torstai 25. syyskuuta 2014

Vinkkejä mä metsästän

Harmaata ja sateista torstaita! Eilen viettelimme fuksiaisiamme, joten ymmärtäväiset opettajamme antoivan meille tämän päivän vapaaksi koulusta. :D Huono sää on tällä hetkellä vain plussaa, sillä juuri nyt en jaksaisi liikkua tästä sohvalta minnekään! Illaksi sovimme Jaakon kanssa tosin kulmistreffit, mutta niihin on vielä hyvä tovi aikaa.

Ja aiheesta täysin toiseen...

Olen suurimman osan ajasta melko iloisella ja pirteällä tuulella ja moni ystäväni onkin sanonut, ettei muista nähneensä minua koskaan huonolla tuulella. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, etten tykkää purkaa huonoa tuultani muihin, ellei minua oikein "tikulla tökitä" huonona päivänä. :D Kun mieleni on haikea, surullinen tai vihainen, tai jotakin ikävää on tapahtunut, puran huonoja fiiliksiäni kuuntelemalla kunnon masennusmusiikkia. Jotenkin mielestäni paras tapa purkaa huonoa oloa on kuunnella kappaleita, jotka tavalla tai toisella saavat mielen herkäksi ja lopulta sitten itken niiden tahtiin pahan olon pois. Okei, kuuntelen kyllä muutenkin yleensä hyvin melankolisia kappaleita yksin kotona ollessani ja välillä koitan tuputtaa niitä myös ystävilleni, jotka eivät ole oikein lämmenneet tälle genrelle. Iltaa istuessamme ystäväni eivät koskaan annakaan minun valita biisejä, joita soitamme taustamusiikkina... pöh.

Itkeminen on muuten terveellistä puuhaa, sillä se poistaa kehostamme stressihormoneja. Tässä muutamia kulutetuinpia masennusbiisejäni.


Vesa-Matti Loiri - Lapin Kesä


Rise Against - Hero Of War


Declan Galbraith - Tell Me Why



Täällä Pohjantähden Alla



Exit - Vettä ja hiekkaa

Kaikki nämä koskettavat minua eri tavoin ja kuuntelenkin kappaleita hieman erilaisissa mielentiloissa. Näiden tahtiin on kuitenkin ehditty itkeä vuolaasti monet illat ilosta, surusta, vihasta ja ikävästä. Nyt haluaisinkin muilta masennusmusiikin nimiin vannovilta hyviä uusia tuttavuuksia tulevia pimeitä, stressaavia ja masentavia syysiltoja varten. :D Eli kaikki vinkit ovat tervetulleita, mitkä biisit saavat juuri sinut herkistymään eniten?

Lisäksi pyytäisin vinkkejä parhaimmista lukemistanne kirjoista. Näin syksyn tullen sohvan nurkassa tulee vietettyä jatkuvasti enemmän aikaa, joten hyvä kirja olisi tervetullut kumppani pimeisiin iltoihin. Heitelkää ehdotuksia ihan minkä tyylilajin edustajista tahansa, kunhan se kirja on jäänyt tavalla tai toisella mieleenne ylitse muiden.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä - hajuvedet. Muutama ikivanha puteli vetelee viimeisiään ja olisi aika hankkia joku herkullinen uutuus hyllynreunaa koristamaan. Ulkonäön lisäksi tuoksukin saisi toki olla kohdillaan, joten nyt ihmiset, paljastakaas tuoksuvat salaisuutenne! 

Olisin vinkeistä erittäin kiitollinen. <3

48 kommenttia:

  1. Marc Jacobsin uutuus daisy dream on tällä hetkellä kärjessä ja ehkä pakko käydä kotiuttamassa itsellekin :) susta on blogisi välitykselläkin saanut hyvin positiivisen kuvan! Hyvää syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Sonata arctica tallulah :) kirjavinkkejä tännekin kiitos!

    VastaaPoista
  3. Hei Essi!

    Ensinnäkin, iso kiitos ihanasta, innostavasta sekä ennen kaikkea hyvän mielen tuovasta blogistasi! Blogisi on tällä hetkellä ehdottomasti suosikkini.(:

    Kirjoista en niinkään osaa vinkkejä antaa, mutta musiikista sitten ehkä enemmänkin. Olen itse myös sellainen, että puran tunteitani musiikin avulla. Minulle erilaisissa tilanteissa merkityksellisiä kappaleita ovat olleet mm. Janna - Sä et ole hullu, Janna - Raja, Live Aid Uusi Lastensairaala - Lohtu, Suvi Teräsniska - Täydellinen elämä, The Fray - How to save a life, The Script - Superheroes, Janna - Tytöt lähtee tanssimaan, Softengine - Something better, Sean Paul - Other side of love, Cheek - Timantit on ikuisia, Jason Derulo - It girl, Jason Derulo - What if, J-Son - Mr Feelgood, Sanni - Jos mä oon oikee, Sanni - Me ei olla enää me. Huh näitähän joutui ihan miettimään ja vähän kaivelemaan muistista niitä hieman vanhempiakin kappaleita. Toivottavasti edes joku näistä nyt olisi sinullekin mieleinen.(:

    Sitten vielä siitä hajuvedestä.. Dieselin Loverdose, sitä olen käyttänyt nyt monta vuotta, enkä voisi edes kuvitella vaihtavani, sillä mielestäni se vain ehdottomasti on paras.

    -Laura

    VastaaPoista
  4. biisit:
    Marble Sounds - Come Here
    Lily Allen - Somewhere Only We Know
    Lassi Valtonen - Pispala
    Natasha Bedingfield - White Horses
    White Lion - When The Children Cry
    Trading Yesterday - Shattered

    kirjat:
    Emma Donoghue: Huone
    John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

    en tiedä sun musiikkimausta nii en oo varma iskeekö nuo biisit suhun, mutta ainakin kirjoja voin suositella lämpimästi! :-)

    VastaaPoista
  5. Musiikkia aika kattavasti ihmiset postanneet. Jos mä laittaisin kirjoja. kirja maustasi essi en tiedä mutta nämä ovat iskeneet omalla kohdalla hyvin.
    Johanna.sinisalo_ennen päivän laskua ei voi
    Deborah harris_lumottu
    Stephen king_kuvun alla
    Kaikki nora robertsin kirjat sitten söpöilyn nälkään.
    Kristiina vuori_näkijän tytär, siipirikko ja disa

    VastaaPoista
  6. Linkin Park - Hands held high
    The red jumpsuit apparatus - Your guardian angel

    en tiedä tarkalleen pidätkö tällaisesta musiikista mutta nää kaks biisiä on musta koskettavimmat biisit mitä tiedän, vaikkei niin mitään masennusmusaa olekkaan :D

    VastaaPoista
  7. In Flames - Metaphor
    Blue October - Into the ocean
    James Morrison ft. Nelly Furtado - Broken strings
    Christina Perri - Tragedy
    Lukemiseksi ehdottomasti Tess Gerritsenin rikosromaanit :) Älyttömän koukuttavia. Päähenkilöiden ajatuksia kuvataan kiehtovasti, murhan selvittelyn lisäksi kuvataan myös ihmissuhteita. Tapahtumia kuvataan kappaleittain eri henkilöiden näkökulmasta, mikä tekee tarinasta aina monipuolisen :) Kirjoja taitaa olla lähemmäksi 20, joten aikansa saa ahmia ennen kuin nautinto loppuu :P

    VastaaPoista
  8. David Nicholls - Sinä päivänä (hauska ja koskettava kasvutarina-kirja )
    ja musaa:
    Ed Sheeran, Anna Puu, Coldplay, Dido, Scandinavian Music Group, Sia, Stella
    kiitti kivasta blogista:)

    VastaaPoista
  9. Khaled Hosseinin Tuhat Loistavaa Aurinkoa on aivan loistava kirja ja ehdottomasti yksi parhaimmista mitä oon koskaan lukenut.

    Itkubiiseinä ite kuuntelen lähinnä vaan instrumentaalista musiikkia. En tiedä iskeekö sellaset suhun, mutta siis esim. leffojen soundtrackeiltä löytyy usein ihan älyttömän hyviä biisejä :D
    - John Williams - Across the Stars (Star Wars)
    - Howard Shore - Evenstar (Taru Sormusten Herrasta)
    - Hans Zimmer - King of Pride Rock (Leijonakuningas)
    - Hans Zimmer - Time (Inception)

    Hajuvesistä Dolce & Gabbanan Dolce!

    VastaaPoista
  10. Suosittelen Anna Gavaldan kirjaa "Kimpassa". Ihan mahtava kirja! Voisin lukea sen itsekin tässä kohtapuoliin uudestaan. Kirja sijoittuu Ranskaan, muistaakseni ihan Pariisiin ja on ihan mahtava ja koskettava teos! Päähenkilöinä on kolme nuorta aikuista jotka olosuhteiden pakosta ystävystyvät ja lähentyvät keskenään :)

    VastaaPoista
  11. escadat on vaan ihan parhaita!!!

    VastaaPoista
  12. Kirjoja omat suosikkini on Lauren Weisenberg - paholainen pukeutuu pradaan, haluan harry winstonin yms. Voi lukea myös englanniksi jos haluaa parantaa kielitaitoa, ei ole liian vaikealukuista :) myöskin Fifty shades of grey, ei sitä kirjaa turhaan kehuta ;> sekin menee englanniksi mutta vaatii ehkä enemmän sanakirja välillä avuksi!
    Tuoksuissa talvi/syys lemppari on Giorgio Armani - Sí, ei vaib ole sen voittanutta! Ainiin ja Nina Garzian tyylikirjat on myös tosi hyviä jos tyyli/muoti kiinnostaa!

    VastaaPoista
  13. kirjoista mielestäni paras on Dan Braunin Da Vinci - koodi. Toiset ei tykkää mutta minä todella tykkäsin. Natascha Kampusch on myös todella koskettava! Hajuvesistä paras on vaan se Versace - Bright crystal! :)

    VastaaPoista
  14. Kirjoista suosittelen fifty shades on grey -trilogiaa sekä sylvia dayn Crossfire -trilogiaa. Tosi samanlaiset kirjasarjat, mutta et taatusti jää kylmäksi ;)

    -Sofi

    VastaaPoista
  15. Diorin j'adore hajuvesi ehdottomasti parhain mitä mulla ikinä ollu!! Hinta on kyllä vähän liikaa, noin satasen..:/ mutta yksikin suihkaus ja tuoksut koko päivän hyvälle, eli hajuvettä siis tarvitsee käyttää todella vähän jolloin se kestää pitkään:) tuoksu on naisellinen ja raiskas, ei yhtään sellainen kamala marjainen niiku monet muut, käy tuoksuttelemassa vaikka edes:D

    VastaaPoista
  16. Miss Dior Chérie on lempparituoksu! Ja ulkonäkökin on kohdallaan:D Michael Monroen elämäkertaa tuskin kannattaa sulle suositella, mutta yleisesti elämäkerta kirjat on parhaimpia, ja edellämainittu onkin yksi lempikirjoistani. Joten jos sulla on joku julkisuudenhenkilö joka vaikuttaa mielenkiintoiselta, niin suosittelen metsästämään onko häneltä elämäkerta ilmestynyt. Niissä pääsee ihan eri tavalla tutustumaan tähän ihmiseen, ja lukeminenkin on jotenkin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa kun tietää, että tarina on totta eikä keksitty.:)

    VastaaPoista
  17. Siis miss dior on ihanin tuoksu jonka tiedän! Vercacen bright crystal absolu on hyvä kakkonen ;)

    VastaaPoista
  18. Flora by Gucci! Nuorekas ja naisellinen. Itsekin voisin suositella tuota Poika raidallisessa pyjamassa kirjaa, herättää ajatuksia.

    VastaaPoista
  19. Maailman paras dekkari eli Lars Keplerin Nukkumatti!

    VastaaPoista
  20. Kiitos blogistasi! Vaikutat aidolta ja lämminsydämiseltä ihmiseltä :)

    Tässä muutama kappale joita kuuntelen kun masentaa,suruttaa tai haluan muuten vaan fiilistellä!

    Someday out of the blue- Elton John
    The One-Elton John
    Original Sin- Elton John
    Silmät kiinni- Kaija Koo
    Antaa olla- Kaija Koo
    I see fire- Kygo remix
    Ei yksi pääsky kesää tee-Kaija koo
    Fields of Gold- Sting
    Atlantic city- Bruce Sprinsgteen

    Ja kirjoista tuo jo aiemmin mainittu poika raidallisessa byjamassa. Luen sitä juuri ja voin vain suositella!!!

    Hajuvesistä ikisuosikkini on escadan cherry in the air :)

    VastaaPoista
  21. Harmi etten törmänny suhun eilen fuksiaisissa, olis ollu kiva tulla moikkaamaan :( Jäitkö vielä kaivolle bilettämään?

    VastaaPoista
  22. Oletko unohtanut Blackmore's Nightin, Wish You Were Here?
    Kirjoja saat jouluna sylillisen :)

    Äiti <3

    VastaaPoista
  23. Moi :) parfyymi.fi sivulla on vaikka mitä hajuvesiä ja paljon edullisempaan hintaan kuin kaupassa! Suosittelen ja tulee vielä tosi nopeasti :)

    VastaaPoista
  24. Kiitos Essi ihanasta blogista! Ja itsekin voisin suositella noita Khaled Hosseinin kirjoja. Oma lemppari ehdottomasti on Ja vuoret kaikuivat! Se kertoo sisaruus ja ystävyyssuhteista. Kirjaa lukiessa sai todella itkeä ja nauraa :)

    VastaaPoista
  25. Liza Marklundin kirja Uhatut oli aika pysäyttävä! Suosittelen!! :)

    VastaaPoista
  26. Kaks ihan lempparihajuvettä: Marc Jacobs, OH LOLA! Ja versacen bright chrystal<3

    Herkistely biisejä
    Christina Perri - A thousand years
    Enrique Iglesias - Hero
    Ed Sheeran - I see fire
    Mikael Gabriel - Kipua
    Rihanna - Stay ja Rehab
    Hope - Who am I to say

    Toivottavasti tykkäät :)

    VastaaPoista
  27. Fifty shades of Grey- trilogia, aivan must read!!! <3

    VastaaPoista
  28. Tässä muutama mielestäni sekä hyvä että hiukan melankolinenkin kipale:)

    Kemopetrol - Child is my name
    Ilpo Kaikkonen - Terveiset sinne taivaaseen
    Follow your instinct ft. Samu Haber - No matter what they say
    Nightwish - While your lips are still red
    Björn Afzelius - Tusen bitar (ååh.. :D)
    Timo Rautiainen - Meille niin rakas
    Leevi and the Leavings - Rin Tin Tin, Elina mitä mä teen?, Enkelinhöyheniä ikkunalaudalla, Kyyhkynen ja kyykäärme, Elämä ikkunan takana..ja moni moni muu Leevien biisi.

    VastaaPoista
  29. James Blunt - Goodbye my lover, ihanan herkkä ja kaunis ja kunnon nyyhkybiisi !

    VastaaPoista
  30. 50SoG on kyllä lukemisen arvonen, mutta itse ahmin ne alle viikossa kun ei pystynyt lopettamaan kesken :'D joten ei niistä kauaa iloa ole, mutta Khaled Hosseini on kirjailijana mielestäni yksi maailman parhaista, Leijapoika, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ja vuoret kaikuivat ovat iskeneet ainakin meidän perheen naisiin kolmessa sukupolvessa, kannattaa tsekata!
    Tuoksuista mulla on käytössä Calvin Kleinin Downtown mikä on mun mielestä nuoren naisen tuoksu ja tosi ihana, ei turhan teinimäinen, mutta ei "mummomainenkaan" :D
    Kiitos sun blogista, saan tästä aina tosi paljon inspistä ja hyvää mieltä, jatka samaan malliin, hyvää syksyä<3!

    VastaaPoista
  31. Another Love - Tom Odell
    Over You - Daughtry
    Magic - Coldplay
    Iris - Goo Goo Dolls
    This Ain't a Love Song - Scouting For Girls

    No words needed.

    VastaaPoista
  32. Kostajattaret, ihan huikee kirja ja yllätti täysin! Suosittelen ehdottomasti :) the arkin no end on mun mielestä tosi kaunis biisi ja sopii hyvin allapäin olevaan mielentilaan!

    VastaaPoista
  33. Vesa-Matti Loiri hyvää puuta;-( Moni on kehunut Donna Tarttin kirjaa Jumalat juhlivat öisin:)

    VastaaPoista
  34. The Lumineers - Ho Hey
    Ed Sheeran - Give Me Love
    Leona Lewis - Run
    Cali Y El Dandee - Yo Te Esperare
    Birdy - Skinny Love

    Ihan parhaita :)

    VastaaPoista
  35. Jenni Vartiaisen Eden ja "minä sinua vaan" -kappaleet ovat ihanat!

    VastaaPoista
  36. Ruiz Zafonin Tuulen varjo, Enkelipeli ja Taivasten vanki - kaikki kolme osaa ehdottomasti! Kun luet ekan, jäät koukkuun ;) Myös Riikka Pulkkisen Totta on hyvä kirja :)

    VastaaPoista
  37. Maggie Stiefvaterin Väristys-trilogia (Väristys, Häivähdys, Ikuisuus) kannattaa ehdottomasti lukea!

    Ja sitten vielä pari biisiä...

    Johnny Cash - Hurt
    Jeff Buckley - Hallelujah
    Sia - Breathe Me

    VastaaPoista
  38. Täällä vielä yks Khaled Hosseinin kirjojen fani! Suosittelen niistä kyllä kaikkia, kannattaa ehottomasti lukea :) Ja hyvää synkistelymusiikkii:

    Vesa-Matti Loiri & Edelmann: Tuomittuna Kulkemaan
    Sara Bareilles: Stay
    Emeli Sande: River
    Edelmann & Jippu: Pimeä Onni
    Ed Sheeran: Give Me Love
    Sam Smith: I'm Not The Only One

    ^ja kolmen vikan musavideot kannattaa myös kattoo :)

    VastaaPoista
  39. ZLATANIN OMAELÄMÄKERTA!! Loistava ka niin mukaansatempaava kirja!! Biisejä jotka koskettaa, the fray - she is, the fray - you found me, james bluntin biiisit, pmmpn biisit, sekä imogen heapin kappaleet koskettaa itseä :)

    VastaaPoista
  40. Omia herkistelybiisejä: Stella - Häävalssi, Emeli Sande - My kind of love ja Read all about it, Krista Siegfrids - Can you see me?

    VastaaPoista
  41. Lohtu - Live aid uusi lastensairaala 2017... <3

    VastaaPoista
  42. Vesa-Matti Loiri - Tuomittuna kulkemaan <3

    VastaaPoista
  43. Huh! Kiitos ihan mielettömästi kaikille ihan loistavista musiikki-, kirja- ja tuoksuvinkeistä! Täytyy myöntää, että melkoisen hyvä maku siellä on melko monellakin ainakin musiikin suhteen, sillä vilahteli kommentissa jos toisessakin omia ihan ykkössuosikkeja! :D Todella paljon ihan uusia tuttavuuksiakin löytyi ja tänä syksynä kotona raikaa ihan uusi soittolista! :)

    Kirjavinkit - kiitos, kiitos, kiitos! Monia sellaisia sieltä tulikin, joita on ollut tarkoitus lukea jo monen monta kertaa, mutta sitten aina jäänyt ja unohtunut. Löytyykin nyt koko vuodeksi luettavaa taas!

    Ja tuoksuista vielä suuuurkiitos, nyt ei pitäisi mennä pieleen ja pitääkin suunnata palkkapäivän jälkeen suoraan kaupoille tuoksuttelemaan kaikkia ihania vaihtiksia! :)

    Kiitän ja kumarran. <3

    VastaaPoista
  44. Juulia-lumienkeleitä, erin-vapaa, iina kuustonen - antaudun, Phil collins-youll be in my hear, tehosekoitin - maailma on sun, yö-rakkaus on lumivalkoinen, slipping through my fingers !!! Ite kuuntelen noita jos masennuspuuska iskee (:

    VastaaPoista
  45. Tuoksu ihanin on escadan cherry in the air <3 <3 <3.... (:::

    VastaaPoista
  46. Aivan ihana postaus <3 itse puran myös pahaa oloa pois musiikin kautta! Tätä kirjaa suosittelen kovasti, se on tuonut mulle lohtua ja elämäniloa synkkinäkin aikoina ja siihen voi palata uudestaan. Ja haluaisin korostaa, ettei tarvitse olla millään tavallaan uskonnollinen lukeakseen tämän. Kirjan lopussa itkin ihan hysteerisesti. Eli: Lorna Byrne - enkeleitä hiuksissani.

    Sitten niitä biisejä:
    Celine Dion - Alone
    Live aid lastensairaala - Lohtu
    Jenni Vartiainen - Suru on kunniavieras
    Krista Siegfrieds - Can you see me
    Samuli Edelmann - Suojelusenkeli (maan korvessa kulkevi)
    Pmmp tuotanto
    Elton John - Goodbye England's rose

    Tuoksuista en valitettavasti osaa sanoa kun en itse hajuvesiä oikeen kestä käyttää.

    VastaaPoista
  47. John Legend - All of me <3 siinä on kappale jossa niin sanat kuin itse musiikkivideo ovat niin koskettavia, että kyynel jos toinenkin tulee aina silmäkulmaan, kun tämän oon katsonu youtubesta :) kappaleen john on tehnyt vaimolleen chrissylle ja pariskunta ovat myös musiikkivideossa yhdessä. Niin liikuttavan näköistä, kun johnin laulaessa hän katsoo vaimoaan rakastuneesti ja sanat kumpuavat suoraan sydämestä.. Katsomisen arvoinen video ja kappale <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuulostaa juuri sellaiselta kappaleelta, joita haeskelinkin. <3 :)

      Poista