lauantai 23. tammikuuta 2016

Phuket Town - Night Markets

Heippuli!

Viime sunnuntaina suuntasimme täällä paljon kuhistuihin Phutet Townin Night Marketeille. Moni meidän vaihtareista oli käynyt selailemassa läpi kyseiset markkinat ja oltiin kuultu heiltä, että tuolta saa ostettua lähes mitä tahansa ja puolet halvempaan hintaan kuin muualta! Pakkohan se oli mennä itse paikanpäälle katsomaan mistä on kyse. Meidän koululta lähtee vieläpä joka sunnuntai PSU:n oppilaille ilmainen bussikuljetus markkinoille ja takaisin.

187

Päälleni vetaisin täältä bongaamani siniset korkeavyötäröiset shortsit ja valkoisen cropin. Musta on jotenkin hauskaa pukeutua aina ulkomailla sini-valkoiseen asukokonaisuuteen, kun tulee niin Suomifiilis kuin vain mahdollista! Lisäksi sininen ja valkoinen korostaa molemmat myös kivasti rusketusta, jos sellaista on sattunut ehtiä edes hitusen haalimaan. :D

174


199


Kämppiksen päältä taas löytyi letkeät farkkushortsit ja sifonkista lehtitopsia. Saana on kyllä niin mun uusi rusketustavoite, mutta kun sen tummeneminen tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Kohta en löydä sitä enää auringonlaskun jälkeen.

212






213


Tuona päivänä alkoi muuten satamaan vettä taivaan täydeltä juuri kun oltiin lähdössä markkinoille! Yksi meidän opettajista sanoi, ettei muista edes aikaa jolloin Phuketissa olisi satanut vettä noin paljon tammikuussa, mutta nyt noita päiviä on iskenyt kohdallemme jo varmaan kolmisen kappaletta. Nyt kuitenkin kun täällä hengailu aikaa on tiedossa sen päälle nelisen kuukautta, ei sateiset tai pilviset päivät haittaa menoa vaan ovat oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua niihin +35 helteisiin. :D

Ja nytpä päästään niihin markkinoihin...

276

Nää harakat bongasivat heti alkuun jotakin kiiltävää ja tuon pöydän ympärillä saatiinkin vierähtämään tovi, kun 4 kappaletta korviksia sai ostettua 100b, eli yhdelle parille jäi hintaa suunnilleen 0,60€ verran.

Mä hukkaan AINA korvakorut. Siis tää ei ole edes mikään sellainen perus hokema, vaan lähtiessäni Thaimaahan koitin metsästää koruboksistani jotakin kivoja korviksia matkaan ja löysin varmaan 20 korvista, joista kaikista puuttui se toinen pari! Nyt aionkin kerätä sitten valmiiksi Suomeenkin jemmaan kasan korviksia, joita voin sitten hukkailla huolettomasti kesän aikana. Sama pätee myös sukkiin. Onneksi täällä ei juurikaan tarvitse sukkia.

271

Ja noitahan lähti sitten matkaan kahdeksan kappaleen verran. Kaikenkirjavina väreinä, muotoina ja materiaaleina. Aaah, mikä harakan kultakaivos! Korujen lisäksi mukaan tuolta lähti koulukengät, läpsykkäät, kajari puhelimeen, toppeja, shortseja ja shortsipuku. Tuolta löytyi myös kaikenlaista pientä kivaa sisustus- ja matkamuistokrääsää, mutta keskityin nyt vaatekaapin täyttämiseen tällä kertaa.

Ehdittiin käydä vaateosuudesta läpi vasta noin puolet, sillä piti säästää aikaa vähän ruokapuolenkin selailuun.

281

Tuo ruokapuolihan nimittäin on varmaankin se kaikkein suosituin syy vierailla kyseisillä markkinoilla. Tuola löytyi siis ihan kaikkea! Kävelin varmaan satojen kojujen ohi ja kaikissa oli toinen toistaan herkullisempia naposteltavia, illallisvaihtareita, jälkkäreitä, tuoreita hedelmiä ja kaikenlaista kuivasapuskaakin.

297

303

Nää makeat kojut vetivät mua kyllä niin puoleensa, sillä mulla on ollut täällä vastoin kaikkia normejani ihan jäätävä makeanhimo kokoajan! Siis kyllä mun Suomessakin tekee usein mieli suklaata, mutta täällä mun tekee mieli keksejä, kakkuja, pannareita, donitseja, munkkeja, pullia, vohveleita aagh mitä vain makeaa leivonnaista! Mun ei koskaan tee Suomessa mieli leivonnaisia, ellei joku nyt satu leipomaan tuoretta brownieta mun naaman edessä. Oon ollut aina ennen suolaisten herkkujen perään nimittäin, mutta täällä mä kuitenkin pysähdyn joka pannukakkuvaunun kohdalle nuuhkimaan.

309

314

Aika hyvin mä kuitenkin pystyin ohittamaan noita herkkukojuja lankeamatta, mutta nämä minimacaronsit saivat mut ja Sinin sen verran sekaisin ihastuksesta, että ostettiin tuollainen boksi puokkiin. Maailman suloisimpia leivonnaisia!

316

Kun kaikki tytsyt olivat saaneet kerättyä ruokapuolelta jotakin suuhunpantavaa oli aika siirtyä sovitulle paikalle odottelemaan takaisin päin lähtevää bussia. Siinä vaiheessa piti alkaa myös hieman nolona selailla pussien sisältöä, että mitäs kaikkea sitä ostohuumassa tulikaan haalittua. Onneksi hintataso tosiaan yhdille shortseille vaikkapa on sen 2-5€ verran, joten ihan hirveitä morkkiksia ei tarvinnut potea.

Nuo markkinat ovat siis ehdottomasti käymisen arvoiset mikäli Phuketissa päin matkustelette! Ollaankin menossa tuonne tänä sunnuntaina jo uudestaan, sillä mun ja Saanan Thaimaalaiset "Buddyt" tahtoo viedä meidät päiväksi hengailemaan eri paikkoihin ja illaksi vielä syömään tuonne.

Sittenpä vielä loppuun niitä ostoksia...

321

Kasasin tähän nyt ensin vähän kaikenlaista, mitä näiden kolmen viikon aikana on ehtinyt tarttua matkaan. Taitaakin reissun lopulla olla tarvetta ylimääräiselle kassille, jotta saa kaiken haluamansa mukaan kotiinkin asti!

Victoria's Secret 

894

Central Festival ostoskeskuksesta löytyy siis VS:n liike ja siellä onkin tullut vierailtua jo pariin otteeseen nuuskimassa eri bodymisteja ja hypistelemässä alemeikkipussukoita ja muuta mukavaa.

Uutta meikkipussia en tarvitse, mutta en oo omistanut varmaan 5 vuoteen penaalia ja tämän kaunokaisen nähtyäni -60% kasassa, en vaan voinut sanoa sille ei. Lisäksi Saanan VS penaali on kiusannut mua koulussa jo parin vuoden verran, joten nyt mäkin kuulun tiimiin. Ja mikä kuosi! Aivan ihana Thaikkupenaali.

900

Kookos, kookos, kookos, jookos?! Voisin syödä kookosta, juoda kookosta, hieroa iholle ja hiuksiin kookosta ja suihkutella sitä itseeni. Eiku hupsis, niinhän mä jo teenkin. Nytpä vielä massiivisemmassa mittakaavassa, kun bodymist, vartalovoide ja suihkusaippuakin on kookosta. :D

Bikinien huumaa

882

Mulle sanottiin, että täältä on vaikeaa löytää sopivia bikineitä ja rintsikoita. No ei ole! Täällä on aivan ihania bikineitä ja rintsikoita! Taidankin heittää vanhat kokonaan veks matkalaukusta ja täyttää täältä kokonaan uudelleen varastot.

Summerish

901

Myös ensi kesän festarikuteet taitaa löytyä täältä kivasti valmiiksi! ;) Mun oli pakko täyttää mun shortsivarastot heti näin alkuun täällä, sillä oon pakannut maailman surkeimmin alaosia mukaan tänne! Mulla on miljoonia croppeja mukana, mutta vain yhdet korkeavyötäröiset shortsit! Sanotaanpa näin, että tilanne on nyt korjattu ja homma on vielä täysin hallinnassa. Överiksihän tää jokatapauksessa tulee menemään ja joudun varmaankin käydä toukokuussa Suomeen palatessa läpi rankan karsinnan.

Eilen ilta venähti Bangla Roadilla melko myöhäiseksi ja herättiinkin Saanan kanssa vasta äsken. Nytpä siirrynkin aamupalailemaan ja salille ennen kuin lähdemme huristelemaan Kata Beachia päin, sillä ollaan menossa vaihtariporukan kanssa kokeilemaan surfhouseen surffausta sellaisella surffilaitteella(?) Mulla on jotenkin sellaiset kutinat, etten tule olemaan kovin hyvä tässä lajissa, mutta nähtäväksi jää! :D Kivaa viikonloppua sinne kaikille. <3

22 kommenttia:

  1. Ihana suomityttö siellä :D On suhun kyllä väri tarttunu, ja nuo ruuat! NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, joo pikkuhiljaa hyvä tulee! :D No älä vaan! Nami nam!

      Poista
  2. Onko sulla yhtään selluliittia? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah no varmasti jossakin jotakin hyllyy! :'D

      Poista
  3. Shoppaile nyt kaikessa rauhassa siel ja kotona sit blogikirppis tai muu kirppis pystyyn :D no ei vaan, mut morkkiksia tai muutakaan ei tarvii potea vaan vietä ihanat 4kk <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, joo kyllä nää uutuudet enemmän ilostuttaa kuin tuottaa morkkista! ;) Nautin kyllä nyt niin sydämeni kyllyydestä!! :) <3

      Poista
  4. Ihana raikas sun sinivalkoinen, vaikka toi sun kaverin sifonkipaita olis just taasenemmän mun juttu<3, en oo ikinä nähny noin ruskeeta suomineitoo.

    Vihreenä noista ostoksista, vitsi mitkä hinnat, ja jos pääsisin tuon korviskojun ääreen varmaan 20 paria lähtisi. Kiva seuraa sun vaihtoa, postaile usein !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kokoajan kutsun saanaa täällä espanjattareksi, kun eihän se enää miltään suomalaiselta edes näytä! Heheeh, joo kyllä mustakin tuntuu, että noita koruja ja korviksia tullaan vielä hommaamaan lisääkin täällä! ;) kiva kuulla, pyrin olemaan aktiivinen! :)

      Poista
  5. Ootko käyny tuol forumin vs liikkeessä? :) myytiinkö sielä puhelimenkuoria ja passinkuoria osaaks sanoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon juu ja kyllä siellä joitakin kappaleita myytiin! :)

      Poista
  6. Mistä oot noi omat mustat vs passikannet hommannu :) ? Oliks kalliit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne lentokentältä, kun lähdettiin tänne Thaimaahan ja ne oli justiinsa -60% alennuksessa, eli niille jäi hintaa sitten noin 25e! :) Aivan ihanat, mutta normaalihinnaltahan nuo olisivat aika kalliit!

      Poista
  7. Aivan ihania juttuja oot löytäny! Ja itsekin kun kävin noilla markkinoilla nii söin kyllä varmaan viikon edestä makeaa kun sielä oli kaikkea niin hyvää 😍
    Heh ja tosta kata beachin surffipaikasta sen verran että käytiin kans testaamassa se ja täytyy kyllä sanoa että ihan farssihan se oli 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sellaiset herkkuapajat, että huh!! :D siis meillä oli tänään niin hauska päivä siellä surffimestassa! Olin kyllä maailman surkein koko hommassa, mut ei se meininkiä haitannut! :DD

      Poista
  8. Siis aivan uskomattoman kaunis kuva susta tuo eka kuva Saanan kuvien jälkeen!!!! :o asiasta toiseen, eikö sua pelota yhtään ottaa noin paljon aurinkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! :) <3 me ollaan itseasiassa yritetty ottaa aika rauhallisesti aurinkoa täällä ja monesti lähdetään rannaltakin aina hyvissä ajoin syömään varjoon ja puuhaamaan jotakin muutakin päivän aikana. :) + viiskymppiset aurinkorasvat aina mukana! :D

      Poista
  9. Ihania ostoksia! Ja tiedätkö sun täytyy vaan tehdä sama kun muutamat tutut on tehnyt, että ostat suosiolla vaan uuden matkalaukun ja lennät takaisin kahden kanssa ;D tai sitten jos joku tulee käymään niin käsket tulla lähes tyhjällä matkalaukukla ja lappaat heidön mukana kamaa Suomeen ;) näitä on kokeiltu xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah! No niinpä! Luultavasti pitää joo joku tälläinen hätäsuunnitelma olla varalle jos ja kun tavarat ei sitten lähdön hetkellä mahdukkaan tuonne laukkuun! :DD Oivoi!

      Poista
  10. Onko sulla sellane matkakassa sinne kerätty mukaan vai onksul täl hetkel joku tulonlähde josta tulee rahaa sulle sinne? Sitä vaa meinaan et pelottaako sua shoppailla tuolla ettei matkarahat hupene liian aikasin.. Ja saanko vähä udella että paljon rahaa oot sinne varannu mukaan? Ja mitä teit asuntosi kanssa ku oot nyt 4kk poissa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin rahaa etukäteen, opintotuki tulee hieman korotettuna vaihdossa ulkomailla oleville ja otin vielä opintolainan varmuuden vuoksi, mutta annan sen muhia säästötilillä niin pitkään kuin vain mahdollista ja toivon, etten joudu käyttää sitä ollenkaan. Täällä elelee melko halvalla, joten opintotuki on ainakin tähän asti riittänyt hyvin. Asunto on mun perheenjäsenen omistama, joten mun ei tarvitse maksaa siitä vuokraa nyt vaihdon aikana. :)

      Poista