lauantai 27. syyskuuta 2014

Kana-pestopasta

Viime sunnuntaina olin töiden jälkeen ihan naatti! Tyttöjen kanssa oli mennyt edellisenä iltana melko myöhään, joten halusin valmistaa jotakin helppoa ja nopeaa... kuten yleensäkin nälkäisenä. :D Jääkaapista löytyi vain vähän aineksia, joten kävin nappaamassa Siwasta muutamia ruokatarpeita.

Kana-pestopasta

093

Tarvikkeet

Pastaa
Kanapaketti
Persiljaa
Kirsikkatomaatteja
2 Punasipulia
Pestoa

Rukola ja feta sopisivat tähän pastaan myös ihan täydellisesti, mutta unohdin ostaa niitä. 

098

Pastat kiehumaan, kanat pannulle ja kasvikset palasiksi.

099

Maustoin melko reippaasti maustamattomat kanasuikaleet.

104

Kun kanasuikaleet ovat kypsiä, lisää sekaan sipulit ja kirsikkatomaatit.

108

Lopuksi lisäsin vielä runsaasti persiljaa sekaan.

111

Kun ainekset olivat valmiita ja sekoitettu yhteen, lisäsin vielä puoli purkkia pestoa sekaan. Jep, käytin valmispestoa, sillä en yksinkertaisesti jaksanut alkaa valmistaa omaa pestoa, vaikka senkin valmistaminen olisi ollut ihan naurettavan helppoa. Resepti omatekoiseen pestoon löytyy yhdestä aikaisemmasta postauksestani Click! :)

115

126

Lopuksi vielä persiljanippu päälle koko komeutta koristamaan ja sitten ahmimaan!

Samalla jaan tänne herkullisen jälkiruokareseptin, jota valmistimme viime viikolla Tynskin kanssa Potteriltaamme varten. Tynski luki kaikki Potter kirjat putkeen, jonka vuoksi olemme nyt alkaneet katsoa elokuvia alusta loppuun, tällä hetkellä olemme kutosessa. :D

Tarvikkeet

048

Mansikoita
Manteleita
Turkkilaista jogurttia
Vadelmia
Kaurahiutaleita

Jos löytyy, lisää sekaan myös hunajaa. Mmm!

051

Lisää aineksia astiaan kerroksittain. Näin varmistat kauniin ulkomuodon ig-kuvaa varten ja vieraiden iloksi...

062

... Jonka voitte sitten yhdessä muussata sotkuksi makuelämyksen parantamiseksi!

22 kommenttia:

  1. heips! kiva blogi sulla :) Oonkin kans jäkestä kotosin ja tiedän sut lähikaupasta ja kaverin kautta :) Liityhän lukijaksi, mäki liityin sun :) Aurinkoista syksyä kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kovasti! Joo tuttu naama löytyi. ;) Liityin! Musta on kaikkein hauskinta seurata tuttujen/puolituttujen blogeja, siinä on aina vähän erilainen fiilis kuin tuikituntemattomien blogeja lueskellessa. :) Ihanaa syksyä sinnekin. <3

      Poista
  2. Ihana blogi!!<3 Löysin tänne Annin blogin kautta ja awww ootte niin ihania!:-*

    VastaaPoista
  3. OI nam kiitos hyvistä ohjeista! :) Sun blogi on kyllä ihana poikkeus, sillä olet niin aito ja postauksesi ovat ihanan normaaleita jos niin voi sanoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa oikein hyvä vain! :) hahah, hauskasti sanottu. :D kiitos sinulle. <3

      Poista
  4. Mistäs kirjasta aiot aloittaa? =) Edelliseen postaukseen siis viitaten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin valita jonkun, joka oli saanut enemmän kuin yhden äänen! En tiedä vielä minkä! :D

      Poista
  5. Ihana toi jälkkärin enne jälkeen kuvat :D Ja hyvä pasta ohje menee taas talteen näin opiskelijana!

    VastaaPoista
  6. Tuo vika herkku <3__<3 Kuola valluu

    VastaaPoista
  7. En kestä ku sun reseptit on ihan parhaita!:) Erikoisia ja maukkaita, mutta silti sopivan yksinkertaisia valmistaa myös ei niin kokeneille ruuanlaittajille :) Oon kokeillu kaikki läpi ja monet on jäänyt vakiojutuiksi omaan keittiöönkin. Ennen ostin tofua aina innostuksissani, mutta ne sai aina heittää pilaantuneina roskiin, kun ei niistä mitn tullut tehtyä, mutta nyt kokeilin tofuwokkiasi ja se oli aivan taivaallista! Lisää reseptejä vaan kehiin niin usein kun irtoaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, jos oot päässyt kokeilemaan jo moniakin! Joo tykkään päästä keittiössä semi helpolla, niin sellaisia monen tunnin aterioita ei täällä tule varmaan näkymään jatkossakaan. :D Tällaisia helppoja ja nopeita suosin! Kiitos kommentista, innosti kyllä ideoimaan uusia reseptejä heti! :D

      Poista
  8. Ketkä on sun lempparihahmot Pottereista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä voi lähteä vertailemaan! Eilen itketti tosin aika paljon, kun Dobby kuoli! :DD

      Poista
  9. mä rakastan sun reseptejä!!!!!! ihanaa kun jaat niitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Tosi kiva kuulla, reseptejä kehiin siis jatkossakin aktiivisesti! ;)

      Poista
  10. Mistä oot hankkinut noi lasit,missä jälkkäri on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh ne on itseasiassa niitä garage - laseja, mitä sai joku aika sitten kaupasta ostettuaan 6 pacin niitä siidereitä! :DD

      Poista
    2. Joo tajusin et ne oli niitä ja siks kysyinki :D Mut mitäh,onks niit saanu kaupasta?! Oon nimittäi epätoivoissani harkinnu jo sellasen pöllimistä baarista,koska haluisin sellasen :DD
      Oon missannu tälläsen kokonaan haha.

      Poista
    3. Juuu sai joku kuukausi sitten! :D Hahah, tuskin ne baarissa kovinkaan pahastuisi, jos muutama sellainen mystisesti katoaisi.... ;D

      Poista