maanantai 15. kesäkuuta 2015

#kesäkalenteri2015

Kesäni suunnitelmista onkin kyselty pariin otteeseen, joten ajattelin myös tehdä tälläisen oman postauksen kesäni suunnitelmien varalle. Voi sitten itsekin täältä hyvin tarkastella, että mitä on tullut tehtyä ja mitä on vielä kokematta ja näkemättä! :D Taikka sitten tarkastaa, että onnistuivatko kaikki suunnitelmat ja tavoitteet.

Ulkona kulkiessa aistii kyllä selvästi ympärillä lymyilevän kesän, mutta jotenkin en ole itse päässyt vielä täysin tunnelmaan! Normaalisti kesäkuuhun mennessä olen ehtinyt ottaa aurinkoa takapihalla jo monen monta päivää, rannalla on ehditty käydä picnicillä tai jopa pulahtamassa ja rantsussa on tullut tepasteltua ja ahmittua kiskajäätelöitä. Tänä vuonna en ole uskaltanut lähteä ovista ulos ilman takkia ja shortseja en ole voinut kuvitellakaan vetäväni vielä jalkaan!

Onneksi tällä viikolla mulla alkaa töistäkin kesäloma ja pääsen vihdoinkin aloittamaan kesäloman tunnelmoinnin oikein toden teolla. Heti alkuun pääsenkin viettelemään kolmen viikon lomia putkeen. Kesälomalla edessä odottaakin vaikka ja mitä hauskaa ja jännittävää!

Himoksen Juhannus - Ensimmäinen kesäinen kohteeni on, mikäs muukaan kuin, Himoksen Jussifestarit! Tämä on kyllä ollut monen kesäni kohokohtia ja tälläkään kerralla en usko pettyväni. Meitä on lähdössä autollinen kaikkein parhaimpia tyttöjä matkaan, joten festarit eivät voi kuin onnistua!

Juhannuksena aion valvoa pari yötä aamuun asti ja selvitä seuraavista päivistä nopeilla päikkäreillä

Poimia juhannuskimpun ja suorittaa kaikki tarvittavat rituaalit

Keittää nuudeleita retkikeittimellä ja grillata makkaraa leirintäalueen nuotiolla muiden festarikansalaisten kanssa

Nukkua Tynskin kanssa lusikassa ja jättää se yksin telttaan, jos se alkaa kuorsata

Laulaa yhteen ääneen ihan täysillä festarikansan, artistien ja ystävien kanssa Antti Tuiskun, Jukka Pojan, Apulannan ja Kaija Koon biisejä

Käydä neuvottelua benji-hypyn hintahaarukasta 

! Pieni vinkki Himokselle festaroimaan suuntaaville! Ottakaa mukaan pyyhe ja puhdistusliinoja. Festarialueen lämmin vesi loppuu hyvin nopeasti ja sitten on edessä jääkylmä suihku! Varatkaa mukaan kertakäyttösadeviitta, sillä jos alkaakin edes hetken ripotella, on kosteissa vaatteissa pyöriminen hitusen ikävämpi homma ja lämpö karkaa nopeammin. Ja viimeisin neuvoni: OTTAKAA MUKAAN TALVITAKKI. Tämä siis erityisesti telttailualueelle majoittuville, sillä vaikka olisi kuinka lämmin päivä, voi se yö olla salakavalan kylmä. Viimeksi laitoin siskoni tuomaan minulle talvitakin ensimmäisen yön jälkeen ja kyllä helpotti! :D

031 (800x533)

005 (640x427)

Parga, Kreikka - Himoksen jälkeisenä maanantaina suunnataankin jo uusia kokemuksia ja nähtävyyksiä päin. Lähdetään nimittäin Sonjan kanssa vähän päälle viikoksi ihan toisiin maisemiin Kreikan Pargaan. En ole koskaan käynyt Pargassa, mutta olen ehtinyt kuulla paikasta paljon hyvää! Kreikan länsirannikolla sijaitsevassa pienessä kylässä pitäisi olla kuulemani mukaan erittäin kaunis luonto ja rannat, sekä herkullista ruokaa. Sanoisinpa, että ihan toimivan kuuloinen paketti!

Pargassa aiomme löhötä auringon alla kyllästymiseen asti

Syödä paikallisissa pienissä ja tunnelmallisissa ravintoloissa oikeaa kreikkalaista sapuskaa

Vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä vaeltelemaan ympäristössä

Valmistaa herkullisia aamupaloja itse hotellihuoneessamme

Vuokrata skootterin ja huristella sillä kurkkimaan lähikyliä, rantoja ja kaupunkeja

Kuvata ehkä ensimmäisen blogivideon, ehkä ehkä ehkä!  
parga1
parga2

Malaga, Espanja - Noin viikon päästä Pargan reissusta onkin edessäni jo seuraava matka! Lähdemme isän puolen perheeni kanssa aurinkorannikon helmenä tunnettuun Etelä-Espanjan satamakaupunkiin Malagaan. Kuulemani mukaan Malagassa yhdistyvät upeat rannat ja maisemat, Vanhankaupungin nähtävyydet ja erinomainen ravintolakulttuuri. Malagassa on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa, joten uskon reissun olevan oikein valovoimainen ja lämmittävä kokemus! :D

Malagassa aion vierailla Vanhassakaupungissa

Löhöillä vähän lisää upeilla hiekkarannoilla ja syventää rusketustani

Tehdä pitkiä aamukävelyitä

Syödä paljon jäätelöä

Viettää aikaa perheeni ja pikkusisarusteni kanssa

Kokeilla erilaisia Espanjalaisia makuelämyksiä

Ehkä himpun verran shoppaillakin, jos sille päälle sattuu ja matkakassa antaa vielä periksi! :D
malaga1
Summer Sound Festival 2015 - Vähän päälle viikon päästä Malagan reissusta pärähtävät käyntiin Soundit! Olen nyt kolme vuotta putkeen kulkenut kyseisillä festareilla, eikä loppua näy! Tänä vuonna aion kuitenkin osallistua vain parille päivälle, koska viime vuoden festareilla kolmas päivä alkoi olla jo vähän liiankin hapokasta touhua. :D

Soundeilla aion tanssia aamuun asti

Ostaa jonkun nolon Soundimuisto- esineen

Pukeutua räväkästi

Hillua jonkun olkapäillä

Laulaa mukana, jos mistään kohdasta osaan sanoja edes etäisesti - siansaksa toimii myös aina, jos melodia melkein kohtaa

Neuvotella lisää benji-hinnastosta

Maalata itseni ja ystäväni neon-maaleilla

Nauttia ihan täysillä kahdesta päivästä

405

049

465

Reissu X - Soundien jälkeinen viikko on vielä mysteeri. Viettelen silloin viimeisen palkallisen lomaviikkoni ja suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Tiettyä alustavaa neuvottelua on käyty jo hyvä tovi kaveriporukan kanssa, mutta saa nähdä mitä keksitään! ;D

169 (800x533)

674

Weekend Festival - Ja viimeisen lomaviikkoni jälkeen on vielä tättärärää Weekend Festivaalit! Noita festareita varten mulla onkin tänä vuonna hieman erikoista ohjelmaa tiedossa, josta kuulette varmasti myöhemmin paljon lisää täällä bloginkin puolella! Weekendit ovat olleet mulle aina sellainen festarikesän hauskin mahdollinen päätösjuhla, uskon, että tänä vuonna tulee vieläkin hauskempaa kuin edellisinä vuosina!

Weekendeillä aion nauraa sydämeni kyllyydestä

Fiilistellä ihan mielettömän hyviä esiintyjiä

Tutustua uusiin ihmisiin

Halia paljon kavereita tanssihyppypomppien

Vetää mukavat kengät jalkaan ja hyppiä muutenkin koko illan

Pukeutua joihinkin uusiin festaritamineisiin

Nauttia!

016

257

311

No niin! Siinähän sitä olikin! Odotukset kesälle ovat siis melkoisen korkealla ja näiden tälläisten suurimpien ja "merkittävimpien" tapahtumien ohella suunnitelmissa on tietenkin paljon muuta yleistä kesämeininkiä pitkin viikkoja. Ollaan lyöty lukkoon jo yhdet isomman luokan grillibileet luonamme, kolmen kaveruksen eeppiset synttäribileet ja laatuajan viettoa perheen kesken!

Kesällä aion myös viettää monen monta lämmintä kesäyötä Helsingin päädyssä ja miksei monen monta kesäistä päivääkin!

Tehdä asioita, joita en ole ikinä ennen tehnyt!

Syödä paljon grilliruokaa ja juoda paljon kesäisiä drinkkejä, niin holillisia kuin holittomiakin!

Käydä edes yhden yön ylittävällä mökkireissulla!

Veneillä ja toivottavasti päästä myös mato-ongelle!

Nauraa paljon ja ehkä joinakin iltoina myös itkeä, sellaista hyvää itkua suurella tyttölaumalla tunnelmallisen keskustelun lomassa! :D

Rakastaa lähimmäisiä ja ystäviä ja näyttää se heille avoimesti!

188

27 kommenttia:

  1. Ihana kesäpostaus ja muutenkin ihan mielettömän kivoja suunnitelmia sulla kesälle! :) Itsellänikin edessä olisi pari ulkomaan reissua ja yksi onkin jo takana, mökkireissua ja kaverien kanssa hengailua ja koomailua :) varmasti tulossa taas ikimuistoinen kesä sillä meidänkin maailmalle ja ympäri suomea hajonnut kaveriporukka on taas takaisin pk seudulla ja nyt siitä otetaan ilo irti! ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa joo itseäkin jo vähän jännittää, kun kohta pamahtaa lomaviikot käyntiin ja niin paljon kaikkea kivaa edessä! :) uii, vähän ihana, että teilläkin porukka kasassa kesän yli, varmasti ihan mielettömän kiva kesä edessä teillä! <3

      Poista
  2. Ihania kesäsuunnitelmia siulla, ja kivan paljon matkustelua tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, juu matkustaminen on kyllä elämän parhainta antia! :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja todella mukavaa ja ilon täyteistä matkaa !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiva kun tykkäsit! :) kiitos kiitos oikein kovasti! <3 :)

      Poista
  4. Mulle tuli tästä postauksesta mieleen se että miksi ei voi vain olla? Miksi pitää olla hirveän tarkat suunnitelmat koko kesälle eikä voi vain rentoutua kun pitää olla kokoajan menossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska melkein 9 kuukautta voi vain olla, kun Suomessa on pimeää, tylsää ja kylmää. Nyt kun on tilaisuus, että töistä ja koulusta on lomaa, käytän ne 4 kallisarvoista vapaata viikkoa mielelläni sitten siihen kokemusten ja muistojen luomiseen! :) Voisinhan mä tehdä sen 4 viikkoa sitäkin, mitä yleensä aina teen: kokata, siivota, katsoa telkkaria, mutta miksi? :D Ja nuo festarithan kestävät yleensä vain sen pari-kolme päivää, joten sen loput 4-5 voi sitten taas ihan vaan olla. :)

      Poista
    2. + Mulle se ulkomaille matkaaminen on juurikin sitä rentoutumista, kotona mietiskelee kaikenmaailman asioita kokoajan, mutta ulkomailla sä voit vaan olla! <3

      Poista
  5. Ompas paljon kivan kuulosia suunnitelmia! :) Saanko kysyä, että ootteko te Jaakon kanssa vielä yhessä? :o Anteeks kun utelen, jotenkin vaan ihmettelin, kun painotat (minun mielestä) että näät paljon kavereita, nukut niiden vieressä ymsyms, eikä yhessäkään sun kesälomasuunnitelmassa mainita poikaystävää? Tietysti ymmärrän senkin, jos lomallaan haluaa viettää aikaa enempi ystävien ja perheen kanssa, kun poikaystävää näkee kuitenkin enemmän myös tavallisena arkenakin. Toivottavasti et loukkaannu kun kysyin tällästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hauskan tuntuinen kesä kyllä edessä! :D En tietenkään loukkaannu, mutta kuten jo aikaisemminkin mainitsin, ilmoittelen täällä kyllä sitten, kun tuntuu siltä, että asioista on valmis höpöttelemään avoimesti tuntemattomienkin kanssa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin meidän välinen asia ja katsellaan rauhassa hyvin mielin, mitä kesä tuo tullessaan. :) Meillä on ollut monesti tapana vietellä paljon aikaa myös omien kavereiden kanssa varsinkin kesäisin ja juhannus on tullut vietettyä jo kolmena kesänä putkeen tyttöjen kanssa Himoksella ja ihanaa päästä taas parhaiden ystävien kanssa reissun päälle! <3

      Poista
  6. Ois kiva kuulla enemmän sun mielipiteitä weekendistä sekä summer soundeista =) Suunnitteilla olisi ekaa kertaa tulla summer soundeille ja odotuksia ei niinkään ole. Ois kiva kuulla kumpi on parempi sekä hyviä ja huonoja puolia molemmista. Ihanaa lomaa sulle! Nauti :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joo, multa löytyykin molemmista festareista viime kesältä omat postauksensa!

      Weekend:
      http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/08/weekend-festival-2014.html

      Soundit:
      http://essimaaninka.blogspot.fi/2014/07/summer-sound-festival-2014.html

      Soundit ovat olleet aina ihan huiput, kun tosiaan Messukeskuksessa järjestettynä ei ole tarvinnut pelätä sadetta tai vaatteiden sotkeentumista ja erilaiset ääni- ja valotehosteet on saatu hyvin tehtyä suureen saliin. Lisäksi Soundit on kivasti keskellä kesää, niin on yleensä kaikkein lämpimintä aikaa silloin! Pukeutuminen on helppoa ja kevyttä, eikä yölläkään ole kylmä kotiin päin tarpoessa. Tänä vuonna en ole täysin vakuuttunut esiintyjistä, mutta uskon juhlien olevan taas ihan mielettömän hauskat siitäkin huolimatta!

      Weekendit taas on mun ihan lempparit. Niissä on jotakin vähän jopa taianomaista, kun kesä on päättymässä ja fiilistellään vielä viimeistä kertaa kunnolla yhdessä ystävien kanssa. Tykkään siitä, että ne pidetään ulkona, vaikka sateen riski on suuri, eikä ole enää lämpiminkään aika vuodesta. Siinä on kuitenkin jotenkin vähän ulkomaista tunnelmaakin jopa ja olenkin monesti kyseisillä festareilla hokenut, ettei tunnu siltä kuin olisi Suomessa! :)

      Kiitos ihana, sulle kans mielettömän kivaa lomaa ja festarikokemuksia! <3

      Poista
    2. Voi kiva et jaksoit vastata kunnolla! Enköhän weekendiinkin tänä vuonna myös eksy, se on kyllä huippu tapahtuma :-D Soundeja täytyy vähän pohtia ja katsoa vähän lompakonkin tilannetta siinä vaiheessa kesää :) Näinkin itseasiassa sut wkndssä viimevuonna, harmi vaan tosi kaukana kun olit jonkun hartioilla heilumassa haha!

      Poista
    3. Hahaah eikä! Ehkä törmätään sitten tänä vuonna jossakin kunnolla! :D

      Poista
    4. Hope so! Ois kyl kiva :-D

      Poista
  7. Mitä meinaat laittaa päälle tonne himokselle? :) muuta kuin mukaan sen talvitakin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan mukaan yhden eläinpuvun ja kaikkea revittyä ja hapsullista ja croptoppii sun muuta! :D en oo vielä varma, mitä laitan! :D

      Poista
    2. + se sadeviitta tottakai! :'D

      Poista
  8. Vaikutat todella lämpimältä ja aidolta ihmiseltä näin blogin perusteella, vaikka tavallaan ootkin niin "feikin" ja pinnallisen oloinen ensinäkemältä. Siksi pidänkin sun blogista enemmän kuin Annin, sillä sä et samalla tavalla tunnu korostavan täydellisyyttä kuin Anni ehkä tekee. Tämä vain oma mielipiteeni, pidän kyllä kummastakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla, että oot tykännyt mun ja Annin blogeista! :) Annin kanssa eläneenä tosin tiedän, että hänen asiat pyyhkii tällä hetkellä todella hyvin, joten mitä sitä muuta sitten esittämään! :)

      Poista
  9. Onpas ihanalta kuulostava kesä tiedossa! Miten sinulla on varaa tuohon kaikkeen matkailuun ja muuhun ? Ole onnellinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkat hoituivat tänä vuonna ennätyshalvalla, kun selasin eri sivustojen tarjouksia hanakasti! :) kerään aina vähän säästöön ennen kesää ja sitten kesälomarahat töistä saatua hommaan vielä loputkin liput tapahtumia ja reissuja varten! :)

      Poista
  10. Mitä mieltä oot tuosta Annika O:n jupakasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä siitä alkuperäisestä fb-päivityksestä mitään, mutta harmittaa kyllä paljon Annikan ja tämän toisen tytön puolesta, kun tuollainen jupakka saatu aikaiseksi. En usko, että Annika halusi loukata ketään, mutta nettimaailma on vähän julma ja vaarallinen areena... :(

      Poista
  11. Ihana kesä sulla tiedossa! Itsehän istun töissä lomani..:D Nautihan siis kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika monella sama homma ikävä kyllä! Mut se on hyvät rahat takataskuun sitten hei! ;) :D nautitaan varmasti! <3

      Poista