tiistai 9. syyskuuta 2014

#datenight

Viikonloppuna aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja mieli oli muutenkin aurinkoinen! Tajusimme Jaakon kanssa, ettemme olleet tehneet pitkään aikaan mitään kivaa kahdestaan. Älkää käsittäkö väärin, sohvalla toisen kainalossa möhöily ja yhdessä salilla käyminen on mielestämme kyllä mukavaa puuhaa, mutta oli aika käydä treffeillä ihan kodin ulkopuolellakin.

Leffa on helppo valinta viikonlopun alkajaisiksi ja sitä ennen suunnitelmissamme oli käydä kiertelemässä muutama liike ja käydä vielä syömässäkin jossakin. Kas kummaa, kaupoilla kiertelyyn hujahti vähän pidempi tovi ja ennen leffaa ehdimme käydä hakemassa juoksupatongit kunnes leffa jo alkoikin. Kumpikaan ei valittanut, Jumbon patongit voittavat varmasti monenkin ravintola-annoksen mennen tullen. :'D

008

Valoisuus sai minut valitsemaan päälleni illaksi hyvin vaalean asukokonaisuuden.

005

011

010

039

Syyshiiri paistaa tosin tämänkin asun läpi, mutta saimmepa vielä hetken nauttia lämpimistä aurinkoisista illoista ilman takkia.

017
  
Kaulahuivi - Miljoona vuotta vanha
Paita - BikBok
Laukku - f.fashion
Housut - Bershka
Kengät - Vans
 
034

Kello - Michael Kors
Käsikorut - H&M
Kaulakoru - BikBok

Jaakko taas pukeutui astetta treffinpään asuun!

041

052

047

Tuosta kattoparkkipaikasta alkaa muodostua pikkuhiljaa näköjään meidän vakkari kuvauspaikka. :D

063

058

065

Päälläni ollut vaalea huivi on sen verran vanha ja ränsistynyt, että tämän syksyn ehdottomana must have- ostoksena oli nimenomaan vaalea kaulaliina. Halusin erittäin paksun ja lämpöisen yksilön, ja huomattuani monella tutullani Cubuksesta hankittuja paksuja huiveja eri väreissä, halusin ehdottomasti samanmoisen vaaleassa sävyssä.

073

Tadaa! Hintaa tällä ihanuudella oli tosin 19,95, joka on mielestäni melko tyyris hinta huiville, joten toivottavasti tämä kestää myös hieman käyttöäkin.

28 kommenttia:

  1. Ootte kyl niin näyttävä pari! :) ja ostin sanan huivin harmaana ja itsellä ainakin alkaa reunat jo purkaa :( muuten aivan mainio huivi, lämmin ja pehmeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kökkö.. omalla vaatteiden kohtelu historialla huivi on varmaan rispaantunut jo ensi viikolla! :D

      Poista
  2. Ihana vaalea asu, sopii hyvin kuvauspaikankin väreihin :D Jumbon patongit on ihan parhaita, ei siellä edes voi käydä ostamatta yhtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maastouduin maisemiin! :D No ei voi, aina lähtee ainakin puolikas mukaan. :D

      Poista
  3. Tulipas ikävä jumbopatonkeja :D en oo syöny niitä vuosiin! Päihittää mennen tullen monet ravintolasafkat!!!

    VastaaPoista
  4. Sä oot hirmu kaunis ja vau mikä pari olette! :) Itekkin ostin muutama viikko sitten samanlaisen huivin, mutta harmaana! Ootan kovasti että ilmat kylmenee ja saa vetästä ton lämpösen ja paksun huivin kaulaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoskiitos! :) Mäkin melkein jo odottelen, että pääsisi kääriytymään tuohon, vaikka onhan nämä lämpimät säät ihania! :)

      Poista
  5. Ostin ite samanlaisen huivin vuosi sitten ja kulki kylmillä keleillä kaulassa päivittäin, ei oo nyppyyntynyt eikä rispaantunut tmv! Iteki irvistelin hinnalle, mutta joka sentin arvoinen! Älä siis huoli, sijoitit hyvään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woot :o Ostin ite saman huivin kahtena eri värinä vuosi sitten ja mulla meni kummatki huonoksi heti pesun jälken :( Voi tosin olla, että huivit tuli pestyä väärässä lämpötilassa tai sitten oon vaan pitänyt niistä huolta laiskasti.. Nimittäin ne on ollu mulla aina muiden huivien ja hattujen seassa hyllyssä, nyt vois kyl alkaa pitää niitä jossakin ripustettuna :)

      P.S. Ihanaa kun sun poikaystävällä ei näytä olevan mitään asukuvien ottoa vastaan!:D Meillä pitää aina anella kauniisti ja sillonkin kuulee huokasuja x)

      Poista
    2. Heheeh, kaipa tää sitten riippuu ihan käyttökerroista/pesuista/säistä sun muusta, kuinka hyvin pysyy huivi kunnossa. :D Pitää joo koittaa kohdella hyvin, niin kivan näköinen tuo kyllä on! :) Joo eipä tuota ole tuntunut haittaavan kovin, kun se tykkää pyöriä välillä itsekin kuvattavana. ;D

      Poista
  6. Oot upea ja sun hymy on ehkä maailman kaunein<3 :D

    VastaaPoista
  7. Mä ostin saman huivin harmaana kuukausi sitten :) miten se kannattaa laittaa kaulaan ku mul on vaa yks tyyli miten sen laitan aina :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah taitaa melkein puolilta täällä löytyä samainen huivi! :D En ole vielä ehtinyt käyttää sitä kertaakaan. :)

      Poista
  8. Oi jee, hyvä kuulla, ettei ihan turha ostos ollut! :)

    VastaaPoista
  9. Mistä toi sun sininen paita on mikä on sun uusimmas ig kuvas ja koska ostit :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sen Annilta, joka osti sen joskus kirpparilta! :D En osaa siis yhtään sanoa, mistä se on alunperin. :(

      Poista
  10. Mitenkäs se säästeliäs-syyskuu? ;D

    VastaaPoista
  11. Ei hyvin hurise! :DDD kaikki opiskelijabileet sun muut hommat ovat pitäneet huolen siitä, että on ollutkin supertuhluri-syyskuu :D ehkä laihan lompakon lokakuu? XD

    VastaaPoista
  12. Hahaha! Aiempaan kommentiin viitaten opsikelijabileet on kyllä lompakon pahin pelko :'D heh
    Ihanan vaalea asu sinulla kyllä
    Ollut nyt yllä! :) kaunis asu ja kuvattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no niinpä! :'DD Voooi, kiitän kovasti. <3 :)

      Poista
  13. tiiätkö mitä tarkotetaan ku sanotaan et "juoksupatongit" :D sitä et ootte ottanu patongit ja juossu karkuun eli varastanu ne. sama ku teininä porukka otti "juoksukaljoja" ni mentiin vaikka johonki kiskalle ja pöllittiin juosten ne kaljat................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joojoo olin ensin laittamassa sen sitaatteihin väärinkäsitysten varalle, mutta siis ihan vaan vertasin siihen vitsillä, että juostiin sinne ja rahat äkkiä tiskiin ja juosten leffaan. :D ei alettu siis kiireessä varkaiksi, ei hätää. :D

      Poista
  14. hahaaa ! mä löysin sun blogin senki lintsari !

    t. salainen ihailija

    VastaaPoista
  15. Hahahah vaikee arvaa kuka! XD Huomenna sitten tuplateholla kouluhommii! :DD

    VastaaPoista
  16. Sulla on ihanan väristä huulipunaa (vai onks toi nyt kiiltoo)! Mistä ostit ja mitä merkkkiä ja paljoko makso? En ite käytä huulipunaa mut jollai tommosella ois tosi kiva alottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kyseinen huulipuna on kiko-merkkinen, eikä sitä löydy valitettavasti löydy Suomesta. :( ostan sitä aina Saksassa ollessani.. :)

      Poista