torstai 10. syyskuuta 2015

@ Berlin

Heippuli!

Ei se kesä tainnut mennäkään sitten ihan vielä täysin ohitse! Ainakin mun ikkunasta paistelee täyttä päätä aurinko ja muutenkin näky on oikein miellyttävä. Viimeisten kesää muistuttavien päivien kunniaksi julkaisenkin nyt vielä kuluneelta kesältä yhden rästiin jääneen postauksen. Päivämme Berliinissä ei ole päässyt vielä suurennuslasin alle, joten otetaanpa se nyt sitten tarkasteltavaksi... ;)

Varoituksen sananen vaan - edessänne on ihan jäätävä kuvamaraton, joten jos juuri nyt ei tee mieli selailla matkailukuvia kyllästymiseen asti, kannattaa tämä homma skipata sitten samantien! :D

580

584

Oltiin koitettu bongailla Annin kanssa Saksan reissullemme mahdollisimman halpoja lentoja ja lopulta päädyttiin valitsemaan lennot, jossa jouduttiin vaihtaa konetta Berliinissä. Ensin ajatus hieman harmitti, sillä Saksasta lentäisi kotiin tavallisesti muutamassa tunnissa. Tajuttiin kuitenkin nopeasti millaisesta tilaisuudesta onkaan kyse, kun välipysähdys kesti runsaat 9 tuntia. Ehdittiin siis vietellä Berliinissä noin 7 tunnin verran aikaa ja tämä kävi molemmille paremmin kuin hyvin!

596

605

601

Vaikka meidän porukat ovat asuneet Saksassa jo viitisen vuotta, en ollut koskaan aikaisemmin päässyt vielä itse käymään Berliinissä. Annille maisemat olivat jo hieman tutumpia, sillä perheemme oli tehnyt reissun Berliiniin aikaisemmin tänä vuonna silloin, kun Anni asui vielä Saksassa myös. Matkamme kristillinen tasajako sujuikin taas vaihteeksi niin, että Anni ohjasti suuntaamme ja itse tyydyin pyöriskelemään ja ihmettelemään kaikkea mahdollista ympäriltä löytyvää!

609

613

630

647

655

645


Berliinin nähtävyyksien seassa pyöriskelyä kuvaa parhaiten fiilis "vaikuttunut". Olinhan mä aikaisemmin ahminut kuvia noista samaisista paikoista moneen otteeseen, mutta kun vihdoin pääsin itse paikan päälle ihmettelemään, oli tunne aika sanoinkuvaamattoman siisti. Jotenkin mä vaan hiljennyin katselemaan kaikkea tuota ja tunsin kiitollisuutta. Vaikea selittää tuota tunnetta sen tarkemmin.

666



665

675

Berliinin muurilla hiljainen ihmettely jatkui ja käytiinkin melko tarkasti läpi muurin eri taideteoksia. Anni esitteli omat suosikkinsa ja itse valitsin myös omat lempparini kaikkien noiden pätkien joukosta.

677

"Vielä on monta muuria murrettavana..."


680

683

Pakko lisätä pieni välikevennys tänne kaiken ihmettelyn väliin, sillä kyllä tuolla reissulla tuli naurettua ja höpöteltyäkin ties mistä ja tämä komppania mua nauratti varsinkin suuresti. Hilpeä ja nopeasti eteenpäin rullaava kaljapyörä? suhautti ohi railakkaasti hoilaten. :D

696

698

Portilta löytyi taas näitä rakkauslukkoja, jotka jaksaa aina ilastuttaa mua. Vielä joku päivä mä lukitan itseni jonkun kanssa jollekin merkittävälle paikalle... :)

701


No ehkä se kuuluisin! Tästä oli muuten hurjan vaikea napata sellaista kuvaa, jossa ei joku turisti olisi heilumut mukana meiningissä. Tämä otos taisikin olla ainoa, jossa ei pyörinyt ketään edessä.

710

En tiedä, oonko maininnut täällä kerääväni jääkaappimagneetteja käymistäni paikoista? Tälläinen tuli kuitenkin hankittua matkamuistoksi tuolta. Saatiinpa tingittyä vielä 5 euron magneetti 4 euroon leveällä hymyllä. :D

716

Vaikuttavia juttuja löytyi myös keskustan kaduilta!

719

724

731

734

741


Keskustorilla oli käynnissä jonkinmoiset markkinat, joten ihmisiä, kojuja, ohjelmaa ja yleistä hulinaa löytyi kyllä tuona päivänä yllin kyllin! Käytiin Annin kanssa pyörähtämässä kojujen keskellä ostamassa tuorepuristetut mehut ja siitä suunnattiinkin vielä parit torin laidalla sijaitsevat kaupat läpi. Onneksi kumpikaan ei löytänyt juuri mitään, sillä reissun aikana oli tullut muutenkin shoppailtua ja riittämiin. ;D

745

747

Päivän päätteeksi hotkaistiin naamariin vielä Vapianossa tuliset kasvispastat, jonka jälkeen oli aika siirtyä takaisin kentälle vievään bussiin. Päivä oli kyllä ihan mielettömän onnistunut ja ihmeteltiinkin, miten selvittiin ilman minkäänlaisia kämmejä tuosta reissusta! Näinkin pikaiseksi visiitiksi ehdittiin kokea yllättävän paljon, mutta tahdon kyllä ehdottomasti suunnata Berliiniin vielä jonakin päivänä kunnolla ajan kanssa uudestaan.

Kuinka moni on vieraillut itse Berliinissä? Onko jotakin vinkkejä tulevalle reissulle, jotka olisi ehdottomasti näettävä tai koettava? ;)

10 kommenttia:

  1. Onpas kivoja kuvia! Ootte upeita ja Berliini vaikuttaa aikas kivalta! Ite haluisin kovasti päästä käymään jossain päin Saksaa kun sielä en oo vielä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini oli kyllä ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka! Kesällä saa ehkä kaikkein eniten irti, mutta miksipä ei muulloinkin! :) kiitos paljon! <3

      Poista
  2. Kävin itsekin Berliinissä loppukesästä ja kylläpä tän postauksen myötä tuli ikävä takaisin! Omakin reissu sisälsi juuri Holocaust-muistomerkin ja East Side Galleryn ihmettelyä sekä Vapianon pastalla herkuttelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mullakin heräili jo ikävä tässä julkaistavia kuvia valittaessa! Musta oli tosi kiva, että tuolla oli suht helppoa kulkea paikasta toiseen! :) Vapianon pastat pelastaa aina päivän. ;D

      Poista
  3. Saksaan en vielä koskaan ole päässyt käymään, vaikkakin hinku sinne ihmettelemään alkaa olla jo suuri! Suomesta tuntuu olevan ihan kohtuuttoman kallista lentää yhtään mihinkään kun vertaa muun Euroopan sisäisiin esim. ryanair... : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin alkaa olla jo Saksa-ikävä! Ehkäpä mä nyt syksyllä taas suuntaankin tuonne jälleen. :) Suomesta on joo ihan älyttömän kalliit lennot varsinkin nyt, kun kesäkin oli niin huono ja lentojen hinnat jäi sitten vielä vähän kummittelemaan sinne korkeuksiin. Ehkä ne pikkuhiljaa sieltä taas laskee inhimillisiin rajoihin. Joskus ollaan saatu lennot Saksaan ja takaisin jopa 100 eurolla. :)

      Poista
  4. Mua nauratti toi keskustori :'D Alexanderplatz aka. Berliinin tunnetuin maamerkki avautuu ehkä muillekin paremmin :D

    Valmistun ensi vuonna saksanopettajaksi ja asuin Berliinissä 8kk, kun suoritin yhden harjoitteluista siellä! Ihana kaupunki, joka ei itsellekään avautunut vielä ensimmäisellä kerralla, sinne vaan uudestaan! :)

    Kun perusnähtävyydet on teidän kohdalta pääosin tsekattu, täältä tulee insidevinkkejä ;)

    - Kuvista päätellen ette tainneet ehtiä vielä lännen puolelle. Siellä on pisin shoppailukatu Ku'damm ja suurin tavaratalo KaDeWe, siellä suosittelen lämpimästi piipahtamaan!
    - Mauerparkin kirpputori-alue sunnuntaisin: street food-kojuja, taiteilijoiden esityksiä, kirpputoripöytiä yms.
    - Brunssit on ihan must, niin halpaa ja mikä valikoima! Hyväksi koettuja mm. Anna Blume, Morgenland, Entweder Oder ja Nola. Ylipäätään Prenzlauer Bergin ja Kreuzbergin alueella parhaat ja edullisimmat ruokapaikat, esim. pizza/pasta 2,5e, cocktailit 3e ja viini/olut 1-2e meidän kotikadulla :D
    - Kannattaa hamstraa kosmetiikkaa! Anni tietää varmaan esim. Rossmannin, DM:n ja muut saksalaiset kosmetiikkakaupat.
    - Berliinin yöelämää ei turhaan kutsuta maailman parhaaks! Bileet jatkuu aamuun asti, joissain baareissa samalla lipulla saa bailaa pe-ma yhtä soittoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh no juurikin se! ;D Voi vitsit, kiitos ihan valtavasti hyvistä ja monipuolisista vinkeistä! Näillä luulis saavan reissusta jo paljon irti tulevalla käynnillä! Me ei meinattu löytää mistään noin halvalla ruokaa tuolta! Etsittiinkin näköjään vain vääristä paikoista. :D Kiitos paljon sulle! :)

      Poista
  5. Kävin tänä kesänä Berliinissä toista kertaa, sillä ensimmäinen oli vain parin päivän pikavisiitti. Tällä kertaa ehdittiinkin perusnähtävyyksien kiertelyn lisäksi myös shoppailla (liikaa) ja kierrellä syrjäisiäkin paikkoja. Parhaiten mieleeni jäi hylätty huvipuisto Spree Park, erityisesti tuulen pyörittämä, natiseva ja aavemainen maailmanpyörä. Alueelle ei päässyt, joten tyydyttiin kiertämään aidat ympäri. Kylmät väreet meni silti pariinkin kertaan...

    Aivan ihania kuvia Berliinistä, nämä tuovat väkisinkin oman reissun elävänä mieleen! Ja kiitos paljon ihanasta blogista, postauksesi piristävät joka kerta, ja saavat hyvälle mielelle :) Sulla on taito kirjottaa kevyttä ja soljuvaa tekstiä, jota lukee mielellään, eikä kuviakaan ole mun makuun liikaa, vaan sopivasti. Jatka samaan malliin, blogisi on mahtava! Kaikkea hyvää syksyysi <3

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No munkin pitää päästä ehdottomasti vielä joskus uudestaan vähän pidemmälle visiitille! :) Oi, tuo hylätty huvipuisto kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta paikalta. Kiitos kovasti ihanasta ja monipuolisesta palautteesta! Aina ilo kuulla, mitkä asiat täällä mun blogissa miellyttää! :) Aivan ihanaa syksyn jatkoa sulle myös Laura. <3

      Poista