perjantai 30. lokakuuta 2015

Hedelmäinen tofusalaatti

Heii ja superhyvää alkavaa viikonloppua! Mulla onkin tänään vapaata ja viettelen koko päivän rakkaan Vaasalaisen matkassa. Jeppis, Anni on taas maisemissa ja meillä on paljon suunnitelmia viikonlopulle! ;)

Seuraavaksi tiedossa olisikin jotakin erittäin iisiä ja freesiä! Kasvisruuan ei tosiaankaan tarvitse olla monimutkaista ja aikaa vievää vaan siitä voi nautiskella ihan yhtä vähällä vaivalla ja rahalla kuin lihaisista kumppaneitaankin! Tofussa ei tarvitse edes odotella juuri oikeaa kypsyysastetta pannulla tiristyessä, mitä taas kanan ja jauhelihan kanssa joutuu monesti tehdä.

Heti aloittaessani lihattoman tämän kuun alussa nappasin välittömästä pari pakettia tofua matkaani lähikaupasta! Ensimmäisenä valmistinkin jo blogissanikin aikaisemmin pyörähtäneen Tofuwokin ja seuraavaksi jo kokeilinkin vielä tätä vähän raikkaampaa vaihtoehtoa ja väänsin hedelmäisen tofusalaatin.

015


Tarvikkeet

 

Mansikoita
Pari nektariinia tai persikkaa
Kurkku
Tofupaketti
Pussillinen pinaattia
200g Saksanpähkinöitä
Oliiviöljyä, omppuviinietikkaa, sitruunanmehua

Tofun maustamiseen 


Valkosipulijauhetta
Mustapippuria
Yrttisuolaa
Grillijauhetta
Omppuviinietikkaa + oliiviöljyä

018

Ensin heittelin kaikki muut ainekset vain valmiiksi pinaattipedille ja lorautin sekaan kunnolla oliiviöljyä, omppuviinietikkaa ja sitruunanmehua

021

Heitin tofukuutiot pannulle paistumaan oliiviöljyn ja omppuviinietikan sekaan

029

Maustoin reippaasti grillimausteella, mustapippurilla, yrttisuolalla ja valkosipulijauheella

023

Annoin paistua kunnolla molemmilta puolilta rapsakoimmiksi

037

Ja heivasin valmiit tofut salaatin päälle koreilemaan!

048

Niin nopea ja helppo herkku ja tuntui silti vähän siltä kuin olisi jotenkin muka panostanutkin tähän annokseen! Tälläinen hoituu kuitenkin 5-10 minuutissa kotosalla ja masu ja mieli kiittää! Onkin tullut kokeiltua nyt myös paria muuta tofusalaattia viimeisten viikkojen aikana ja tähänhän nyt voi keksiä vaikka minkälaisia variaatioita makunsa mukaan! :)

Alkaa olla muuten ihan viimeiset päivät meneillään lihatonta ja vaikka aionkin valmistaa sunnuntaina kunnon pihvi-illallisen, ei tämä edelleenkään ole ollut mitenkään ihan järjettömän tuskaisa taival. Ei musta kokonaan kasvissyöjää tule, siitä olen varma, mutta kyllä tässä ollaan paljon opittu lyhyessä ajassa siitä, miten se liha ei oikeasti ole ihan pakollinen osa sitä arkea välttämättä!

Raikkaita herkutteluhetkiä!

16 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköistä! Tää lähtee nyt testiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä muuten olikin! Suosittelen kokeilemaan! :) kerro kans mielipide kun oot kokeillut, jos huvittaa! :)

      Poista
  2. Täällä yksi jolla on just lihaton lokakuu päättymäisillään. Eiku hetkinen, eipäs olekkaan. Sen verran hyviä kasvisruokia oon nyt vääntänyt ja sen verran paljon paskaa tehotuotannosta nähnyt että taitaa jäädä elämäntavaksi tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis vielä katsoa noita videoita jahka kerkiän. Olis lihaton lokakuu helpottanut varmasti kummasti, jos olis etukäteen avartanut mieltä. Tsemppiä päätökseesi! :)

      Poista
  3. Täällä on mietitty meatless monday käytännön käyttöönottoa, mutta mitäpäs muuta sitä söis kun tomsku keittoa illalla! Tofu kun ei omaan suuhun iske makuna lainkaan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta onhan sitä miljoona muutakin kasvisruokareseptiä! :) Meatless monday vois olla muuten hauska idea itsellekin! :)

      Poista
  4. Essi oot ihana ja positiivinen ihminen ja sun blogi on mun suosikkeja, mutta nyt on pakko kommentoida että hieman alkanut ärsyttää kun lähes päivittäin sun snäpissä "pilkkaat" näkövammaisia oikein korostamalla että istut heidän paikoillaan vaikka selkeästi sinulla ei näkövammaa ole :-D itseä ainakaan ei naurata kyseinen "läppä'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tosi pahoillani, jos sulla on sellainen olo tullut. Kyseessä on nimittäin vain typerä inside-läppä, joka lähti siitä, kun ihmettelin varmaan ensimmäisen kuukauden ajan, että miksi kukaan ei istu ikinä bussissa etupenkillä ja menin sitten aina istumaan siihen hämmentyneenä, kunnes vasta monen monen viikon jälkeen tajusin mikä oli syy. Istun siihen kuitenkin yleensä vain silloin, kun kello on jo niin paljon ettei bussissa ole lähes muita tai muuten pidän silmät auki, mikäli jonkun täytyisi päästä siihen istahtamaan. Monesti annankin paikkani busseissa ja muissa julkisissa vaikkapa vanhemmille ihmisille, jos ne kulkuvälineet on vähänkään täynnä! :)

      Poista
    2. Samaa mieltä.. :(

      Poista
    3. Juu no lopetanpa sen sitten samaten tien, niin ei enää harmita, että haluaisin ketään tällä loukata. :)

      Poista
    4. Mä kyllä tajusin, että ei Essi näkövammaisia tarkoituksella ainakaan pilkkaa, mutta itseäni kyllä harmittaa kun jotkut istuvat ''huvin vuoksi'' näkövammaisten paikalla. Siskoni on sokea eikä kehtaa kysyä paikkaa yksin matkustaessa jos joku istuu jo siinä etupenkillä. Äiti ja minä kyllä pyydetään siirtymään jos matkustetaan siskon kanssa. Enkä nyt tarkoita että sää essi oisit vienyt paikan joltain, mutta harmittaa kun jotkut eivät älyä, että sille paikalle on tärkeä syy :( ja miksi istut sille paikalle jos muitakin paikkoja on vapaana?

      Poista
    5. Lähinnä vaan jos oon iltabussissa töiden yms jälkeen, eikä siellä bussissa oo oikein ketään muuta, niin jään sit kassien kanssa siihen eteen että pääsee nopeasti ulos ja kotiin! Tai sit just jos on aivan täyttä ja silloinkin oon kokoajan valmiina nousemaan siitä ylös tarvittaessa

      Poista
  5. Oi vitsi, miten herkullinen ohje taas kerran. Mä en ole uskaltautunut vielä koskaan syömään tofua, tofujäätelö on yleensäkin ainut, mitä olen maistanut :D Täytyy varmaankin testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tofusta saa tosi herkullisen kunhan vaan muistaa maustaa REIPPAASTI! :D Kokeilemaan vain. <3

      Poista