tiistai 23. syyskuuta 2014

Chocolate Fondue

Viikonloppuna järjestettiin oikein kunnon tyttöjenilta! Pähkäilin hetken tarjottavia, mutta nopeasti mieleeni hyppäsi herkku, joka sopi tyttöjenillan teemaan ihan täydellisesti.

Suklaa fondue

003

Pilkoin suklaaseen dibattavaksi ananaksia, päärynää, mansikoita, kiivejä ja banaania.

019

Suklaa "dibissä" käytin ihan vain Fazerin sinistä suklaalevyä, jonka sulatin mikrossa sopivan juoksevaksi. Sulatushommassa kannattaa olla varovainen, sillä itse poltan melkein poikkeuksetta toisen suklaalevyn tai ainakin jomman kumman dibin pohjan. Suklaan palamisesta tulee vieläpä ihan järkyttävä käry, joka jää leijailemaan kotiin hyväksi toviksi. :D

010

Näin syksyn kunniaksi keräilin pöytään muutamia kauniin värisiä vaahteranlehtiä ja sytytin kynttilöitä tunnelman luomiseksi.

016

020

Valmistin itselleni myös jälleen herkkudrinkkejä, joihin sujautin tällä kertaa viinin kaveriksi kivennäisvettä, mansikoita ja tuorepuristettua omenamehua, jota Jaakon äiti oli meille valmistanut oman puunsa omenoista. Nam!

031

Illan asuksi valikoitui harmaata ja mustaa. Tiedän, synkistelyn huipentuma.

Toppi - H&M
Kaulakoru - H&M
Clutch - Guess
Housut - Zara

054

035

Kippis!

058

038

060

043

Niipen koulussa pyörii kurssi, jolla he opettelevat valokuvaamista ja kokeilevat parhaillaan erilaisia kuvausasetuksia. Hetken kameran asetuksia näppäiltyään saimme tällaisia hieman bilesumuisia kuvia aikaiseksi. :D

071

085

073

Kiitos huippuhauskasta illasta tytöt, mahdollisimman pian uusiksi. :)<3

18 kommenttia:

  1. Suklaafondue on kyllä ihan paras tyttöjenilta tarjoiltava! :) kaunis syksyinen asukin sinulla ollut päällä!
    Tohon suklaan palamiseen auttaa kun heittää sekaan hiukan kermaa, estää samalla suklaan jähmettymisen jäähtyessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :) hei kiitos! Tosi hyvä tietää jatkoa varten. Musta tuntuu, että tuun valmistamaan tätä syksyn pimeinä iltoina useamminkin! ;)

      Poista
  2. Oot vaan yksinkertaisesti upea<3 Niin kaunis ja mikä parasta, vaikutat muutenkin ihanalta ja mukavalta ihmiseltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipas nyt ihan mielettömän ihana kommentti! Kaunis kiitos. :)<3

      Poista
  3. Heipsan! Riittikö 1 levy suklaata tuohon määrään vai pitäisikö olla useampi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo hyvä, kun kysyit, koska tosiaan meillä oli myös toinen dibbi ja tollaselle tyttölaumalle olisi saanut olla varmaan kolmaskin! 2 suklaalevyä on siis sopivampi vähän isommalle laumalle, mutta poikaystävän kanssa riitti puolikaskin levy. :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus! Ainoo asia joka mua häiritsee on se, että kirjoitat diBBi, kun se on dippi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahah mä oon aina kirjottanut sen diBBi... Tässä taas vaikeaa uutta opeteltavaa.. :'D

      Poista
  5. Hihi mua naurattaa toi sun dibbi :D eikö se oi dippi? Haha nyt en tosin itsekään ole enää varma mutta toi dibbi kuulostaa mun korvaan väärältä.

    Aivan ihana idea tosin tuo fondue!! Syysilloiksi loistava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees dippi se on! :'D ihan täydellinen syysherkku kyllä niin dibbi kuin dippikin.. XD

      Poista
  6. Ihana kaunis Essimys<3

    VastaaPoista
  7. Hei pakko tulla kommentoimaan että sulla on aivan superr ihana blogi!! <3 kiitoksia siitä. ja vinkkinä kannattaa sulattaa suklaa vesihauteessa silloin sitä on vaikea polttaa pohjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, kiitos ihana! :) enpä oo ikinä edes ajatellut vesihaudetta, mutta tottakai! Kiitos, ensi kerralla pitäisi onnistua! :D

      Poista
  8. Apua nam! <3 Mä oon ite sulattanut suklaan vesihauteessa (kattilassa kiehuvaa vettä ja siihen päälle joku vati/kulho jonne suklaat) sen jälkeen ku pari kertaa olin polttanut suklaan mikrossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin... Miksiköhän en edes tullut ajatelleeksi muuta vaihtaria mikron tilalle. :D hahah mullakin turhan monta suklaalevyä lentänyt roskiin, yyy!

      Poista
  9. Jos mikrossa sulattaa, niin kannattaa sulatella aina pieniä aikoja ja vähän hämmennellä. :) ja tuo loraus kermaa on kans hyvä! Tai sitte suoraan kulho kattilan päälle ja menoks.

    Mä niin hihittelen aina tolle dibille (positiivista hihittelyä kylläkin :D) ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeep.. Eksyin vähän liian pitkäksi aikaa leikkailemaan ananaksia ja palaneen käry kiirikin jo nokkaan.. :D näillä vinkeillä ensi kerralla pitäisi onnistua! :D hahah, en tiedä, opinko mä enää eroon dibistä, kun se on ollut mulle aina dibbi! XD

      Poista