torstai 28. tammikuuta 2016

Phi Phi Islands - Part 1

Part 1, koska näitä on tulossa vielä ainakin part kakkonen, ellei jopa part kolmonenkin. Ollaan nimittäin reissaamassa tuonne seuraavan kerran jo parin viikon päästä Asia Exchangen vaihtariporukan kanssa, jeee! Tämä ensimmäinen käyntimme olikin vain päiväreissu, joten on ihanaa päästä tuonne uudestaan kunnolla ajan kanssa pyöriskelemään. Olen kuullut, että Phi Phin iltameiningin tulishowt ja vastaavat on koettava ehdottomasti Thaimaassa käydessään.

Phi Phille suunnattiin siis yhdeksi päiväksi tyttöjen kera, sillä saatiin meidän opettajalta yhteystiedot henkilöön, joka järkkäsi päiväreissuja saarille vain 500b hinnalla, johon siis sisältyi taksimatkat satamaan ja takaisin sekä venekuljetukset.

007

Heräsimme tuona aamuna jo kuuden maissa, kun seitsemältä lähti taksi huristelemaan koulultamme satamaan päin.

078

045

077

Laiva, jolla saarille seilasimme, oli ihan hyvässä kunnossa ja onneksemme keulaa ei oltu vielä varattu laivaan astuessamme! Pääsimme siis aitiopaikoille seuraamaan matkan etenemistä ja samalla nukuttiin tuolla pienet päikkärit ja oteltiin aurinkoa. Matka saarille kesti vähän vajaa pari tuntia, joten siinä ehti hyvin fiilistellä meren kulkua.

014

116

Mä jotenkin rakastan noita kaikkia laiva, vene, purjehdus ja vaikkapa soutuvene matkoja ulkomailla! Mä voisin vain monta tuntia katsella merta, sen elämää ja maita ja saaria sen ympärillä. Nytkin roikuin koko matkan tuolla ihan keulan päädyssä ja roikottelin jalkojani meren päällä. Kerroinkin tytöille jälkeenpäin, että jossakin vaiheessa kun kaikki muut nukkuivat aurinkoa ottaen mua alkoi vain itkettämään siellä roikkuessani, kun oli jotenkin niin onnellinen fiilis.Tuuli tuiversi tosin sen verran vauhdilla silmiin, että silmät kyynelehtivät jo muutenkin. :D

136

093

Kovaa tutkaa pidin päällä, mutta sen kummoisempia meren eläimiä en bongaillut kuin pari sellaista lentokalaa, jotka singahtivat laivan kanssa samaan tahtiin ilmoille. Ainiin ja yhden meduusan näin myöskin! Sen sijaan vastaan tuli muita purjehtijoita ja veneilijöitä ja pieniä saarinyppylöitä. 

212

Vaikka laivamatkat ovatkin mulle yksi noiden reissujen kohokohdista, oli silti mukava päästä satamaan ja tutkimaan vihdoinkin Phi Phi Saaria!

217

Sataman lurjukset koittivat valehdella meille, ettei satamasta pääse millekään rannalle muulla kuin pitkähäntävenetakseilla, mutta eräältä kojun naiselta kysyessäni saatiin vastaus, että parin minuutin kävelymatka suoraan eteenpäin ja lähin ranta löytyi. 

239

250

Ranta oli ihan ok, vesi oli supermatalaa ja kirkasta ja ympäristö oli kaunis. Kuultiin kuitenkin ylemmän kuvan kallion takaa löytyvän pieni hiljainen rantapoukama turkoosilla vedellä ja värikkäillä kaloilla varusteltuna, joten sinnehän oli sitten aivan pakko päästä!

266

Maksettiin venetaksista luultavasti ihan ylihintaa, mutta oltiin siinä vaiheessa niin malttamattomina, että haluttiin vain suoraan rantailemaan tuolle pienelle unelmabiitsille.

338

Ja kannattihan se lähteä! Mä hihkuin ääneen, kun lähestyttiin tuota rantaamme ja enpä oo varmaan kuin muutaman kerran elämässäni nähnyt yhtä turkoosia ja kirkasta vettä kuin tuolla. Lisäksi koko tuo rannan ympäristö ja tunnelma oli aivan ihanan eksoottinen.

347

359

Hyppy veden kautta rantaan, rantaliina taistelutantereelle, läpsyt irti jaloista ja mereen!

355

415

547


IMG_8547

430

637

447

Sanottaisko niin, että tuossa vaiheessa oli melko onnellinen olotila!

605

Kun oltiin ehditty tarpeeksi alkuhäminöidä rantavedessä, tytöt lähtivät snorklailemaan lähistölle ja minä ja Suski siirryttiin tutkiskelemaan rannan ympäristöä.

638

Musta on aina kaikkein parasta varsinkin tuollaisilla vähän enemmän luonnonrannoilla lähteä tekemään omia pieniä tutkimusretkiä ja yrittää löytää hieman elämää.

648


Löytyihän sitä, kunhan osasi etsiä vain oikeista koloista! Mä oon uhonnut täällä, että pyydystelen vielä joku päivä nyrkin kokoisen ravun, mutta kun sellainen nyt sitten tuli vastaan, ei se ollutkaan mun kanssa ihan samaa mieltä asiasta. Jo kun lähestyin tuota kameran linssin kanssa se nosti saksensa ilmaan ja alkoi sylkeä suustaan vettä (ilmeisesti?). En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja päätinkin, että tämän kaverin kanssa meidän ei tarvinnut tehdä tuon lähempää tuttavuutta. Tuo ei siis muiden rapujen tapaan lähtenyt mua edes karkuun, vaan jäi paikoilleen uhmailemaan mua saksineen ja vesisuihkuineen.

695

702

Lisäksi tuon rannan vesi oli niin kirkasta, että pinnalta pystyi seurata hyvin kalojen menoa ilman snorkkeleitakin. Vähän kyllä harmitti, etten ollut itse ostanut matkaan snorkkeleita!

664

626

396

Lähtisin tuonne ihan koska vain uudestaan, enkä malttaisi odottaa tulevaa reissuamme uudelleen kyseisille saarille. Tuolla on varmasti vielä niin paljon uutta nähtävää, kun heti ensimmäinen pikkupoukamakin oli näin täydellinen tapaus!

107

824

115

Paluumatkalla rynnättiin välittömästi taas keulaan kamojemme kera, jotta kukaan ei ehtinyt varata "paikkaamme". Hauskaa olikin sitten huomata, että tulikin ensin rynnättyä väärän laivan keulaan. Viereinen paatti olikin sitten se omamme. :D

Pikkuvinkit ennen Phi Phi matkaa:

Saaret ovat ihan ylihinnoiteltuja, joten kannattaa pakata vaikkapa jotakin evästä mukaan matkaan

Kannattaa ostaa snorkkelit mukaan, sillä monella rannalla on aivan ihanat snorklausmahdollisuudet ja meidänkin rantapoukama oli täynnä erilaisia pieniä värikkäitä kaloja ja muita mereneläviä

Kannattaa lähteä ehdottomasti kurkkimaan noita pienempiä poukamia, sillä sieltä voi löytyä oikeita helmiä!

Yöelämä on kuulemma ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Eikä vain vauhdikkaiden iltabileiden takia, vaan kaiken sen ohjelman vuoksi, jota saarilta iltaisin löytyy. Sitä odottelenkin vielä tulevalta reissultani tuonne! 

46 kommenttia:

  1. Mun on aivan pakko tulla sanomaan, että sulla on aivan mieletön kroppa ! Oot tehny hyvää työtä sen eteen <3 Ja nämä Thaimaa-postaukset on ihania, niin kivoja ja värikkäitä kuvia, että matkakuumehan tässä tätä menoa iskee haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ootpa aivan ihana! Kiitos hirmusti. :) <3 on tää kyllä jotakin ihan uskomatonta täällä pyöriskellä! :')

      Poista
  2. miten treenaat sun olkapäitä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://essimaaninka.blogspot.com/2014/12/kolmen-liikkeen-olkapaatreeni.html?m=1 <- tuolta löytyy muutama liike, joita käytän nykyäänkin ahkerasti! :)

      Poista
  3. Mun matkakuume vaan kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, jos Suomessa tällä hetkellä lymyilet... :( <3

      Poista
  4. Tulee ihan masentunu olo näitä kuvia katellessa... :( oisinpa siellä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi parsalainen, ottaisin sut tänne enemmän kuin mielellään! :( <3

      Poista
  5. Hei! Millainen toi vaihtariin haku oli? Tai oliko siinä jotkut haastattelut enkuks? Miten oot pärjänny koulussa englanniks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut haastatteluja! Kurkkaa Asia Exchangen nettisivuilta! :) vapaa hakemus piti kirjoittaa englanniksi ja joitakin tietoja lähettää valmiilla lomakkeella.

      Poista
    2. Ainiin! Ja koulussa menee hyvin englanniksi, kun opettajat puhuvat selkeää ja hidasta englantia, jotta thai oppilaat ymmärtävät sitä myös! :)

      Poista
    3. Okei kiitti! Itsekin haluaisin vaihtoon, mutta juurikin tuo englanti vähän jänskättää miten pärjäisin koska se ei oo todellakaan se vahvin aine!

      Poista
    4. Ei ollut munkaan! Kutosia- seiskoja sateli lukiossa! :D Nää thaimaalaiset täällä muualla ei varsinkaan puhu hyvää enkkua, joten monesti elekielen kanssa mennään puoliksi! :D

      Poista
  6. Ompas tuolla ihanan näköstä ♥ Just tollanen turkoosi kirkas vesi on mun heikkous :D Voi kun itekin pääsis pian jonnekin reissuun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan mieletöntä! Huh, onneksi seuraava reissu Phi phille lähenee vain! :D <3

      Poista
  7. Ööööm. Seitsemäs kuva. U-pe-a!!! Muutenki niin täydellisen näköstä siellä ja uskomattomia kuvia että ei paljo naurata täällä suomen loskan keskellä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Tykkäsin itekin siitä jotenkin kovasti! :D wääää... Suomi näyttää kyllä nyt kauheinta puoltaan loskamoskineen :(

      Poista
  8. Opiskeletko sä siellä ollenkaan kun oot aina jossain rannalla, salilla tai bilettämässä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, meillä on ma ja ti pitkät päivät koulua ja pari Suomen verkkokurssia päälle, mut muuten vapaa loppuviikko, kun otettiin perjantain ylimääräinen thai- kurssi pois. :D

      Poista
  9. Aloin itkemään. Kirjaimellisesti. Sun kuvias katellessa tuntuu että oot kyllä tällä hetkellä maailman onnellisen tyttö, maksaisin mitä vain jos pääsisin nyt kanssa takas tonne. Kamalaa miten paha masennus matkakuumeesta voikaan tulla ja miten tollaset paikat niin paljon piristää ihmistä ja tekee onnelliseksi josta tulee vaa entistä pahempi olo olla Suomessa :D haha no eikai tässä muu auta kun alkaa säästämään rahaa jotta ens talvena pääsis Indonesiaan kiertelemään vaikka pariks kuukaudekskin ! Sillä välin nauti sä siellä Essi ja eläkää täysillä jokanen hetki siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta... En voi uskoa, että en meinannut uskaltaa ensin lähteä! Paras päätös elämässäni. Kiitos kiitos, kiitos <3 :')

      Poista
  10. Vitsi miten kaunis paikka! Ja taas niin ihania rantakuvia :) kauhea lomainto iskee kun selaa näitä sun postauksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana paikka. Phi Phi on kyllä tällä hetkellä mun ehdoton suosikki. :) <3

      Poista
  11. Ihana essi!! ja kovisrapu :D mul kasvaa tääl hirvee matkakuume, pitäsköhän sitä tulla kyläilemäään ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, oli kyllä kunnon pahis-rapuli! :'DDD donaaa! Tänne vain!! ;) näytän sulle parhaat paikat <3

      Poista
  12. Nojoo, mitähän tähänkin nyt kommentoisi... ehkä pienenpieni kateus iski, kun katselee näitä kuvia! :D Siis niin täydellisen näköistä, etten kestä!! Oon joskus useampia vuosia sitten ollut perheen kanssa Thaimaassa, mutta pakkohan sinne on päästä uudelleen. Yritän juuri muistella, että käytiinkö mekin tuolla Phi Phi saarilla, mutta en yhtään saa mieleeni. Ainakin jollain saarireissulla käytiin veneellä, saattaishan se olla juurikin tuo paikka. :D Kuvista tosin on hankala tunnistaa, kun tuntuu, että joka paikassa on kaunista kirkasta vettä, valkoista hiekkaa ja palmuja. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin kerran aikaisemmin nuorempana, mutta kyllä tää kiertely täällä ajan kanssa on jotakin ihan muuta!! Wauwau, ei voi muuta sanoa. <3 joo, aika monelta saarelta löytyy nuo samaiset tuntomerkit! ;D

      Poista
  13. Ihania kuvia!!! Mä haluun niin paljon takaisin, että ei mitään rajaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä jotain ihan käsittämätöntä, että saan olla täällä vielä reippaat 3 kk! :D Oon ihan sanaton! Ja onnellinen! :))) <3

      Poista
  14. Oikeestiii :DD seuraan sua instagramissa ja seuraan sun blogia ja tässä viimepäivinä oon muuttunut kateudesta vihreksi tuosta että saat periaatteessa neljä kuukautta vaan lomailla siellä :D pitänee itselläkin lähteä joskus vaihtoon nii saa vähän erilaisia opiskelukokemuksia :)
    Ps. Sun blogi on maailman paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde vaihtoon! En voi muuta sanoa! Et kadu! :) kiitos ihan valtavasti, tuli niin hyvä mieli tästä kommentista! :') <3

      Poista
  15. Ziisus mitä kuvia! Nyt niitä katsoo erityisen kateellisena, kun täällä on loskamoskakelit. Yäh. Pakkanen ja lumi (kunnon talvi siis) on ihan jees, mutta tää loska...tätä kun pääsis karkuun. Lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, loska on kyllä pahinta mitä itsekin tiedän! :( tsemppiä sinne ja toivotaan, että kevät tulee tänä vuonna erikoispian! :D

      Poista
  16. Vitsi miten upeita kuvia ja hitsi missä kunnossa olet! wautsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän oikein oikein paljon <3 :) mahdotonta saada huonoja kuvia täältä! Paitsi nyt, kun kamerani sai kosteutta eikä käynnisty enää! :(

      Poista
    2. Oh no!!! Toivottavasti saat sen kuntoon :D kannattaa katsoa löytäisitkö sieltä jotain suojapussia sille.. itselläni on kameralle vedenpitävä pussi ja se on aivan ihana (sillä voi jopa kuvata veden alla niin ei tarvi gopro:ta hommata siihen tarkoitukseen :D )

      Poista
    3. Kamera heräsi henkiin! Oon maailman onnellisin!! :D

      Poista
  17. Ihana maha sulla! <3 Aivan ihanan näkönen kyllä koko tuo paikka! Itellä tuntuu välillä vaikeelta lähteä mihkään ulkomaille kun mulla on keliakia ja englannin kielen taito on todella heikko, niin ruokailut tuottaa välillä hankaluutta reissussa :/ kun ei huvittais ihan pelkällä salaattilinjallakaan koko lomaa olla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusti! :) <3 mä otan yleensä ulkomailta sellaisen hotellin, asunnon tai huoneistohotellin, johon kuuluu edes joku alkeellinen keittiövarustus, että voi kokkailla itse usein myös päivällistä ja valmistaa välillä aamupalat ja iltapalat kotosalla! :)

      Poista
    2. Thaimaassa saa ainakin hyvin gluteenitonta ruokaa, ei nyt hampurilaisia ja pitsaa, mutta itse Thai-ruoka on ollut aikalailla gluteenitonta kun oon siskoa varten vähän kyyläillyt ;) ! Ruoat ovat riisiruokia, joten gluteenia ei niissä ole ja myös nuudeli on suurimmaksi osaksi riisinuudelia, joten gluteenitonta sekin! Matkavinkiksi keliaakikolle on Espanja, siellä on vaikka mitä herkkua ja sieltä on saanut jopa ravintoloista gluteenitonta pastaa ja pitsaa!! Monesti tarjoilijat ovat tulleet sanomaankin että ranskalaisissa kestää koska he pesevät ja vaihtavat rasvat kun olemme tilanneet gluteenitonta ruokaa, eli siellä keliakia otetaan tosissaan. Sieltä löytyy ruokakaupoista myös tosi paljon gluteenitonta ruokaa ja herkkua. Tai näin ainakin on ollut Torreviejassa missä ollaan monet kerrat vierailtu. Kannattaa ottaa lapulle sen maan kielellä teksi "ei gluteenia" tai "gluteeniton" ja näyttää sitä ravintolassa tarjoilijalle samalla kun tilaa ruokaa, näin tarjoilijakin ymmärtää paremmin sen ja ei tarvitsi yrittää englanniksi höpistä. Yhdellä kaverilla on myös pahanmoinen keliakia ja hän vie ravintolassa mukanaan gluteenitonta pastaa/nuudelia ja pyytää keittämään sitä kastikkeen kanssa jos on niin ettei ravintolasta löydy muuten gluteenitonta, eli kyllä hätä keinot keksii ;) ! eikun lomailemaan vaan!

      Poista
  18. Näytin sun blogin mun kaverille ja se innostu kans lukemaan tätä koska sun kaikki postaukset on niin mielenkiintosia:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ompa ihana kuulla! :) Tervetuloa vain seurailemaan kaikki vanhat ja uudet tulokkaat! :D <3

      Poista
  19. Vautsi kuinka upeen näkönen paikka! <3 ja kuinka upea sä oot!

    Pakko kuitenkin kysyä, että ootko sä oikeesti rannalla ja aurinkoa ottamassa tukka auki? :D eikä se oo maailman ärsyttävintä, hiostavaa ja ihan aurinkorasvassa? Ite on pakko aina laittaa joku nutturasysteemi ettei ykskään hius pääse karkuu, ahdistaa heti jos kuumalla on hiukset vapaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön paikka kyllä! :) Voi kiitos paljon <3 Oon tukka auki rannalla vain silloin, kun aion sukellella ja kastella hiukset vedessä, muuten ne on tiukalla letillä tai nutturalla! :D Kun ne on märät niin ne voi heittää vain olkapäälle ja kun alkaa tulla kuuma, niin takas veteen vain! :D

      Poista
  20. Vau! Mitä kuvia ja kiitos kun pahennat mun matkakuumetta :D.

    VastaaPoista