maanantai 19. toukokuuta 2014

What a weekend

Hyvää sunnuntaita ihmiset. <3

Aaah, mitkä säät! Toivottavasti kaikilla on yhtä raikas ja pirteä olokin. ;D Täällä vieteltiin hauska viikonloppu kisakatsomoa ylläpitäen, lukien, ulkona nauttien ja ystävien kanssa aikaa viettäen. Selkä alkaa kestää jo pitempiäkin kävelyitä vihlomatta ja rennosti olen uskaltanut jo hiukan venytelläkkin sitä. Aika varovainen olen tämän kanssa kuitenkin ollut, sillä haluan parantaa tämän nyt kerralla kuntoon.

024

Perjantaina kokeilin vähän keventää tummaa silmämeikkiäni. Jätin alarajaukset ja ripset värjäämättä, sekä ruskeat varjostukset kokonaan pois. Pakko myöntää, että lopputulos oli raikas, mutta en silti suostu luopumaan lopullisesti varjostuksistani. :D

018

Laitoin myös aurinkopuuterin tilalle vain vähän vaaleanpunaista poskipunaa.

204

Aamuinen taideteokseni.

209

This is how we do it! heheh

213

Rahkaa vain sekaan ja täyttävä aamupala on valmis.

222

Ystävältä saadut tossut pehmittävät aamu-unisia askeleita.

Vietimme Sonjan kanssa aika rentoilupohjaisen perjantai päivän pitäen Gossip girl- maratonin. Loppukevennykseksi katsottiin vielä Suomi-Sveitsi ottelu, joka ei ollutkaan mikään ihan lyhyt ja kepeä ottelu, mutta voitto tuli!

066

Vaalean meikin lisäksi jatkoin asullanikin hyvin vaaleaa linjaa.

083 

070

Neule - H&M
Housut - Vero Moda
Kengät - H&M

103


165

Rentoiluiltaan kuului luonnollisesti jotakin rentoiluruokaa, mäkkäri pelasti laiskat pulasta.

167

Kippis!

Lauantaina aloitin aamuni lukien pääsykokeisiin takapihallamme. Kymmenen aikoihin ulkona alkoi olla jo niin kuuma, että kävin vaihtamassa bikinit päälle ja jatkoin lukuhommia aurinkoa ottaen. Sain aikaan pienet rusketusrajat ja nenänpää taisi jopa palaa. Jaakon sain hereille vasta kahden aikaan iltapäivästä ja lähdettiin keskustaan pyörimään kauniin sään innoittamina. Moni muukin oli selvästikkin saanut ulkoiluinnostuksen päälle, sillä rantapuisto suorastaan kuhisi ihmisiä ja elukoita, päästiinpä Jaakon kanssa pitelemään käärmettäkin sylissä ensimmäistä kertaa elämässämme. :D Illalla kokonnuimme vielä vanhojen työkavereideni kesken ystävälleni iltaa istumaan nyyttäri-teemalla.

028

066a

036

 068

008


070

084

039


100


Tulikin nyt vahingossa hieman pitkä postaus, mutta en osannut valita näistä kesäisistä kuvista vain osaa ja vieläkin enemmän olisi tehnyt mieli hypetellä! Onneksi näiden kelien pitäisi jatkua ensiviikollekkin, vaikka minulla onkin töitä melkein jokaisena päivänä. Kyllä se kesä sieltä näköjään tuleekin. :) Mitä olette mieltä, voiko postauksissa olla liikaa kuvia? :D

33 kommenttia:

  1. Nauran tääl itekseni tolle mäkkipussi-kuvalle:DD ihana toi kesätoppendaaleni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah arvaappa tekiskö nyt mieli bigmaccii! XD

      Poista
  2. Mun mielestä oli vaan positiivinen ja hyvä juttu, että tässä postauksessa oli näin paljon kuvia :) Sun kuvat on niin kauniita, jotenkin raikkaita ja tosi värikkäitä. Niitä on kiva katsella :D Ja sä olet totta kai äärettömän kaunis!<3 Noi Sonjan farkut näyttää ihan täydellisiltä! Satutko tietämään mistä ne on ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla! Jatkossakin siis uskaltaa lisäillä näitä kuvia toisinaan vähän reilummalla kädellä. ;D Laitoin Sonjalle kysymyksen eteenpäin ja itsekin itseasiassa kehuin farkut perjantaina. :)

      Poista
    2. Ne on ostettu Zarasta varmaan vuos sitten, mut ne kuuluu kyl siihen niiden perusmallistoon et varmaan niitä on siellä edelleen.. ;)

      Poista
  3. Musta on just hyvä kun on paljon kuvia! Varsinkin kun ne on laadukkaita ja hyvin otettuja :) Hyvin sopii sulle tollanen kevyempikin meikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma! Juu, voisi vähän useamminkin pitää vähän kevyempiä meikkipäiviä, vaihtelu virkistää! :)

      Poista
  4. Asutteko te Jaakon kanssa rivitalossa kun teillä on takapihakin? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaan juu! :) tää on kyllä niin luksusta, kun on oma takapiha, jossa grillatta ja ottaa aurinkoa kesäisin. Oltiin niin onnellisia, kun kuultiin, että vuokranantaja valitsi meidät tähän asumaan. :)

      Poista
    2. Voi että ihana juttu :) heii voisitko tehdä videopostauksen jossain vaiheessa?

      Poista
    3. En sano että ei ikinä, mutta en oo ollut ikinä videopostausten fani.. En muiden tekemien, enkä varsinkaan omatekemän.. En osaisi olla ollenkaan luonteva, mutta ehkä joitakin lyhyitä pätkiä esim. Ulkomaammatkoilta voisi koittaa kuvailla. :)

      Poista
    4. Jooo kiva ett ees harkitset :) olis huippua

      Poista
  5. Oot kyllä niin kaunis! :) toi meikki sopii sulle todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Oon aina ollut sitämieltä, että ruskeat varjostukset on kaiken a ja o, mutta kyllä itsekin tykästyin myös vähän vaaleampaan meikkityyliin. :)

      Poista
  6. sul on mielettömän ihania vaatteita ja oot ihan supersuper kaunis<3
    ja tää sun blogi on vaan niin huippu!

    VastaaPoista
  7. jos sä essi menisit missikisoihin, niin taatusti voittaisit!! ;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa ei vastaanotettaisi edes hakemusta t.162cm ! ;D

      Poista
  8. Oot kyllä ihan mielettömän kaunis tuolla kevyellä meikillä! Sopii hyvin arkeen ja juhlaan voi aina lisätä tietysti bonusta vähäsen ;)

    VastaaPoista
  9. Hei kiitos sinulle! :) Näin kesällä kyllä hyvä olla vähän vähemmällä meikillä.

    VastaaPoista
  10. Oon saanut susta vähän ristiriitaisen vaikutelman, sillä näin blogin kautta vaikutat mukavalta ja ystävälliseltä ihmiseltä mutta livenä esim baarissa oot vaikuttanut tosi ylimieliseltä :o onko sulle usein sanottu näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, jos oon vaikuttanut esim. Baarissa ylimieliseltä, koska tykkään hirveästi kyllä tutustua uusiin ihmisiin ja humalassa varsinkin höpöttelen ehkä vähän liikaakin tuntemattomille ja esim. Baarien vessassa saatan alkaa vain jutella kanssajonottajille niitä näitä ja yleensä tavoite baarissa muutenkin vain pitää hauskaa kavereiden kanssa tanssilattialla. :D mutta mulle on kyllä sanottu, että mun "vakava" ilme näyttää vihaiselta, koska mulla on aika jyrkkä otsa ja normaalilla ilmeellä se laskee ehkä vähän silmien päälle tai jotakin.. :D saa tulla siis baarissakin juttelemaan, jos törmätään! :)

      Poista
    2. Aijaa no hyvä tietää ;D

      Poista
    3. Mua harmittaa aina ihan tajuttomasti, jos jollekkin on jäänyt musta tuollainen kuva.. koska oon ihan liian usein saanut kuulla uusiin ihmiin tutustuttaessa heidän sanovan, että heillä on ollut minusta aikaisemmin ihan toisenlainen mielikuva.. En sitten tiedä tästä aikaisemmasta mielikuvasta, mutta sävy kuulostaa usein siltä, että ovat luulleet minua hirveäksi ihmiseksi. :D :( Osittain ehkä toivonkin, että saan myös tämän blogin kautta tuotua luonnettani sen verran esiin, että ihmiset voisivat tutustua vähän edes oikeaan minuun ennenkuin tuomitsevat...

      Poista
  11. Ihanan raikkaat kesäiset kuvat! Ja kiva toi kukkatoppi (: ja täytyy munnin sanoa, että hyvin sopii toi kevyempi meikki!

    VastaaPoista
  12. Kesällä on niin kiva kuvailla kaikkea! :) kiitos!

    VastaaPoista
  13. Kiva tuo kevyempikin meikki, mielestäni tummempi meikki on silti kivempi, itsellänikin aina hirveät pandameikit naamassa :D Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin oon tumman silmämeikin ikuinen fani. ;D

      Poista
  14. Oot ihana!<3 Miten sä meikkaat noin täydellisesti ripset? Ihan jumalattoman pitkät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wää kiitos ihana! Siis mulla on tuossa lisätty sellaiset pienet irtoripsipalat ihan silmien ulkonurkkiin, saa aikaan tommosen superripsivaikutelman. :D

      Poista