maanantai 1. kesäkuuta 2015

Sinä loukkasit minua

Lähdin mukaan Tipulassa-blogin pitäjän järjestämään kampanjaan, Sinä loukkasit minua. Kampanjassa otan kantaa yhdessä monen muun bloggaajan kanssa nettikiusaamista vastaan. Bloggaajat ainakin tietävät kuinka yleistä tämä on ja miten paljon sanoillakin voi satuttaa.

Somemaailman aika on vaarallista, sillä netissä pystyy kuka vaan iskeä kyntensä ja pahat ajatuksensa toiseen vaikka kokonaan nimettömänä. Moni ei tunnu ymmärtävänkään, miten paljon ja hirveitä solvauksia osa bloggaajista saakaan ja sitten ihmetellään, miten vedetään jostakin pienistä asioista herneet nenään. Näitä pahimpia loukkauksia harvemmin vaan edes julkaistaan. Todellisuus kuitenkin on se, että mitä enemmän lukijakuntaa blogilla on, sen enemmän joukkoon mahtuu myös niitä, jotka eivät halua toiselle mitään hyvää. Tai vaikka haluaisivatkin, purkavat toisinaan huonon päivänsä turhaan asiaan kuulumattoman ihmisen harteille. Kampanjalla haluamme yhdessä osoittaa, että sana satuttaa ja vaikka se olisikin kommentoijalle hetken mielijohde, voi se jättää kuulijalle syvätkin arvet. Taustaa kampanjalle löydät Tipulassa blogista täältä!

SinäloukkasitminuaKUVA.jp-g

Arvosteletko kaupan kassajonossa muiden ruokaostoksia ja ulkonäköä? Kommentoitko leikkipuistossa vanhemmalle, miltä tämän lapsi näyttää? Kerrotko kanssaihmisille, kuinka rumia, ällöttäviä ja vastenmielisiä he ovat? Kehotatko ostarilla pyörivää nuorta tekemään itsemurhan?

Alla Tipulassa blogin pitäjän keräämiä kommentteja, joita blogeihin on jätetty. Kommentit ovat osa todella julmia ja toivonkin, että ne herättävät ajatuksia niissä ihmisissä, ketkä vastaavia ovat joskus jättäneet. Tätäkö me oikeasti toivotaan kanssaihmisille? Näinkö pahaa sanomaa me halutaan jakaa muille ihmisille, jotka haluavat tässä elämässä samanlaisia iloisia asioita kuin kuka tahansa. Miksi näin suurta vihaa. Kommentti on helppo jättää, mutta sen seuraukset voivat olla vakavat.

"Vitun kaksnaamainen pullukka huora! Tajuutsä et kukaan ei lue sun blogii koska oot niin säälittävä, etkä saa ikinä munaa tolla naamalla ja parempi jos vaa tekisit jotai tolle naamalles... painu sinne vittuun mistä tulitki ja kato peiliin ja jätä ne pullat yms. pois ihan suosiolla. Oot sairas ja lihava lehmä! ammu ittes!"

""Kateelliset muuta keksi." väitätkö että joku olisi sinulle kateellinen? :D sinun elämässäsi ei ole mitään kadehdittavaa tai ihanteellista. Ruma, Läski, loismatonen joka kuluttaa yhteiskunnan rahoja."

"sun muodoillas et oo voinu sairastaa anoreksiaa, oot säälittävä huomiohuora jolla ei ole yhtään ystävää ja joka baarissa istuu yksin nurkassa turpa kiinni"

”Mietin kuvia katsoessa, kuinka Eve on tosi pullukka. Olet kertonut syömis ongelmista hänen kanssaan. Ei hän kyllä näytä yhtään siltä ettei ruoka maistu. No, tietty jos annat makeita välipaloja asia saa toisen näkökannan. Silloinhan ruoka ei enää maistu ja lihominen on taattu. Eikö neuvolassa jo puututa asiaan? Ylipainoinen lapsi noin varhaan on kyllä lihava nuori/aikuinen.” (Kyseessä on normaalipainoinen vauva.)

”Usein sanotaan, että geenien sekoittaminen tuottaa terveitä jälkeläisiä. Aina se ei kuitenkaan näy sattuvan kohdalle." (Kirjoittajan lapsen vammaisuudesta.)

"Vittu oot nolo tapa ittes"

"ootko harkinnu itsarii? Jos oot ni mitä sä tääl enää oot?"


Ilkeät kommentit loukkaavat myös netissä. Me toivomme asiallista kommentointia blogeihin.

Ole ystävä toiselle, kohtele toista kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan ja ole osana luomassa positiivisempaa maailmaa toinen toistamme tukien. <3

Kampanjaan osallistuvat blogit:

A girl with too many pictures  -  Ai karkkii!  -  Aiatar  -  Aikuistumiskipuja  -  All hearts are wonderful  -  Am I Invited  -  Annun elämä uusiksi  -  Arkilove  -  By Tinja Katariina  -  Elämänilon alkulähteillä  -  Elämää pyörätuolista käsin  -  Emilia Christine  -  Enni Heidi  -  Ennin kengissä  -  Essi Maaninka  -  Fifty Ways  -  Haaveilen kaikesta  -  Haaveita ja oikeeta elämää  -  Harmaa ja muut iloiset värit  -  HeioonJenna  -  Hulivilini  -  Ida Parviainen  -  Ihanan karmea  -  Ikimuistoista  -  Inku-chan  -  Inspiration  -  Jemppuu  -  Jenni's Lullaby  -  Kaaosta ja kukkamekkoja  -  Kadun aurinkoisella puolella  -  KIDULT  -  Kitujainen.com  -  Kotiäidin elämää  -  Kouluta Ite Paremmin  -  Kun äiti kelaa  -  Kuvastin  -  Käenpesä  -  Lady of The Mess  -  Leveämmin hymyilevä perhe  -  Chasing Happiness  -  Life à la Annika  -  Life is an illusion  -  Lifestyle by Maiju Kristiina  -  Love yourself first  -  Loyal Companion  -  Maalia kohti  -  Mammalaiffii  -  Mansikkatilan mailla  -  Marjukka Katariina  -  Meidän Pieni Ryyni  -  Mieleni on maalaus  -  Minäkö keski-ikäinen?  -  Moonika Kristiina  -  Munakoisoni ja minä  -  My life, with love Alesya  -  Nani - Be yourself Napsahduksia  -  Natalia  -  Never Give Up  -  Nightwish Diamonds  -  Nuori ajattelija  -  On my way  -  Operaatio Äiti  -  Optimismia ja energiaa  -  Outi's life  -  paint my house BLACK  -  Paiqo  -  Perhosia masussa  -  Pieni Lintu  -  Pikku Bambin Blogi  -  Pinkit korkokengät  -  Privaattikamaa  -  Rakkaudella Hannele  -  Reborn Beast  -  Rouva Y  -  Ruusumäki  -  Saijis  -  Smagatsoff  -  Something different by Emilia  -  Spread your wings  -  Syvältä  -  Tassuttelijan päiväkirja  -  Teijan Kauneus Blogi  -  The Blind Leap  -  The Diary of Mariella Elisabeth  -  The World According to Jani  -  Thrill Me Tonight  -  Tipulassa  -  Touch the sky  -  Tuulanneli  -  Unelmia jahdaten  -  Unelmiin tai sinne päin  -  Vilhelmiina Lyydia  -  Waldgeistory  -  Weekend Chic  -  XL elämää  -  Zeninan  -  Äiti ja melukylän lapset  -  Äiti on vihannes  -  Äiti yrittää

32 kommenttia:

  1. Itse en ainakaan toivo kenellekään mitään muuta kuin pelkkää hyvää. Jos inhottavat anonyymit esiintyisivät omalla nimellään, voisivat muut hävetä heidän sekä heidän vanhempiensa puolesta. Kuka opettaa lastaan toivomaan toiselle pahaa? Mietityttää, että minkälaisen kasvatuksen noin inhottavat nuoret ovat saaneet, joilla kielenkäyttö sekä ajatusmaailma on noin ruma.

    Jos jonkun blogi aiheuttaa pelkkää mielipahaa, niin silloin sitä ei kannata lukea :/ Miksei mieluummin keskittyisi lukemaan sellaisia blogeja joista tulee hyvä mieli ja joihin tekee mieli kommentoida mukavia asioita? Saahan sitä toki erimielisyyksiä olla sen lempibloggaajankin kanssa, mutta noin ilkeissä kommenteissa ei taida pelkistä erimielisyyksisä olla kyse, vaan puhtaasta ilkeydestä. Jos on itsellään paha olla, tarvitseeko sitä tartuttaa muihin?

    T. Taas se toinen Essi :')

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla kanssasi ehdottomasti! Kuinka se voi helpottaa yhtään kenenkään oloa, että jakaa pahaa oloa vaan kaikille muillekin. Eikö siitä tule vaan entistä kurjempi olo, kuin oikein huokuu sitä pahaa fiilistä! :( Positiivinen ajattelu kunniaan, se nostaa usein huonoakin päivää paremmaksi! :) Erimielisyyksiä voi tosiaan olla, mutta toisen kuoleman toivominen ei vaan mene oikeustajuun millään. Kaima siellä taas. <3 Oonkin kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin postauksen, joka löytyy täältä: http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/08/pallo-on-sinulla.html

    VastaaPoista
  3. Muistan ton vauva-kommentin ja tuli niin paha mieli äidin puolesta :( Järkyttävää miten ihmiset kehtaavat! Olen myös sen verran taikauskoinen, että kuoleman toivomista en kestä kuunnella.
    En ole koskaan ymmärtänyt blogien vihamielistä kommentointia. Jos blogi/kirjoittaja/koti/kissa/koira on niin jumalattoman ärsyttävä, älä hyvä ihminen käytä aikaasi ja lue sitä saati kommentoi kuinka inhoat kyseistä blogia! En voi ymmärtää miksi joku luulee olevansa oikeutettu haukkumaan toista ihmistä ja luulee vielä muiden olevan kiinnostunut hänen negatiivisesta kommentistaan.
    Vähän tunteella ja sekavasti kirjoitettu, ehkä pointti tuli selväksi:D
    Ihanaa ja aurinkoista kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en kanssa voinut uskoa, kun luin tuon! :( Pointtisi tuli kyllä täysin selväksi, koska se on lukijankin ihan oma valinta, mitä blogeja täällä käy lukemassa. Ne, jotka ärsyttävät, voi helposti skipata kokonaan. :/ Aivan ihanaa kesää sulle myös <3

      Poista
  4. On kyllä ihan kauheaa, miten nykyään netin anonyymiteetin turvin tullaan kirjoittelemaan vaikka mitä ilkeyksiä. Miksei tule mieleen, että bloggaajat on samalla tavalla ihmisiä kuin ketkä tahansa "tavalliset" tallaajatkin, jotka eivät elämästään blogissa kerro. Voi miettiä, kuinka paha mieli itselle tulisi, jos joku tulisi laukomaan näitä muka totuuksia. Täytyy olla itsellä huono olla, että niin tekee :/ Mä luulen, että usein on kyse siitä kateudesta, bloggaajalla on jotain mitä itselleen kovasti haluaisi, mikä taas johtaa siihen, että osa porukasta koittaa saada bloggaajan mielen pahoitettua ns. hinnalla millä hyvänsä.

    Todella hyvä kampanja on siis kyseessä, toivottavasti se aukaisisi ilkeilijöiden silmiä. JA vaikka aina sitä positiivista sanottavaa ei sitten olisikaan, niin parempi pitää vaan ne mölyt mahassa (=estää sormia vaeltelemasta näppäimistöllä :D).


    Ihania kesäpäiviä sulle, Essi <3 Voin VANNOA, että mä en ole koskaan kirjoittanut kenellekään ilkeitä kommentteja enkä todellakaan tule kirjoittamaankaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilarit täällä. Mä en voisi kuvitellakaan, että purkaisin omaa pahaa oloani tuntemattomiin asiaan kuulumattomiin ihmisiin. :( Innostuin kanssa kovasti tästä kampanjasta, koska niin moni vielä lähti siihen mukaan! On siis monien ajatuksia koskettava aihe, ja tärkeä sellainen. Ihanaa kesää sulle myös ihanainen. <3

      Poista
  5. Tuntuu itsekkin pahalta lukea tuollasia kommentteja jotka ovat noin loukkaavia, muistan kun itse sain tuollaisia joskus niin aina alkoi sydän heti hakkaamaan pelosta ja sitten itkin vaikka yritin näyttää ettei se tuntunut missään,oli mentävä ajoissa nukkumaan huonon olon vuoksi siinä toivossa että aamulla olisi parempi olla niinkuin olikin aina. Toivotaan ettei kukaa tulisi saamaan kyseisiä kommentteja sillä halutaanhan me että kaikilla on mukava ja hyvä olla ! :) hyvää kesää sulle Essi ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamalaa, itselleni ei näin hirveitä kommentteja ole koskaan sadellutkaan. Mutta todella pahaa tekee edes lukea näitä muiden saamia. :( Toivon tosiaan, että tämä herättäisi monella ajatuksia aihetta kohtaan. Hyvää kesää sinnekin! :)<3

      Poista
  6. Siis ei apua mitä kommentteja, en kestä! Välillä oikeasti vähän yleistän liikaa, mutta nykynuoriso (alle 16v) alkaa olla ihan uskomattoman välinpitämätöntä ja laukovat suustaan ihan mitä sattuu. Tätä näkee julkisilla paikoilla ja vieläpä omien valmennettvien ask.fm profiileissa! Toki on niitä fiksuja yksilöitä, mutta jotenkin tuntuu, että sellaisia vähän turhan kärkkäitäkin nuoria jotka anonyymeina aukovat on liikaa. Ja mielessä voi vaan miettiä mitä ihmettä kasvatuksessa on mennyt vikaan kun on tuollaisia sammakkoja kirjoittavia lapsia. Omaa pahaa oloa ei ikinä tule purkaa muihin vaan sen ilkeiden kirjoittelun sijaan voisi vaikka soittaa auttavaan puhelimeen ja saada oikeasti apua :) kukaan ei ole täydellinen ja jokainen varmasti kritisoi, mutta jotkut osaavat pitää sen kritiikin sitten mahassaan tai esittää edes rakentavasti. Nuo kommentit ovat jotain aivan uskomatonta ja toivonkin, että niiden kirjoittajat näkwvät nämä postaukset ja kommentit ja oopisivat virheistään ja muuttaisivat elämän asenteensa positiiviseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä nykyään vähän tuntuu, että jo alakoulun ohi kävellessä joutuu höristellä korviaan, kun kuulee, mitä sieltä pienten lastenkin suusta oikein tulee!! Ihan kamalaa. :( samaa toivon minäkin, sillä en usko, että kukaan voi olla yllä jätetyistä kommenteistaan ylpeä. :( <3

      Poista
  7. Tuo on ihan hirveää :( meidänkin koululla (olen 15v) voi kuulla tuollaista ilkeää huutelua ja jos siihen opettaja puuttuu niin kyseinen huutaja sanoo vain että "joo läppä oli!" Tosi hauska "läppä" varmaan oli sen kommentin saajan mielestä.. tuollaisen toiminnan pitäisi loppua ja toivottavasti nämä blogikirjoitukset auttavat siinä.
    Ps. Aivan ihana tää sun blogi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei kaikkea sanomaansa voi laittaa läppä- sanan taakse ja leikkiä, ettei ne solvaukset silloin satuta toista! :( oi, kiitos paljon ihana <3 :)

      Poista
  8. Ei juuri liity asiaan mutta onko ystävälläsi Sonjalla blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu! Postaustahti vaan usein kärsii turhan paljon! :D amomentwiths.blogspot.fi osoitteesta löytyy! :)

      Poista
  9. Mun mielestä on käsittämätöntä, ettei Chicago-Iidaa ole pyydetty mukaan kampanjaan. Minusta kirjoittelu hänestä Ylilaudalla ja vauva.fi:ssä on tehnyt hänestä nettikiusatun kasvot. Väheksymättä tietenkään yhtään sinun saamiasi ilkeitä kommentteja, mielestä tällä kampanjalla pitäisi olla selkeä uhri keulakuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän valittiin muistaakseni sellaisia bloggaajia, jotka ovat joskus kirjoitelleet jotakin aiheeseen liittyen! Kaikki bloggaajat saivat tosin liittyä tähän mukaan, kun eihän Tipulassa blogin pitäjä ihan kaikkia blogin pitäjiä osannut kutsua tähän mukaan! Aikas monta kuitenkin! :)

      Poista
  10. Siis mitä, kuka edes voi kirjottaa tollasta! :O Oon ihan järkyttyny.. Huhhuh! Hieno kirjoitus kyllä ja toivottavasti saa ihmiset vähän miettimään tekojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! Samaa toivotaan täällä! :( :)

      Poista
  11. Tämä on kyllä tosi tärkeä kampanja :) Nuo kommentit tekee kyllä todella surulliseksi, ihan senkin takia, että niiden kirjoittajilla on todella paha olla itsensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lähdin kyllä ilolla mukaan tähän kampanjaan! :) ei voi kyllä edes käsittää, miksi jotkut haluaa sanoa toiselle jotakin noin kamalaa.

      Poista
  12. Nuo kommentit pisti kyllä niin surulliseks :( En kyllä ymmärrä miks joku haluaa tahallaan sanoa noin ilkeesti.. Ainii haluaisin kysyä, että mistä yleensä ostat liput/ millä laivalla menet päivän reissuille tallinnaan? :) Asun 700km päässä stadista, enkä oo koskaan käyny virossa, niin nyt kesällä ois tarkotus ja semmonen just päivän reissu vaan ois kiva! Mut oon yrittäny googletella ihan hirveenä tässä kaikkia laivoja yms mut tuntuu et melkeen kaikki on jtn yksi yö laivalla- juttuja, jotka sitte maksaa sen yli 100e koska tarvii hytin yms.. Apua auttakaa tietämätöntä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon monesti bongannut noita lippuja hyvillä tarjouksilla varusteltuna http://www.matkapojat.fi/ - sivustolta ja sitten tietenkin ihan ja tallink ja eckerölinen omilta sivuilta tietenkin löytyy myös päiväristeilyvälilehdet. :) (http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/paras-hinta#16151124) ja (https://www.eckeroline.fi/fi/Risteilymatkat/) Toivottavasti oli apua! :D

      Poista
    2. Kiitos<3 en ollutkaan huomannut tuota eckerölineä ollenkaan! :D

      Poista
  13. Ootko eronnu sun poikaystävän kanssa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaikeasti selitettävä tilanne käynnissä. Kun on ollut näinkin monta vuotta yhdessä, tälläiset asiat eivät ole ihan yksinkertaisia varmaankaan koskaan. :( Enempää en nyt haluaisi asiaa puida blogin puolella, jos ymmärrät <3

      Poista
    2. Voi että harmi :( voimia essi ja toivottavasti oot pian takaisin blogin puolella! <3

      Poista
    3. Etpä arvaa, miten paljon tuollainen rohkaisu merkitsee mulle tällä hetkellä! :')<3

      Poista
    4. Voi ei miten mun tuli paha mieli kun luin tän. Itsekseni olenkin miettinyt onko jtn tapahtunut kun ei postauksia ole tullut :/ hurjasti voimia elämän myrskyihin! <3 "Everything will be okay in the end. If it's no okay, it's not the end"

      Poista
  14. Tärkeä kamppanja mut mun mielestä otit osaa vähän latteasti esittelemällä vain tän alkuperäsen postauksen tolta tipulalta. Aiheesta ois mielestäni saanu mielenkiintosemman ja henkilökohtasemman jos olisit kertonu millasia kommentteja sä oot saanu ja silleen. Tää jäi mielestäni vähän latteeks :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla oli vähän rankat päivät noina päivinä käynnissä ja meinasinkin olla kokonaan osallistumatta tähän kampanjaan sen vuoksi. Halusin kuitenkin ottaa osaa näin tärkeään kampanjaan, vaikken pystynytkään ihan täyttä panosta antamaan tähän. Tarkoitus olikin alkuun lisäillä kaikkia omakohtaisia kokemuksia ja kommentteja joita on saanut. Ehkä mä joskus otan aiheen uudelleen käsittelyynkin täällä, kun fiilsitä kirjoittaa riittää. :)

      Poista
  15. Kiva, että lähdit mukaan kampanjaan vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta! :)

    Törkeä kommentointi tuntuu tosiaan yleistyneen myös ihan kasvotustenkin käytävässä keskustelussa. Nuoret varmaan kommentoivat netissä herkimmin anonyymeinä kurjiakin kommentteja, mutta kampanjan myötä olen kuullut, kuinka paljon on myös ihan aikuisia-aikuisia kommentoijia, jotka loukkaavat kirjoituksillaan bloggaajaa. Näköjään nettikäyttäytyminen ei aina katso ikää!

    Oikein hyvää kesää sinulle, toivottavasti asiat elämässäsi loksahtavat raiteilleen! :)

    VastaaPoista