maanantai 15. joulukuuta 2014

Q&A - Kysykää

Eli tiedossa olisi kysymyspostaus! Tai mahdollisesti muutamakin kappale, riippuen kysymystenne määrästä. En ole ennen toteuttanut tällaista, joten olkaa armollisia. Ei liian vaikeita kysymyksiä: "Jos Eutanasia olisi laillista, millaiseen ratkaisuun päätyisit, jos isäsi olisi teholla pelkkien koneiden avulla hengissä, mutta kuolisi muuten, ja olisi elintoiminnoiltaan kuin vihannes. Päästäisitkö hänet pois täältä, jos hän olisi viimeiseksi toiveekseen pyytänyt päästä pois, jos joutuu tilaan, jossa vain koneet pitävät häntä elossa."? Hrrrrr.

830

Ei myöskään liian henkilökohtaisia kysymyksiä ja luonnollisestikaan en lähimmäisteni puolesta voi vastailla liian yksityiskohtaisesti.

247

Nyt on hyvin viikko aikaa heitellä siis kysymyksiä tämän postauksen alle ja ensi viikolla pyrin aloittaa vastailut Saksasta käsin kysymyksiinne postausten muodossa! :)

222

Kuvitus ihan vain sen takia, että matkakuume.

57 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tätä määkin oon meinannut kysyä, mutten oo osannu muotoilla kysymystä mitenkään kauniisti :D oon superkade jos sulla on noin hyvät geenit!

      Poista
    2. Ostakaa bombshell rintsikat ni ette enää kysele tommosia :'D ne on salaisuus siihen et tissit on helppo nostaa solisluihin asti ja näyttää "luonnottoman" muotosilta

      Poista
  2. Tää taitaa olla aika peruskysymys mutta mitkä on sun unelma matkakohteet, jos saisit valita vaikkapa kolme? :)

    VastaaPoista
  3. Opiskeletko/ käytkö töissä tällä hetkellä?
    Unelma-ammattisi?
    Millaiset ihonhoitorutiinit sinulla on? Lempi ihonhoitotuotteet?
    Tykkäätkö lukea kirjoja? Paras kirja, jonka olet lukenut?
    Voisitko kuvitella tekeväsi joskus videopostauksen? :)

    Mukavaa joulun aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa joulun aikaa sullekin! Kiitod kysymyksistä! :)<3

      Poista
  4. Miksi ihmeessä käytät salilla normirintsikoita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mä voin vastata suoraan, koska oon vastannut tähän jo pari kertaa aikaisemminkin! :D : koska en omista hyviä urheilurintsikoita, eikä tavallisilla treenaaminen ole ollut itselleni koskaan ongelmallista. :)

      Poista
  5. Jännitätkö ikinä sosiaalisia tilanteita? Jos kyllä, niin saatatko sen takia jopa vältellä tiettyjä sosiaalisia tilanteita?

    Oletko pääosin tyytyväinen itseesi?

    Mistä asioista et pidä luonteessasi ja ulkonäössäsi?

    Entä mistä pidät eniten luonteessasi ja ulkonäössäsi?

    Omistatko ärsyttäviä tapoja joista haluaisit luopua?

    Onko sinulle tärkeää olla hoikka?

    Minkälaisista ihmisistä et pidä?

    Asia itsessäsi, josta olet ylpein?

    Asia itsessäsi, jota häpeät?

    Tuntuuko ikinä, että joku haluaisi olla kanssasi vain ulkokuoresi perusteella?

    Oletko uskovainen?

    Voisitko kirjoittaa viikon ruokapäiväkirjaa?

    Kuinka usein syöt epäterveellisiä herkkuja?

    Oletko tehnyt jotain, jota jälkikäteen häpesit? Mitä?

    Tykkäätkö viettää aikaa yksin vai oletko mieluummin "aina menossa"?

    Puhutko ikinä ihmisistä pahaa?

    VastaaPoista
  6. Jes, ihanaa! Olen odottanut, milloin pidät kysymyspostauksen. Toivottavasti kysymykseni eivät ole liian henkilökohtaisia tai muuten epämieluisia.

    Missä haluaisit asua tulevaisuudessa?
    Lempiurheilulaji? Mitä lajia olet harrastanut ja mitä olisit halunnut/haluaisit harrastaa? Miksi?
    Miten vietät mieluiten vapaa-aikaa?
    Mikä on sun mielestä elämän tarkoitus?
    Haluatko tulevaisuudessa lapsia? Jos kyllä, montako ja milloin?
    Kolme hyvää ja huonoa puolta luonteessasi ja ulkonäössäsi?
    Lempi- ja inhokkikouluaine? Oletko hyvä koulussa?
    Syötkö usein ravintoloissa/kahviloissa?
    Mitä toivot eniten tapahtuvaksi tällä hetkellä? Entä mitä materialista toivot eniten?

    VastaaPoista
  7. 1. Minkä ikäisenä aloit käyttämään rintaliivejä? Miten kerroit vanhemmillesi, että haluat rintaliivit vai ostitko vain itse?
    2. Miten kerroit vanhemmillesi, että olit saanut kuukautiset ensimmäistä kertaa vai kerroitko ollenkaan?
    3. Miten kerroit vanhemmillesi, että haluat e-pillerit tai muun ehkäisyn vai kerroitko ollenkaan?
    4. Puhutko vanhemmillesi avoimesti kuukautisista, ehkäisystä ja muusta ns. henkilökohtaisesta?
    5. Lempivaatekaupat, vaatemerkit ja nettikaupat?
    6. Voisitko tehdä meikkausvideon?
    7. Käytkö solariumissa, kuinka usein ja kauanko kerralla?
    8. Mitä itseruskettavaa käytät ja kuinka usein?
    9. Oletko ikinä harkinnut hiusten värjäämistä tummemmaksi tai platinablondiksi?
    10. Mitä mieltä olet silikonirinnoista ja oletko ikinä harkinnut itsellesi sellaisia?
    11. Oletko täysin tyytyväinen rintojesi muotoon ja kokoon?
    12. Lempinaposteltava/"elokuvaruoka"?
    13. Kuinka usein herkuttelet epäterveellisesti, esim. perunalastuilla, suklaalla tmv. ja kuinka paljon kerralla? Mitä epäterveellistä syöt mieluiten?
    14. Oletko ikinä valkaissut hampaitasi? Miten saat ne pysymään noin valkoisina? Onko sinulla ikinä ollut hampaissa reikiä tmv.? Käytkö säännöllisesti hammaslääkärillä?
    15. Oletko ikinä harkinnut, että haluaisit suurentaa huuliasi? Mitä yleisesti ottaen olet mieltä olet ulkonäön muokkaamisesta ns. keinotekoisesti?
    16. Mihin vartalonosaasi ja kasvojenpiirteeseen olet eniten tyytyväinen? Entä mihin vähiten?
    17. Lempivärisi?
    18. Haluaisitko tatuoinnin? Minkälaisen ja mihin? Mitä mieltä olet yleisesti ottaen tatuoinneista?
    19. Miten hoidat ihoasi?
    20. Miksi lopetit telinevoimistelun?
    21. Minkä ikäisenä aloitit meikkaamisen ja miksi?
    22. Mikä on luonnollisen hiusvärisi? Kuvaa?
    23. Arki- ja juhlameikkisi erot?
    24. Meikkaatko joka päivä kouluun?
    25. Kuljetko ikinä ilman meikkiä kaupoissa/koulussa tmv.?

    VastaaPoista
  8. - Oletko ikinä ollut hautajaisissa?
    - Miltä tuntuu olla monen ihmisen kauneusihanne?
    - Myönnätkö itse, että olet todella monen mielestä paljon keskivertoa kauniimpi?
    - Oletko ikinä jälkeenpäin katunut jonkin kuvan lisäämistä internettiin?
    - Oletko ikinä ilman rintsikoita tilanteessa, jossa rintsikat eivät passaa jonkin vaatekappaleen alle (esim. juhlamekko, jossa avoin selkä tmv.)?
    - Mitä mieltä olet kauneusleikkauksista, esim. silikonirinnoista tai nenäleikkauksesta henkilölle, jolla on jo ennestään sopusuhtaiset rinnat tai nenä (eli onnettomuuksien/sairauksien tmv. korjausleikkauksia ei lasketa)?
    - Onko sinulla vakituisia herkkupäiviä, jolloin annat itsellesi luvan herkutella epäterveellisesti?
    - Sanovatko jotkut ystäväsi esim. jos otat kuvia juhlissa, että he eivät halua kuvia itsestään blogiisi?
    - Oletko ikinä ollut edes hieman ihastunut toiseen, seurustellessasi poikaystäväsi kanssa?
    - Käytätkö aitoa turkista? Miksi/Miksi et? Mitä mieltä yleisesti ottaen olet aidosta turkista vaatteissa/asusteissa?
    - Oletko ikinä edes harkinnut ruveta kasvissyöjäksi? Miksi/miksi et? Mitä mieltä yleisesti ottaen olet kasvissyönnistä/lihan tehotuotannosta?
    - Olet joskus maininnut olevasi uskovainen. Käytkö säännöllisesti kirkossa ja rukoiletko säännöllisesti?
    - Kuinka kauan olet kerralla kuntosalilla (pukkaria, saunaa tmv. lukuunottamatta? Kuinka kauan juokset juoksumatolla ja mitä vauhtia?
    - Oletko blogiurasi aikana ehtinyt harkita bloggaamisen lopettamista? Mistä syistä?
    - Piereskeletkö ikinä ystävien tai poikaystäväsi kuullen, edes vahingossa? Miten he ja sinä itse reagoit siihen?

    VastaaPoista
  9. Uskotko, että jokaiselle on olemassa Se Oikea? entä voiko olla olemassa useita "Niitä Oikeita"?
    Mikä on ollut kokeilemistasi harrastuksista suosikkisi (jos salia ei lasketa nyt tähän)? Entä mitä kautta sait kuulla siitä, ja miksi lopetit?
    Jos pitäisi elää loppuelämä yhdellä ruualla, juomalla ja jälkkärillä, mitkä ne olisivat?
    Viikonloppuna: kaksi rauhallista koti-iltaa miehekkeen ja muutaman kaverin kanssa vai kaksi hauskaa bileiltaa suurella kaveriporukalla?
    Mikä ulkonäössäsi on lempiasiasi? Entä mitä muuttaisit jos voisit?
    Voitko laittaa nais- ja miesihanteestasi kuvan tai muutenvain kuvailla tarkkaan?
    Keksi 5 positiivista asiaa Suomen talvesta?
    Kahvi vai tee? Kaakao kylmänä vai kuumana?
    Hiihto vai laskettelu?
    Mitkä ovat tämän hetken viisi kuunnelluinta biisiä sinun kohdallasi?
    Kun asuitte vielä Annin kanssa molemmat kotona, oliko teillä usein jotakin kinaa vai olitteko aina iloisella mielellä?
    Ovatko luonteenne samantyyliset, esim suuttumisen ja ilostumisen kohdalla vai eroatteko paljon?
    Minkälainen olisi unelmiesi koti 40-vuotiaana? Kuva tai kuvailu? :)
    Tarkkailetko syömistäsi paljon? Osaatko sanoa paljonko on suunnilleen päivittäinen kalorimääräsi?
    Omena- vai päärynäsiideri, vai kenties olut?
    Cokis vai pepsi?
    Vapiano vai Amarillo?
    Seuraavaksi Aasiaan vai Amerikkaan?
    Oletko koskaan käyttänyt muita sosiaalisia medioita kuin irc-galleriaa, blogeja, facebookia ja instagramia? Ovatko esim tallini.fi tai habbo.fi tuttuja?

    VastaaPoista
  10. Mitä toivot joululahjaksi?

    Haluatko lapsia, jos niin kuinka monta haluaisit?

    Oletko ujo? Jännittääkö sinua jotkin tietyt tilanteet, jos niin mitkä?

    Stressaatko helposti?

    Voisitko joskus tehdä vaikka viikon ajan jokaisena päivänä videopostauksia?

    VastaaPoista
  11. Mikä sun toinen nimi on? Ootteko puhunu jaakon kanssa kihloista/häistä? Haluutko naimisiin lähitulevaisuudessa, vai vasta paaaljon myöhemmin, vai etkö ollenkaan? Haluatko useamman lapsen, vai kenties et yhtään? Sano jokin kaunis tytön/pojan nimi? Mikä on sun elämän tärkein päivä ollu?
    Siinä jotakin! Ihanaa kun teet tällässen postauksen! :) ihania noi kuvat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kun tykkäät! :) ulkomailta saa aina parhaat kuva-otokset!! :)<3

      Poista
  12. Minkä ikäisenä aloitit työssäkäynnin, missä opiskelet, käytkö töissä tällä hetkellä, maksatteko jaakon kanssa kaikki kauppareissut yms puoliksi, saatko taloudellista tukea vanhemmiltasi, minkä ikäisenä aiot hankkia lapsia?

    VastaaPoista
  13. Kuka on sun salainen julkkisihastus?
    Entä mikä on sun lempileffa?

    Olis niin kiva jos joskus tekisit videon! Kun näitä vastauksia voi olla vähän tylsää välillä lukee nii video ois kiinnostavampi... Mut kiitos ihanasta hyvän mielen blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videopostauksia en tule luultavasti tekemään blogiini lainkaan, koska kirjoittaminen luonnistuu multa niin paljon luontevammin. Kiitos sulle kivoista kysymyksistä! :)<3

      Poista
    2. Kiitos kun vastasit!

      Poista
  14. Juimiiko jos poikaystäväsi somessa tykkäilee sulle tuntemattomien naisten kuvista yms tai chattailee aktiivisesti niiden kaa. Yhteiset kamut on eri asia?

    VastaaPoista
  15. Mitä blogeja itse luet?
    Miten hoidat pitkiä hiuksiasi?
    Lempileffat?
    Olet vissiinkin käynyt useammassa maassa lomalla, mitä niistä suosittelisit vähätuloiselle opiskelijalle? :D

    VastaaPoista
  16. - Huuteleeko miehet sun perään kaduilla? (Suomessa tai ulkomailla)
    - Saatko koskaan esim. baarissa ilkeitä katseita muilta naisilta, miten suhtaudut sellaisiin?
    - Tiesikö sun vanhemmat ja koulussa opettajat alusta asti sen, että sua kiusattiin koulussa? Mitä sille asialle tehtiin?
    - Ootko jättäny paljon kommentteja julkaisematta tänne blogiin? Minkä tyylisiä ne kommentit on olleet?
    - Millaisista kommenteista sulle tulee kaikkein paras mieli?
    - Mitä yleensä juot ku oot juhlimassa?

    VastaaPoista
  17. Miten hoidat hiuksiasi?
    Haaveiletko ulkomaille muutosta? Minne?
    Mikä on oudoin tapasi?
    Kerro opinnoistasi thän asti (lukio? Amis?)

    VastaaPoista
  18. mikä sun keskiarvo oli yläasteen päättötodistuksessa? kaunein tytön nimi? kaunein pojan nimi? haaveammatti?

    VastaaPoista
  19. Menikö susta viimenen vuos alaikäsenä nopeesti? Miltä susta tuntu ku täytit 18? Mitä teit sinä päivänä? Ootko seurustellu ikinä muitten kaa ku vaa Jaakon? Millasen häämekon haluisit? Tykkäätkö Ramin konditorian kanapatongeista? :D vai ootko ees ikinä syöny niitä? :D syötkö ikinä mäkissä tai hesburgerissa? Tykkäätkö limsasta? Entä mehusta? :DDDddd minkä kokosii
    vaatteita pidät? Millaista ihmistä ihailet? Kuka on sinun kauneusihanne? Mikä sun lempi jäätelö maku on? Pelottaako sua et saat ihosyövän auringonoton takia? Onks siu oma ihonväri tosi kalpee vai ootko aina tavallista päivettyneemmän näköne? Käytätkö jotai kunno
    superpush uppeja vai onks siul vaa iha silarin näköset rinnat (: toivon et vastaat koska ihailen sua!!! (:

    VastaaPoista
  20. Koetko olevasi älyllisesti lahjakas/fiksu?
    Miten eroatte Annin kanssa luonteiltanne toisistanne?
    Mitkä ovat Jaakon parhaat luonteenpiirteet?

    VastaaPoista
  21. Mikä on sun pituus ja paino? Mitä treenitavoitteita sulla on? Miten saa lisää itsevarmuutta salille? Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt?:)

    VastaaPoista
  22. Oletko ikinä kateellinen kenellekään? Kenelle ja minkälaisista asioista? Onko sun mielestä kateus huono asia?

    VastaaPoista
  23. Mikä on inhottavin asia, minkä olet tehnyt toista ihmistä kohtaan?

    VastaaPoista
  24. kuinka pitkä olet ja paljonko painat? mistä kohdista erityisesti pidät vartalossasi, mistä et?

    VastaaPoista
  25. Oletko koskaan tutustunut narsistiin?
    Mitä teet, jos sinulle tulee kotona oikein tylsää?
    Suosikki tv-ohjelmasi?
    Urasuunnitelmasi?
    Mikä on toinen nimesi?
    Paras kirja minkä olet lukenut?
    Suosikki matkakohteesi?

    VastaaPoista
  26. Kauanko sulle menee aamuisin laittautuessa?
    Soitteletko usein vanhempiesi kanssa?
    Ootko enemmän "isintyttö" vai "äitintyttö"?
    Unelma ammatti?
    Lempi hajuvesi?
    Kuinka monet parit kenkiä sulla on?
    Missä ruokakaupassa yleensä käyt?
    Lempi baarit?
    Paljonko juot yleensä ennen baaria/baarissa?
    Ootko ikinä selvinpäin baarissa?
    Millaista musiikkia kuuntelet?
    Katsotko Possea? :D

    p.s Oot aivan ihanan oloinen ihminen, niin positiivinen! :) Hyvää joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos oikein kovasti kysymyksistä! Hyvää joulua sullekin :)<3

      Poista
  27. syötkö vähähiilihydraattisesti?
    mitä syöt ylensä päivän aikana?

    VastaaPoista
  28. Pituus ja paino?
    Ootko ottanut opintolainan?
    Mitä kirjotit yo-kirjoituksista?
    Kuka on paras ystäväsi?
    Saatko miehiltä (muilta kuin poikaystävältäsi) huomiota kuinka usein?
    Ootko polttanut tupakkaa?
    Ootteko puhuneet poikaystäväsi kanssa lasten hankkimisesta ihan vakavissaan?
    Mistä tieystä asiasta oot ollut erityisen kiitollinen elämäsi aikana?
    Ootko saanut tiukan ja kurinalaisen kasvatuksen vanhemmiltasi?
    Mitä pelkäät kaikista eniten?
    Näetkö isääsi kuinka usein?
    Voitko joskus tehdä videopostauksen vaikka Annin kanssa? :)

    VastaaPoista
  29. Oletko onnellinen?
    Parisuhteen tärkeimmät asiat?
    Millaisia arvoja teillä on Jaakon kanssa? :)

    VastaaPoista
  30. en osaa oikein muotoilla tätä kysymystä, mutta mikä on sinun lemppari ruoka"genre"? Italialainen/itämainen/amerikkalainen etc..:)

    VastaaPoista
  31. Opiskeletko nyt jossain?
    Kauan olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa?
    Haluaisitko naimisiin? Entä lapsia?
    Mikä on parasta Annissa? Entä mikä ärsyttää hänessä?
    Onko sinulla jotain jouluperinteitä, mitä?
    Mikä on sun upean tukan salaisuus!? :D
    Onko jotain mitä haluaisit muuttaa itsessäsi,mitä? (Ulkonäkö, luonne)
    Oletko enemmän kaupunkilainen vai mökkihöperö?
    Mitkä on sun top kolme kauneustuotteet?

    VastaaPoista
  32. Ootko koskaan sairastanut syömishäiriötä?
    Mikä on sun semmonen go-to -lounas, eli semmonen joka maistuu aina ja jos ei tuu muuta mieleen?
    Mikä on sun lempijouluperinne?
    Miten pysyt kunnossa, vaikka et treenaakkaan joka päivä?
    Hetki päivässä, jota odotat aina eniten?
    Ootko koskaan huonontuulinen :D?
    Jos joo, ni millanen oot sillon?

    Siinä muutama kysymys:)! Ihanaa joulunaikaa sulle ja ISO kiitos tästä blogista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kyssäreistä! :) Mukavaa joulun aikaa sullekin ja kiitos piristävästä kommentista. :')<3

      Poista
  33. Minkä rotuisen koiran ottaisit jos joku sun pitäis ottaa? Hese vai mäkki? Syksy vai kevät? Lähtisitkö nyt mieluummin auringon alle ruskettumaan vai jonnekkin miljoonakaupunkiin shoppailemaan? Oletko ikinä miettinyt ottavasi muita lävistyksiä kun napakorun? Dreambag? Haluaisitko muuttaa helsinkiin (siis ihan keskustaan) vai viihdytkö siellä pienessä järvenpäässä paremmin ? Mitä suunnitelmia sulla on ensi kesällä? Ja mitä tavoitteita vuodelle 2015?

    VastaaPoista
  34. Katsooko miehet perääsi usein kaduilla?
    Minkälaisesta ruoasta pidät eniten?
    top 3 kauneustuotteet?

    VastaaPoista
  35. millä numerolla painosi alkaa?

    VastaaPoista
  36. Oudoin/hämmentävin/ absurdein tilanne johon olet joutunut? :D
    Hauskin muistosi, jonka ajattelusta väkisinkin rupeat hymyilemään/nauramaan? :)

    VastaaPoista
  37. Mitä piirteitä arvostat ystävässä?
    Nolointa mitä sulle on tapahtunut (mitä kehtaat paljastaa :D ) ?
    Paras muisto yläasteelta, lukiosta ja Laureasta?
    Parasta kesässä?
    Millainen olet vihaisena?
    Sinun mielestäsi kolme parasta & kolme huonointa piirrettä itsessäsi?
    Ketä tv hahmoa muistuttaisit?
    Lemppari sarjasi?
    Lemppari leffa?

    Ihanat kuvat ja ihana blogi <3 Keep going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti<3 Ja superkiitos kivoista kysymyksistä! :)

      Poista
  38. Miten sä jaksat puuhata aina joka päivä ja vaikka mitä?:D Eikö sua väsytä talven pimeys ym? Montako tuntia nukut yössä?

    VastaaPoista
  39. Haluaisitko lapsia? Jos niin milloin ja kuinka monta?
    Millainen on sinun kauneusihanteesi?
    Kuinka tyytyväinen olet omaan ulkonäköön asteikolla 1-10?
    Haluatko naimisiin?
    Riitelettekö usein Jaakon kanssa?
    Sanon 3 hyvää puolta Jaakosta?
    Paljonko käytät aikaa somessa päivittäin?
    Oletko tyytyväinen omaan kroppaasi?
    Pystyttekö puhumaan Annin kanssa ihan kaikesta?
    Ovatko kaikki sisarukset sinulle yhtä tärkeitä?
    Sano kolme asiaa mistä pidät omassa ulkonäössäsi ja kolme mistä et?
    Sano kolme asiaa luonteestasi mistä pidät ja kolme mistä et?
    Kuinka usein syöt herkkuja viikossa?
    Kuinka usein juot alkoholia kuukaudessa?
    Millaiseksi kuvittelet elämäsi 10 vuoden päästä?

    VastaaPoista
  40. Millainen on sun normaali arkipäivä?
    Onko sulla tiettyjä rutiineja,millaisia?
    Oletko usein huonolla tuulella vai enemmän ns. peruspositiivinen?
    Kuinka usein riitelette poikaystäväsi kanssa?
    Mikä on teidän pitkän suhteen salaisuus? :)
    Miten pidätte parisuhdetta yllä?
    Teettekö usein neljästään asioita Annin ja tämän poikaystävän kanssa? Siis vielä, kun Anni oli Suomessa.
    Mitä ajattelet bloggaamisesta ja blogimaailmasta ylipäätään?
    Pidätkö itseäsi kauniina?
    Minkä arvosanan antaisit ulkonäöllesi? Asteikolla 4-10
    Mitä tulevaisuuden haaveita sulla on? Esim. seuraaville 5-10 vuodelle :)

    VastaaPoista
  41. Onko sulla ja jaakolla autoa

    VastaaPoista
  42. Vietättekö viikon aikana Jaakon kanssa paljon aikaa yhdessä? Käyttekö esim kaupassa,lenkillä, näettekö ystävienne yhdessä vai enemmän viikonloppuisin.

    Kerro 2- sinun mielestäsi parhainta ja suht terveellistä reseptiä?

    Minkälainen koulunkävijä olet ? Luetko ahkerasti kokeisiin, oletko tunnilla usein läsnä ym.. :D

    VastaaPoista
  43. Miten tiukassa pidät poikakaverin? Olisko kiva jos menis poikaporukassa Thaikkuihin tai viikonlopuksi Tallinnaan bilettämään? Noi poikaporukat kun on jotenkin vaan eri kuin tyttöporukat, my opinion... Mitä mieltä oot poikkiksesta, joka ei Ole YHtään mustis?

    VastaaPoista

  44. Mitä ajattelet kun laitat selfieitä nettiin? Haetko niillä huomiota, kohotat itsetuntoa tykkäyksillä tai ajatteletko että olet niin kaunis että pakko jakaa se muillekin? Jos poikaystäväsi pyytäisi sinua a) lopettamaan provosoivien selfieiden laiton b) lopettamaan kokonaan selfieiden laittamisen, suostuisitko?

    VastaaPoista
  45. Saatko somessa paljonkin iskuyrityksiä? Tykkäätkö glögistä? Hauskaa joulua ! Laitahan paljon kuvia sieltä joulunvietosta !

    VastaaPoista
  46. Oletko uskovainen? Millä tavalla usko näkyy elämässäsi? Seuraatko raamatullisia arvoja?
    Mitä mieltä olet abortista? Miten reagoisit, jos tulisit nykyisessä elämäntilanteessasi raskaaksi?

    VastaaPoista
  47. vedätkö ikinä jäätäviä ruokaöverejä?

    VastaaPoista