, chilillä, tomaatilla, basilikalla ja valkosipulilla, kaurapuuro vadelmilla ja mustikoilla + vettä limellä ja sitruunalla

217


Lounas: Eilistä lihapullapastaa (punasipuli, tomaatti, ruokakerma, yrttinen tomaattimurska, basilika, 2 valkosipulinkynttä, 1 chili, lihapullat + täysjyväfusilli) kahvi, vihreä tee, vettä ja pari palaa tummaa suklaata jälkkäriksi

Välipala: Banaani, pari kourallista pähkinöitä

Päivällinen: Avokado-fetasalaattia (tomaatti, kevätsipuli, feta, avokado, paprika, rukola, pähkinäsekoitus ja sitruunanmehut), vesi, vihreä tee 

159

Iltapala: 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla + vihreä jasmintee ja vettä



Tiistai

Aamupala: Kaurapuuro marjoilla ja mangokuutioilla + vihreä tee

170

Lounas: Eilistä fetasaldea, pari kouraa pähkinöitä, kahvia, teetä, vettä

Välipala: Banaani, Skyr uuniomenarahka

177

Päivällinen: Donan kera täytettyjä kesäkurpitsoja + vettä

179

Täytetyt kesäkurpitsat

2 Isoa kesäkurpitsaa
Soijarouhetta
3 Valkosipulinkynttä
Puolikas sipuli
Grillimauste, chilimauste, mustapippuri, suola, basilikajauhe, pizzamauste 

187

194

202

Iltapala: Munakas avokadolla, tomaatilla, kevätsipulilla, paprikalla ja chilillä

Keskiviikko

Aamupala: Puuro mustikoilla, vadelmilla ja banaanilla, elistä munakasta pala, vettä

Lounas: Soijarouhekastiketta ja fetasalaattia

 225

Välipala: Saksanpähkinöitä pari kourallista, banaani, teetä, kahvia + magnum jäätelö jälkkäriksi

229

Päivällinen10 sushia, vettä, pala geisha-suklaata

348

Iltapala: 2 ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla, vihreä tee, vettä

Torstai

Aamupala: Puuro mangokuutioilla ja banaanilla, kahvia 

364

Lounas: Salaatti tomaatilla, paprikalla kaalilla, fetajuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, avokadolla, kurkulla, porkkanaraasteella + bansku, vihreetä teetä ja vettä

388

Välipala: Banaani, maitorahka, saksanpähkinöitä pari kouraa, teehetki

475

Illallinen: Addun kanssa avomaankurkkuja, oliiveja, fetasalaattia, pizzamunakasta tomaatilla, kevätsipulilla ja valkosipulilla 

Perjantai

Aamupala: 2 Ruisleipää juustolla, kurkulla ja paprikalla, banaani, vettä, kuppi vihreää teetä, kahvi

Brunssi töissä: 2 Saaristoleipää lohitäytteellä, hedelmiä, jogurttia myslillä ja marjoilla, juustopala, kurkkua ja salaattia

387

367

Lounas: Salaatti avokadolla, fetalla, kananmunalla, katkaravuilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, kurkulla, paprikalla, kaalilla ja rukolalla

VälipalaKaurapuuro kanelilla ja banaanilla + vihreä tee 

Päivällinen: Tomaatti-vuohenjuustokeitto, 2 ruisleipää juustolla

Iltapala: Soijajogurttia, vadelmia ja kaurahiutaleita


Lauantai

Aamupala: Ruisleipä juustolla ja kurkulla, kaurapuuro mansikoilla, vadelmilla, banaanilla, mustikoilla ja mangokuutioilla, kahvi + vettä

500

Lounas: Tonnikalasalaatti (maissia, herneitä, paprikaa, kurkkua, tomaattia, rukolaa, fetajuustoa, punasipulia, sitruunanmehut) + banaani ja vettä

Välipala: Maitorahka banaanilla ja sitruunanmehulla, vettä ja vihreetä teetä 

Päivällinen: Soijasuikalepasta (tomaattia, soijasuikaleita, valkosipulia, basilikaa, punasipulia, tomaattimurskaa, chili) 

Iltakemut: Pari lasia viiniä

Iltapala: 2 Ruisleipää juustolla ja kurkulla, paljon vettä

Sunnuntai

Aamupala: Kaurapuuro mustikoilla ja mansikoilla, vihreä tee , pizzamunakas tomaatilla, basilikalla, fetalla, chilillä, valkosipulilla ja mausteilla, siruunavettä

005

Lounas: Meksikolainen tomaatti-jauhelihakeitto, 2 ruisleipää juustolla ja paprikalla, lasi soijamaitoa, vettä 

Välipala: Maitorahka pähkinöillä, vadelmilla ja banaanilla

Päivällinen: Kanasalaatti fetalla, tomaatilla, kurkulla, mangolla, punasipulilla ja pinaatilla

Iltapala: Ruisleipä avokadolla, paprikalla ja kurkulla, kaurapuuro mustikoilla + vettä

Oon huomannut, että nykyään on tullut syötyä lounailla lähes aina salaatteja. Jotenkin se pitää työpäivän aikana virkeämpänä, kun ei syö mitään tajuttoman raskasta, mutta kyllähän se nälkä iskee uudelleen ehkä hieman nopeammin kuin tavallisesti. Mulla ainakin tulee tukevan ruokahetken jälkeen usein sellainen ruokalepo- fiilis, että ei jaksaisi oikein hetkeen tehdä yhtään mitään! :D Tää on siis sopinut hyvin tälläiseen kiireisempään arkeen, mutta oon kuitenkin huomannut, ettei salilla ole jaksanut ihan yhtä kovalla temmolla vääntää työpäivän jälkeen. Tämä voi olla tosin seurausta monesta muustakin tekijästä kuin vain lounassalaateista. :D

Pitääkin nyt ensi viikon aikana vielä lisää tarkkailla, että mites sitä saisi tämän energiatason sillä tavalla tasapainoon, että töissä olisi aktiivinen ja keveä olo, mutta jaksaisi myös salilla sitten työpäivän jälkeen treenata täysillä! Ehkäpä joku runsaampi välipala ennen salia sitten. Mielipiteitä saa heitellä? Miten pitää energiatasot kohdillaan kiireisen arjen keskellä? Hyviä ja enegiatasoja kohottavia välipala ideoita? :)

27 kommenttia:

  1. Hei ihan vinkkinä vaan sanon, että monissa ravintoloissa on ainakin täällä meilläpäin halpa lounasbuffet.. kannattaa käydä kokeilemassa niin saat jotain tukevampaa, mutta myös salaatteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onkin noissa lounasbuffissakin tullut silloin tällöin käytyä, mut mä saan käydä myöskin unicafessa opiskelijahintaan syömässä, mut harvemmin vaan töistä viitsii/jaksaa sitten pidemmälle lähteä lounastamaan ja nappaa mielummin jostakin läheltä jotain mukaan. :) Kiitos paljon vinkistä kuitenkin! :)

      Poista
  2. Nää ruokapäiväkirjat ovat parhaita! Tosi mielenkiintoista luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla! :) mä itsekin tykkään lueskella ja inspiroitua muiden ruokapäiviksistä! :D

      Poista
    2. Kenen blogeista luet ruokapäiviksiä? Mä en ole oikein löytänyt muita kuin sun ja Annin blogit joissa on ruokapäiviksiä :(

      Poista
    3. Tosi monissa treeniblogeissa on välillä ruokapäiviksiä! Kannattaa laittaa vaikka ihan vaan Googleen: ruokapäiväkirja blogi, niin löytyy monia eri blogien ruokapäiviksiä! :)

      Poista
  3. Siiis mulla on toi sama salaatti ongelma. Sen jälkeen tulee liian äkkiä nälkä. Nykyään syön siis mielummin jtn raskaampaa lounasta, esim pastaa ja illalla kotona sitten kevyemmin :) ruokaväsymykseen auttaa kuppi vihreää teetä ja seisominen, jos työpiste sen mahdollistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla kokeillaankin sitten vetää aina lounaalla jotakin ruokaisampaa, katsotaas miten sujuu! :D joo mä vedän tota vihreetä teetä kans melkein jokaisen aterian jälkeen! :D

      Poista
  4. Kiva postaus, josta sai vinkkejä hyvin ).

    Itse olen huomannut, että ehkä tärkeintä on, ettei ruokailuväli kasva liian pitkäksi, koska silloin voi tulla ahmittua sitten liikaa kerralla eritoten väärää ruokaa, kun on liian iso nälkä päässyt kasvamaan.

    Eli usein, mutta harkiten sisältö fiksusti, eikä hirveitä määriä kerrallan, niin siitä alkaa hallinta.

    Ei oikein ole vinkkejä, kun itse niitä täältä haen, maustamaton jogurtti ja rahka vaihtelevin lisäkkein on mun lempparivälipalat, pitäisi vielä kokeilla Härkistä, nyhtökauraa ja Mifua ihan vaan vaihteeksi pääruoaksi. Oletko itse kokeillut jotain näistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon monipuolisesta kommentista! :) Joo, mulle ruokailuvälien tiheänä ja säännöllisenä pitäminen on kyllä ihan ylin ehto! :D Oon rauhaton ja tuskastunut nälkäisenä! :D En oo kokeillut mitään noista, mutta nyhtökauraa on pitänyt testatakin! :)

      Poista
  5. Mielettömän monipuolinen ja herkullinen mutta terveellinen ruokavalio! Yksi hyvä välipalavinkki on tukeva vihersmoothie? entä tuorepuuro?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vaikuttaa hyvältä tämä! :) Mä en monesti vaan nykyään ehdi käymään kotona ennen salia, joten välipala pitää syödä usein vähän lennossa kaupasta mukaan napattavien tuotteiden avulla. Rahka, pähkinät ja joku hedelmä ollut kyllä ihan toimiva kombo, mut ehkä se lounassalaatti pitää vaihtaa johonkin vähän tukevampaan vaihtariin sitten. :) Kiitos hyvistä vinkeistä!

      Poista
  6. Itsellä sellainen ongelma, että vaikka kuinka syön niin silti tuntuu siltä ettei mikään riitä... Liikun ihan normaalisti 0,5-2 tuntia päivässä. En pysty hallitsemaan oikein annoskokojani ja monesti syön "varastoon" siinä pelossa että nälkä iskee taas...
    Mihin aikaan muuten syöt iltapalan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapalan syöminen vaihtelee, mut pyrin viimeistään 21-22 aikaan sen syömään. :) Toi jatkuva nälkä on kyllä ikävä ja mullakin monesti treenipäivisin sama fiilis. Muistathan, että lepopäiviäkin pitää pitää viikkoon, eikä ihan joka päivä rehkiä. :)

      Poista
  7. Musta ois kiva tietää kuinka paljon sulla menee viikossa rahaa ruokaan. Meinaan niitä aterioita, jotka syöt tai valmistat kotona! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kirjata muuten ylös vaikka ens viikon safkat! :) nyt on niin paljon postauksia rästissä, että yritän ensin saada kirjoitettua ne kasaan! :D :)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää taas kerran!:) ootko aatellut pitää tänä vuonna lihattoman lokakuun? Olis nimittäin superkiva saada lisää vegereseptejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itseasiassa tarkoitus oli pitää! :D Tykkäsin kokeilusta viime vuonna niin kovasti. :) Niitä piisaa sitten silloin! ;) :D

      Poista
  9. Susta saa paljon motivaatiota kokkailuun ja terveellisiin elämäntapoihin, lisää näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtia kuulla! Tulee jatkossakin, pysyttele kuulolla jahka kerkiän! ;) :D

      Poista
  10. Näitä ruokapostauksia on kyllä kiva lukea ja samaten reseptivinkkejä, jee! Meinaatkos muuten tänä vuonna osallistua lihattomaan lokakuuhun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit miten kiva saada tälläistä palautetta teiltä! :) Lihaton lokakuu edessä juu! :D

      Poista
  11. Nää sun ruokapäiväkirjapostaukset on ihan parhaita, kaikki annokset näyttää tosi herkullisilta! Mulle ainakin toimiva välipala on just rahka banaanilla tai piltillä, myös skyr ja karjalanpiirakka on kätevä välipala jos kaupasta ostaa ja valion profeel-juomat (suklaa on mun lemppari). Montako kertaa muuten treenailit kyseisen viikonaikana kun pidit ruokapäivistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, huippua kuulla! Noita profeel- juomia en olekaan itse vielä kokeillut! Pitääkin pistää testiin ennen tai jälkeen salin vaikka heti huomenna! :) Kävin neljä kertaa ja treenit ei ollut mikään päivä kovin täysillä vedettyjä. Olin kyllä nukkunut vähän liian vähän tuona viikkona, joka toki vaikuttaa paljon myös energiatasoihin... :)

      Poista
  12. Hahaha voi eii mitä tolle banaanille on tapahtunut joka on kaurapuurossa! :D ihan musta!

    VastaaPoista
  13. Heippa, millä reseptillä teet puurosi? Maitoon vai veteen ja kuinka paljon hiutaleita laitat? Näyttää hyvältä toi koostumus :P

    VastaaPoista