maanantai 8. joulukuuta 2014

Birthday Party

Viikonloppuna vieteltiin syntymäpäiviäni kavereideni kanssa hieman etuajassa. Lähdimme jo perjantaina matkaan neljän hengen voimin ja ensimmäinen ilta sujuikin hyvin rauhallisissa tunnelmissa tortilloja syöden, saunoen ja elokuvaa katsellen. Lauantaina sitten heräsin jo aikaisin aamusta valmistelemaan juhliani. Teemana oli siis valkoinen, joten pyrin noudattamaan teemaa asuni lisäksi myös koristeluissa ja kattauksessa. Luonnonvoimat olivat selvästi tunnelmassa mukana, sillä heti aamusta alkoi ripotella hiutaleita ja parin tunnin sisällä maa olikin jo ihan valkoisenaan lumesta! Teemaväri sopi myös hyvin päivään muutenkin, sillä samaisena päivänä juhlittiin myös Itsenäisyyspäivää.

Mielestäni ruoka ja juhlat kuuluvat yhteen ja tykkäänkin aina panostaa myös tarjoiltaviin järjestämissäni juhlissa. Tällä kertaa juhlapöydästä löytyi vaahtokarkkeja, karjalanpiirakoita, patonkeja, joulutorttuja, sipsiä, popparia, suolakeksejä ja tuorejuustoa...

015

Hedelmä-vaahtokarkkivartaita

023

Vihanneksia ja dippejä

031

Ruissipsejä itsetehdyllä lohi-tuorejuusto täytteellä

035

Mustikkaboolia

039

Ja tomaatti-basilika-mozzarellatikkuja

043

Valkoinen joululahjapaperi sai toimia pöytäliinana ja kieritin tarjottavien sekaan vielä hopeista joulunauhaa.

050

Minulla on ollut myös tapana järjestää pientä ohjelmaa syntymäpäivilleni, ja tällä kertaa ystäväni saivat osallistua Esmo-tietovisaan... :'D

055

058

Parhaiten vastannut tiimi sai palkinnot ja loput heitettiin pihalle juhlista. Hehhee.

Juhliini pukeuduin valkoiseen maksimekkoon, jossa oli korsettimainen kuvioitu yläosa ja liehuva helmaosa.

esmo2

129

179

Valmistelin myös jälleen uuden juomapelin. :D

223

252

305

302

309

#jemmamalja

243

238

190

327

271

Juhlavieraat noudattivat kiitettävästi valkoista pukukoodia, enkä olisi voinut olla iloisempi kaikkien panostuksesta teeman mukaisesti! :)

357

372


410

Pelailuiden, visailuiden ja juhlapöydän tyhjentämisen jälkeen ilta jatkui tanssien "kotidiskossamme" ja allasbileiden merkeissä. Pientä draamaakin saatiin yön pikkutunneilla aikaiseksi, mutta mitäpä olisikaan synttäribileet ilman pientä draamailua ja aamuun mennessä saatiin hommat onneksi kuntoon. Loppu hyvin kaikki hyvin. :D

Kiitos ystävilleni ihanista lahjoista ja täydestä panoksesta teeman mukaiseen pukeutumiseen. <3 Nyt onkin hyvä aloittaa "joulurauhan" aika ja jättää juhlimiset hetkeksi tauolle. Joulun jälkeen suuntaamme nimittäin lähes samalla porukalla Himokselle muutamaksi päiväksi viettelemään uuttavuotta! 

56 kommenttia:

  1. Oi että kuinka ihanan näköiset bileet! Tuo on ihan parhautta että kaikki pukeutuu teeman mukaisesti :)
    Ja mitkäs bileet oliskaan jos ei draamaa ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niinpä! :) Joo, kyllä suurkiitos ystäville teeman mukaisesta panostuksesta! :) <3

      Poista
  2. Vautsi, teidän koti on todella upea! Ihanat nuo pallotuolit. Haluaisitko tehdä postausta teidän kodista? Mitä sait lahjaksi? Mitä muuten vastaat, kun aina ennen juhlia kysytään mitä haluaa lahjaksi? Itselläni aina dilemma sen asian suhteen ja vastaan aina, että en toivo mitään vaikka kyllähän sitä jotain silti toivoo saavansa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä on! :) Se ei kuitenkaan ole oma asuntoni, joten en siitä postausta sen tarkemmin viitsi tehdä. :) hahah, ennen juhlia saa kuulla aina tuon saman kysymyksen, ja siihen on aina yhtä vaikeaa vastata! Nyt onneksi kukaan ei kysynyt moista ja sain just eikä melkein sopivat lahjat - kyllä noi kaverit taitaa tuntea mut jo sen verran hyvin nykyään! ;D

      Poista
  3. Missä talossa nuo on pidetty jos uima-allaskin löytyy? :D ihanan näköstä, ite tykkään kans järkkäillä juhlia yms, harmi ettei omasta kaveriporukasta löydy juhlien järkkääjää, ois kiva joskus mennä ihan vieraaksikin eikä vaan järjestää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukoiltani. :) tykkään juu järjestää juhlia, mutta kyllä munkin puolesta joku muukin saisi välillä hoitaa juhlien järjestäjän roolin, kun meneehän siihen aina aika paljon aikaa, vaivaa ja rahaa! :D

      Poista
  4. Huomaa että oot nähny paljon vaivaa kaikkiin juhliin mitä suunnittelet - ja se kyllä näkyy ! Niin mahtavan näkösen pöydän oot saanu jälleen aikaan. Voitaisko ruveta kaveeraaman niin tääki herkkusuu sais kutsun ton ihanan näköisen pöydän luo ;) toivottavasti sun kaverit osaa arvostaa tollasta!!

    Jos tää kommentti ei ihan liputtais pelkän ruuan puolesta niin kaunis synttärisankari olet kyllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! :D voi kiitos oikein kovasti! Ihanaa, että panostus näkyy kuvienkin välityksellä! :) <3

      Poista
  5. Voi miten upea olet! Varsinkin noi ulkona otetut kuvat on niin kauniita :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :)<3 joo mäkin tykkäsin ulkokuvista, kun saatiin vihdoinkin lunta!

      Poista
  6. Näyttää ihanalta! Olis kiva saada joskus vaikka postaus noista DIY juomapeleistä, vaikuttaa hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo, niissä vaan on niin paljon kaikkia oman porukan inside-läppiä, että niitä olisi hieman vaikeaa alkaa selittää auki! :D

      Poista
  7. NIIN TÄYDELLISIÄ NOI ULKOOTA OTETUT KUVAT!!!!

    VastaaPoista
  8. Ihanat nuo ulkokuvat aivan täydelliset :) ! mistä olet valkoisen mekkosi hankkinut jos saa udella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sopi kyllä niin hyvin lumisade tuolle päivälle!! :) mekon tilasin nelly.comin alennuksista! :)

      Poista
  9. Vitsi, ahana toi sun mekko! Oot ollu upeana :) Ja pikkukateus iski noista lumimaisemista... Onks siellä vieläkin noin paljon lunta? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdettiin seuraavana päivänä takaisin "etelämpään" joten en tiedä, miltä tuolla näyttää nyt! Luultavasti sulanut kaikki pois... :D kiitos paljon Sara! :)<3

      Poista
  10. Sun kemuihin osallistuis kyllä enemmän ku mielellään! :-) Ihania kuvia ja ihana sinä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh hauska kuulla! :) voi kiitän oikein kovasti <3

      Poista
  11. Voi apua mä en ees muistanu et otettiin ryhmäkuva kun eilen viel mietin et harmi kun se unohtu XD t. Thaikkunaikkuviina Nina :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi ryhmäkuvat oli melkein kaikki/kaikki ihan järkyttäviä! Kaikissa yli puolet hämisteli jotain ihan omaa... :'DDD tää oli ainoo julkasukelpoinen

      Poista
    2. Haha eihä! No joku ok sentään :'D

      Poista
  12. Näyttääpä kivalta ja vauu noi ulkokuvat näytät joltain jääprinsessalta :D

    VastaaPoista
  13. Kaunis sinä ja muut <3 ehkä mekin joskus päästään paikalle ja saadaan koirat hoitoon :'D

    VastaaPoista
  14. Todella kaunis tuo sun mekko ja varsinkin ulkona otetut kuvat ovat ihanan enkelimäisiä! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. oon rehellisesti sanottuna katkera ja kateellinen sun ystäville kun ne pääsee aina sun järjestämiin juhliin, sun juhlat ja tarjoilut on meinaa aina niin kivan näkösiä että mäkin haluaisin päästä joskus sun järkkäämiin pippaloihin! :( :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah eikä miten ihanasti sanottu! :DDD sun pitää innostaa sun kaverit järkkäämään sun kanssa yhdessä vaikka jotkut ihan huiput uv-pippalot!! :)

      Poista
  16. Siis Voi vitsi kun on niiin kaunista :) Todella upeat kuvat susta tuolla ulkona ! ja myös sisällä. Ooot kyllä niin kaunis että ihan kateeks käy :D oot myös niin ihanan ruskettunu, käytkö solariumissa vai miten oot noin nätin ruskeen näkönen? :)
    Ja vautsi mitkä ruuat :) ja myöhäiset synttäri onnitelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wää ihana. :')<3 Ennen noita juhlia kävin pari kertaa solariumissa, mutta muuten talvet menee itseruskettavien voimin. Et oo lainkaan myöhässä, tänään on nimittäin vasta mun oikea syntymäpäivä. Kiitos vain! :)

      Poista
  17. oot niin upea!! ps. sun ansiostas oon nyt alkanu kommentoimaan kaikkiin blogeihin:Dd oot best, paremmin en osaa ajatuksiani kuvailla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah, jeee huippu juttu! :D Paljon hauskempaa tämä touhu, kun saa höpötellä mukavien lukijoiden kanssa samalla! :) <3

      Poista
  18. Hyvää syntymäpäivää! :)

    VastaaPoista
  19. Siis aivan tajuttoman upee mekko!! Ja kivan näköset juhlat, toivon että saan joskus omallekkin kaveriporukalle järkättyä tollaset... :) voisitko tehä jonkun näin järkkäät hyvät juhlat -postauksen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos hirmusti! Järkkäilemään vain! Meillä oli tapana joskus nuorempina varata kaveriporukalla joitakin juhlatiloja (baarin takahuone, kalastajamaja, yms..) Kun asuttiin vielä kaikki porukoiden luona, eikä saatu lupaa pitää juhlia kotonamme. :) Hyvät juhlat sai järjestettyä, kun oli oikein tilat, jotka olivat juhlintaan tarkoitettu. :) Heheeh, voisinpa jonkun sellainen "vinkkejä juhliin" - postauksen tehdäkin. :)

      Poista
  20. Happy Birthday beauty :)

    VastaaPoista
  21. Lämpimät onnittelut synttäripäiväsi johdosta! Ja kiitos kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kovasti! Kiitos kivasta kommentista. :)<3

      Poista
  22. Onnea syntymäpäivän johdosta ihana essi:)!

    VastaaPoista
  23. Isot onnittelut niin kauniille sankarille! Tuo mekko sopii sinulle upeasti:) oliko muuten se kaveri kenen kans olit saksassa tuolla? Minkä kokoisia juhlia tykkäät/uskallat järjestää:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana! :) <3 Sonja ei valitettavasti päässyt lähtemään mukaan. :( ihan vaihtelee millaisissa tiloissa juhlat järjestän. Meillä on aika tiivis kaveriporukka, joten uskaltaa pitää vähän isompiakin juhlia kun tietää, että kaikkiin voi luottaa ja porukka vastaa mahdollisista vahingoista yms. :)

      Poista
  24. Onko teillä ollut jo vuosia sama kaveriporukka? :) Miten ootte saaneet sellaisen kasaan, vai onko lähes kaikki seurustelevia pareja keskenään? Miten jos jotku eroavat/ovat eronneet, onko se vaikuttanut/uskotko sen vaikuttavan kaveriporukkaanne? Onko teillä ollut mitään isompia kriisejä koskaan keskenänne?

    Itselläni ei ole kuin muutama kaveri, ja tällaiset bileet ovat vain haave. :( Jospa ensi vuonna saisin uudesta koulusta myös uusia ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu ollut jo monen monta vuotta, kun suuri osa on tuntenut jo alakoulu ajoilta lähtien! :) sitten tietenkin yläkoulusta, lukiosta ja kaikkien työpaikoilta/harrastuksista yms tullut lisää porukkaa jengiin. Jos jotkut eroaa, pyrimme yleensä pitämään porukan kasassa silti.. Tottakai se vaikuttaa, jos joku muuttaa vaikka kauemmas asumaan uuden kumppaninsa kanssa, mutta kyllä yhteyttä siitä huolimatta pidetään. :) no varmasti saat! Koulusta on helpoin löytää uusia ystäviä! :)

      Poista
  25. Ihanan näköset juhlat teillä ollu ja ihanat tarjoilut sulla ollu jälleen kerran! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh juhlien järjestäminen vaan on aina niin hauskaa! :)

      Poista
  26. Heei! Mistä tuo sun kaverin mekko on? Jossa on pitkät hihat, v-kaula-aukko ja musta vyö? Se on niiiiin ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on itseasiassa mun vaatekaapista! Tilasin mekon syksyllä Nelly.comilta. En osaa sanoa löytyykö sitä sieltä enää. :/ Musta vyö ei kuulunut mukaan mekkoon, vaan oli kaverini oman kaapin lisäys. Mekossa oli valmiina sellaiset valkoiset ohuet sidottavat nauhat. :)

      Poista