sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Day with me

Oikein hyvät huomenet ja freesiä sunnuntaita! Itse painunkin tästä suoraan työpäivää viettelemään, mutta rentoilkaa te vaikka munkin puolesta kaikki onnekkaat vapaapäiväläiset! :D

Muutama lukija on pyydellyt taas pitkästä aikaa "päivä kanssani" - postausta, joten täältä pesee viime keskiviikon meininkejä! ;) Keskiviikko on musta aina ollut jotenkin kiva viikonpäivä, sillä silloin aletaan olla jo pikkuhiljaa voiton puolella viikonloppua päin ja maanantai-tiistain väsymyspöhnäpilvikin alkaa väistyä.

101

7.00 - Herätyskello alkoi kiljua tuskansäveliään, enkä voinut uskoa, että oli jo muka aika herätä! Hyrr... kesän unirytmi ei ole tainnut vieläkään täysin palautua normaaliin arkeen. Nopeasti ponkaisin itseni ylös ja petasin välittömästi pedin, etten vain vahingossakaan lösähtäisi lämpimien lakanoiden väliin takaisin köllimään.

121

Siirryn keittiöön valmistamaan aamiaista - kaurapuuroa banaanilla, cashewpähkinöillä, kanelilla ja omenalohkoilla, lasi maitoa sekä pari palaa ruisleipää tuorejuustolla.

7:30 - Napsaisen kihartimen pitkästä aikaa päälle ja painun makkariin valitsemaan päivän vaatteet.

114

Päälle löytyy valkoisten farkkujen kaveriksi kultaa ja armeijanvihreää. Onneksi olin kaavaillut asuani jo hieman edellisenä iltana valmiiksi, sillä muuten olisin päätynyt todennäköisesti asukriiseilemään kaapin eteen. Miten se voikin olla aina niin vaikea päätös! :D

111

8:00 - Meikit saatiin naamaan ja hiukset käkkärälle, mimmi on valmis kouluun!

133

138


8:30 - Hilputan junaan ja istun kokonaan tyhjään vaunuun. Jes! Arjen luksusta. :D Koulu- ja työmatkoilla olen tottunut nykyään käymään läpi aina sähköpostit, blogikommentit, snapit ja ig-jutut puhelimella. Näiden parissa junamatkat sujahtavatkin ohi ihan hetkessä!

9:00 - Juoksujalkaa kouluun, myöhästyn muutaman minuutin... jälleen.

13:30 - Koulun jälkeen suuntaan ystäväni Tikrun luo viettelemään päivää. Ollaan molemmat syysflunssassa, joten kuulumiset jaetaan kilpaa niiskuttaen, köhien ja teekupposia hörppien. Saatettiinpa siinä samalla Maraboun minttukrokanttikin vahingossa yhdessä tuhota muutamassa minuutissa, hups.

165

14:00 - Jade liittyy seuraamme ja Tiikeri tarjoaa meille bravuuriaan: tonnikalapastaa. Oon varmaan yläkoulu ikäisestä asti syönyt tätä Tikrulla ja vieläkin se maistuu yhtä hyvältä! :D Syötetään Jadelle myös ensimmäistä kertaa elämässä avokadoa. Miten joku ei voi olla vielä koskaan ennen syönyt sitä?

169


15:00 - Tikrulla alkaa vasta 16 jälkeen koulu, joten ehditään kokeilla mun hiuksiin nopeasti hahmotellen erästä lettikampausta, joka toteutetaan myöhemmin tänä vuonna koulun näytössä ajan ja keskittymisen kera!

16:30 - Jökötän taas junassa ja ehdin vastata kivasti pariin kommenttiin ja selata taas ihmisten muutkin somekuulumiset läpi.

187

18:00 - Helsingin päädyssä käyn hakemassa kaupasta parit iltatarpeet ja uuden aurinkopuuterin. Vanha oli ehtinyt olla hajalla jo ikuisuuden, joten uudelle oli todellakin tarvetta. Lorealin jätti aurinkopuuteri löytyi Kicksistä.

200

208


19:00 - Vihdoinkin kotona! Fiilistelin mun edellisenä päivänä ostamiani uusia treenipögiä, jotka Sonja bongasi mulle Ginatricotista. Hieman puolikuntoisena treenit ja kunnon lenkki saivat jäädä odottamaan parempaa päivää ja vointia, mutta nuo jalassa lähti kyllä mielellään vetämään kevyen power walkin ilta-aurinkoon.

229

20:00 - Kotiin palattuani päätän valmistaa flunssaista nassua piristääkseni freesaavan kasvonaamion jääkaapin antimista.

231

Piristävä, kosteuttava ja kirkastava kasvonaamio 

1 Banaani
Puolikas avokado
Iso loraus hunajaa
Puolikkaan sitruunanmehut 

233

248

Mönjän pysyvyys ei ollut paras mahdollinen, joten suosittelen hoitamaan homman kylppärissä, mikäli päätätte kokeilla kyseistä naamiota!

254

Annoin mössön vaikuttaa kasvoilla noin kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen pesin sen huolellisesti pois. Kaikki ei mahtunut naamaani, joten loput mömmöt vielä lusikoin suuhuni ja hyvältä se myös maistuikin! Kauneudenhoitoa siis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin! :'D

21:00 - Iltapalaksi valmistin vielä kunnon herkkumunakkaan pinaatilla, basilikalla, mozzarellalla ja tomaatilla. Maustamisen hoidin valkosipulijauheen, mustapippurin, yrttisuolan ja oreganon avulla.

240

246

Kylkeen vielä ruisleipä avokadolla ja lasi maitoa. Aikamoinen setti kasassa!

22:00 - Siirryn läppärin, teemukin ja räkäpapereiden kera makkariin ja viimeistelen seuraavana päivänä julkaistavan postauksen, lukaisen läpi sähköpostit ja katson läpi parit koulujutut.

23:00 - Päätän alkaa nukkumaan, mutta somettelenkin ihan liian kauan vielä tämän jälkeen puhelimella. Totean, että huomenna on taas tuskaista herätä! :D

Siinä mun keskiviikko tiivistetyssä paketissa! Toivottavasti tämä ei ihan tappavan tylsää luettavaa ollut, vaikka päivääni ei oikein mitään sen kummempia kuulunutkaan. Ensi kerralla voisin päivä kanssani- postauksen toteuttaa vaikkapa viikonlopulta, niin saataisiin päivään vähän enemmän meininkiäkin aikaiseksi! :D

54 kommenttia:

  1. Hei tää oli kiva postaus, etenkin kun kyseessä oli ns. Tavallinen arkipäivä :) ja ihanat noi treenipökät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Noi pökät on maailman ihanimmat!! Nytkin jalassa! :D

      Poista
  2. Luulin, että käyt helsingissä koulua, mutta meetkin junalla kouluun. Missä koulusi tarkalleen sijaitsee?:)

    VastaaPoista
  3. Tällaset postaukset on ihan mun lemppareita! Joten lisää vaan näitä, oli sit kyseessä arkipäivä tai joku spessumpi päivä :) Ja sun postaukset ei voi kyllä olla ikinä tylsiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee hyvä kuulla, että näistä tykätään! Voisi useamminkin vääntää vastaavia sitten! :) Eikä, ihana! <3

      Poista
  4. Kiva postaus, elävästi kirjoitettu! :)

    Hyvän näköisiä sun ateriat, alkoi tehdä mieli tuollaista munakasta nyt sitten! :D Ja tonnikalakastike on kyllä ihanan helppoa perusruokaa, johon ei kyllästy, kunhan ei liian usein tee. Mulla se on sellaisen päivän ruoka, jolloin on joko kiire tai mielikuvituksen puute ruokalajia valitessa. Tuttu ja turvallinen vaihtoehto, jonka ohje tulee ulkomuistista :D Avokadonaamion taidan lätkäistä omaankin naamaani tänään, myös hunaja-kaurahiutale-sitruunanaamio houkuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, toi munakas oli kyllä niin hyvää, että pakko valmistaa pian uusiksi! Tonnikalapasta on kyllä ihanan nopea ja helppo. Avokadot nassuun vaan! ;)

      Poista
  5. Minkä merkkiset noi valkoset farkut on?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ginatricot ja niiden malli taisi olla molly! :)

      Poista
  6. Sun koulu taitaa olla aika läpsyttelyä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekat viikot vasta käynnissä, niin ei olla päästy vielä projektitehtäviin kiinni kunnolla! :)

      Poista
  7. Käytäkkö kenkiä sisällä? Pisti silmään vaan nuosta peilikuvista :D

    VastaaPoista
  8. Näyttää niiiiin hyvältä toi munakas!!! :) Ja tämmöset päivä mun kanssa tyyliset postaukset on super kivoja, koska näkee mitä ne ihmiset oikeesti tekee eli lisää vaan! Mäki sain tästä innostuksen toteuttaa tän uudestaan omaankin blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin oon kyllä aina tykännyt lueskella muiden blogeista näitä! :) heheeh hyvä, pääsen sitten kurkkimaan sunkin päivääs! :D

      Poista
  9. Hahahah tuo kasvonaamio, josta söit puolet :''''DDD En voi sille mitään, että tuo naurattaa jostain syystä iha liikaa.. Varmaan mielessä on vaan nää omat kaupan mutanaamiot, jotka ei oo tarkotettu ihan syötäväksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahaha! Kyl muakin nauratti, kun mössösin tota ensin käsin naamaan ja sitten lusikoin loput napaan vielä! :'D joo, ne kaupan naamiotkin tuoksuu kyllä välillä niin hyvältä, että tekis mieli maistaa! :DD

      Poista
  10. Söpöt treenihousut!

    VastaaPoista
  11. Miten toi sun.sänky on tolleen vinossa?:-D eikö se vie tilaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää joo tässä kuvassa jotenkin hassulta, mutta toi huone on vähän hassun muotoinen ja sänky on siinä ihan keskellä huonetta tavallaan! :) ei tuolla joo hirveesti mahdu heiluskelemaan ympäriinsä. :D

      Poista
  12. Kiva postaus! :) monta kananmunaa laitoit tohon munakkaaseen? Täytyykin kokeilla, näyttää herkulliselta! :D<3

    VastaaPoista
  13. Laitoin 4, puolet vedin sitten vielä aamulla! :) tosi hyvää kyllä! Suosittelen! ;)

    VastaaPoista
  14. Mustakin oli tosi kiva lukee tällänen postaus nimenomaan ihan tavallisesta arkipäivästä :) Ja voi vitsit, sun ulkonäkö on kyllä aika kadehdittava! :D Okei en harrasta kateutta, mutta kuitenkin. Sun hiukset on niin upeet, oot just loistavassa kunnossa ja sulla on kauniit kasvot :) Oli ihan pakko sanoo!

    Erika

    PS.Täällä toinen kuka ei oo avokadoa ikinä maistanu! :o :D Suunnitelmissa kyllä ollu kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei jee, kiva jos tälläinen normipäivä viihdytti myös! :) voi ei! Kiitos oikein oikein paljon ää. <3 Erika! Nyt sitä avokadoa maistelemaan, ihan super hyvä, terveellinen ja monipuolinen! :D

      Poista
  15. Emmä löydä igst niitä videoita vaikka hain ihan oikeelta käyttäjältä :( se battery....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti ne kolme ekaa videota, jossa näkyy ensin vaan tekstiä mustalla pohjalla! :)

      Poista
  16. Katoin ne Orkidea haastattelut ja se yks missä sun ääni kuului niin oi vitsit :D Kuulostat jotenkin just sellaselta ku ajattelinkin sun kuulostavan :D Sulla on kaunis ääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, hyvä että osui ääni sitten yhteen nassun kanssa, kun monesti porukka saattaa olla ihan ihmeissään, kun kuulee ensimmäistä kertaa jonkun äänen! :D Snapissa pääsee kuuntelemaan mun höpinöitä vähän enemmänkin! :) (essimaaninka)

      Poista
  17. Mistä sun edellisessä postauksessa converse kuvissa näkynyt matto on ostettu? :) Se näytti tosi kivalle! Mun keittiön matto on jo niin kulahtanut et kaipais pientä päivitystä keittiöön :D Sun postauksia jaksaa aina mielenkiinnolla lukee kun ne on jotenkin niin persoonallisesti kirjotettu ja hyvällä tavalla siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, se löytyi täältä jo valmiiksi, joten en yhtään osaa sanoa alkuperää! :D tykkään niistä kans! :) voi kiitti paljon Marianne! <3 :)

      Poista
  18. Mistä ne sun battery haastattelut löytyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batteryn instasta @batteryenergydrink, ne on kuitenkin leikattu tosi lyhyiksi pätkiksi! :)

      Poista
  19. Ilmankos en löytänyt kun etin väärällä käyttäjällä :D batterydrink olikin se millä piti ettiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa hups! Minä myös! :D Anteeksi virheellinen opastus!

      Poista
  20. Tosi kiva postaus! Näitä useemmin! :)) muuten miten teet tuon munakkaan? Paistatko eka hetken kanamunia? Ja mitä tuorejuustoa käytät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) juu, pitää alkaa tehdä näitä vähän tiheämpään tahtiin, kun kerran tykättiin! :) Munakas taiteiltiin 4 munasta, joita ensin paistoin niin, että pohja alkoi olla kiinteä, mutta pinnalle tarttui vielä hyvin ainekset kiinni. Juusto nyt sitoo myös hyvin täytteitä! :) vedin pinaatit ja basilikat vielä juuston alle. Tuorejuustoa vaihtelen, mutta Bonjour aurinkokuivattutomaatti ja ruohosipuli on mun suosikit! :)

      Poista
  21. Ihanat ruuat!! :pp onksul suositella jtn rasvaa kropalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän Nivean Cremeä, joka on tosin melko tuhtia, joten käytänkin sitä yleensä vain, jos joku paikka tuntuu vähän kuivalta. :) En siis mitenkään jokaisena iltana yms. Acon itseruskettavaa tulee levitettyä pari kertaa viikossa. :)

      Poista
  22. Etkö ollukkaa haagaheliassa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehen! :) Laureassa ja sitä ennen olin Helian viekussa SLK:ssa. :)

      Poista
  23. Ihana ääni oli sulla siinä haastattelussa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, ihana! :D itse aina kauhistelee omaa ääntään videolta! :D

      Poista
  24. Aivan ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  25. Mukava postaus kyllä ! Tämän innoittamana kokeilin itsekkin tuota kasvonaamiota. Pistin blenderillä sekaisin ainekset ja koostumuksesta tuli kyllä siis yllättävän hyvä! Ja hyvältähän se myös maistui ! Vähän naurahdin, kun mietin, että samaa settiä mitä just laitto naamaan, niin nyt syö! Kaverit nauraa edelleen tälle, mut kehotin vain rohkeasti kokeilemaan :)

    Ps. Minäkään en ollut ikinä ennen maistanut avokadoa. Kasvonaamion teon yhteydessä oli nyt tosiaan eka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh no pakkohan sitä oli maistaa, kun siinä oli kuitenkin kaikkea, mitä tullut monesti heitettyä smoothienkin sekaan samaan syssyyn! :DD ai avokado onkin näin "harvinaista herkkua" ! :o :D No mitä tykkäsit? :)

      Poista
  26. Voi nuita herkkuruokia. Näyttää aina niin hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, aika herkullinen päivä tulikin kyllä! :D ehkä mulla vähän pomppi takaraivossa tämä postaus aina kokkaillessani... ;) :D

      Poista
  27. Hei saako tuon herkullisen tonnikalakastikkeen reseptin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun mielestä maailman yksinkertaisin vielä! :) Pari purkkia tonnikalaa, sipuli, ruokakerma, grillimaustetta, suolaa, mustapippuria ja olisko siinä ollut aimo plöräys ketsuppia vielä seassa! :)

      Poista