perjantai 11. syyskuuta 2015

Syyskuun suosikit

Moikka kaikki ja ihan huippua viikonlopun alkua! :) Mulla alkaa viikonloppu ainakin hyvin rennoissa tunnelmissa, nimittäin tänään mulla on vapaapäivä niin koulusta kuin töistäkin. Tarkoitus olisi kuitenkin hoidella kaikkia rästiin jääneitä tehtäviä pois alta ja puunata koti kiiluvan puhtaaksi. Ilta kuluukin sitten Emmin kanssa hengaillen ja saapa nähdä, mitä taas yhdessä keksitäänkään päämme menoksi! ;D

Nytpä siirrytään päivän postaukseen! Mulla ei olekaan ollut ennen tälläistä kuun suosikit - postausta, joten ajattelin sellaisen nyt toteuttaa, kun mulle on kertynyt muutama ihan luottistuote, tavara ja juttu tässä viimeisten viikkojen aikana.
 
Kuivashampoo

009

Batisten - coconut & exotic tropical on ihan mielettömän hyväntuoksuinen kuivashampoo! Tämä jättää kivasti tyven myös hieman vaaleammaksi, joten likaisuus ja pienoinen juurikasvun poikanenkin saadaan peitettyä helposti ja nopeasti! :D Aina kun käytän tätä, mun tekee kokoajan mieli vain nuuskia mun hiuksia, sillä tää tuoksuu aivan ihanan kesäiseltä ja herkulliselta!

Omani kotiutin Kicksistä 7,95€ hintaan.

Kynsilakanpoistoaine

011

Ginatricot myymälästä löysin pienen heräteostoksen kassalla ollessani, enkä joutunut pettymään! Dip & Twist Kynsilakanpoistoaine nimittäin osoittautui ihan älyttömän näppäräksi ja helpoksi purnukaksi.

014

Sormi piti vain työntää pehmeään sisukseen ja pyöräyttää kerran ympäri! Kynsilakka lähti kynnestä hetkessä ihan kokonaan ja mun hieman vaikeamminkin poistettava lakka hävisi välittömästi kuin tuhka tuuleen. Oon tähän niin tyytyväinen ja vanhat aineet vanulappuineen sai lentää heti roskiin tämän kotiutettuani! :D

Tuote maksoi 5,95€

Pähkinämania

020

Kaikki pähkinät menee, mutta suurimmaksi herkuksi ovat nousseet cashewt! Mä syön näitä ihan liikaa ja koska oon viimeiset viikot ollut kokoajan säntäilemässä johonkin suuntaan, mulla on aina pähkinäpussi laukun sivutaskussa mukana. Välillä syön näitä vahingossa kokonaisen pussin päivässä ja olenkin nyt yrittänyt hieman hillitä himoani näihin! :D

Uudet byysat

172

Aaaah! Mä meinasin kuolla pois, kun Sonja lähetti näistä mulle kuvan. Oon etsinyt vastaavia jo vaikka kuinka kauan ja vihdoinkin sain moiset omakseni. Urheilupögiksi nuo siis hankin, mutta oon vetänyt nämä jalkaani varmaan joka päivä, kun oon saapunut päivän päätteeksi kotiin. Niin mukavat ja söpöt jalassa!

Ginatricot 24,95€

Nassun pelastus

026

Tikru kestovärjäsi noin viikko sitten mun kulmat, joten kulmakynän kanssa ei ole tarvinnut temppuilla kouluaamuina nyt vähään aikaan! Ripset taas huolsi kuntoon Ninniläinen, joka sai taas niin hyvää jälkeä aikaan, että en taida pystyä luopua näistä enää ikinä. :'D

Kuukauden hedelmä
126

Oon nyt suurkuluttanut omenoita ihan kybällä! Euron - parin jättipakkauksia on tullut kannettua kotiin harva se päivä ja musta tuntuu, että mulla on kotona ollessa jatkuvasti kourassa omena! :D Sanonnan mukaan omppu päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta miksi ihmeessä mulla on nyt ihan jäätävä flunssa käynnissä?!

Bronsea pintaan

176

Taiteilin koko elokuun rikkinäisen aurinkopuuterin kanssa, jonka muruset vaan lenteli ympäriinsä aina kun avasin sen kannen! Todella ärsyttävää. Jatkuvasti sai olla hinkkaamassa lavuaaria puhtaaksi. Olikin siis jo aikakin kotiuttaa uusi arepure ja Loreal tarjosi pelastuksen jättimäisellä putelillaan, joka heleyttää samalla kivasti. Kicksin kantiksena sain vielä juuri sopivasti postista -20% alekupongin, jolla aurinkopuuteri lähti matkaan 13,95€ hintaan!

Puhtaat conssit

057

Festareiden jäljiltä mun kaikki valkoiset kangaskengät näyttivät kutakuinkin tältä! Yhh... Tuossa vaiheessa teki mieli lähteä converse ostoksille, mutta päätin kokeilla käyttää nuo ensimmäistä kertaa ikinä pesukoneessa ensin.

093

No kannattihan se kokeilla! Vetaisin nämä valkoisten lakanoiden kanssa samaan syssyyn 60 asteeseen peseytymään ja ne palasivat pesusta putipuhtaina - kuin uusina! Happy me. Happy feet.

Lasinen leikkuulauta
055

!!! Miksei kukaan ole koskaan kertonut, että tälläinen on hommattava joka talouteen!? Siis ihan äärettömän kätevä ja helposti putsattava kapistus. Vihaan tiskaamista. Vielä enemmän vihaan tiskata leikkuulautaa, johon on imeytynyt kaikenlaista moskaa, eikä se meinaa puhdistua millään. Huolet ja murheet pois, tämän mä vaan huuhtaisen ja homma saa jatkua! Aamen.

Siinähän sitä olikin ja voisinkin jatkossakin toteutella näitä suosikkipostauksia, kun tarpeeksi kaikenlaista kehumisen arvoista krääsää ja oivalluksia syntyy viikkojen kuluessa! Mitäs mieltä ollaan? Jatkoon vai ei jatkoon? :D Löytyykö muilta joitakin samoja suosikkeja tällä hetkellä? :)

37 kommenttia:

  1. Mullakin on tota kynsilakanpoistoainetta, mut en ollu viel uskaltanu testata :D Kiitti tästä, ni ehkäpä mäkin raaskin heittää ne vanulaput veks :D

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, nopeesti vaan testaamaan, niin takuulla heität mäkeen vanhat tököttis! ;D :)

      Poista
  2. Tartten niin tota kynsilakanpoistoainetta! Vau :D Ja tuo pussillinen pähkinöitä päivässä on niin tuttua... hups! Entäs toi lasinen leikkuulauta?! Leikkuulauta oli muutenkin ostoslistalla, nyt tiedän millasen ostan. Mistä toi sun on?

    Hyvää syksyn jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, äkkiä hankkimaan! Ihan paras! :) pussillinen mennyt jo tänäänkin... Mä en itseasiassa tiedä tuon alkuperää, mutta luulen suuremmista tavarataloista löytyvän vastaavia! :) kivisiinkin oon törmännyt! Ihanaa syksyn jatkoa sullekin <3

      Poista
  3. Batisten kuivashampoot on ihan parhaita :D ♥ Ja noi tuoksuukin vielä niin ihanilta :) Tollanen kynsilakanpoistoaine pitää ihan ehdottomasti hankkia! Mä vihaan yli kaiken sitä, kun kynsilakkaa saa hinkata vanulapuilla kynsistä pois :D Tee ihmeessä jatkossakin tällaisia postauksia, mä ainakin tykkäsin tästä todella paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiiin on! Aah! Joo tykkään kyllä paljon niistä muistakin, mutta toi oli ihan ykkönen! :) jee jatkoon siis! :)

      Poista
  4. Kiva postaus! Ehdottomasti jatkoon. :)
    Siis pesitkö ihan 60 asteessa ne converset? Eikä kutistuneet ollenkaan? Pitää kokeilla itsekin, mun turkoosit conssit on tällä hetkellä lähinnä harmaat kaikkien kesän festareiden jäljiltä... :D Oon vaan ajatellut ettei ne kestä pesukoneessa tai tyyliin väri lähtee tai se kumiosa menee jotenkin pilalle...
    Mistä toi ihana lasinen leikkuulauta on!?! Pitää hommata itsellekin uus! :D Nimimerkillä puiset leikkuulaudat on ihan pebasta ja käy mun hermoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä homma! Juu pesin 60 asteessa, enkä huomannut kyllä muutosta koossa! :) kokeile ihmeessä, mulla ei ainakaan tapahtunut mitään ikävää! :D lasisen leikkuulaudan alkuperää en valitettavasti tiedä! :(

      Poista
  5. Batisten kuivashampoot on myös mun ehdoton go to-luottotuote!! :) Ennen Batisten löytämistä olin kokeillut useampia eri merkkien kuivashampoita, jotka kaikki kuitenkin jättivät hiuksista jotenkin tönköt ja sellaiset "kökkömäiset". Googlettelin asiasta hieman lisätietoja ja sain selville, että monissa kuivashampoissa käytetty maissitärkkelys tekee tuotteesta juuri sellaisen vähän tököttimäisen, mutta Batistessa tärkkelyksenä toimii riisitärkkelys, joka ei jätä ainakaan mun hiuksiin yhtään sellaista tönkkömäistä takkufiilistä. :) Plussaa myös ihan mielettömistä tuoksuvaihtoehdoista, yleensä kun muissa kuivashampoissa tuoksu ei ole kovin hyvä. Tää Tropical on munkin mielestä yks ihan parhaista, vaikka melkein kaikki tän merkin kuivashampoot onkin tosi hyvän tuoksuisia! Ainoo mitä oon huomannut, on että pullo kuluu ainakin mun käytössä melko nopeesti, mutta siitä huolimatta tää on niin paras tuote etten aio luopua, ja on tehnyt hiusten pesuvälin pidentämisenkin paljon helpommaksi, mikä näkyy myös hiusten kunnossa positiivisesti! :)

    Batiste-hypetyksen loppuun vielä haluaisin lisätä, että tää blogi on ehdottomasti mun lemppari kaikista lukemistani, sun uskomaton positiivisuus ja iloinen elämänasenne todellakin välittyy blogin välityksellä ja saa aina mutkin hyvälle tuulelle! :) Sun kirjoitukset on jollain tapaa tosi inspiroivia, vaikka kirjoitatkin ihanan aidosta elämästä ja arjesta. Ehdottomasti siis yksi parhaista terveellisen elämän ja positiivisen elämänasenteen motivaattoreista, mitä käyn aina itsellenikin täältä ammentamassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis mullakin saattaa kulua tuo pullo parissa viikossa jo loppuun! :( Mutta on se niin hyvä, että helpolla en vaihda! ;) Kiitos ihan valtavasti sanoistasi ja etpä arvaa miten hyvän mielen sait tällä aikaan! Ihana <3

      Poista
  6. Kiva postaus, jatkoon! :')
    Mä kans löysin tommoset harmaat pökät mitä oon ettiny, intersportin alennuksista reilulla parilla kympillä! Ne on kans ihan super ihanat päällä :D
    Ja toinen omenien suurkuluttaja täällä, ja myös toinen flunssainen täällä!! :D
    Ehkä mäkin uskaltaudun vihdoin heittää noi conssit pesukoneeseen.. Jotta tää nyt ei jäis vaa löpinäkommentiks, niin mitenkä oot sopeutunu Helsinkiin? Opiskeletko nyt siis missä? :)
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee kiva kuulla! :) uuuu! No aikamoinen löytö ja varmaan laatukin kohdillaan niissä! Heheeh, johan meillä on monta yhteistä tekijää tähän syksyyn! Tosin tuossa syysflunssassa tuntuu olevan nyt puoli Suomea! :( Helsinkiin oon sopeutunut ihan valtavan hyvin, tänne jään! ja opinnot jatkui nyt Laureassa liiketalouden parissa! :)

      Poista
  7. Täälläkin omenoita menee kotona ollessa koko ajan ja kaupasta niitä saa kantaa non stoppina lisää :D lasinen leikkuulauta kuulostaa hyvältä, mutta etkö pelkää sen menevän rikki tms? Mistä olet onasi hankkinut :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh joo sama homma! No pelkään! Aina, kun leikkaan vaikka jonkun avokadon yms ja kuuluu se klopsahdus, tsekkaan järkyttyneenä ton leikkuulaudan ja aina se on tähän asti ollut ehjä! :'D Omani löytyi tuolta asunnolta valmiiksi, mutta joku kommentoi vastaavia löytyneen Lidlistä! :)

      Poista
  8. Et arvaakaa kui kade oon noist ompuist ku tääl ne maksaa joku 3-4e kilo! :D
    Joulukuus sit brunsseillaa ja ostellaa kaikkii namihedelmii, can't wait <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, lupaan vedellä sun kanssa lots of lots of omppuja, kun tuut takaisin sieltä! :D Rakkauspakkaus <3

      Poista
  9. Toi kynsilakan puhdistusputeli on kamala jos sattuu olemaan haava sormessa tai kynsinauhassa :D Mutta muuten kyllä toimiva konsepti, ite stressatessa vaan revin niitä kynsinauhoja niin paljon että ei toivoakaan että voisin käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiii totta muuten, en ajatellutkaan! Mullakin pahana tapana repiä kynsinauhoja... :(

      Poista
  10. Kengät ja lakanat samassa :s eiii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh kyseessä oli sellaiset rönttölakanat koneen täytteeksi! ;)

      Poista
  11. Joo en pesis kyllä lakanoita ja kenkiä samassa!! siis en todellakaaan. Ei niin saisi tehdä! Lakanat ottavat itseensä niistä kengistä paskaa, kannattaa ne lakanat laittaa uudelleen pesuun ilman kenkiä :)
    Lasinen leikkuulauta on kiva, mutta veitset tylsyvät tosi nopeasti sen kanssa. Sellainen taipuva muovinen ohut on kaikista paras ja siitä on helppo kipata pannulle pilkotut ainekset :)
    Inhoan kun bloggaajat (ja muutkin..) käyttävät sanaa KOTIUTTAA ja se toistui tässä postauksessa monta kertaa, argh! Muuten kyllä tykkääm blogistasi haha :) hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eli niiden lakanoiden ainoa tarkoitus siellä oli täyttää konetta, jotta kengät ei pomppisi keskenään siellä pitkin seiniä! :D heheeh, joo kotiutus on kyllä aivan liikaa käytetty sana munkin blogissa, mutta se vaan tulee sieltä vahingossa kun sormet syyhyten vaan kirjoittelee tekstiä suoraan sydämestä! :D

      Poista
    2. Hirmu hyvää syksyn jatkoa sulle kans! <3

      Poista
  12. Kiva postaus oli eli jatkoon :-) tästä sai hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  13. Tollasessa lasisessa leikkuulaudassa on huono puoli se, että se tylsistyttää veitsiä aika paljon. Nyt meillä on käytössä muovinen, kun poikaystäväni joka on tarkka näistä ei suostu käyttämään enään lasista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten. Enpä tullut edes ajatelleeksi! Mä kyllä jatkan varmaan tuolla, kun niin helppo ja kätsy kuitenkin! :)

      Poista
  14. Noita leikkuulautoja on myyty Lidlissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hyvä tietää! Kiitti vinkistä, kun moni tuota kyselikin täällä! :)

      Poista
  15. Syötkö ihan kotimaisii omppui? Olis niiii kiva ruokapäiväkirja! :)) muuten mitkä on sun lempparikarkkei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syön aina kun kaupasta vaan löytyy! :) kotimaiset on parhaita! Mä oon itseasiassa tekemässä pian ruokapäiviksen tänne! :) lempikarkki on ehdottomasti suklaa! ;)

      Poista
  16. Böö! Koska tulee se video orkideasta tai se joku juttu mitä lupailit :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne videot editoitiinkin vähän lyhkäisiksi, joten en niitä tänne blogiin erikseen lisää, mutta batteryn ig-tililtä löytyy! :) @batteryenergydrink

      Poista
  17. Emmä ainakaa löytäny :(

    VastaaPoista
  18. Mä oon jo pitkään pessyt mun kaikkia kenkiä koneessa, tulee ihanan puhtaat, kuin uudet! :D Mutta ei kannata kauhean usein pestä ja kuudenkympin lämpötila aivan liian korkea!!!! Niistä kengistä saattaa lähteä liimat sulamaan ja sitten ne on entiset popot. Max 40 lämpötila ja hyvin on mulla lähteny puhtaaksi ja samat conssit kestänyt vaikka kuinka kauan. :) Mulla siis kahdet valkoiset, vaaleanpunaiset, mustat ja siniset. Valkoisia ja vaaleanpunaisia pesen eniten, mutta on kiva mustissa ja sinisissä kun nauhat ja kärjet on taas valkoiset eikä tummanharmaat.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ens kerralla sitten sinne 40, mutta en mä nytkään onneksi minkäänlaista haittaa saanut aikaan noiden pesun aikana! :) Kiitos vinkistä! :)

      Poista