perjantai 5. joulukuuta 2014

Päivä Essin kanssa

"Päivä kanssani" - postausta on toivottu muutamaan otteeseen, joten otinpa tehtäväkseni sellaisen kyhätä! Minulla oli keskellä viikkoa sopivasti vapaapäivä, joten päivä sopi täydellisesti tälläistä tarkoitusta varten. Normaaleista koulu- ja työpäivistä kun ei saisi kyhättyä kovinkaan hohdokasta päiväpostausta. :D

7.00 - Havahdun siihen, että Jaakko rymistelee tavaroitaan eteisessä ja tulee antamaan pikaisen aamupusun ennen töihinsä lähtemistä. Hapuilen käsillä ilmaa ja mumisen jotakin epäselvää, jonka tarkoituksena on yleensä toivottaa hyvät työpäivät. Tarkistan, että herätyskelloni on edelleen asennettu ihmisten aikoihin, käännän kylkeä ja olen kiitollinen vapaapäivästä.

10:05 - Puhelin tärisee wazzup- viestien voimasta. Oltiin sovittu Tynskin kanssa, että lähdetään ajoissa aamulenkille ja pyörähdetään solariumissa syntymäpäivätsembaloitani varten. Pitäähän valkoista vaatetusta vasten löytyä hienoinen rusketuskin. ;)

Olen puulla päähän lyötynä, sillä olin asentanut herätyskellon soimaan jo puoli yhdeksän aikoihin ja jostakin syystä en ollut sitten lainkaan huomioinut herätystäni. Tynski ehdottaa, että lähdettäisiin n. 20 minuutin päästä kävelemään. Tuli kiire!

007

10:15 - Saan repäistyä itseni ylös sängystä, harjaan hampaat ja käyn napsaisemassa vedenkeittimen päälle aamupuuroani varten. Peilistäni katsoo harmaahiiri. Hus babydoll mekot ja pitsipyjamat - mä luotan ylikasvaneen vauvan lookkiin! Vesi on kiehunut - aamupalalle!

024

031

10:20 - Aamupalaksi vetaisen kunnon lautasellisen puuroa hedelmien kera, pari palaa ruisleipää tomaatilla, kurkulla ja juustolla ja ison vesilasillisen sitruunalla maustettuna. Samalla raaputtelen joulukalenterini kolmannen luukun auki, lahja: askeleen lähempänä tuhatta euroa. ;)

021

10:30 - Vaihdan lenkkikamat päälle, nappaan kolikoita matkaani solkkua varten ja lähetän Tynskille viestiä eteenpäin: "Valmiina lähtöön!" Marssin ulos aurinkoiseen ja kirpsakkaan ilmaan.

i5

11:00 - Saavutaan itsepalvelusolariumiin ja siirrytään hetkeksi makoilemaan lämpimiin koppeihin. Nukahdan. Niin käy melkein aina, kun käyn solariumissa. :D (Käyn hyvin hyvin harvoin tosin)

11.30 - Käydään Tynskin kanssa vielä kaupoilla kurkkimassa hieman alennusmyyntejä ja ostan samalla päivällistarpeet.

019

12:30 - Kotona jälleen, viimeistelen edellisenä iltana aloittamani viikkokatsaus- postauksen ja julkaisen sen blogissani. Valitsen valmiiksi juhlavaatteet iltaa varten. Meillä on nimittäin koulun pikkujoulut tiedossa illalle!

045

13:00 - Kello käy, wazzuppaan luokkalaiseni Saanan kanssa illan suunnitelmista ja sovimme, että 17-18 aikaan olisi sopiva aika miitata. Alan valmistaa kiireessä päivällistä, sillä suunnitelmissani oli ehtiä vielä käydä kirpparilla metsästämässä syntymäpäiväjuhliini rekvisiittaa, sekä mennä vetämään vielä salille käsipäiväkin pois päiväjärjestyksestä.

067

13:20 - Ruoka on valmista. Pasta ja jauhelihakastike ei petä koskaan! Nopeaa ja maukasta.

057

13:30 - Annan ruuan hetken laskeutua, napsaisen radion päälle ja haen sieltä voimia salille lähtemiseen. Kuin tilauksesta, radio alkaa pauhaa Bon Jovin - It's My Life. Biisi sattuu olemaan yksi voimabiiseistäni, eli sellaisista, jotka kuullessani saan yhtäkkiä roiman annoksen elämäneliksiiriä. Jep, valmis salille lähtöön!

076

13:45 - Poljen kirppiksen kautta salille. Lähdin siis alunalkaen metsästämään rekvisiittaa viikonlopun juhliini, mutta löysinkin sitten jotakin aivan muuta. Parit kynttilänjalat kotia koristamaan. Olen katsellut samaisia jo aikaisemminkin Ikeassa, mutta jättänyt sitten ostamatta. Nyt kuitenkin sain sen verran halvalla, että oli pakko kotiuttaa nämä vihdoin. :)

053

050

Löysin myös ihanan Ted Bakerin tietokonelaukun ja kirppiksellä sitä silmillä mittailessani uskoin läppärini mahtuvan sen sisään, toisin kuitenkin kävi, laukku on nimittäin himpun verran pieni läppärilleni ja se jääkin odottelemaan tulevaisuutta ja pienenpää läppäriä.. sitten joskus...Tai ehkäpä sitten tuollaisena vähän suurempana kirjekuorilaukkuna? :D

072

16:00 - Salitreeni hoidettu ja aika polkea pikaisesti takaisin kotiin laittautumaan pikkujoulukuntoon.

16:30 - Nappaan nopeasti jääkaapista jotakin syötävää, käyn pikasuihkussa ja siirryn meikkailemaan. Jaakko palaa kotiin ja siirtyy tyytyväisenä ruokapöytään.

i1

i2

17:15 - Valmis! Pakkaan tarvittavat kamppeet laukkuun mukaani, istahdan hetkeksi Jaakon viereen sohvalle ja ruinaan kyydin puolen tunnin päästä lähtevään junaan. Onnistun!

069

17:30 - Suunnataan asemalle päin, heitän pusut kiitokseksi ja chattaan kävely-ohjeet luokkalaiseni luokse. Juna on yli 10 minuuttia myöhässä.. ÄÄÄÄrhhhhgh.

082

18:00 - Saavun Saanalle ja kiroan ruokailuni ennen lähtöä! Saana on nimittäin laittanut pöydän koreaksi kaikista ihanista herkuista ja mieli tekisi syödä niistä jokainen, mutta täysi maha ei anna periksi. 

087

Nesteytys puolikin oli kunnossa ja ilta sujuikin rempseästi herkkujen ja boolin parissa. Taidettiinpa olla Ruotsin epäsäännöllisten verbien kertaus- juomapeliäkin? :'D Tässä vaiheessa en pysynyt enää kellon tahdissa mukana, mutta joskus 21 aikoihin siirryttiin koulumme tutoreiden varaamiin pikkujoulutiloihin ja ilta jatkui siellä tanssien ja nauraen. Yhdentoista jälkeen porukka alkoi siirtyä jatkobileisiin Pormestariin, mutta itse päätin jättää jatkot väliin ja hyppäsin T-junaan kohti kotia.

00:15 - Vihdoinkin kotona! Syön pari palaa ruisleipää ja koitan juoda mahdollisimman paljon vettä seuraavan aamun oloja helpottaakseni. Pesen hampaat, painan pään tyynyyn ja nukahdan samantien!

Siinäpäs olikin meikäläisen keskiviikko tiivistettynä! Mitäs mieltä porukka on näistä päivä kanssani- postauksista? Jees vai epäjees. :D

33 kommenttia:

  1. Jees postaus -etenkin kun sinulla oli paljon tekemistä yhdelle päivälle :) Mikäs tuo joulukalenteri on? Mistä? onko siis jotai arpavoittoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukalenteri-arpa juu, noin jokatoisessa jokin voitto. Yleensä voitan tuon arvan hinnan vähintään takaisin! Löytyy isommista marketeista, joissa on veikkauspiste. :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus, ja noi sun ateriat näyttää aina niin herkullisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä jos oli mieleinen! :) Ruokakuvat vaan onnistuu aina! :D

      Poista
  3. Varoittava sana itsepalvelusolkuista... Mut on meinaan kerran "ryöstetty" siellä, eli tyyppi tuli koppiin ja vei kamat alusvaatteita myöten. Käyn nykyään tosi harvoin itsepalvelusolkuissa ja jos käyn niin seuraa pitää olla mukana (vaikka tuskin se toinen tyyppi toisessa kopissa auttaa:D) ja muutenkin nostan kantta vähän väliä jos kuulen jotain ääniä. Rahapussia ja muuta en ota mukaan tai jos otan niin otan mukaan sinne kuvun alle kanssani. :) Jäi pienet traumat kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääh, hui! Ryöstetty apua.. Meillä tuolla on onneksi sentään tuplalukot, eli tavallisen käännettävän lukon lisäksi myös ovihakanen. Kyllä mä oon välillä sätkyjä saanut, kun joku on vaikka koittanut avata oven kahvasta, mutta eipä ole koskaan koppiin asti kukaan astellut. :S :D

      Poista
    2. hyi hitto ihan kamalaa!!! tosi random paikka tulla ryöstetyks :D:D ja tää oli kiva postaus! :)

      Poista
    3. Nojoo ei kyllä ihan heti tietäisi, että mihin suuntaan lähtisi hakemaan apua, kun vaatteetkin on viety! :( :D

      Poista
    4. Joo, oli kyl aika raffia. :( Varkaat jätti koppiin pidemmän teepaidan joka oli tuolilla (onneksi) joten siis se päällä menin sitten koputtelemaan viereisiin koppeihin ja saatiin poliisit paikalle. Harmittihan se etenkin laukun sisällön vuoksi mutta onneksi oli kotivakuutus. Ja lisäksi ne omat traumat, yleensä aina aattelee ettei osu omalle kohdalle. Tuo solkku oli muuten sellainen jossa ei ollut hakasia, pelkkä sellainen vessanlukko.

      Poista
    5. No ihan kamalaa kyllä! Eipä tullut mieleenkään, että tuollaista voi tapahtua, mutta osaapahan olla varuillaan! :/

      Poista
  4. Kiva postaus! Mietittyti vaan vähän et käytkö useinkin ennen juhlimaan lähtemistä salilla? Hirveetä hyötyä salista ei sillon ole kun lihasten palautuminen hidastuu jne. Ei millään pahalla, halusin vain kysäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit! Yleensä en juhli keskiviikkoisin ja keskiviikko on mun salipäivä! :D En käy yleensä viikonloppuisin salilla lainkaan. :)

      Poista
  5. päivä kanssani -postaukset on parhaita :) Tää oli tosi kiva ! :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus, lisää tämmösiä!:) Ja oon niin kateellinen sun ulkonäölle..ää!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah hyvä, pitääkin sitten jatkossakin toteutella näitä silloin tällöin. :) Heeei höpöhöpö. <3 :)

      Poista
  7. Miksi muutit tuon otsikon? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä meikäläisen matkassa alkoi kuulostaa urpolta, kun sitä tarpeeksi monta kertaa luki. :'DD

      Poista
  8. Mistä toi somersby on? :)

    VastaaPoista
  9. Ihana toi sun pöytäkattaus, namut plus kynttilät ! Pidän tuosta radiosta, mistä on hankittu?

    VastaaPoista
  10. Onko sulle ikinä käynyt niin, että oot ajatellut tehdä jonkun tietyn postauksen, mutta se on jäänyt tekemättä siitä syystä, että pelkäät saavasi ikäviä kommentteja siihen? Tuli mieleen kun Annilla on nyt joululahjapostaus ja aiemmin ollut esim. ruokapäiväkirjoja yms. joihin on tullut paljon ikäviä kommentteja :( Tympeää, jos bloggaajilla jää julkaisematta monien mielestä kivoja postauksia niiden ikävien anonyymien takia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joo ihan tarkoituksella jättänyt tuollaiset lahjatoive/ehdotus- postaukset tekemättä, kun tuntuu, että niistä on aina jotakin valitettavaa.. Lisäksi muutenkin pitää olla aika tarkkana esimerkiksi mielipiteisiin liittyvissä kirjoituksissa. :/ :)

      Poista
    2. Se on harmi, kun monien mielestä ne lahjapostaukset ynnä muut on tosi kivoja, mutta joidenkin pitää sekin ilo pilata bloggaajilta ja lukijoilta :-/

      Poista
  11. Miten oot saanu noi täydellisen kropa?!
    Kuinka paljon treenaat ja miten?
    Millanen sun perus ruokavalio on, miten syöt yleensä päivän aikana?
    Herkutteletko ollenkaan, kuinka usein?
    Onks sulla jotain muita hyviä vinkkejä noin upeesee kuntoo? Ihailen sua kovasti ja ois kiva jos vastaisit! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenipostauksia alkaa näkyä blogissani jatkossa hieman useamminkin, mutta noin 3 kertaa viikossa käyn salilla ja melko terveellistä ruokavaliota pyrin noudattamaan.. Herkuttelen yleensä aina viikonloppuisin, mutta kohtuudella niitäkin! :D terveellistä perusruokaa, paljon vettä ja omaan rytmiin sopivan verran kuntoilua, niin pysyy hyvässä kunnossa kokonaisvaltaisesti! :))

      Poista
    2. Millä herkuttelet esim viikonloppusin ja kuinka paljon on sulle kohtuullisesti? :)

      Poista
    3. Yleensä ainakin dibbivihanneksia ja monesti myös suklaalevy puokkiin poikaystävän kanssa. :) mättöruokaakin tulee syötyä viikonloppuisin, kuten äsken syöty kebab-annos! :D kyllä sen yleensä tuntee, kun alkaa tulla se raja, ettei kannata syödä herkkuja enempää! :D välillä menee tosin siihen ällövaiheeseenkin...

      Poista
  12. Jee lisää näitä!!! :) sit ois ihana jos tekisit kosmetiikkapostauksen? :) pesitkö muuten illalla meikkejä pois? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva jos tykkäät näistä! :) jonkun kosmetiikkapostauksen voisi väsätäkin! Mun kaikki purkit ja purnukat on vaan ihan hirveässä kunnossa, että ehkä sitten kun uusin muutaman tuotteen! :D

      Poista
    2. Ja en muuten pessyt! :'DD monesti juhlimisen jälkeen saattaa jäädä aamulle pesurutiinit! :D

      Poista