sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Feta-kasvispihvit

Iltaa! Apua, mun ruokapostaukset meinaavat laahata jäljessä näköjään useampaankin otteeseen, mutta päätetäänpä tämä viikko nyt julkaisemalla tämä viime viikkoinen herkkumme. Feta-kasvispihvit!

Minun on ollut tarkoitus kokeilla kasvispihvejä jo vaikka kuinka pitkään! Nyt sitten vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen ja googletin eri reseptejä kasvispihvejä varten. Parista reseptistä löytyi mieleiset ainesosat, joten sekoitin niitä hieman yhteen ja valmistin herkullisia feta-kasvispihvejä.

Tarvikkeet

122

Kesäkurpitsa
Punasipuli
3 Porkkanaa
Fetajuustoa
4 Kananmunaa
Pieni nippu Minttua & Basilikaa
2 dl Ruisjauhoa
1 dl Vehnäjauhoa
1 dl Vehnäleseitä
Mausteet: Mustapippuria, yrttisuolaa, yrttimaustetta ja valkosipulijauhetta

126

133

Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa, pilko sipuli, hienonna yrtit ja murusta fetajuusto.

138

145

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

168

198

Lorauta pannulle hieman oliiviöljyä ja muotoile taikina pihvin muotoon. Paista molemmin puolin sopivan rapsakaksi.

Valmistin pihvien lisukkeeksi aurajuustodipin ja lohkoperunoita. Ei siis mikään kaikkein kevyin vaihtoehto, mutta pihvien kaveriksi olisi sopinut hyvin myös vaikkapa jokin salaatti. :)

Aurajuustodippi

160

100g Maustamatonta tuorejuustoa
Puolikas purkki kermaviiliä
Aurajuustomuruja makusi mukaan
Ruokalusikallinen omppuviinietikkaa
Ripaus mustapippuria ja chijauhetta

178

Sekoita ainekset keskenään.

183

Lohkoperunat ovat helppo lisuke, pyöräytät vain pestyt perunalohkot lorauksessa oliiviöljyä, ja lisää mausteiksi yrttisuolaa, mustapippuria, valkosipulijauhetta, grillimaustetta ja timjamia. (Vähempikin maustaminen riittää ja rosmariini sopisi näihin myös ihanasti)

188

195

Levittelet lohkot pellille ja laitat uuniin 200 asteeseen 45 minuutiksi.

205

113

Guten Appetit! :)

22 kommenttia:

  1. Nää sun reseptit on aina niin herkullisen näköisiä, nam! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania nää sun reseptit :) laitan kaikki aina ylös!

    VastaaPoista
  3. Oi niin hyvän näköisiä! Ajattelin laittaa nää testaukseen, mutta kuinka monta pihviä tosta taikinasta suunnilleen tulee? Meitä kun on 6 aina syömässä niin toi määrä ei taida riittää :-p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8 pihviä tuli tällä reseptillä! :) Yhteen ruokailuun riittäisi siis tämäkin määrä, mutta jos haluaa vetää vielä seuraavana päivänä samaa sapuskaa, kannattaa määriä hitusen lisätä. :)

      Poista
  4. Oii onpas herkullisen näköistä! Yks vinkki vielä noihin lohkoperunoihin: kannattaa ensin kaataa haluamansa mausteet perunoiden sekaan ja pyöritellä mausteessa ja sitten vasta lisätä öljy :) tällöin mausteet imeytyvät paremmin perunoihin, eikä tule laitettua turhaa liikaa mausteita kuten suolaa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia olivatkin! :) Hei, kiitos paljon vinkistä, enpä edes ajatellut asiaa! :)

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä! Nää sun ruokapostaukset on ihan mun lemppareita :) Fetajuusto antaa hyvän säväyksen lähes mihin tahansa ruokaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) jep, fetajuustoa käytetäänkin meilläkin aikaahkerasti ruuan laitossa! :D

      Poista
  6. Vähäks hyvän näköstä!!!! :D tuu tekee mulle ruokaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Nää oli oikeesti tosi helppojakin! Lasta käteen ja kokeilemaan! ;D

      Poista
  7. Voi Essi, sun blogi on ihan mun lemppari! Aina kun tätä lukee niin huonokin päivä muuttuu paremmaks <3 jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tulipas hyvä mieli sun kommentista! :) Kiitos kovasti. <3

      Poista
  8. Hei! Mulla olis sellanen kysymys sulle et ollaan tulos uudeksvuodeks helsinkiin kaveriporukalla juhlimaan niin minne baariin kannattais suunnata? Ollaan kaikki 18-19v ja kellää ei oo oikee kokemusta helsingin yöelämästä :D tai onko esim jtn isoja tapahtumia uutena vuotena tiedos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Helsingissä varmastikin todella monet hieman suositummat baarit ovat erittäin täynnä uutena vuotena ja suosittelisinkin ostamaan valmiiksi liput jonnekin baariin, jossa olisi jotakin uudenvuoden-tapahtumaa! Varmaankin hieman lähempänä uuttavuotta alkaa tulla kaikkia Facebook tapahtumia eri baarien uv-suunnitelmista, joten olkaapas tarkkana! ;) En ole itse koskaan lähtenyt viettämään uuttavuotta Helsinkiin, sillä itseäni hieman ahdistaa, jos baari on liian täpötäynnä ihmisiä. :D :)

      Poista
  9. Kunhan joululoma alkaa niin näitä löytyy mun ruokalistalta ens viikolla! Voi että kun näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, oikein ihanaa ja herkullista joululomaa sulle! Ei oo mullakaan enää pitkäaika, kun pääsee hieman lomailemaan! :)

      Poista
  10. Olen saattanut kommentoida aikaisemminkin, mutta ai että näistä resepteistä on mulle niin paljon apua! Mulle ei ole nimittäin suotu yhtään luovuutta keittiössä ja yritän todella panostaa nykyään enemmän terveellisiin (mutta silti herkullisiin) safkoihin. Suuri kiitos ihanasta blogistasi ja mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! :) Olin itsekin ennen sellainen, että kokkailin aina samoja perusruokia, mutta sitten innostus kokkailuun syttyikin oikein toden teolla. Vielä kun saisi tuon leivontapuolen haltuun! Mukavaa joulun odotusta sullekin. <3

      Poista
  11. Nam! Pihvit menee pian testiin! ;)

    VastaaPoista